Ensimmäinen ero oli ”helppo”. Lapsia suhteesta jäi kaksi, mutta tapaamisista eikä muustakaan heidän suhteensa tarvinnut riidellä. Mies lähti ja aloitti oman elämänsä haluamatta tavata lapsiaan. Asia on samassa jamassa säilynyt viimeiset kymmenen vuotta. Itselleni ero oli helppo, koska siinä vaiheessa olin asiat jo päässäni käsitellyt moneen kertaan, enkä tuntenut yhtään mitään.
Toinen ero oli kuin kauhuleffasta. Suhde narsistin kanssa oli yhtä helvettiä pettämisineen ja vakivaltaisuuksineen. Palailen näihin tarkemmin myöhemmin, mutta tämän toisen suhteen vaikutus nykyiseen tilanteeseeni on tavallaan ”syy ja seuraus, oman elämäni teurastus”.
Kakkosero vielä tuoreessa muistissa tutustuin muutama vuosi sitten mieheen, jonka kanssa tällä hetkellä elän. Tästä suhteesta on vuoden ikäinen poika. Henkireikä, jonka vuoksi aamulla jaksaa nousta sängystä. Armottoman kova vipeltäjä, jonka vuoksi illalla on pakko hengähtää hänet unille saatuani. Hänen vuokseen niin paljon mietin tilannetta, joka oikeastaan on ollut päällä jo raskausajasta asti, mutta oikeastaan aikaa ajatella kunnolla ei ole ollut kaiken muun tohinan keskellä.
Koska edellistä eroa kelasin yksin itsekseni yli vuoden verran ja siinä meinasi pää hajota, ajattelin nyt olla hiukan viisaampi ja ainakin kirjoittaa asioita ylös. Tässä suhteessa kompastuskivinä ovat olleet viina, miehen peliongelma ja varsinkin saamattomuus. Sinällään niiden asioiden suhteen olen tähän asti pärjäillyt, mutta eilen tapahtui jotain sellaista, mikä oikeasti pelästytti ja pakottaa ajattelemaan asioita 24/7. Haluanko olla sellaisen ihmisen lähellä, joka meinasi polttaa kodin ja perheensä? Tahallisuudesta ei ole näyttöä, mutta vahva näyttö on siitä, että alkoholilla, typeryydellä ja huolimattomuudella hän vaaransi viiden ihmisen hengen.
Pohjustuksena tämä oli aika lyhä ja suppea, mutta elämä on aikaa ja aikaa on. Mutta nyt on aika mennä peiton alle. Valottelen lisää huomenissa.
