Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruohosipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruohosipuli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tilanpuutteessa kuivaus on hyvä säilöntäkeino

 
    
    
    
    
    
    
    


Kasvimaan laittelin jokunen viikko sitten talvikuntoon ja kävin leikkaamassa viimeiset ruohosipulit talteen. Koska pakastin on melkoisen täynnä omenahilloja ja mehuja, niin päätin kokeilla ensimmäistä kertaa kuivaamista säilöntäkeinona.



Omenoita tuli runsaasti tänä syksynä ja pakkanen täyttyi nopeasti hilloista ja mehuista.

Uunissa kuivaaminen vie muutaman tunnin omenoiden kohdalla. Lämpötila pidetään noin 50 asteessa ja uunin luukun tulee olla raollaan. Itse laitoin luukun väliin valkosipulipuristimen varmistukseksi, että kukaan ei vahingossa käy luukkua sulkemassa.




Suppiksia kuivattelin ihan pelkästään pellillä paperin päällä. Vuorokaudessa sienet kuivuivat säilömiskelpoisiksi huoneilmassa.

Uunissakin kokeilin sienten kuivatusta, mutta mielestäni ilmakuivatus on niiden kohdalla parempi vaihtoehto.

Pieneen tilaan mahtuu, kuten alta huomaa ja säilytykseen voi hyödyntää kaikki paperiset sokeri- ja jauhopussit.




perjantai 19. heinäkuuta 2013

Punajuurimureke, kasvissose ja mozzarellakastike










Punajuurimureke

1 kg punajuuria
2 dl korppujauhoja
3 munaa
1 prk kermaviiliä
50 g voita
2 tl suolaa
pippurirouhetta (valko-, musta-, viher-, cayennepippuri)
ruohosipulia parin sormen paksuinen nippu
1 dl juustoraastetta

 
Punajuuret keitetään (n. 45 min) ja kuoritaan. Lisätään muut aineet kippoon, paitsi ruohosipuli. Sekoitetaan sekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisätään joukkoon ruohosipuli. Massan voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä iltana, koska se on hyvä valuttaa jääkaapissa siivilässä ainakin tunnin ennen paistamista. Massa laitetaan pellille, ripotellaan päälle juustoraaste ja paistetaan 225 asteessa n. 45 min.












Kasvissose

8-10 pientä perunaa
2 pss kasvispakastetta (papu/herne/porkkana/kukkakaali)
0,5 dl maitoa
n. 30 g voita
suolaa

Perunat kuoritaan, pilkotaan ja keitetään kasvikset kypsiksi kaikki kerralla. Kaadetaan keitin vesi pois. Lisätään muut aineet (suolaa oman maun mukaan). Ainekset soseutetaan.






Mozzarellakastike

2 rkl voita
5 dl maitoa
1 prk ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja
100 g mozzarellaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
(ruohosipulia)

Sulata voi kattilassa. Sekoita vehnajauhot maitoon (ei saa olla paakkuja) ja lisää hieman sulaneet rasvan joukkoon. Anna kiehahtaa. Lisää ruokakerma, mausteet ja mozzarellan palat. Annetaan kiehua miedolla lämmöllä, kunnes juustopalat ovat sulaneet.



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Täytetytlätyt


   
   
   
   
   
   
   



Lättytaikina (12 kpl)

8dl maitoa
2 munaa
0,5 kg vehnäjauhoja
1 tl suolaa
paistamiseen rasvaa

Sekoitetaan ainekset keskenään ja annetaan taikinan turvota puolisen tuntia. Paistetaan rasvassa. Paistaminen vaatii hyväpintaisen pannun ja runsaasti rasvaa, koska lätyistä tulee ohuita.

Täytteen tein jämistä ja kasvimaalta saaduista yrteistä.

1 prk kermaviiliä
10 lihapullaa
3 suikaletta pekonia
3 pientä sipulia
100g juustoraastetta
tilliä
ruohosipulia
pippurirouhetta
ripaus suolaa
tomaattia suikaleina
kurkkua suikaleina

Kermaviiliin sekoitetaan silputtu tilli ja ruohosipuli sekä suola, ja pippurirouhe. Annetaan maustua jääkaapissa sen aikaa, kun paistetaan pekoni, sipulisilppu ja lihapullat pannulla. Paistokset lisätään kermaviilisekoitukseen ja sauvasekoittimella muussataan kaikki tasaiseksi tahnaksi.

