Mitä mulle kuuluu?

Pitkä tauko on ollut kirjoittamisessa. Välillä tuntuu, että asiat alkavat ratkeamaan ja tunnelin päässä näkyisi valoa. Sitten, kun erehtyy pikkaisenkin huokaisemaan helpotuksesta, niin tulee taas muistutus siitä, miten on turha kuvitella jostain paremmasta.

Kirjoitustauko johtuu siitä, että meillä ei ole viikkoon ollut sähköjä kotona. Koska Antti ei ole postiaan avannut viime syksyn jälkeen, niin niitä maksamattomia sähkölaskujakin alkoi löytyä sen jälkeen, kun sähköt jo olivat menneet poikki. Rästilaskuja on niin isolla summalla, että en millään pysty niitä kerralla maksamaan. Käskin viime maanantaina Antin soittamaan sähköyhtiöihin ja vaikka pistää sopimuksensa poikki, jotta saisin tehtyä uudet sopimukset omiin nimiini. Eipä hän ole saanut aikaiseksi, vaikka joka päivä on kotona ollut nyt saikkuaikana.

Töideni suhteen tilanne on hiukan hankala, koska netti ei toimi meillä kotona. Ostin mokkulan kannettavaani, jota pääsen latailemaan vanhempien luona käydessäni. Tosin tässä koneessani on niin huono akku, että ei toimi ilman laturia tuntia kauempaa.

Antilla oli alkuviikosta aika psykologille (nyt toisen kerran) ja diagnoosina oli vaikea masennus. Jotain mieliala-/nukahtamislääkkeitä hän sai ja uusi aika on taas ensi viikolla. Onhan se hyvä, että tilanne alkaa ratketa hänen osaltaan ja saa apua ongelmiinsa. Niistä lääkkeiden sivuvaikutuksista vaan on ollut aika paljon tälläkin viikolla lehdissä ja ainakin Antin käytös muuttuu aggressiivisempaan suuntaan, kun hän lääkkeen on ottanut.

En halua mitätöidä tai aliarvioida masennuksen vaikutusta hänen elämäänsä tai meidän muiden perheenjäsenten elämää koskettaen. Jotenkin vaan viime aikoina on tuntunut siltä, että olisi yksi lapsi lisää huollettavana ja kivireki perässä vedettävänä. Pienintäkään apua esimerkiksi kotitöiden suhteen on Antilta turha odottaa vaan pikemminkin päinvastoin. Toissapäivänä olin saanut lattiat mopattua, eivätkä ne olleet vielä ehtineet kuivua. Antti tuli kengillä sisälle ja kuraiset kengänjäljet kulki koko huushollin läpi. Todella kivan näköistä valkoisilla lattioilla… Vaikka sitä masennusta nyt ”poteekin”, niin estääkö se muka ajattelemasta muita ihmisiä tai antamasta arvoa muiden teoille.

Voi olla rumasti sanottu (enkä tätä ääneen sanoisikaan), mutta ei masentunut henkilö voi upota vaan pelkkään välinpitämättömyyteen muita kohtaan. On minullakin oma elämä, enkä halua käyttää sitä kokonaisuudessaan toisen aikuisen ihmisen asioiden selvittelyyn ja jälkien korjaamiseen. Mutta tietenkään Antiltakaan ei tällä hetkellä voi ”vaatia” mitään, edes sitä, että hän joskus kysyisi: ”Mitä sulle kuuluu?”

Kuka pelkää vaikeuksia

Varsinainen viikko taas takana. Paljon töitä, mutta paljon muutakin on ehtinyt tapahtumaan. Suurimpana ongelmana on ollut tällä viikolla kadonnut lompakko, joka on aiheuttanut ylimääräistä pään vaivaa. Positiivisena puolena tietenkin se, että koko huusholli on käännetty ja melkein siivottukin siinä samalla lattiasta kattoon. (Tosin tällä hetkellä ei enää näytä siltä ja vielä pitäisi alkaa siivoamaan.)

Noissa myyntijutuissa tuntuu tulleen seinä vastaan. Alun perin, kun tilipäivän piti olla joka kuun 10. päivä, niin taas oli tili myöhässä. Viime maanantaina kyselin rahojen perään ja vastaus oli, että tilipäivä on siirtynyt viidennelletoista päivälle ja ”enkö ole muistanut ilmoittaa”. Ei siinä sitten mitään, mutta perjantainakaan se palkka ei vieläkään näkynyt tililläni.

Lompakon katoaminen tarkoitti samalla verkkopankkitunnuksien katoamista (juu, ei kannata pitää lompakossa), enkä maanantaina päässyt tarkistamaan tiliä. Siinä hässäkässä unohdin kokonaan passini olemassaolon, kun keskityin tutkimaan kaikki mahdolliset paikat, mihin lompakko olisi voinut kadota.

Eilen muistin passin ja pääsin pankkiin. Siellä selvisi, että palkka ei vieläkään ollut tililläni vaan viikon myöhässä siinä vaiheessa. (Oikeasti tekisi mieli julkaista kyseisen firman nimi…) Eilen otin yhteyttä pomoon ja selitys oli, että ”palkanmaksuohjelma takkuilee”. Tuntuu, että se takkuilee joka kuukausi… Hän kuitenkin lupasi, että rahat olisivat tänään tililläni. En tiedä, kun tänään en ehtinyt pankkiin. Tärkeämpänä pidin tehdä täysillä töitä tälle toiselle, luotettavammalle firmalle.

Haastattelufirmaan verrattuna toi myyntilafka on aivan eri kastia. Eilen ilmoitin ohjelmiston ongelmista tekniseen tukeen ja sieltä tuli heti vastaus, että asia yritetään korjata. Tänään tuli pariin otteeseen viestiä, että ongelmaa ei ole saatu korjattua, mutta hankkimani materiaalin voisin lähettää sähköpostilla ja saisin siitäkin jutusta kuitenkin palkan. Harmi, kun tehtävä on määräaikainen. Sama projekti kuitenkin toteutuu ensi vuonna myös ja toivottavasti saisin paikan siinä.

Ja sitten muihin aiheisiin… Viikon ehkä huonoin juttu on ollut se, että Antin äiti otti yhteyttä takaamansa lainan suhteen. Antti oli ryypännyt usean tonnin velat silloin, kun oli eronnut vaimostaan ja velat maksaakseen oli ottanut pankista lainan, jonka takaajaksi hänen äitinsä oli suostunut. Nyt Antti on jättänyt pari kertaa lainaerän maksamatta ja pankki oli ilmoittanut siitä hänen äidilleen. Asia on nyt sovittu niin, että Antin äiti maksaa lainan loppu osan kokonaan (joitakin satasia, koska tähän mennessä sitä on lyhennetty monta tonnia) ja Antti maksaa sitten suoraan äidilleen.

En nyt tiedä, oliko tuokaan huono asia, koska nyt Antin äiti oikeasti tietää, missä meillä mennään. Pelaamisesta Antti on nyt viime aikoina pysynyt erossa aika hyvin. Muutamia urheiluvetoja parilla eurolla, mutta ei mitään nettipelaamista. Tosin syy voi olla siinä, että hänen tilillään ei ole rahaa vaan taas mennään minun tilieni varassa ensi kuun puoleen väliin asti. Ja niistäkin rahoista pitää vielä maksaa laskuja, kunhan saan pankkikortin ja verkkopankkitunnukset.

Tänään en ehtinyt kauppaan ruokaostoksille juhannusta varten. Huomenna ajattelin aamusta käydä ja parempi niin; välttää ruuhkat ja saa ehkä tuotteita alennuksella. Aika paljon lasken noiden aletuotteiden varaan, koska olisi oikeasti kiva syödä joskus jotain ihan pikkasen parempaa kuin makaroni tai peruna. Tai siis saahan niistäkin hyviä ruokia, mutta olisi lisukkeina kuitenkin sitten jotain ”vähän parempaa”. En ole sen kummempia suunnitelmia juhannustarjoilujen suhteen tehnyt. Hyvä mieli tulee jo siitä, että saa pari virallista vapaapäivää ja pystyy keskittymään kunnolla pihatöihin ja hoitamaan muita kodin rästihommia.

Tämän illan ylellisyyttä on se, että tietää tehneensä ”kunnon työviikon”, lapset ovat tyytyväisiä ja kohta mennään saunaan tuoksutellen samalla kiukaalla kypsyviä makkaroita. Hyvää ja turvallista juhannusta kaikille : ) Pitäkää huolta toisistanne.

Kakkosluokan kansalainen

Nyt ei ymmärrys riitä siihen, että miten joku oikeasti voi olla niin täynnä itseänsä. Tänään on oikeastaan ollut ensimmäinen ilta/yö, kun Antin kanssa puhuimme viime viikonlopusta ja siitä, miten se vaikutti perheeseen. Tosin se keskustelu kesti noin kaksi minuuttia, kun Antti otti hatkat telkkarin ääreen. Tähän asti hän on viikonlopusta jaksanut jauhaa loputtomiin, mitä kaikkea kavereiden kanssa on tullut tehtyä. Eli ne tasan kolme samaa tarinaa, mitkä hän muistaa ja puhuu kerta toisensa perään uudelleen, uudelleen, uudelleen…

Tällä viikolla tässä on tapahtunut lasten kanssa vaikka mitä ja omien työpäivieni jälkeen olisi ollut muutama hassu-asiakas-juttu kerrottavana (nimettömänä tietenkin). Eipä ole Anttia kiinnostanut. Artulla oli puolitoistavuotisneuvola ja viimeinkin siirtyi kymppikerhoon painon suhteen. Jostakin voi tuntua mitättömältä jutulta, mutta meillä se on aika hienoa. Painon nousu hänellä on ollut niin nihkeää, että tätä olen odottanut : ) Tosin neuvolassakaan painon hidasta nousua ei ole ihmetelty, koska terkkari on nähnyt pojan taipumuksen olla koko ajan menossa.

Isompien lasten isä lähti heidän ollessaan ihan pieniä, eikä ole yhteyttä pitänyt. Omat vanhempani sopivat lasten isän vanhempien kanssa tapaamiset kerran vuodessa lasten isän vanhempien kotiin. Tapaamiset on viimeisen kymmenen vuotta ollut sitä, että lasten isä käy paikalla näyttäytymässä ja muun aikaa isäni yrittää virittää keskustelua lasten ja heidän isovanhempiensa välille.

Olen jo aikaisemmin sanonut vanhemmilleni, että ei toisen suvun osapuolia voi väkisin pakottaa olemaan tekemisissä lasten kanssa. Ilmeisesti tämä tuli selväksi isällenikin tämän viikon käynnin jälkeen, koska hän sanoi, että turha taitaa olla enää sinne mennä. Kymmenen vuoden aikana lasten isä ei ole ollut minuun tai lapsiinsa mitenkään yhteydessä. Hän olisi saanut osoitteen ja puhelinnumerot tietoonsa vanhempieni kautta. Nyt ilmeisesti tämä ”isänsä pitää tutustua lapsiinsa” –asenne on vihdoin lopahtanut myös vanhemmillani. Ovatpahan ehkä avanneet silmänsä todellisuudelle.

Se parin minuutin keskustelu Antin kanssa aiemmin illalla viikonloppuun liittyen meni suurin piirtein niin, että hän itse otti taas reissunsa puheeksi. Kysyin häneltä, että miten hän voi olla niin itsekäs, että unohtaa perheensä koko viikonlopuksi ja pettää lupauksensa minulle. Vastaus liittyi mummun ja lasten suunnittelemaan Korkeasaaren reissuun eli miten voin päästää lapseni mummun kustantamalle kesälomaretkelle, kun Antti itse ei pääse mukaan. (Äitini on luvannut maksaa lasten bussimatkat ja sisäänpääsyliput.) Siis, mitä! Meinasin oikeasti revetä!

Antti vertaa lasten muutaman kympin eläintarhapäivää, mistä ei meille itselle edes aiheudu kuluja siihen, että on vetänyt viinaa ja kerännyt piikkiä useammalla sadalla eurolla yhden viikonlopun aikana. Aikuinen ihminen vetää herneet nenään lasten huviretkestä ja siitä, että itsellä ei ole rahaa lähteä lapsia retkelle viemään. Jotenkin tuntuu taas, että tasan ei käy järjen lahjat.

Yleensä saatan sanoa sanan tai pari, jos oikein ottaa kuuppaan, mutta toi rinnastus ryyppäämisen ja lasten eläintarhareissun suhteen meni niin yli ymmärryksen heittämällä, että ei pysty… Ei oikeasti pysty sanomaan mitään. En edes ymmärrä koko juttua. Ja siis vikahan ei ollut kuulossani, kyllä se nyt on vaan siinä ymmärryksessä. Voi, taivas!

Ja muksut muuten pääsee sinne eläintarhaan, vaikka joutuisin perskarvani polttamaan tukahduttaakseni tuon yhden mölinät. Ne mölyt muutenkin on ihan yhden tekeviä. Ei kukaan kunnioita ihmistä, joka ei osaa kunnioittaa ja huomioida muita. 

Hiljaista on

Eilen illalla Antti kotiutui parin kaverinsa kanssa. Hiukan huonossa hapessa oli vielä siinä vaiheessa. Rahaa on ilmeisesti palanut koko viikonlopun ja Antti on lainaillut useammalta kaveriltaan. Summia en raaski edes tarkalleen kysyä, mutta puhutaan satasista. Kaljaa hänellä oli mukanaan kotiin tullessaan ja kaverinsakin jäi meille iltaa istumaan. Ajattelin olla illalla ihan hiljaa ja turhia kyselemättä, että mitään uutta katoamistemppua ei tapahtuisi.

Mitään syitä ei ole kertonut tähän reissuunsa tai mitenkään sitä selitellyt.
Toisaalta olisi kiva tietää, toisaalta turhauttavaa kuunnella anteeksipyyntöjä ilman mitään järkeviä selityksiä. Tänään heitti jossain vaiheessa, että olisi hakemassa uutta työpaikkaa. Just, joo… Olen sanonut, että hänen ei yksinkertaisesti kannata vaihtaa työpaikkaa tässä vaiheessa, koska uudessa työssä on yleensä koeaika ja sen aikana voi tapahtua vaikka mitä. Minun pääni ei kestäisi enää sitä, että Antti jäisi työttömäksi, jos koeajan aikana onnistuisi sössimään uuden työnsä.

Eilen olisin voinut vetoa lyödä, että Antti hakee tänään saikkua. Pakkohan sen oli, kun hereille sen sai vasta iltapäivällä ja herätessään oletti tänään olevan sunnuntai. Hiukan siis ajantaju hämärtynyt. Toisaalta saikkuun on ihan perusteltu syy, selkänsä loukkasi eilen illalla. Sai useamman kipupiikin lääkärissä ja tabuja, joista mitä ilmeisemmin menee ihan sekaisin (sammaltaa ja huojuu niin kuin olisi päissään). Toisaalta sitäkään vahinkoa ei olisi tapahtunut, jos olisi ollut selvin päin. Aika helvetisti saa tehdä töitä, että saa tämänkin viikonlopun kustannukset kuitattua.
 
Anopin kanssa viestittelin illalla ja kerroin hänelle tilanteen, missä täällä hänen poikansa kanssa eletään. Mietin pitkään, että ilmoitanko, koska anopilla on mielenterveydellisiä ongelmia ja hän on aika herkkä kaikille negatiivisille asioille. Ehkä kuitenkin parempi pohjustaa näin pikkuhiljaa, jos sattuu jotain yllättävää. Ensin anoppi oli sitä mieltä, että parempi antaa miehen mennä. ”Kyllä se siitä jossain vaiheessa rauhoittuu.” Myöhemmin tuli sitten lisää viestejä, että ymmärtää tilanteen ja toivotteli jaksamisia. Antti on ensi viikonloppuna menossa käymään anopin mökillä. Saa nähdä, mitä asioita siellä puidaan ja kuinka paljon.

Omalle äidilleni soitin tänään ja kerroin tilanteen. Olen tähän mennessä hävennyt meidän tilannetta niin paljon, että en ole hänellekään oikein mitään elämästämme kertonut. Normaaleja kuulumisia ja lapsiin liittyviä juttuja olemme puhuneet. Äidin ensimmäinen huoli oli, että Antti ei lyö minua tai lapsiaan (ex-mies oli väkivaltainen). Ei lyö. Ainakin yksi hyvä piirre siinä ihmisessä.

Alussa oli aika vaikeaa kirjoittaa näitä juttuja, kun ajattelin sitä häpeää. Toisaalta nyt, kun on useamman tekstin kirjoittanut ja samaan aikaan omankin pään sisällä asioita miettinyt, niin kirjoittaminen alkanut tuntumaan helpommalta. Vaikka tässä meidän tilanteessa mitään ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei olla vielä tehty, niin toivottavasti ainakin jollekin samoja asioita miettivälle teksteistäni olisi pikkasen tukea.

Huomenna yritän tehdä pitkän työpäivän, koska lauantaina työt meni ihan penkin alle. En vaan pystynyt keskittymään töihin ja sopivasti kaiken muun ohella ylikierroksilla käyviin lapsiin. Mutta tämä viikkohan on hyvä painaa hommia täysillä ja nakittaa lapsenvahtina olo Antille. Varmaan hän ihan ”mielellään” hoitaa myös siivoukset ja kokkailut, jos hautaudun työhuoneeseeni. Leipää en kuitenkaan anna hänen leipoa. Kokemuksia on pitsan kokkailusta ja silloin pohjataikinaan laittoi kolme kiloa jauhoja ja silti taikina oli aivan löysää. ”Ei tullu sitten mieleen kattoo ohjeita Googlesta..?”

Teillä tietämättömillä

En eilen illalla enää saunan jälkeen jaksanut kirjoitella. Potuttikin niin, että tuskin mitään järkevää tekstiä olisin saanut aikaiseksikaan.

Eilen Antin kaveri soitti viiden maissa, että Antti on sammuneena ihan eri paikkakunnalla, mihin hänen oli perjantaina pitänyt mennä. Kaveri kysyi, että huolinko Antin kotiin selviämään, koska häntä ei kuulemma voisi jättää vieraaseen paikkaan nukkumaan. Vajaan tunnin päästä soitosta, kaveri toi Antin kotiin.

Minulla oli kiire kauppaan, joten en ehtinyt Antin kanssa mitään jutella siinä välissä. Kotiin päin ajaessani, tuli Antti kaverinsa kyydissä vastaan ja sen jälkeen ei hänestä kuulunut koko iltana. Yritin yhdentoista maissa soittaa hänelle, mutta Antti iski luuria korvaan ja lopulta laittoi puhelimensa pois päältä. Tänä aamuna hän soitti ja ilmoitti kotiutuvansa tämän päivän puolella, mutta tarkemmin ei mitään puhuttu.

Antti tietää, että minun ex-mies teki samanlaisia katoamistemppuja ja saattoi olla monta päivää tavoittamattomissa. Itse totuin niihin reissuihin, mutta ex-miehen poikaa kävi sääliksi. Poika asui meillä ja hänelle oli rankkaa, kun isä ei edes hänelle ilmoittanut, missä milloinkin oli menossa. Antti monet kerrat ihmetteli sitä, että millainen kusipää lähtee omille teilleen ja on tavoittamattomissa. Taas nähtiin, että pata kattilaa soimaa. Antti tietää, että ex:n kanssa erottiin noiden reissujen takia ja reissuilla tapahtuneiden pettämisten takia.

Ajattelin, että olisiko Antilla taka-ajatuksena se, että pistäisin hänet samasta syystä pihalle. Tuskin hänellä itsellään olisi pokkaa sanoa haluavansa erota vaan tekisi sen jotenkin noin kierrellen, että minä saisin syyt niskoilleni ja hän keräisi sympatiapisteet. Ja ilmeisesti, jos kokee tarvitsevansa jotain ryyppyputkea, niin sehän olisi hyvä syy vetää viikosta toiseen viinaa ja voivotella surkeaa kohtaloaan.

Antilla on yksi avoliitto ja avioliitto päättynyt siihen, kun molemmat naiset lähtivät toisen miehen matkaan. Molempien erojen jälkeen Antti on vetänyt useamman kuukauden ryyppyputken. Jos taka-ajatuksena todellakin on se, että saisi minusta syntipukin eroon, niin ei tule onnistumaan! Jos eron haluaa, niin sanokoot sen sitten suoraan ja kertokoot myös muille ihmisille, kuka jätti kenet.

Ehkä käyn niin kierroksilla, että en ajattele oikein selkeästi. Ajatukset vaan pyörii päässä, enkä pysty keskittymään mihinkään. En vaan jaksaisi katella taas useampaa päivää krapulaa potevaa äijää röhnöttämässä.

Oharit

Hieno homma! Antti soitteli eilen illalla kuuden aikaan tuhannen päissään. Työpaikan bileiden piti alkaa vasta kuudelta eli hiukan oli ennakkoon ottanut. Siinä meni se lupaus ryyppäämättömästä linjasta. Tai edes siitä sivistyneestä nautiskelusta. Antti sanoi ostaneensa junalipun jo ennakkoon kaveriltaan lainaamilla rahoilla ja tulevansa kymmenen junalla kotiin. Kysyin, paljonko oli lainannut ja Antti sanoi summan olevan neljäkymppiä. Kuulemma siinä vaiheessa jäljellä oli 35 euroa eli ainoastaan junalipun ostanut.

Valehtelihan toi suoraan päin näköä. Aamulla lähteissään Antilla ei ollut tupakkia enää jäljellä, joten hänet tietäen on käynyt heti ainakin tupakkiostoksilla, kun on rahaa saanut. Kysyin siitäkin, että miten voi olla niin päissään jo siihen aikaan, jos firman tarjoilut vasta kuudelta alkavat. Selitti jotain jostain drinkkilipuista. Joo, joo. Eli Alkossakin oli siinä bileiden alkua odotellessa ilmeisesti käyty.

Kymmenen aikaan illalla soi puhelin ja Antti ilmoitti olevansa lähellä rautatieasemaa menossa junalla. Siinä mitään, mutta junan oli määrä lähteä 22.09 ja kello oli soittohetkellä 22.10. Sanoin, että juna on jo mennyt. Antti lupasi hommata kyydin jostain ja tulla sitten kotiin. Kai hän sieltä jollain potkukelkalla on tulossa, koska kympin puhelun jälkeen miehestä ei ole mitään kuulunut.

Hemmetin hienot oharit taas kerran! Antin piti olla pikkupojan kanssa tänään, että saisin tehtyä pitkän työpäivän, kun eilen illan jo pidin vapaata. Aluksi piti tehdä töitä, mutta Arttu oli niin levoton koko illan, että luovutin. Luulin saavani paikattua saldot tänään.

Sitä paitsi Antti olisi voinut tulla jo aamujunalla kotiin, jos olisi ollut tulossa. Viimeinen juna lähtee tunnin päästä. Mielenkiinnolla odotan, kuuluuko sitä ennen mitään väliaikatietoja. Ja parin tunnin päästä sen näkee, kotiutuuko tänäänkään. Illalla kuitenkin aion lämmittää saunan ja viettää mukavan illan muksujen kanssa. Voin kirjoitella vielä sitten, kun he ovat menneet nukkumaan.

Jos jotain hyvää niin jotain huonoakin

Ehdinpä nyt kirjoittelemaan kuulumisia, kun Arttu nukahti päiväunille ja sain kahvimukillisen eteeni. Saa nähdä pätkiikö ajatus samaan tahtiin, kun lätkii hyttysiä. En tajua, mistä noita sikiää jatkuvasti lisää.

Eilinen oli oikein mukava päivä. Tein töitä jo onneksi päivällä, koska illalla tapahtui jotain normaalista poikkeavaa. Antti lähti Artun kanssa ruuan jälkeen ulkoilemaan siksi aikaa, että saisin rauhassa jatkaa töitä.

Soitin ensimmäisen ja illan viimeiseksi osoittautuneen puhelun eräälle rakennusmestarille, jota piti haastatella raksa- ja remppajutuista. Hänen vaimonsa kanssa keskustelin ja sainkin hänen kanssaan suoritettua varsinaisen haastattelunkin. Tosin puhelu kesti sitten sen melkein kolme tuntia! En oikein tiedä, mikä siinä keskustelutilanteessa oli, mutta erittäin mukava ja positiivinen ihminen oli tämä rouva. Puhuimme ummet ja lammet ihan niin ”naisten juttuja” kuin kodin laittamisesta yleensä ja niin edelleen. Meidän ongelmista en maininnut sanakaan, en tietenkään vieraalle ihmiselle.

