sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Vanhojen lautasten tuunaus pannunalusiksi



Nurkissa on pyörinyt yksi vanha astiasto, josta osa kalustosta on mennyt jo roskiin rikkoutumisen takia. Muutama lautanen kuitenkin on vielä autotallissa. Siivoillessa löytyi myös penaalillinen lasikiviä ja öljyvärien jämiä. Tässä tulos, mitä niistä voi saada aikaan saunan lämpiämistä odotellessa.

Pyyhkäisin lautasten ulkopinnan puhtaaksi ja levitin öljyvärin pintaan. Kovin paksua kerrosta ei välttämättä laittaa, koska pohjamaalin kuivuminen kestää päivän pari.


  

 Toinen kerros levitetään kevyesti sivellen niin, että osa pohjamaalistakin jää näkyviin.
 
 Lasikivien kiinnittäminen liimalla käy nopeasti. Ensin ajattelin kiinnittää ne kuumaliimalla, mutta en löytänyt kaupoista oikeankokoisia liimapuikkoja omaan pyssyyni. kontaktiliima siis sai riittää ja toimii ihan hyvin.
Pari matalaa lautasta jätän itselle pihapöytiin kuumien grillitarvikkeiden alusiksi. Syvät lautaset ajattelin antaa lahjaksi sellaisille ihmisille, joiden tiedän arvostavan "tuunailua" :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti