Nurkissa on pyörinyt yksi vanha
astiasto, josta osa kalustosta on mennyt jo roskiin rikkoutumisen
takia. Muutama lautanen kuitenkin on vielä autotallissa.
Siivoillessa löytyi myös penaalillinen lasikiviä ja öljyvärien
jämiä. Tässä tulos, mitä niistä voi saada aikaan saunan
lämpiämistä odotellessa.
Pyyhkäisin lautasten ulkopinnan puhtaaksi ja levitin öljyvärin pintaan. Kovin paksua kerrosta ei välttämättä laittaa, koska pohjamaalin kuivuminen kestää päivän pari.
Toinen kerros levitetään kevyesti sivellen niin, että osa pohjamaalistakin jää näkyviin.
Lasikivien kiinnittäminen liimalla käy nopeasti. Ensin ajattelin kiinnittää ne kuumaliimalla, mutta en löytänyt kaupoista oikeankokoisia liimapuikkoja omaan pyssyyni. kontaktiliima siis sai riittää ja toimii ihan hyvin.
Pari matalaa lautasta jätän itselle pihapöytiin kuumien grillitarvikkeiden alusiksi. Syvät lautaset ajattelin antaa lahjaksi sellaisille ihmisille, joiden tiedän arvostavan "tuunailua" :)
Muksut lähtivät eilen yökylään
lähimummulle, mikä tarkoitti vapaa iltaa itselleni. Muutaman tunnin
kävin rannalla onkimassa ja sen jälkeen kotiuduin saunan
lämmitykseen. Siinä samalla päätin kunnostaa pari pihapöydän
raatoa käyttökalusteiksi.
Vanhan vahakangasliinan sain mummulta.
Ainoastaan spraymaalin kävin ostamassa, hinta 4,30e. Peruste
maalivalinnalle: jos vahakankaat jossain vaiheessa vaihtaa
erivärisiksi, niin jalkaosat on helppo sprayjata yhteensopiviksi
pienellä kustannuksella. Lisäksi käytin liinojen kiinnittämiseen
vahvaa pakkausteippiä, jota löytyi jo kaapista.
Pöydän jalkaosat pesin ja annoin
kuivahtaa ennen maalaamista. Sitten maalaus ja sen kuivumista
odotellessa ehti leikkaamaan vahakankaasta ylimääräiset palat pois
ja kiinnittämään kankaan pöydän alapintaan (alapintoja en
alkanut erikseen jynssäämään, kun piiloon kuitenkin jäävät).
Pihakeinun metallirungon maalasin
jokunen vuosi sitten öljymaalilla, joka oli sekoitus punaisen ja
valkoisen maalin jämiä. Nyt pihapöytien väri sopii hyvin keinun
kanssa yhteen. Tosin keinusta hajosi istuin osa toissakesänä ja se
vaihdettiin erikokoiseen laudoitukseen, joka myös pitäisi taas
maalata. Tapahtuu sitten, kun saan taas jostain haalittua sopivia
jämämaaleja.
Perunoita tarvittava määrä pellille
lohkottuina, maustetaan suolalla ja pinnalla sekoitetaan loraus
öljyä. Paistetaan 250 asteessa puolisen tuntia välillä
sekoitelle.
2 kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
1 vihreäpaprika
1 prk ruokakermaa
100g sinihomejuustoa
currya
pari nokaretta voita
suolaa
vettä
Kaikki ainekset vuokaan, kasvikset
paloiteltuina. Vettä lisätään sen verran, että vuuan pohja
peittyy pari senttiä. Paistetaan noin parikymmentä minuuttia 225
asteessa. (Perunoiden kanssa voi paistaa samaan aikaan uunin
alaosassa.)
Eilisen onkireissun jälkeen keskityin
pyykkivuoren kasvattamiseen ja nurtsin leikkaamiseen. Pieniä
trimmeriviimeistelyjä vaille valmiina se jobi. Ennen saunaa kävin
kuvaamassa kasvimaan tilanteen, jossa herneet kukkivat ja
tomaatteihin on tullut pieniä nuppuja.
Pihakierroksella tuli vastaan
miekkalilja, jonka mukuloita istutin viimeksi varmaan kolme vuotta
sitten. Eipä ole aikaisemmin rohjennut kukkia. Varsia on nyt
kaikkiaan noussut kolme kappaletta, mutta vain tuo ainokainen kukkii.