Tahna levitetään lätyn päälle, lisätään juustoraastetta ja muita täytteitä maun mukaan. Annokset lämmitetään ennen tarjoilua, joko mikrossa tai uunipellillä. Lisukkeina kuvassa on sokerihernettä, sinaappisalaattia (ostin ruukun pari viikkoa sitten Lidlin tarjouksesta ja istutin kasvimaalle juurakon) sekä tavallista lehtisalaattia.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Päivityksiä pihasta


 
    
    
    
    
    
    
    

Eilisen onkireissun jälkeen keskityin pyykkivuoren kasvattamiseen ja nurtsin leikkaamiseen. Pieniä trimmeriviimeistelyjä vaille valmiina se jobi. Ennen saunaa kävin kuvaamassa kasvimaan tilanteen, jossa herneet kukkivat ja tomaatteihin on tullut pieniä nuppuja.

Pihakierroksella tuli vastaan miekkalilja, jonka mukuloita istutin viimeksi varmaan kolme vuotta sitten. Eipä ole aikaisemmin rohjennut kukkia. Varsia on nyt kaikkiaan noussut kolme kappaletta, mutta vain tuo ainokainen kukkii.

Antti on viime aikoina ollut niin passiivinen hommien suhteen, joten aion nakittaa hänelle pari projektia. Toinen on se saunan taustan siistiminen viikatteella ja kuten kuvasta näkyy, yhden päivän aikainen tunnin työpanos kattaa vajaa parikymmentä neliötä. Syksyä ja lumia odotellessa...

Toinen nakkiprokkis olisi kuivan omenapuun katkaiseminen. Itse olisin sen tehnyt, mutta homma hoituisi nopeammin moottorisahalla ja vähän enemmällä voimalla. Puun keskivarresta tulee uutta oksaa, mutta tuskin tulee enää hedelmiä tuottamaan. Tähän mennessä on muutaman kaneliomenan syksyisin saanut aikaiseksi.

Tänään on ukkostanut koko päivän, joten porukka on ollut maastoutuneena sisätiloissa. Arttu sai ilmeisesti auringonpistokset eilen rannalla ja on ollut kuumeessa. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin vauhti lisääntymään eli paranemaan päin. Huomenna saakin taas vain haaveilla, että ehtisi kirjaa lukemaan.












keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Bataattisosekeitto



1 iso bataatti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk ruokakermaa
50g voita
1 l vettä
suolaa
pippuria myllystä
chiliä

Kuoritaan kasvikset, paloitellaan ja laitetaan kiehumaan. Kypsennetään, kunnes bataatin palat ovat pehmeitä. Lisätään joukkoon muut ainekset ja soseutetaa tasaiseksi. Pinnalle voi laittaa ruokalusikallisen raejuustoa ja pikkaisen ruohosipulia. Aikaa menee noin parikymmentä minuuttia ja keitoksen hinnaksi tulee pari euroa. Satsista tulee kymmenkunta annosta.



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Nyt köyhäillään




Aamulla avasin sähköpostin ja tittidiii! Siellähän oli palkkakuitteja! Ajattelin, et hyvä, nyt on sitten palkkakin tilillä. Luulin taas väärin. Ikuinen optimisti pettyi jälleen kerran. Sitten tuli ”Tekniseltä” ilmoitus, että ei tiedä, onko töitä tulossa ennen syksyä. Hän lupasi kuitenkin ilmoitella heti, jos saa jotain tietoonsa. Hyvä niin ja uskonkin siihen. Meillä on ollut aika tiivistä viestittelyä töiden tiimoilta ja hänen kanssaan on helppo toimia työjuttujen suhteen. Jos joku homma ei toimi, niin hän ottaa sen hoitaakseen ja hoitaakin nopeasti. Hyvä tyyppi.


Pomolta tuli noi palkkakuitit sähköpostiliitteinä, mutta viesteissä ei ollut mitään muuta kuin se liite... Taisi ottaa nokkiinsa siitä mun eilisestä viestistä, vaikka se sisällöltään oli vain tosiasioiden toteamista.

Kaikkia kuitteja en plärännyt läpi, mutta palkka oli merkattu kuukausikohtaisesti könttäsummana. Oikeastihan pitäisi erotella tuntipalkka ja provikat sekä se, mistä provikat koostuu. Lisäksi päiväyksissä oli todella paljon heittoja. Huhtikuunkin palkkakuitti oli merkitty toukokuun kuitiksi. Mut jos ihminen ei osaa, niin ei osaa. Tuntuu olevan aika hakusessa kaikki ne palkanlaskennan perusteet, mitä opetetaan ihan merkonomikoulutuksessa. *vinkvink* Nimimerk. ”Kiitettävän paperit liiketalouden pk:ssa”

Tämän päivän ruuaksi tein makaroonilaatikon eilisestä lihapullakastikkeen jämistä. Sitten tutkin kaikki kaapit. Niissä paljon tutkimista ollut, kun viikonlopun jälkeen ei olla käyty kaupassa. Tein päivän pihahommia ja siinä samalla pähkäilin, että mistä repisi safkarahat. Keittelin mehua rapsuista, mutta muuten hyötykasvillisuus on vielä aika olematonta. Pelkkä raparperi ja ruohosipuli ei oikein anna kantimia kolmen muksun sapuskointiin.

