torstai 29. toukokuuta 2014
Lämmin ruokaympyräsalaatti
Tein itselleni tätä eilen illalla. Annos vaan oli sen verran iso, että puolet jäi jääkaappiin odottamaan aamua. Anssi oli syönyt lopun aamupalaksi ja tänään sitten iltaruokatoiveina oli muksuilla tuota samaa, mutta lisänä vielä retiisiä. Tässä ohje:
n. 100g kaalia
1/2 paprikaa
n. 5 cm:n pala kurkkua
2 retiisiä
2 palaa leipää
2 palaa pekonia
1 muna
Kasvikset pilkotaan pieniksi. Pekoni pienitään ja laitetaan kuumalle pannulle. Kun pekonin rasva alkaa irtoamaan lisätään pannulle leipäpalat paahtumaan. Nämä voi pitää pannun sivussa lämpimässä ja paistaa samalla yhden munan munakas. Munakas pilkotaan pieniksi ja lämpimät ainekset lisätään tarjoiluastiaan kasvisten viereen.
Kastike:
1 prk smetanaa
paprikajauhetta
1/2:n sitruunan mehu
Kastike riittää noin 4-5 annokseen.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Ja taas...
Oma kone rikki. Varmaan silloin aiemmin takuuhuollossa oli koneeseen isketty käytetyt osat tai sit vaan Fujitsut laukee nopeella tahdilla. Joka tapauksessa mulla ei ole säästöjä käytettäväksi nyt uuteen tietsikkaan, joten muksujen vanhalla koneella hoidellaan netin kautta ne asiat, mitä hoidellaan. Tässäkin XP, joten tasan tarkkaan jossain vaiheessa kosahtaa.
Paljon en viitsi kerralla kirjoittaa, koska tästä koneesta puuttuu melkein puolet näppäimistä. Sitä paitsi tätä kuuden vuoden vanhaa sitkeetä tekniikan sissiä voi varmaa vähä kirjoituksen suhteen säästellä ja käyttää lähinnä uutisten lukemiseen. Käynnistäminen kestää tunnista puoleentoista, että ei ihan nopee tapaus.
Töistä: kevään tutkimuskutsujutut ym oli toimeksiantaja perunut ja nyt jää muukin porukka kesän päälle. Tutkimusten varaan voi laskee vasta alku syksystä.
Opiskelut: olin viime viikolla valintakokeissa. Olo oli kuin sihteeri Saarisella kolmenkymmenen kotiäitivuoden jälkeen tutustuessa nykytekniikkaan. :D Porukkaa oli pitkälti toista sataa ja vaan 30 valitaan. Tehtävät yllätti täysin, mutta mielestäni ainakin joissakin onnistuin. Yhtään en matikkaakaan ällänny prepata tai englantia. Silti tehtävänannot meni perille, vika on sitten vastaajan puolella, jos vastaukset eivät kelpaa. Toi homma oli oikeasti iso juttu mulle jo pelkästään koekutsun perusteella. Musta vie johonkin vois olla... :D
En kirjota enempää, kun en tiedä, suostuuko tää reppanakone mitää julkaseen. Jos se käyttäytyy hyvin, niin sitten yritän saada taas julkaisujenkin muodossa kirjoitettua asioita enemmän ajan tasalle. (Kuvien siirto se vasta mielenkiintosta räpeltämistä onkin. - Ei toimi päättösulkumerkki.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Pinaattikeitto
Tarvikkeet:
400g pakastepinaattia
50g voita
5 rkl vehnäjauhoja
1 l maitoa
1tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
Sulatetaan kattilassa voi ja lisätään jauhot joukkoon. Ei ruskisteta yhtään.
Kattilaan myös muut ainekset. Levy voi olla vaikka nelosella koko keittämisen ajan, niin keitto ei pala pohjaan. Itse hauduttelin välillä sekoitellen puolisen tuntia. Varmaan vähempikin riittäisi, mutta tein leipää samalla, niin venähti aika :)
Lapsille mukavamman suu tuntuman saa, kun sauvasekoittimella muutaman kerran survasee keittoa, niin pinaatit pienenevät.
Isot pinaattilätyt (8kpl)
350g pakastepinaattia
1 l maitoa
4 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
suolaa
pippurirouhetta
Paistamiseen voita.
Maidon joukkoon mausteet ja munat. Vatkataan niin, että munien rakenne rikkoutuu.
Lisätään loput ainekset kulhoon ja sekoitetaan taikina tasaiseksi.
Annetaan taikinan turvota vähintään vartti ennen paistamista.
Sulatetaan kuumalla pannulla nokare voita. Kaadetaan taikinaa paistumaan. Pinaatit tuppaa jäämään kaataessa kasalle pannun keskelle, joten niitä tarvitsee vähän levitellä ennen kuin taikina ehtii hyytymään.
Mulla oli levy paiston ajan vitosella, jolloin lätyn alapuoli ei ehdi palamaan ennen kuin pinta on ehtinyt hyytymään kunnolla kääntämistä varten.
