Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. helmikuuta 2014

Lypsyjakkaran, maustehyllyn ja vanhan peilikaapin kunnostus keittiökäyttöön



   
   
   
   
   
   
   


Nämä jutskat sain jo jokunen aika sitten tehtyä, mutta en ole niitä muistanut aikaisemmin päivityksiin laittaa.

Pieni maustehylly ja lypsyjakkara on löytyneet kellarista, kaupan varaston kamojen joukosta. Peilikaapin ostin joskus kymmenisen vuotta sitten Kangasalan rompepäiviltä. Hintaa en varmaksi pysty enää muistamaan, mutta ei pariakymppiä kalliimpi ollut.













Valkoinen maali on normaalia pohjamaalia, värillisiä maaleja on niin ikään käytetty alunperin seinien maalaukseen (Remontti Ässän sisämaaleja).


Lypsyjakkaran paikka valikoitui jääkaapin eteen ihan käytännön syistä. Sille on helppo laskea painava kauppakassi ja purkaa se suoraan kaapin edessä kuin kyykistellä lattiatasosta nostelemassa ostoksia kaappiin.





lauantai 21. joulukuuta 2013

Tuiskutumput, neuleohje aikuisen käden koon mukaan

 
    
    
    
    
    
    
    

Itse en oikeastaan muita hanskoja käytäkään kuin tumppuja. Kovemmilla pakkasilla tarkenee hyvin, kun on kahdet päällekäin. Tuiskutumppujen idean sain, kun tässä yksi ilta olin lenkillä ja kädessä oli tavalliset 7 Veljestä -langasta neulotut lapaset. Pakkasta oli silloin vain vajaa 10 astetta, mutta viima oli kova ja jotain jäähileen tapasta tuli välillä päin näköä. Kädet olivat aivan jäässä, kun tuuli puhalsi niistä läpi iholle.

Tuiskutumpuissa käytin Nalle -lankaa (75% villa/25% polyamidi) ja Rose -mohairlankaa (70% akryyliä/30% villaa). Molempia lankoja kului yhdet kerät. Puikot olivat nro 4, jolloin neuleesta tulee hyvin tiivis. Nämä kuvan tumput menevät joululahjaksi. Itselläni on limemustat tällä hetkellä käytössä ja kun selviän joululahjaneuleiden väsäämisestä, niin teen vielä sinimustat itselleni.

Limemustien lasten Tuiskusukkien ohjee laitan myöhemmin. Samoin aikuisten koon sukkien s-määrät.

(Joo, purin ekan tumpun kavennusosan kärjestä vaihekuvailun jälkeen. Toista tumppua tehdessä oranssi Rose loppui kesken, kun kerästä olin käyttänyt jo Tuubihuiviin. Onnenksi jemmaan oli vaaleanpunaista mohairia, niin sain jatkettua kavennus- ja peukkuosat sillä.)


Vasemman käden lapanen, aikuisen koko

Luo 40s ja jaa s:t neljälle puikolle. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta, 2o-2n, 12 cm.
  • Aloita sileä neule ja peukalokiilan lisäykset: neulo 1. puikon alusta 2s ja lisää silmukka (= ota kahden s:n välinen lankalenkki vasemmalle puikolle ja neulo se kiertäen oikein). Neulo 1s, tee lisäys ja neulo puikon loput s:t. Jatka sileää ja toista kiilan lisäyksiä joka 2.krs:lla, kunnes puikolla on 20s. Kiilan s-luku lisääntyy aina 2 s:lla ja lisäysten väliin jää pariton s-määrä (1-3-5-7-9). Neulo viimeisen lisäyksen jälkeen vielä kokonainen krs sileää.
  •  
  • 1. puikon alusta 2s neulotaan normaalisti ja sitä seuraavat 10s otetaan apupuikolle/hakaneulalle odottamaan. Luo puuttuvien silmukoiden tilalle jo kahden neulotun silmukan perään 10s. Neulo seuraava krs sileää.