Koko pähkäilyn kruunasi se, että mulla oli loppui verkkopankkitunnukset. Oon aika ahkerasti käynyt verkkopankissa seuraamassa tilin tuloa ja uusia ei ole sen takia ehtinyt tulemaan. Viimeinen tunnus meni tänään ja ihan turhaan. Pankkiin on kuitenkin matkaa melkein kymmenen kilsaa tarkistamaan tiliä, samoin kauppaan.

Onneksi tällä viikolla Anssilla ei ole jäätreenejä, joten jos autoa ei saa tankattua, pääsee menemään pyörällä. Kaupparahaongelmaa ääneen pähkäilin, niin Anssi lupasi lainata stipenirahoistaan sen verran, että pääsen ruokaa hakemaan. Koko päivän olen pihaa laittanut ja kerännyt kierrätykseen meneviä metalleja ym. Lastasin kaikki pois menevät rojut autoon ja heitin ne samalla kauppareissulla säästääkseni bensaa (siinä oli niitä seulottuja nauloja ym muita, mitä Antin oli pitänyt viedä jo aiemmin).

Nopeasti lueteltuna meillä siis oli päivällä kaapeissa: pussi makaroonia, 2gk vehnäjauhoja, 2 kanamunaa, eilen pullotettua kotikaljaa, pala voita, 3 tomaattia, 1kg sokeria, mausteita ja kaurahiutaleita, pari sipulia ja valkosipuli. Ei oikein muuta mainittavaa. Tuolta pohjalta lähdin ruokaostoksille ja tuloksena se, että unohdin hiivan. Siis hiivan! (Nakitan sen haun huomenna Anssille, kun menee harkkoihin.)

Kauppaan (Lidl) meni 13,50 euroa ja siinä on noiden aiemmin mainittujen lisäksi tarvikkeet niihin ruokiin, joidenka varassa joutuu olemaan palkan maksuun asti. Siis periaatteesta, koska lapselta rahan lainaaminen on niin syvältä.

Tässä ostetut tuotteet:
6 tomaattia
kurkku
3 maitoa
10 isoa perunaa
herne-maissi-paprikapussi
2 pkt grillimakkaraa
pss makaroonia
pkt riisiä
pkt kaurahiutaleita
leipämargariini
tacokastike
pkt kanamunia
tomaattipyree

Kasvikset oli kaikki tarjouksessa, samoin tacokastike. Sitä en ole aikaisemmin ostanut, mutta ajattelin, josko sopisi risottoon...? Täytyy nyt katsoa, miten näillä vermeillä pärjätään ja kuinka kauan. 

Itse ja muksut varmaan pärjäisikin, mutta Antti voi laukasta koko systeemin reisille. Ei vaan tunnu tajuavan sitä, että päivässä ei tarvitse syödä 6-8 kertaa lämmintä ruokaa ja 4-6 leipää/sämpylää per ateria. On tottunut siihen, että syö päivässä saman kuin minä ja muksut kahdessa. Toisaalta oma ruokavalioni menee siihen 600-800 kcal/pv, että oon aika huono vertailukohde. Maitoa saadaan tarvittaessa muutama tölkki, mutta ei kai sitä kahviakaan tarvitse seitsemää pannullista päivässä keittää...

Mut toivotaan, et tili tulisi ennen viikonloppua. Hankaloittaa monelta osin elämää tollanen sössäily selvien asioiden kanssa. Enkä oikeasti voi taas olla miettimättä sitä, että taas ollaan sellaisessa tilanteessa, mikä ei johdu itsestäni. Laskin sen tilin varaan koko alkukuun. Tai sitten olen todellakin sellanen ihminen, joka kerää elämäänsä aina sen kaiken aineksen.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tomaattisipulipiirakka




 
Nopea ja halpa tomaattisipulipiirakka

Pohja:

3 dl vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
50 g voita
1tl suolaa

Sekoitetaan kaikki ainekset keskenään, rasva viimeisenä (helppo levittää vuokaan, kun taikina ei tartu käsiin).

Täyte:

n. 3dl maitoa
2 munaa
basilikaa
ripaus suolaa
2 tomaattia
sipuli
ruohosipulia


Sekoitetaan munamaito. Kasvikset pilkotaan ja ripotellaan pohjan päälle vuokaan. Viimeisenä munamaito. Paistetaan n. 30 min 225 asteessa.


Lux-Case