Tämä rouva sitten kyseli tietoja työnantajastani ja siitä, mihin haastattelutuloksia käytetään ynnä muuta. Jossain vaiheessa puhe kääntyi siihen, miten hän työelämässä sairaanhoitoalalla ollessaan on ollut tekemisissä puhelinmyyjien kanssa, lähinnä lääke-esittelijöitä tarkoitti. Kolmen tunnin keskustelun tuloksena oli, että hän tarjoutui suosittelijaksi minulle, jos päätän jossain vaiheessa etsin työpaikkaa ja antoi vinkit, mistä voisin kysellä.

Haastatteluhommahan on määräaikainen, joten uuden työn haku on jossain vaiheessa edessä. Vaihdoimme yhteystietoja ja hän pyysi ilmoittelemaan kuulumisia. Hiukan hymyilytti puhelun jälkeen se, että itse olin soittanut haastatellakseni hänen miestään ja asetelma kuitenkin kääntyi jossain vaiheessa keskustelua aivan toisin päin : )

Mutta sitten tähän päivään… Myyntihommien tilipäivä on joka kuun kymmenes päivä eli tänään olisi pitänyt olla rahat tililläni viime kuun myynneistä. Kas, kun ei ollutkaan. Taas sama juttu! Taitaa olla kolmas vai neljäs kerta jo, kun tilipäivä osuu viikonlopulle ja perjantaina ei ole rahoja saanut. Yksi kerta oli sillain, että palkkapäivä osui torstaille. Perjantaina ilmoitin esimiehelle, että palkka ei ole tullut tililleni. Hän lupasi hoitaa asian ja lopulta kesti seuraavaan viikon tiistaille ennen kuin sain rahat. Jotenkin turhauttavaa tuollainen, kun minulla kuitenkin on sellainen tapa, että palkkapäivinä pitäisi laskuja maksaa. Sitten, jos on sopinut johonkin laskuun maksuaikaa ja pitäisi maksaa tiettynä päivänä, niin se sopimus meneekin käteen itsestä riippumattomista syistä.

Ihmettelen noinkin ison ja tunnetun firman palkanmaksukäytäntöä. Miten he voivat olettaa, että työntekijät ovat motivoituneita, kun tuloksien saaminen tilille aina kestää? Eilen pyysin myynnintuelta uusia soittolistoja, niin tänään hän ilmoitti, että uusia listoja ei tule kuin joskus ensi viikolla. Viime kerralla tämä ”ensi viikolla” tarkoitti kolmea viikkoa. Alkaa hiukan usko loppumaan tuohon hommaan, vaikka työstä sinällään pidänkin.

Antti on tänään siellä työpaikan pippaloissa. Eilen jo mainitsi, että lainaa rahaa kaveriltaan. Laittelin aamulla tekstarilla tuon palkkahomman hänelle ja siinä samalla, että ei ainakaan ryyppäisi tänään. Vastauksena tuli pelkkä ”Ok”. Isommat muksut ovat olleet mummulassa pari päivää ja kotiutuvat tänään. Ajattelin, että töiden jälkeen voisi vaikka iltaongelle lähteä yrittämään kissankalaa. Ainakin sää on kaunis, hyttysistä viis : )

Ei mitään hengenravintoa

Tänään sitten paukahti käräjäkirje postilaatikkoon. Onneksi vasta toinen, mikä minulle on tähän mennessä tullut ja summakin suhteellisen pieni. Höh, luulin jo, että sellaisia ei enää tulisi. Velkoja on minulle aivan outo ja laskupinot tarkistin (sekä maksetut että maksamattomat) ja kyseiseltä firmalta ei laskua ole edes tullut. Antille asiasta sanoin, niin lähti ulos sanomatta mitään

Toisen työn tili pitäisi tulla ensi perjantaina. Toivottavasti tulee, koska kolme kertaa aikaisemmin rahoja on saanut kysellä ja palkan maksu on viivästynyt muutamalla päivällä. Ei kovin hyvää kuvaa anna firmasta, joka kuitenkin on suhteellisen tunnettu Suomessa.

Tänään töiden ohella leivoin ja tein isomman satsin ruokaa. Huomenna pääsee sitten hiukan helpommalla. Huvikseni laskeskelin hintoja leipomuksien raaka-aineille. Suhteellisen pienellä budjetilla saa aikaiseksi vaikka mitä. Parista kilosta perunaa ja viikonloppuna tarjouksesta ostetusta broilerin koipipaketista porukka syö pari päivää, koska Antti ei syö kanaa. Kastikkeeksi tein ihan perusbroilerimaustekastikkeen. 

Jälkkärinä oli viime syksyn omena-puolukka-raparperimehusta tehty kiisseli, jota jäi vielä huomiseksi puuroannosten kylkeen. Kiisselistä tosin tuli aika paksua, mutta ei haittaa. Helpompi pienimmänkin syödä sitä, kun on sellainen minä-ite –vaihe päällä. Lisäksi paistelin pari kuminaleipää ja ”mitä kaapista löytyy” –periaatteella pellillisen tonnikalakasvispiirakkaa ja ”kämmenpikkuleipiä”. Piirakan maussa ei mitään vikaa, mutta jäi vähän yliaikaa uuniin pitkittyneen puhelun vuoksi.

Nyt ollaan vasta keskiviikossa, mutta perjantaita odotan jotenkin pitkin hampain. Antti ilmoitti, että silloin on illalla työpaikan pippalot. Ei siinä mitään, mutta kun niihin yleensä liittyy juominen ja niiden bileiden jälkeen mies makaa krapulaansa koko viikonlopun. Ja toisaalta, vaikka juomat aina johonkin rajaan asti ovat ilmaisia, niin hänellä sitä omaakin rahaa kuluu niinä iltoina turhan paljon. Nyt Antilla ei rahaa ole ennen seuraavaa tilipäivää ja siksi aavistelenkin, että yrittää lainata taas joltain kaveriltaan. Junamatkakin pitäisi maksaa, koska tilaisuus on eri kaupungissa. Jotenkin ei hyvät fiilikset tuon jutun suhteen, vaikka koskaan en työpaikan juttuihin ole kieltänyt menemästä. Tosin eipä sillä kiellolla olisi mitään vaikutustakaan. Menee aina ja ilmoittaa asian ajoissa, jos muistaa niin kuin nyt. Tai sitten ilmoittaa edellispäivänä.