Antti on viime aikoina ollut niin
passiivinen hommien suhteen, joten aion nakittaa hänelle pari
projektia. Toinen on se saunan taustan siistiminen viikatteella ja
kuten kuvasta näkyy, yhden päivän aikainen tunnin työpanos kattaa
vajaa parikymmentä neliötä. Syksyä ja lumia odotellessa...
Toinen nakkiprokkis olisi kuivan
omenapuun katkaiseminen. Itse olisin sen tehnyt, mutta homma hoituisi
nopeammin moottorisahalla ja vähän enemmällä voimalla. Puun
keskivarresta tulee uutta oksaa, mutta tuskin tulee enää hedelmiä
tuottamaan. Tähän mennessä on muutaman kaneliomenan syksyisin
saanut aikaiseksi.
Tänään on ukkostanut koko päivän,
joten porukka on ollut maastoutuneena sisätiloissa. Arttu sai
ilmeisesti auringonpistokset eilen rannalla ja on ollut kuumeessa.
Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin vauhti lisääntymään eli paranemaan
päin. Huomenna saakin taas vain haaveilla, että ehtisi kirjaa
lukemaan.
Sekoitetaan ja annetaa turvota jonkin
aikaa (30min). Tulee aika tuhti taikina, mutta meillä on keittiössä
+28 astetta, niin ei kovin kauan jaksa hellan ääressä kökkiä.
Reilusti rasvaa pannulle ja taikinaa sen verran, että ei peitä
kokonaan pannun pohjaa → rasva pääsee ”poreilemaan” taikinan
reunat rapeiksi.
Laitoin taikinan päästä auki
revittyyn maitopurkkiin, jolloin pannulle kaataminen sujuu näppärästi
ja taikina ei tiputtele sotkuja pöydälle. Purkin sisäpinta on niin
liukas, että valuttaa reunataikinat takaisin purkin sisälle.
Lisäksi, jos ei jaksa paistaa koko taikinaa kerralla, sen voi
laittaa maitopurkissa jääkaappiin. Säilyy hyvin seuraavaan
päivään, eikä purkki vie jääkaapissa niin paljon tilaa kuin
kulho.
Viime torstain mökkireissulta tarttui
viikunapuun taimien lisäksi mukaan kukkivan koivun taimikin.
Tarkemmin en tiedä, mistä lajikkeesta on kyse, mutta kuulemma tekee
valkoisia kukkia. Viikunan laitoin puutarhan puolelle nurmialueelle
ja koivun istutun terassin viereen, kivipengerryksen loppupäähän.
Nurtsin leikkuun aloittelin
perjantaina. Piti mukamas nopeasti tempaista se siistiksi juhannusta
vasten, mutta pääsin jatkamaan vasta eilen. Tänään taas satanut
ja homma seisoo. Kaikki sisähommatkin on jäänyt omalle vastuulleni
turhan paljon viime aikoina. Tuntuu, että vaikka kuinka urakoisia
paikkoja siistimmiksi, niin aina on parin tunnin päästä jotain
jossain levällään.
Pyysin Anttia keräämään Artun lelut
ennen kuin imuroisin, niin mitä tapahtui? Antti haki muovipussin ja
keräsi kaikki levällään olevat tavarat samaan kassiin ja kävi
kippaamassa Artun sänkyyn. Lelukorit olisivat olleet metrin päässä.
Siinä olikin sitten hänen tämän päivän urakkansa. Pleikkari on
ollut taas kovassa käytössä, vaikka muut ovat touhunneet
siivouksen parissa. (Muksut siivosivat huoneitaan.)
Antille siivoaminen yleensäkin
tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi pitäisi joku hylly järjestää
ja pyyhkiä pölyistä, niin tunkee vaan tavarat toiseen hyllyyn,
keittiönpöydälle tai sängyn alle. Pölyjähän ei tietenkään
tarvitse pyyhkiä, koska tyhjä hylly on siisti hylly.
Yhtenä päivänä Antti kävi
jääkaapilla ja tipautti sieltä marinadikipon. Tottakai sitä
öljyistä tahmaa oli ensinnäkin jääkaapin ja pakastimen
reunuksissa, tiivisteissä, seinässä, lattialla ja valui
koiranruokasäkin allekin. Ei pienintäkään ajatusta ollut hänellä
siivota jälkiään. Ei kuulemma tarvitse, kun hän ei ollut kippoa
jääkaappiin laittanut. Pihvejä olikin sitten heti kärkkymässä
grillistä kuitenkin.
Tuntuu, että kaikki aika menee
siivoamiseen ja samojen asioiden tuhraamiseen päivästä toiseen.