     
  • Aloita peukalokiilan kavennukset: neulo 1. puikon alusta 1s o ja tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli), neulo 9s, tee ylivetokavennus, neulo loput puikon s:t. Kavennukset tehdään joka 2. krs:lla peilikuvana kiilan lisäyksille.
  • Kun kaikki ylimääräiset s:t on 1. puikolta kavennettu pois, jatketaan työtä sileänä neuleena, kunnes työ peittää nimettömän.

  •  
  • Aloita sädekavennus: neulo kunkin puikon kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä s yhteen joka 2. krs:lla. Muuten puikon s:t neulotaan normaalisti. Neulo välikrs sileää neuletta. Kavenna niin kauan, kun jäljellä on enää päättely s ja vedä lanka tämän s:n läpi.
Oikean käden lapanen
Neulo samoin kuin vasemman käden tumppu, mutta tee peukalokiila 4. puikolle.

Peukalo
Ota hakaneulalla odottavat 10s työhön ja poimi niiden lisäksi peukaloreiän reunoilta14s. Jaa s:t kolmelle puikolle. 1. krs:lla neulo yhteen kunkin puikon kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä s:aa, kuten sädekavennuksessakin. Jatka sileää neuletta, kunnes peukalon kynsi peittyy puoleen väliin. Tee sädekavennus ja päätä työ.


 Jarmix.fi - Monipuolinen nettikauppa!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Koulupöydän tuunaus




Kirjoituspöytäprojekti hoidettiin pois jaloista näin ennen koulujen alkua. Pöytä on joskus aikaisemmin ollut tietokonepöytänä, mutta viime vuosina apupöytänä pihalla. Tietokone alustaksi sen aikoinaan tuunasin kuviollisella kotaktimuovilla, joten pöydän pinta on pysynyt suhteellisen hyvänä ulkona olosta huolimatta.








Vanhat kontaktimuovit ja sivulistat rapsuteltiin irti. Pintojen puhdistus ennen maalausta.













Pöydän jalat saivat valkoisen värin. Taso pohjamaalattiin pinkillä.








Pinta vaati pari maalauskertaa.

Reunoille jätettiin jokunen sentti pitaa suojaamatta kultareunuksia varten.
Maalauksen jälkeen "rustiikkasin" tason pintaa, jotta ei olisi niin tasapaksun oloinen. Sitten muutama kerros huonekalulakkaa päälle. Viimeisenä silauksena leikkelin kimallekontaktimuovista kuun ja tähdet tason yläreunaan. On se kumma, jos läksyt ei nyt kiinnosta :)








maanantai 8. heinäkuuta 2013

Tähän mennessä kesän suurin ahven

 
    
    
    
    
    
    
    


Ahven

paino:            84g
pituus:           21cm
kellonaika:    n. 21.00
paikka:          kivikon reunama, 
                      syvyyttä n. 1,5m
välineet:        mato-onki
sää:                kevyt lounaistuuli, 
                      +15 astetta,
                      puolipilvistä


Tänään tehtiin pari parin tunnin rantakäppäilyä ja mukaan tarttui pääasiassa pikkukalaa (särkeä, salakkaa, lahnaa, ahventa). Venerannassa alkoi pikkuahvenen syönti kuuden maissa illalla matalassa vedessä, mutta madot loppuivat kesken. Toinen hyvänkokoinen ahven tuli päivällä kolmen jälkeen melkein samasta paikasta kuin tämä nyt illalla ongittu. Kokoa sillä oli 70g ja pituutta 19cm.

Iltakalaan lähdettiin vasta kahdeksan jälkeen ja mukaan otettiin ennen lähtöä tehtyä mäskiä. Särki ja salakka oli mäskin heiton jälkeen paikalla kymmenessä minuutissa ja tunnin kuluessa alkoi paikalla pyöriä myös isompaa kissankalaa. Viiden litran puolillaan oleva kalakattila onkin tällä hetkellä porisemassa grillissä ja pojat odottavat sapuskaansa passissa eteisen ovella :)


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Pihapöytien tuunaus


   
   
   
   
   
   
   


Muksut lähtivät eilen yökylään lähimummulle, mikä tarkoitti vapaa iltaa itselleni. Muutaman tunnin kävin rannalla onkimassa ja sen jälkeen kotiuduin saunan lämmitykseen. Siinä samalla päätin kunnostaa pari pihapöydän raatoa käyttökalusteiksi.

Vanhan vahakangasliinan sain mummulta. Ainoastaan spraymaalin kävin ostamassa, hinta 4,30e. Peruste maalivalinnalle: jos vahakankaat jossain vaiheessa vaihtaa erivärisiksi, niin jalkaosat on helppo sprayjata yhteensopiviksi pienellä kustannuksella. Lisäksi käytin liinojen kiinnittämiseen vahvaa pakkausteippiä, jota löytyi jo kaapista.

Pöydän jalkaosat pesin ja annoin kuivahtaa ennen maalaamista. Sitten maalaus ja sen kuivumista odotellessa ehti leikkaamaan vahakankaasta ylimääräiset palat pois ja kiinnittämään kankaan pöydän alapintaan (alapintoja en alkanut erikseen jynssäämään, kun piiloon kuitenkin jäävät).

Pihakeinun metallirungon maalasin jokunen vuosi sitten öljymaalilla, joka oli sekoitus punaisen ja valkoisen maalin jämiä. Nyt pihapöytien väri sopii hyvin keinun kanssa yhteen. Tosin keinusta hajosi istuin osa toissakesänä ja se vaihdettiin erikokoiseen laudoitukseen, joka myös pitäisi taas maalata. Tapahtuu sitten, kun saan taas jostain haalittua sopivia jämämaaleja.



torstai 27. kesäkuuta 2013

Curryhomejuustokasvispaistos uuniperunoilla


Perunoita tarvittava määrä pellille lohkottuina, maustetaan suolalla ja pinnalla sekoitetaan loraus öljyä. Paistetaan 250 asteessa puolisen tuntia välillä sekoitelle.

2 kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
1 vihreäpaprika
1 prk ruokakermaa
100g sinihomejuustoa
currya
pari nokaretta voita
suolaa
vettä

Kaikki ainekset vuokaan, kasvikset paloiteltuina. Vettä lisätään sen verran, että vuuan pohja peittyy pari senttiä. Paistetaan noin parikymmentä minuuttia 225 asteessa. (Perunoiden kanssa voi paistaa samaan aikaan uunin alaosassa.)



Päivityksiä pihasta


 
    
    
    
    
    
    
    

Eilisen onkireissun jälkeen keskityin pyykkivuoren kasvattamiseen ja nurtsin leikkaamiseen. Pieniä trimmeriviimeistelyjä vaille valmiina se jobi. Ennen saunaa kävin kuvaamassa kasvimaan tilanteen, jossa herneet kukkivat ja tomaatteihin on tullut pieniä nuppuja.

Pihakierroksella tuli vastaan miekkalilja, jonka mukuloita istutin viimeksi varmaan kolme vuotta sitten. Eipä ole aikaisemmin rohjennut kukkia. Varsia on nyt kaikkiaan noussut kolme kappaletta, mutta vain tuo ainokainen kukkii.

Antti on viime aikoina ollut niin passiivinen hommien suhteen, joten aion nakittaa hänelle pari projektia. Toinen on se saunan taustan siistiminen viikatteella ja kuten kuvasta näkyy, yhden päivän aikainen tunnin työpanos kattaa vajaa parikymmentä neliötä. Syksyä ja lumia odotellessa...

Toinen nakkiprokkis olisi kuivan omenapuun katkaiseminen. Itse olisin sen tehnyt, mutta homma hoituisi nopeammin moottorisahalla ja vähän enemmällä voimalla. Puun keskivarresta tulee uutta oksaa, mutta tuskin tulee enää hedelmiä tuottamaan. Tähän mennessä on muutaman kaneliomenan syksyisin saanut aikaiseksi.