Viime syksynä oli myös jotkut työpaikan kinkerit ja Antti oli tinannut itsensä todella kiitettävään kuntoon. Oli luvannut mennä viikonlopuksi töihin ja kotiutuikin jo puolen yön maissa. Aamuherätys oli muistaakseni, että kuudelta pääsi kaverinsa kyydissä töihin. Parin tunnin päästä kuitenkin soi puhelin ja hän pyysi minua lähtemään hakemaan hänet pois töistä, koska hänellä oli niin kauhea krapula. Itse olin valvonut monta yötä nuorimmaisen hampaiden puhkeamisen takia ja mikään ei voinut vähempää kiinnostaa kuin hakea krapulaista miestä yli sadan kilometrin päästä silmät ristissä ajaen. Sanoin vaan: ”Kun töihin menet, niin siellä pysyt. Toivottavasti opit jotain.” Löin luurin kiinni ja jatkoin unia.

Nipotusta

Eilen tuli ensimmäinen tili haastatteluista. Kerrankin kiva käydä kaupassa, kun ei tarvitse ihan kaikkea sentilleen laskea. Nyt on sitten kaapit täytetty ainakin tulevan viikonlopun ja viikon tarpeisiin. Juustoa en ole ostanut enää aikoihin vedoten tiukkaan budjettiin (paitsi leipomuksiin). Todellinen syy kuitenkin on, että 800 gramman juustopaketti kestää sen kaksi päivää Antin käytössä ja muut jäävät kokonaan ilman. Sama juttu, jos on ostanut leikkeleitä.

Eilen ”törsäsin” tarjouksessa olevaan leikkelepakettiin. Tein kuitenkin niin, että jaon paketin sisällön jokaiselle erikseen nimikoituun rasiaan. Katsotaan nyt sitten, keneltä loppuu makkarat ensimmäisenä. Tuntuu hölmöltä tuollainen säännöstely, mutta kai se on pakko, että kaikille riittää.

Juomisella tietenkin oma osuutensa asiaan, mutta Antille on viimeisen parin vuoden aikana kertynyt yli kaksikymmentä kiloa ylimääräistä. Tämä tuli mieleeni, koska aamulla kävin itse vaa´alla. Painoni on muutamassa viikossa tippunut viitisen kiloa, vaikka en laihiksella olekaan. Tiukan rahatilanteen vuoksi sitä on vaan enemmän alkanut kiinnittämään huomiota siihen, mitä syö ja kuinka paljon. Lapsilla ruuankulutus on tietenkin eri asia, koska molemmilla vanhemmilla lapsilla on fyysisesti vaativat harrastukset.

Yleensä leivon leivät itse, mutta joskus tulee ostettua kaupasta ruisleipää. Yhdestä yhdeksän palan pussista syö tasan yksi ihminen pariin kertaan. Voi olla, että nipotan pienistä, mutta jotenkin asia ottaa päähän. Tai sitten nykyään pienetkin asiat ovat alkaneet nyppimään sen takia, että unohtaisi ne isommat ongelmat.

Meillä on keittiön kaapissa yksi hyllyllinen Antin avaamatonta postia. Hän ei ole ollut kiinnostunut laskuistaan tai maksumuistutuksistaan viime syksyn jälkeen. Ne on pääasiassa niitä vippilaskuja, jotka nyt pikkuhiljaa ovat menneet ulosottoon. Käräjäkirjeitä olen avannut keittiön pöydälle, että allekirjoittaisi tiedoksiannot ja veisi ne postiin. Siinä ovat nekin paperit koskematta. Se hemmetin välinpitämättömyys kaikkea ja kaikkia kohtaan on jotain, joka saa veren kohisemaan.

Mitä järkeä toisten on elää säästöbudjetilla ja nipistää kaikesta, kun yhdellä on ihan hälläväliämeininki. Pelkkä omista tavaroistaan huolehtiminen tuntuu olevan ylivoimaista. Sitten, kun joku tavara on hukassa, pitäisi heti mennä kauppaan ostamaan uutta tilalle. Voi olla, että verenpaineeni on taas koholla tulevan viikonlopun suhteen. Tuntuu, että silloin omassa päässä kärjistyy kaikki ne tekemättömät asiat ja hoitamattomat jutut. Viikonloppuisin kuitenkin rästissä olevia pihahommiakin olisi aikaa hoidella ja tehdä jotain remppajuttuja eteenpäin. Saati sitten, että aikuisen ihmisen jälkiä pitäisi siivota. Jos hänellä kahvit kaatuu lattialle, niin eikö niitä voi siitä saman tien itse pyyhkäistä. Jos Antti huomaa Artun pissaavan lattialle (yleensä ennättää potalle, mutta vahinkoja sattuu), mikä estää pyyhkimästä lammikkoa vaan pitää odottaa siihen asti, että joku muu kastelee sukkansa siinä ja hoitaa siivoamisen.

En usko, että se ihminen, kehen aikoinani ihastuin, olisi noin paljon muuttunut muutamassa vuodessa. Todennäköisempänä syynä pidän sitä, että se ihminen yritti silloin näytellä jotain muuta kuin mitä todellisuudessa oli. Mutta jotain vikaa minussakin on, koska olen hänestä nuo puolet esiin tuonut yhteisen elämämme aikana.

Elämä vahvistaa

Irtisanomisilmoituksen kirjoittelin ja lähetin viime viikolla. Helpotti henkisesti aika paljon, kun nyt tietää, että ei ihan öitä myöten tarvitse venyä. Vähän kaihertaa takaraivossa kuitenkin ne menetetyt eurot… mutta parempi näin.  Parempi hoitaa pari hommaa kunnolla kuin kolme juttua puolitehoilla.