Kuitenkin pitäisi ehtiä tehdä paljon muutakin. Ulkovaraston katto
vuotaa ja se pitäisi korjata ennen kuin vesi valuu varastossa
olevien tavaroiden päälle. Varastoa pitäisi päästä
tyhjentämään, koska siellä on niin paljon ylimääräistä kamaa.
Saunan katon purueristeet pitäisi päästä kaivamaan läpi ja
tarkistamaan vintin kunto muutenkin.
Semmoisia perusjuttuja kodin
kunnossapidon suhteen olisi tekemättä useitakin. Remppahommiin
olisi jonkin verran tarvikkeita hankittuna, kunhan vain olisi aikaa
niitäkin tuunailla edes pienissä määrin eteenpäin. Antti ei
kovin aktiivisesti ole koskaan osallistunut mihinkään, mikä vaatii
pitkäjänteisyyttä ja jonkinlaisia kädentaitoja. Eikä se niin
haittaakaan, kun itse olen tekevä ihminen. (Testattu: ei auta
nalkutus, eikä nalkuttamatta jättäminen.) Se kuitenkin haittaa,
että kuvittelee olevansa jollain omalla lomalla jatkuvasti, eikä
edes siisteysjuttuja tarvitse hoitaa. Miksi sitä vessanpönttöä ei
voi pestä sen jälkeen, kun sinne on ripulisen suolipomminsa käynyt
ampumassa??
Oltiin tänään koko päivä
pikkupojan kanssa kahdestaan. Antti oli tänään hakemassa puulastia
veljeltään (ilmeisesti tapasi äitinsä siinä samalla, mutta ei
ole puhunut vielä asiasta mitään), Anssi kavereillaan ja Anni
mummulla. Artun kanssa saatiin päivä oikein mukavasti kulumaan
pihahommissa, nakkikeiton respan tuunaamisessa (ohjeen laitan
saunassa käynnin jälkeen) ja onkiretkellä.
Peräpihalla hommat on edennyt nyt
siihen mallille, että siirsin osan ylikasvaneesta pienemmästä
maasta liiterin seinustalle. Lisäksi laitoin kokeeksi
jäännössiemenistä sitruunamelissaa, basilikaa ja chiliä.
Tarkoitus siis näiden osalta vain kokeilla lähtevätkö tuossa
paikassa kasvamaan ja sitten miettiä ensi kesän tilannetta. Jos
eivät lähde, niin levitän mansikkaa tai sitten pidän pikkupätkän
maata kasvukokeilumaana.
Selkä teki temput kiviä
kanniskellessa, kun uuden mansikkamaan reunusta varten niitä
keräilin pitkin tonttia. Isommat heittelin kivipengerrykselle ja
sitä jatkettiin sen verran, että tähän mennessä kaivetusta
uomasta puuttuu vajaa pari metriä. Tarkoitus sitä uomaa olisi
kuitenkin kaivaa vielä pienesti loiventaen lisää, jolloin
sadevedet katolta ja terassin katolta valuisivat sitä myöten pois.
Lisäksi olen löytänyt muutamia
siirrettäviä kasveja pengerrysseinustaa ajatellen, mutta en vielä
ole siihen asti ehtinyt. Kaivon ympärystä on viime kesän
istutusten perusteella onnistunut, koska kaikki siinä olevat kukat
ovat nyt lähtenyt hyvin kasvamaan. Siihen lisäsin vaan haketta
somisteeksi rikkaruohojen perkauksen jälkeen ja sitten odotellaan
sitä kukkimiskautta :)
Kasvimaalla näyttää
mielenkiintoiselta. Kun rikkaruohot oltiin saatu hoidettua pois,
jäljelle jäi hyvin lähteneet herneet, kaksi kesäkurpitsaa,
tomaatit, paprika ja pikkusipulit. Kesäkurpitan siemeniä istutin
muistaakseni kuusi tai kahdeksan. Kaksi niistä on lähtenyt
kasvamaan. Sitruunamelissa floppasi tänäkin vuonna kasvimaalla.
Siksi laitoin kokeilusatsin liiterin reunustalle.
Huomenna otetaan pieni loma kotitöistä
ja pihahommista. Lähdetään käymään kaukovaarin mökillä.
