Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Punajuurilanttulaatikko






500g     punajuuria
500g     lanttua
3           porkkanaa
3dl        maitoa
50g       voita
             suolaa
            pinnalle korppujauhoja

Kuori ja pilko juurekset. Keitä kypsiksi suolatussa vedessä. Jätä keitinvettä kattilan pohjalle pari desiä, lisää maito ja puolet voista juureksien joukkoon ja soseuta. Kaada sose vuokaan, laita loppu voi nokareina soseen pinnalle ja ripottele korppujauhoja. Paista 200 asteessa noin tunti.

Makoisa, punasävyinen laatikkoruoka esimerkiksi joulupöytään tai liharuokien kanssa nautittavaksi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Punajuuripihvit, joiden valmistus kannattaa aloittaa ennen kuin nälkä iskee



Ohjeen mukaisista määristä tuli muistaakseni 24 pihviä.

6         isoa perunaa
5         isoa porkkanaa
500g   punajuuria
4         pientä sipulia
50g     voita
1 prk   ruokakermaa
4         munaa
1 dl     vettä
2 rkl    chilijauhetta
1 tl      valkopippurijauhetta
           suolaa maun mukaan
                                                                                    paistamiseen valkosipulirasvaa  
                                                                                    Valkosipulirasvan ohje

Kiehautin perunat ja porkkanat samassa kattilassa kuorineen kypsiksi, punajuuret samoin toisessa kattilassa (niistä irtoaa väriä). Kypsät juurekset kuoritaan, lisätään sekaan voi, ruokakerma, vesi, sipulin palat, munat ja mausteet. Kaikki ainekset soseutetaan tasaiseksi massaksi. Suolan maku kannattaa tarkistaa soseuttamisen jälkeen kasvisten suuren määrän vuoksi. Seos saa olla sen verran ”notkeaa”, että uunipellille kauhasta kaataessa, se leviää levyksi. Esipaistetaan uunissa n. 20 min 225 asteessa.

Jos kaikkia pihvejä ei syödä kerralla, ne voi pakastaa esipaistamisen jälkeen. Pakastaminen kannattaa tehdä tasapohjaisessa rasiassa ja pihvien väliin laittaa palat leivinpaperia, niin eivät jämähdä yhteen.

Ennen tarjoilua paistoin pihvejä valkosipulirasvassa pannulle sen verran, että saivat väriä. Punajuuripihvit sopivat esim. uuniperunoiden kanssa syötäviksi. Lohkoperunat tässä tapauksessa eivät ehtineet kuvaan asti... Johtui kai siitä, kun nälkäläiset joutuivat sapuskaansa odottamaan tavallista pidempään juuresten kiehumisen vuoksi :)

Piilarit Netistä - Vaikka tien päältä!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Punajuurimureke, kasvissose ja mozzarellakastike










Punajuurimureke

1 kg punajuuria
2 dl korppujauhoja
3 munaa
1 prk kermaviiliä
50 g voita
2 tl suolaa
pippurirouhetta (valko-, musta-, viher-, cayennepippuri)
ruohosipulia parin sormen paksuinen nippu
1 dl juustoraastetta

 
Punajuuret keitetään (n. 45 min) ja kuoritaan. Lisätään muut aineet kippoon, paitsi ruohosipuli. Sekoitetaan sekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisätään joukkoon ruohosipuli. Massan voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä iltana, koska se on hyvä valuttaa jääkaapissa siivilässä ainakin tunnin ennen paistamista. Massa laitetaan pellille, ripotellaan päälle juustoraaste ja paistetaan 225 asteessa n. 45 min.












Kasvissose

8-10 pientä perunaa
2 pss kasvispakastetta (papu/herne/porkkana/kukkakaali)
0,5 dl maitoa
n. 30 g voita
suolaa

Perunat kuoritaan, pilkotaan ja keitetään kasvikset kypsiksi kaikki kerralla. Kaadetaan keitin vesi pois. Lisätään muut aineet (suolaa oman maun mukaan). Ainekset soseutetaan.