Viikonloppu meni omalta osaltani töissä ja lasten harrastustoiminnassa. Anssilla oli lätkäjoukkueen tienvarsitalkoot ja Annin lenttisporukalle kerätään jo varoja ensi kaudelle kahvitustoiminnalla. Pakko osallistua kaikkiin mahdollisiin varainhankintoihin junnutoiminnan hyväksi, ei käy niin paljon oman kukkaron päälle talvella.

Antin piti perjantaina saada takaisin äidilleen lainaamansa pari sataa euroa, mutta pankeilla oli jotain häikkää ja rahat jäi saamatta. Itselläni menee lapsilisistä autolaina ja vesimaksut, joten jäljelle jää muutama kymppi. Silläkin olisi viikonlopun ihan hyvin pärjännyt ja kävinkin jo aiemmin päivällä tekemässä viikonlopun ruokaostokset. Hieman ennen yhdeksää illalla Antti lähti kiireellä autolla johonkin. Tuli takaisin kaljalaatikon kanssa ja ilmoitti, että oli kaveriltaan saanut rahaa lainaksi. Loppu ilta menikin sitten lainarahoilla pelatessa ja tölkkejä nostellessa.

Mies sai jostain netticasinolta ilmaiskierroksia lauantaina ja tahkosi niitä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun oli tehnyt pikaisen visiitin ”laatikkokauppaan”. Jossain vaiheessa ilmoitti silmät loistaen, että on yli kahdeksankymmentä euroa voitolla. Sanoin, että voisi tehdä kotiutuksen ja keskittyä välillä ihan muihin juttuihin. Pelaaminen jatkui ja jossain vaiheessa hipsi pihalle. Sanomattakin oli selvää, että kaikki oli taas mennyt.

Sunnuntaina Antti mietti, että mistä saisi maanantaille bensarahaa. Ehdotti, että lainaisin hänelle vetoveikkauksiin jonkun verran. Torppasin ajatuksen ja sanoin, että saa kehitellä jotain muuta. Lähdin Annin kanssa pitämään junnukahvilaa ja sieltä palatessani kävin tankkaamassa auton. Ainakaan sitten Antilla ei olisi syytä soitella lisää lainaa keneltäkään.

Harmittaa toi kavereiltakin rahan lainailu, vaikka Antti ne aina seuraavasta tilistään heille takaisin kuittaakin. Viime kuusta alkaen Antin tilistä on mennyt ulosottoon vippiveloista kertyneitä velkoja ja niitä on monella tonnilla. Positiivista asiassa on se, että ei saa enää mistään lainaa ja tavallaan vippikierrekin on nyt loppunut siitä syystä.

Alkuvuodesta Antti teki kikkakakkoset ja oli ottanut vippejä minun nimiini. Sen takia olenkin ottanut paineita omista työtuloistani ja on ollut pakko painaa pitkää päivää. Asia selvisi minulle, kun löysin käräjäoikeuden lähettämän kirjeen nimelläni auton penkin alta. Tässä vaiheessa olen saanut kaikki velkojat tietooni (toivottavasti) ja maksusuunnitelmat on tehty. Osa velkojista selvisi vasta perintätilanteessa, koska varsinaiset laskut olivat laitettu suoraan menemään Antin sähköpostiin.

”Se, mikä ei tapa, niin vahvistaa.” En vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä tuo sanonta tarkoittaa. Hengissä ollaan ja toivottavasti pysytään, mutta mitä hemmetin vahvuuksia sitä vuodesta toiseen pitäisi itsestään opetella löytämään.

Työhön haudattu

”Valottelen lisää huomenissa” tarkoittikin sitten melkein kuukauden taukoa. Hieman noloa yhden ainoan merkinnän jälkeen…

Asiat sinällään ovat pysyneet ennallaan, mutta kiirusta on ollut. Toinen käsipari viimeisen kuukauden aikana olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Pientä sairastelua ja muuta ylimääräistä on ollut puutarhatyösesongin lomassa. Pääosin olen kuitenkin yrittänyt taiteilla kolmen työni välillä, että jokainen tulisi kunnolla hoidetuksi. Täytyy tunnustaa, että yhden suhteen olen epäonnistunut, aika ei vaan riitä.

Hain töitä jo viime kesänä, kun vanhempainvapaani loppui syyskuussa. Koulutusta ja työkokemusta minulla on niin kaupalliselta kuin tekstiilialalta. Ainut hakukriteeri itselläni oli, että töitä voisi tehdä kotona. Alkuvuodesta sitten olin jo niin ”epätoivoinen”, että hain puhelinmyyjäksi ja sainkin paikan. Pienellä ennakkoasenteella suhtautuen otin työn vastaan ja tähän mennessä olen tykännyt kovasti. Pienet on provikat, mutta ainakin jotakin kotiin päin. Alkuvuodesta olin hakenut myös yhtä haastattelijan paikkaa, josta tuon toisen työn vastaanotettuani sain tietää valinnastani. Koska tuo myyntihomma ei oikein lyö leiville, niin otin haastattelupaikankin vastaan. Provikkapalkka siinäkin, mutta kannattavampi. Näiden hommien ja kotitöiden kanssa vielä pystyikin sumplimaan, kunnes…

Viime kuussa oli se tilanne, että miehen palkka riitti vajaaksi viikoksi. Oli pelannut melkein kaiken yhtenä iltana, kun olin työhuoneessani muutaman tunnin. Siinä sitä taas sitten mietittiin, että mistä rahaa seuraavien viikkojen syömisiin ja Antin työmatkabensoihin (ajaa päivässä 150km). Ajattelin, että helppo nakki hakea itselleni jokin yötyö. Tämähän sopi Antille. Siinä vaiheessa. Sain työn keskustelulinjalla (ei mikään seksijuttu) samalla viikolla.

Päivät siis eteni niin, että Antti lähti aamulla ajamaan seitsemäksi töihin. Koululaiset ylös puoli kahdeksalta ja usein siinä samalla heräilee myös pienimmäinen. Artun kanssa puuhastellaan aamupäivällä kotitöitä, koiran kanssa pihalla ja jos poika on rauhallinen, soittelen myyntipuheluita. Koululaiset kotiin, läksyissä jeesausta, välipala ja ruuanlaittoa. Ruoka, kun Antti tulee ja sen jälkeen aloitan haastattelut. Haastattelut olen yrittänyt lopettaa ennen puolta yhdeksää, ellei asiakas ole toivonut uudelleen soittoa myöhemmin. (Ylimääräisiä taukoja on tullut välillä, kun olen vienyt isompia lapsia harrastuksiinsa.) Ennen yhdeksää muksujen iltatoimet ja viimeistään kymmeneksi olen tähdännyt avaamaan linjavuoron ja ”päivystänyt” yhteen-kahteen yöllä.