Ajomatkaa tulee sen verran reippaasti, että autossa säilyvän
yleisen järjestyksen nimissä, Anni tekee juuri eväitä. Anssin
pelireissuja ajatellen tuttua puuhaa ja taas pääsee retkeilyn
makuun :) Onget on pakattu ja luvassa on ainakin lettuja, uintia ja
taimien vaihtoa. Itse vien sovittuna ja haluttuna tuliaisena omassa
maassa risteytyneitä mansikantaimia ja ilmeisesti saadaan
viikunapuun alku kotio päin tuotavaksi.
n. 1kg vehnäjauhoja (osa laitetaan
vasta pöydällä vaivatessa)
1 tl suolaa
150g pehmeää margariinia
Margariini sulatetaan notkeaksi.
Kulhoon vesi, suola ja osa jauhoista sekä välillä sekoitellen
pehmeä margariini joukkoon lisäten. Tehdään kiinteä massa ja
annetaan olla jääkaapissa täytteen teon ajan. Loput jauhoista
alustetaan joukkoon alustamis- ja kaulintavaiheessa.
Täyte:
5 tomaattia
50g sinihomejuustoa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 vihreä paprika
2 munaa
1 dl korppujauhoja (kuivasta leivästä
pilkotutkin palat käy, esim. paahtoleipä)
200g juustoraastetta
basilikaa
rouhittua pippurisekoitusta
Paprika ja tomaatit pilkotaan paloiksi,
mukaan kulhoon muut ainekset. Sekoitetaan sauvasekoittimella
tasaiseksi tahnaksi. Tahna voi näyttää hiukan löysältä, mutta
annetaan sen vuoksi vetäytyä jääpissa vartin verran, jolloin
korppujauhot/leipämurut ehtivät turvota.
Rullat tehdään korvapuustien tapaan
eli kaulitaan levyt (itse jaon taikinan kahteen osaan, jolloin
täytteiden jakaminenkin on helpompaa) ja levitetään täytteet
levyille. Sitten vaan rullataan. Taikina on rullausvaiheessakin vielä
melkoisen pehmeää, joten apuna kannattaa käyttää paistinlastaa
ja sillä kääntää aina osa rullasta kerrallaan reilulla otteella
→ täytteet eivät lähde pursoamaan tai jää klönteille.
Rullasta leikataan parin sentin
paksuisia viipaleita. Voidellaan munalla ennen uuniin laittoa.
Uunissa ne saavat olla 200 asteessa (en huomannut katsoa aikaa,
sävelsin ohjeen vasta nyt illalla) noin 20-30 minuuttia. Tuosta
ainesmäärästä sain kasaan 27 annosta.
Aika paljon tullut nyt tomaattiin
liittyviä ohjeita, mutta ne oli tarjouksessa jo viime viikolla. Eikä
tässäkään vielä ole se koko syy, miksi tomaattia näin
satokautena pyrin käyttämään mahdollisimman paljon. Yksi syy on
se, että olen itse ollut tomaatille todella allerginen ja
siedätyksen avulla sitä nykyään pystyn syömään jopa raakana :)
Toinen syy on se hinta ja saatavuus tällä hetkellä. Kolmas syy on
ihan tieteellinen. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Sain juuri
viimeisen ”rullapellin” uunista ja saunassa on miellyttävämpi
hikoilla kuin keittiössä eli sinne.
Ps. 27 rullasta on tällä hetkellä
jäljellä enää 9 viimeisellä kuumalla pellillä. Itse olen
maistanut yhden ennen ohjeen julkaisemista...
Leikkasi eilen vielä tälle päivällä
yhdet pihvit ja loput lihasta pilkoin pakkseen. Punaviinikastiketta
jäi yli pari desiä, joten lantrasin siitä öljyllä marimadin
tämän päivän lihoille. Mukaan suolaa ja rosmariinia
ruokalusikallinen. Pihvit oli marinadissa parisen tuntia jääkaapissa
ennen paistamista. Paistaminen kuten eilisillä pihveillä - Ohje tästä.
Kermaperunat laitoin valmiista
perunasipulisekoituksesta. Joukkoon muutama tomaatti lohkottuina,
suolaa, sinihomejuustoa noin 100 grammaa, purkki ruokakermaa,
pippuria, basilikaa ja vettä niin, että seos peittyy. Uunissa
puolisen tuntia 225 asteessa. Jos tuntuu, että on liian vetisen
oloista uunista otettaessa, niin kannattaa antaa vetäytyä viitisen
minuuttia ennen tarjoilua.
Kastikejauhe olisi varmaan saattanut
toimia paremmin, jos sen olisi suoraan sekoittanut öljyyn. Laitan
kokeiluun vielä tämän kesän aikana. Tarjoushinta oli kaksi
pakettia eurolla, joten vielä sitä on useampi pussi kaapissa
jemmassa.