Täytetty oliivileipä (2kpl)
Taikina:
1 l vettä
1 tl suolaa
1prk tomaattipyrettä
2dl vehnäleseitä
n. 14 dl vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa
1/2 dl öljyä
n. 2dl pilkottuja oliiveja
Lämpimän veden joukkoon sekoitetaan suola, tomaattipyree ja vehnäleseet sekä öljy.
Joukkoon oliivin palat ja lisätään jauhot parin desin erissä. Ensimmäiseen desiin kuivahiiva sekoitettuna mukaan.
Annetaan taikinan nouta lämpimässä paikassa puolisen tuntia tai niin kauan, että se on tuplannut kokonsa.
Täytteen voi valmistaa sillä aikaa.
Täyte:
n. 150g jauhelihaa
2 kynttä valkosipulia
2 pientä suippoparikaa
1 sipuli
2 dl juustoraastetta
suolaa ja oreganoa
Ruskistetaan jauheliha pannulla mausteiden kanssa. Levyn sammuttamisen jälkeen lisätään pilkottu sipuli ja paprika sekä raastettu valkosipuli. Annetaan kasvisten pehmetä pannulla levyn jälkilämmöllä.
Jaetaan kohonnut taikina puoliksi ja alustetaan pienellä määrällä jauhoja sopivan pehmoiseksi palloksi.
Taikinapallo kaulitaan noin sentin paksuiseksi levyksi ja lisätään puolet täytteistä ja raastetusta juustosta.
Kääritään täytetty taikinalevy rullaksi. Rullan päät kannattaa kääntää umpeen pötkän alle, niin täytteet eivät valu ulos paistettaessa.
Annetaan rullan nousta ennen paistamista vartin verran ja paistetaan n. 30 min 175 asteessa.
torstai 8. toukokuuta 2014
Pitsineulesukat 3-4 vuotiaalle (pikaohje)
Lasten sukat sarjottu PITSINEULESUKKIEN ohjeesta. Linkin kautta myös tarkempi työohje, mutta tässä pikana s- ja krs-määrät sekä ruutupiirros. (Klikkaamalla saa kuvaa taas suuremmaksi.)
Luodaan 36s, jotka jaetaan kolmelle puikolle seuraavasti: 1. puikolle 9s, 2.:lle 19s ja 3. puikolle 8s.
Neulotaan 6 krs 2 o, 2n -joustinta.
Mallikertoja varteen tulee 6,5 eli viimeiseen mallikertaan vain ruutupiirroksen 2 ensimmäistä riviä.
Kantalapun korkeus on 16 krs ja sen molemmin reunoin on poimittu 8s.
Jalkaterä alkaa mallikerran 3.-4-krs:lla ja sen jälkeen kuviota neulotaan normaalisti piirroksen mukaan. Jalkaterän pituus on tässä 8 mallikertaa + SÄDEKAVENNUS (kavennuksen ensimmäisellä kerroksella kavennetaan vain puikkojen ensimmäinen silmukkapari, koska puikoilla olevien s:iden määrä on pariton), jolloin s:t on jaettu neljälle puikolle. Kullakin puikolla 9s.
Kierresukat
Ei ihan sateenkaarisukat, mutta melkein :) Lankana Nalle ja puikot nro 3,5. Ohje neljälle + apupuikolle.
Varsi:
Luodaan 48s, jokaiselle neljälle puikolle tulee 12s.
Neulotaan 6 krs 2 o, 2n -joustinta.
Ensimmäinen väriraita tehdään ruutupiirroksen 4. krs:n mukaan 4 kertaa (eli ei apupuikotusta). Ruutupiirrosta saa isommaksi klikkaamalla sitä.
Neljän ensimmäisen krs:n jälkeen neulotaan ruutupiirroksen mukaan. Omissa sukissani tuli 14 mallikertaa. Ennen kantalappua neulotaan vielä piirroksen 1. krs, jolloin varren viimeinen raitaväri saa kierteensä.
Kantalapun molemmilta reunoilta poimitaan 10s.
Oikean reunan silmikoiden poimimisen jälkeen, neulotaan kantalapun neljännen puikon s:t samalle puikolle. (1. puikolle jää 12s)
Neulotaan 1. puikolta 11s ja tehdään kavennus 12. ja apupuikon ensimmäisellä silmukoilla.
Vastaavia kavennuksia tehdään 1. ja 4. puikoilla joka toisella krs:lla niin kauan, että molemmilla puikoilla on jäljellä 12.
Samaan aikaan 2. ja 3. puikolla neulotaan ruutupiirroksen mukaan mallineuletta.
Jalkaterän pituudeksi tuli näissä sukissa 11 kokonaista mallikertaa.
Sädekavennusten (sädekavennus: jokaisen puikon 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä silmukkaa neulotaan joka toisella ker:lla yhteen) ensimmäisellä krs:lla neulotaan vielä ruutupiirroksen 1. krs, jolloin taas saa edellinen raita kierteensä.
Tämän jälkeen loput kavennusosasta neulotaan sileänä neuleena niin kauan, kun kaikki s:t ovat kaventuneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)