Mozzarellakastike

2 rkl voita
5 dl maitoa
1 prk ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja
100 g mozzarellaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
(ruohosipulia)

Sulata voi kattilassa. Sekoita vehnajauhot maitoon (ei saa olla paakkuja) ja lisää hieman sulaneet rasvan joukkoon. Anna kiehahtaa. Lisää ruokakerma, mausteet ja mozzarellan palat. Annetaan kiehua miedolla lämmöllä, kunnes juustopalat ovat sulaneet.



torstai 4. heinäkuuta 2013

Kasvissoselaatikko ja täytetyt pihvit








Sulatin pakkasen, joten juhannuksesta jääneistä lihoista kikkailin vielä tällaisen aterian.Ohje viidelle henkilölle. Työjärjesty kannattaa tehdä niin, että kasvisten kiehuessa valmistelee pihvit.



Kasvissose:

2 perunaa/hlö
300g porkkanoita
1 prk ruokakermaa
suolaa
nokare voita

Kuori kasvikset, pilko (mitä pienenpiä paloja, sitä nopeammin kypsyvät) ja suolalla maustetussa vedessä. Kasvisten ollessa pehmeitä, kaada ylimääräinen keitinvesi pois. Lisää purkillinen ruokakermaa, voi ja tarvittaessa suolaa. Soseuta tasaiseksi seokseksi. Laita seos vuokaan ja paista uunin alaosassa pihvien kanssa 250 asteessa noin 20 min.

Pihvit:

5 kpl possun ulkofileetä
5 siivua pekonia
½ paprika
1 sipuli
(2 rkl) chilituorejuuston jämät
(50 g) mozzarellan jämät
50 g goudajuustoa raastettuna
0,5 dl öljyä
suolaa
rouhittua pippuria myllystä

Kannattaa aloittaa täytteestä:
leikkaa pekoni suikaleiksi (saksilla) ja ruskista pannulla. Lisää joukkoon pilkottu sipuli ja paprika. Niiden kypsyessä ehtii nuijimaan pihvit mahdollisimman ohuiksi levyiksi. Lisää lämpimään täytteeseen tuorejuusto ja paloiteltu mozzarella. Sekoita niin, että juustot sulavat ja leviävät tasaisesti täytteen joukkoon.

Laita lautaselle öljy ja kostuta pihvilevyt siinä lisäten samalla pippuri ja suola pihvien pintaan. Laita täyte öljytyn pihvin päälle ja ripottele lisäksi goudajuustoraastetta. Taita pihvi kaksinkerroin. Paista pellillä uunin keskiosassa 250 asteessa 20 min/niin kauan kuin pihvit ruskistuvat.
Jälkkärinä oli Annin leipomaa raparperipiirakkaa. Ohje on ihan hänen itsensä soveltama, joten sitä en voi paljastaa. Anni sanoi pihviateriasta, että on varsinainen "gourmet gold" :) piirakan teossa hänelle täytyy nostaa hattua ja sanoa, että tekee paremman piirakkapohjan kuin itse teen.


Aubrey luonnonkosmetiikkaa lähes 50 vuoden kokemuksella

torstai 27. kesäkuuta 2013

Curryhomejuustokasvispaistos uuniperunoilla


Perunoita tarvittava määrä pellille lohkottuina, maustetaan suolalla ja pinnalla sekoitetaan loraus öljyä. Paistetaan 250 asteessa puolisen tuntia välillä sekoitelle.

2 kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
1 vihreäpaprika
1 prk ruokakermaa
100g sinihomejuustoa
currya
pari nokaretta voita
suolaa
vettä

Kaikki ainekset vuokaan, kasvikset paloiteltuina. Vettä lisätään sen verran, että vuuan pohja peittyy pari senttiä. Paistetaan noin parikymmentä minuuttia 225 asteessa. (Perunoiden kanssa voi paistaa samaan aikaan uunin alaosassa.)