Sitä autuutta kestikin sitten lyhyen aikaa. Artulle pukkasi poskihampaita jokunen viikko sitten ja itkeskeli öisin. Tietty siihen aikaan, kun minun olisi pitänyt kaikessa hiljaisuudessa päästä puhumaan. Antti koisaa ja muksu huutaa. Nice. Muutamana aamuna sanoin, et voisi edes vähän hyssytellä poikaa hiljemmaksi öisin. Ei kuulemma onnistu, kun hänellä on aamulla aikainen nousu ja pitää saada nukkua rauhassa. Meni tovi ja toinenkin, kun en päässyt hoitamaan yövuoroani.

Eilen leikkasin ihan totaalisesti kiinni, kun pitkästä aikaa ”päivystin” heti haastattelujen perään. Isommat muksut kattelivat vielä leffaa, pikkupoika nukkui ja Antti pelasi netticasinolla. Ilmeisesti jossain vaiheessa pelitili oli mennyt nollille, kun alkoi ulkona ramppaaminen ja oven paukuttelu. Juu, siihen loppui minun puhelimessa olo. Tänään pähkäilin ja pähkäilin nurmikkoa leikatessa, että vaikka sillä hommalla tienaakin suht hyvin, niin irtisanon itseni. Mitä helvettiä varten minun tarvitsee tehdä kolmea työtä, jos kaikki rahat muuten menee peleihin. Tästä päätöksestä en Antille vielä kertonut. Hänen päivän ongelmansa on ollut, että mistä saa rahaa viikonlopuksi, kun on kaveri tulossa käymään. Siinähän miettii.

En jaksa, eikä aika tunnu riittävän. Arttu on siinä iässä, että kun selkäsi käännät, niin johan tapahtuu. Päivällä siivoan ja laitan kaikki valmiiksi iltaa varten, että edes kerran olisi kiva tulla työhuoneesta siistiin kotiin. En vaan tajua, miten joku ei saa persettään liikkeelle tietsikalta tai töllön edestä, kun ympärillä tapahtuu. Illalla nuorin oli löytänyt jostain jakoavaimen ja käynyt lattialla ollutta isoveljeään mojauttamassa takaraivoon. Se jakari oli edelleen olkkarin lattialla, kun lopetin työt. Kysyin, että miksi Artulla oli ollut se, niin Antti sanoi, että ”kun kukaan ei ottanut sitä pois siltä”. Ehkä parhain selitys siinä vaiheessa, kun toisella patti päässä ja mies itse puolen metrin päässä katsoo vierestä.

Tällä kertaa en sano, että palailen astialle huomenna. Mutta huomenna kuitenkin kirjoitan sen irtisanomisilmoituksen ja se siitä. 

   

Takaraivosta todellisuuteen

Näin yöllä sitä pyörittelee kaikkea päässään. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Viime aikoina taas enemmän. Kaksi avoeroa kokeneena luulin ja halusin, etten sen tilanteen eteen enää joutuisi tai sitä alkaisi pähkäilemään. Kuitenkin asiat ovat muutaman vuoden kuluessa luisuneet siihen pisteeseen, että enää ei muuta voi. Piste on kasvanut jo todelliseksi mustaksi aukoksi omassa päässäni, mikä imee kaiken energian ja ajatukset.

Ensimmäinen ero oli ”helppo”. Lapsia suhteesta jäi kaksi, mutta tapaamisista eikä muustakaan heidän suhteensa tarvinnut riidellä. Mies lähti ja aloitti oman elämänsä haluamatta tavata lapsiaan. Asia on samassa jamassa säilynyt viimeiset kymmenen vuotta. Itselleni ero oli helppo, koska siinä vaiheessa olin asiat jo päässäni käsitellyt moneen kertaan, enkä tuntenut yhtään mitään.

Toinen ero oli kuin kauhuleffasta. Suhde narsistin kanssa oli yhtä helvettiä pettämisineen ja vakivaltaisuuksineen. Palailen näihin tarkemmin myöhemmin, mutta tämän toisen suhteen vaikutus nykyiseen tilanteeseeni on tavallaan ”syy ja seuraus, oman elämäni teurastus”.

Kakkosero vielä tuoreessa muistissa tutustuin muutama vuosi sitten mieheen, jonka kanssa tällä hetkellä elän. Tästä suhteesta on vuoden ikäinen poika. Henkireikä, jonka vuoksi aamulla jaksaa nousta sängystä. Armottoman kova vipeltäjä, jonka vuoksi illalla on pakko hengähtää hänet unille saatuani.  Hänen vuokseen niin paljon mietin tilannetta, joka oikeastaan on ollut päällä jo raskausajasta asti, mutta oikeastaan aikaa ajatella kunnolla ei ole ollut kaiken muun tohinan keskellä.

Koska edellistä eroa kelasin yksin itsekseni yli vuoden verran ja siinä meinasi pää hajota, ajattelin nyt olla hiukan viisaampi ja ainakin kirjoittaa asioita ylös. Tässä suhteessa kompastuskivinä ovat olleet viina, miehen peliongelma ja varsinkin saamattomuus. Sinällään niiden asioiden suhteen olen tähän asti pärjäillyt, mutta eilen tapahtui jotain sellaista, mikä oikeasti pelästytti ja pakottaa ajattelemaan asioita 24/7. Haluanko olla sellaisen ihmisen lähellä, joka meinasi polttaa kodin ja perheensä? Tahallisuudesta ei ole näyttöä, mutta vahva näyttö on siitä, että alkoholilla, typeryydellä ja huolimattomuudella hän vaaransi viiden ihmisen hengen.

Pohjustuksena tämä oli aika lyhä ja suppea, mutta elämä on aikaa ja aikaa on. Mutta nyt on aika mennä peiton alle. Valottelen lisää huomenissa.

web counter