Tänään on ukkostanut koko päivän, joten porukka on ollut maastoutuneena sisätiloissa. Arttu sai ilmeisesti auringonpistokset eilen rannalla ja on ollut kuumeessa. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin vauhti lisääntymään eli paranemaan päin. Huomenna saakin taas vain haaveilla, että ehtisi kirjaa lukemaan.












keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tähän mennessä kesän isoin kala


Lahna

paino:            330g
pituus:           34cm
kellonaika:    n. 14-15 välillä
paikka:          kivikon reunama, 
                      syvyyttä 1-1,5m
välineet:        mato-onki
sää:                kevyt kaakkoistuuli, 
                      +27 astetta,
                      lähes pilvetön taivas









Ohi uiskentelijoita.








 Kissat vetäsivät tämän alkupaloina. Iltapalana maistui sitten kaikki loput pienemmät kalat.





keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Mansikkamaan harvennus ja peräpihan tilanne


   
   
   
   
   
   
   
 
Mansikkamaan vieras
 


Oltiin tänään koko päivä pikkupojan kanssa kahdestaan. Antti oli tänään hakemassa puulastia veljeltään (ilmeisesti tapasi äitinsä siinä samalla, mutta ei ole puhunut vielä asiasta mitään), Anssi kavereillaan ja Anni mummulla. Artun kanssa saatiin päivä oikein mukavasti kulumaan pihahommissa, nakkikeiton respan tuunaamisessa (ohjeen laitan saunassa käynnin jälkeen) ja onkiretkellä.

Peräpihalla hommat on edennyt nyt siihen mallille, että siirsin osan ylikasvaneesta pienemmästä maasta liiterin seinustalle. Lisäksi laitoin kokeeksi jäännössiemenistä sitruunamelissaa, basilikaa ja chiliä. Tarkoitus siis näiden osalta vain kokeilla lähtevätkö tuossa paikassa kasvamaan ja sitten miettiä ensi kesän tilannetta. Jos eivät lähde, niin levitän mansikkaa tai sitten pidän pikkupätkän maata kasvukokeilumaana.

Selkä teki temput kiviä kanniskellessa, kun uuden mansikkamaan reunusta varten niitä keräilin pitkin tonttia. Isommat heittelin kivipengerrykselle ja sitä jatkettiin sen verran, että tähän mennessä kaivetusta uomasta puuttuu vajaa pari metriä. Tarkoitus sitä uomaa olisi kuitenkin kaivaa vielä pienesti loiventaen lisää, jolloin sadevedet katolta ja terassin katolta valuisivat sitä myöten pois.

Lisäksi olen löytänyt muutamia siirrettäviä kasveja pengerrysseinustaa ajatellen, mutta en vielä ole siihen asti ehtinyt. Kaivon ympärystä on viime kesän istutusten perusteella onnistunut, koska kaikki siinä olevat kukat ovat nyt lähtenyt hyvin kasvamaan. Siihen lisäsin vaan haketta somisteeksi rikkaruohojen perkauksen jälkeen ja sitten odotellaan sitä kukkimiskautta :)

Kasvimaalla näyttää mielenkiintoiselta. Kun rikkaruohot oltiin saatu hoidettua pois, jäljelle jäi hyvin lähteneet herneet, kaksi kesäkurpitsaa, tomaatit, paprika ja pikkusipulit. Kesäkurpitan siemeniä istutin muistaakseni kuusi tai kahdeksan. Kaksi niistä on lähtenyt kasvamaan. Sitruunamelissa floppasi tänäkin vuonna kasvimaalla. Siksi laitoin kokeilusatsin liiterin reunustalle.

Huomenna otetaan pieni loma kotitöistä ja pihahommista. Lähdetään käymään kaukovaarin mökillä. Ajomatkaa tulee sen verran reippaasti, että autossa säilyvän yleisen järjestyksen nimissä, Anni tekee juuri eväitä. Anssin pelireissuja ajatellen tuttua puuhaa ja taas pääsee retkeilyn makuun :) Onget on pakattu ja luvassa on ainakin lettuja, uintia ja taimien vaihtoa. Itse vien sovittuna ja haluttuna tuliaisena omassa maassa risteytyneitä mansikantaimia ja ilmeisesti saadaan viikunapuun alku kotio päin tuotavaksi.