Hain viime viikolla yhtä sisällöntuottajan paikkaa, jonka olisi voinut tehdä etätyönä. Heti seuraavana päivänä tulikin vastaus, että olen valittu viikonloppuna tapahtuvaan näyttöön. Tarkoitus siis oli viikonlopun ajan tuottaa uutissisältöä eräällä nettisivustolle ja lopullinen valinta tapahtuisi näyttöjen perusteella.
Kuvittelin tekeväni viimeisen
tutkimuspäivän perjantaina, joten painoin projektin loppuun omalta
osaltani jo hyvissä ajoin päivällä. Tein kotihommat pikaiseen ja
sitten aloin kirjoittamaan. Taisi vähän tempaista tekstailu
mukaansa, koska yhtäkkiä huomasin tehneeni tutkimukset mukaan
lukien yli kaksitoista tuntisen päivän. Jatkoin kirjoittamista
vielä lauantaina muutaman tunnin ja joitakin juttujani menikin heti
oikoluvun jälkeen julkaisuun. Eilen sitten tuli ilmoitus, että en
kuitenkaan tullut valituksi, mutta jutut olivat kuulemma hyviä. Aika
pettymys, koska tuo työ olisi ollut niin passeli lisä tähän
tilanteeseen.
Eilen muutenkaan ei mikään oikein
mennyt putkeen. Viime torstaina olisi pitänyt olla tilipäivä, ei
näkynyt palkkaa. Ei näkynyt vielä perjantainakaan. Eilen alkoi
todella ottamaan ohimovilloista, kun rahat edelleen saamatta. Ehdin
viime viikolla maksaa vähän ylimääräisiäkin laskuja, joten en
jättänyt käyttörahaa tilille kuin viikonlopun yli.
Sitten ilmoittaa meidän tekniikka,
että jollain muulla on ollut jotain häikkää omien töidensä
kanssa ja töitä olisi vielä yksi setti jatkettavaksi. Tottakai
otin ne vastaan ja sain ne tänään pois käsistäni. Pomoa yritin
viime viikolla jo tavoitella tuon palkkajutun vuoksi, mutta eipä
vastannut. Eilen en viitsinyt alkaa mitään urputtamaan, koska
halusin saada lisätyöt tehtyä ennen sitä.
Tänään rahoja ei vieläkään
näkynyt. Samalta istumalta, kun sain työt itseltäni lähettyä
pois, laitoin pomolle viestin. Sanoin, että yleensä on tapana
ilmoittaa, jos palkanmaksupäivä muuttuu. Tilipäivälle oon sopinut
aina tiettyjä maksettavia laskuja. Toisekseen, pyysin häntä
lähettämään kaikki puuttuvat palkkakuittini. Reilun vuoden aikana
olen useampaan kertaan niitä pyytänyt ja vain kaksi kertaa
sellaisen saanut. Lopuksi vielä huomautin, että palkkakuitti on
ihan lakisääteinen juttu, joka jokaisen työnantajan pitäisi
pystyä toimittamaan ilman erillisiä pyyntöjä palkan maksun
yhteydessä.
Korpee aikalailla muutenkin ton
toimintatavan lisäksi se, että siltä ihmiseltä ei ole varmaan
ainuttaaan viestiä tullut ilman, että lauseen perässä olisi neljä
huutomerkkiä. Miksi, hitossa, tarvii huutaa kaikessa tekstissä?
Vielä olisi tehnyt mieli sanoa, että projektikohtaisesta
palkkauksestakin olen aina erikseen joutunut kysymään. Aika
vahvasti näyttää, että sen ihmisen lahjat ovat ihan jossain
muualla kuin palkka- ja henkilöstöhallinnassa. (Tuli vaan mieleen,
kun työntekijöiden vaihtuvuus viime kevään-kesän aikana oli
viikottaista.) Tai mikäpä oon sanomaan, onhan se toimarin
sukulainen...
Itse aion hoitaa hommani jatkossakin
mahdollisimman hyvin. Eri asia sitten, tarjotaanko niitä enää.
Periaatteessahan mulla on vakipaikka,
mut ainahan sen voidaan kiertää niin, että töitä ei tarvitse
edes tarjota. Tällä hetkellä uusista projekteista en tiedä mitään
eli ainakin jonkin aikaa lomaa. Ah, ihanaa! Palkattomana *rumasana*!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti