Kahvin tuoksua ja pari kauppakassia

Viime viikolla päätin alkaa tuhoamaan nurkissa pitkään pyörinyttä kahvipussisäkkiä. Parilla sukulaisella oli merkkipäivät viikonloppuna ja lahjaksi heille ompelin kauppakassit noista tyhjistä kahvipusseista. Luulin homman olevan tosi iisi ja nopea, mutta luulin väärin. En edes viitsinyt etsiä valmista ohjetta netistä vaan yritin saada homman toimimaan oman pään mukaan. Hermot meni enemmän kuin viitsi laskea, mutta lopputulos oli siitäkin huolimatta ihan tyydyttävä.





Vuorin sain kiinni, mutta kääntäessä kävi sitten näin. Kassi lyheni sen seurauksena yhden kerroksen.





Molempiin kasseihin tuli vuorit. Tuolla matalamman kassin mallilla aion ommella myös itselle kauppakassit. Kahvipussit on muuten helppo ommella, mutta virheille ei ole varaa. Yksikin väärä tikki ja se näkyy reikänä lopputuloksessa. Lopputikkaukset aiheuttivat muutaman huokauksen, koska ompelukone ei meinannut vetää paksuja kohtia. Lisäksi kassit oli suhteellisen isokokoisia, mikä hankaloitti muutenkin jäykän materiaalin työstämistä. Juu, mutta tulipahan kokeiltua tuotakin materiaalia.

Tapahtuu sitä näköjään muillekin

Luin uutisia Ilttiksestä ja meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun. Aika paljon ollut parin vuoden sisään samanlaisia petosuutisointeja, joten ei tuollainen toiminta taidakaan olla kovin harvassa. Linkki alkuperäiseen juttuun tästä.

Juttu on otsikoitu: "Karmea yllätys: Mies aiheutti vaimolleen 18 000 euron velat" ja samaa aihetta käsittelin jo aikaisemmin omassa postauksessani "Elämä vahvistaa".

Tuo uutisoitu juttu meni vähän samalla tapaa kuin meilläkin. Pidin yleensä pankkitunnuksia keittiön hyllyssä, missä maksettavat laskutkin olivat. Helppohan Antin ne oli siitä napata, kun yleensä puhelimenikin oli saatavilla. Huono yhdistelmä jättää tavaroitaan omassa kotonaan vartioimatta, mutta enpä silloin ajatellut asiaa tuolta kannalta.

Meillä myös tuli ero Antin juomisen ja velkaantumisen seurauksena viime kesänä. Tällä hetkellä asutaan saman katon alla kämppiksinä. Ratkaisu ei välttämättä ole mitenkään helppo, mutta hänen on taloudellisesti mahdotonta muuttaa poiskaan ilman luottotietojaan. Muuton mahdollisuudesta puhuttiin joskus, mutta silloin hän todennäköisesti muuttaisi kotipaikkakunnalleen ja sanoi vievänsä Artun mukanaan. Perusteluina oli se, että Antti ei tulisi ikinä maksamaan minulle lapsen elatuksesta senttiäkään vaan haluaisi elatusmaksut itselleen. Olisihan se tietty ”ilmaista rahaa” siinä vaiheessa, kun ulosottomaksut vie osansa muista tuloista.

Tiedän, että huoltajuuskiistassa olisin vahvoilla jo pelkästään sen takia, että Antti on ollut pariin kertaan alkoholismin takia hoidossa ja olen hoitanut oman talouteni suhteellisen hyvin vaikeista ajoista huolimatta. Artun kannalta on siis parempi, että jatketaan tätä kimppakämppäilyä ainakin vielä. Mitään riitoja tapaamisista tai elareista en enää tähän kaiken muun päälle jaksa alkaa setvimään. Ja ikinä en tulisi lastani päästämään asumaan kahden noinkin arvaamattoman ja saamattoman ihmisen kanssa. Parempi pitää tässä rauha maassa ja ”vihollinen valvovan silmän alla”.

Mitään rikosilmoitusta meidän jutusta en tehnyt, kun hävetti niin hitosti. Ajattelin, että syy oli itsessäni ja omassa tyhmyydessäni. Toisaalta olen jo kuitannut ne velat, mitä Antti nimissäni teki. Siinä meni sitten nekin vähät säästöt, mitä olin saanut kerättyä ja oli pakko painaa pitkää päivää.

Laitoin tänään pomolle viestiä ja kysyin, koska mahdollisesti pääsisi uuden projektin kimppuun. Nihkeellä taloustilanteella ollaan menty, vaikka töitä tekisinkin ja nyt tämä tauko taas kiristää kukkaroa vain lisää. Hakekaa ihmiset niitä rakennuslupia ja alkakaa rakentamaan vaikka saunamökkiä, niin pääsen taas hankkimaan leipää pöytään. ;)

Kevättä kotiin hamstrauksia hyödyntäen 2

Suunnittelemani verhoprokkis toteutui eilen. En kuitenkaan löytänyt niitä kankaita, mistä aluksi suunnittelin uusia verhoja, mutta varastosta löytyi korkkaamaton pakka nyt käytettäväksi.

Opiskeluaikoina kiertelin paljon kangaskauppojen aleja ja poistomyyntejä. Tuokin pakka on hankittu jostain halppismyynnistä ja samaa kuosia eri värivariaatioina tarttui mukaan silloin useamman pakan verran. Pakat kulkivat mukana puolenkymmentä muuttoa, kunnes tähän taloon muutettaessa tuhosin niistä kaksi ompelemalla koko keskikerrokseen verhoja. Samalla kuosilla siis nytkin mentiin, mutta värimaailma muuttui ainakin omaan silmään nähden melkoisen radikaalisti.

Lähtökohtana oli tuollainen punakeltarusehtava värimaailma olkkarissa. Vähän hölmö kuva, koska hokasin vasta illalla ottaa ennen -kuvan ja silloin tarvitsi jo käyttää kamerassa salamaa. Olisi ollut parempi ottaa kuva jo päivällä, mutta ei voi kaikkea muistaa :)



Tein ihan perussuorat verhot olkkarin molempiin ikkunoihin ja keittiöön. Ajallisesti tekeminen ei ota kauankaan aikaa, jos vain saa rauhassa tehdä (meillähän se ei mitenkään ole mahdollista). Vinkkinä niille, jotka pähkäilevät sitä, miten saisi päärmeet nätisti ja nopeasti tehtyä, niin kannattaa silittää taitteet kunnolla. Silloin ei haittaa, vaikka ei neulaisikaan kankaita ja vaikka neulat tippuisivat (tai joku apulainen ne kävisi nyppimässä pois), ompelu on kuitenkin helppoa.

Verhotangoista pitää vielä sanoa sen verran, että olkkarin tangot on muistaakseni ostettu jonkun halpahallin poistomyynnistä viidellä eurolla kappale. samanlaiset tangot on myös makkarin ikkunoissa. pallopäinen talko on keittiössä ja maksoi kolme euroa maskun alessa muutama vuosi takaperin.

Elämää ikkunan takana

Lintujen ruokintapaikalla alkaa olemaan säpinää, kun muuttolinnut pikkuhiljaa palailevat maisemiin. Joka vuosi myös orava on ilmestynyt pihapiiriin näihin aikoihin keväästä, eikä se pettänyt odotuksia tänäkään vuonna :) Artun kanssa rakennettiin oravalle vanhasta joulukukkakorista, foliovuuasta ja rautalangasta pieni syöpöttelypaikka. Tällä hetkellä korissa on pelkkiä kuivia leivän palasia, mutta yritän muistaa ostaa pähkinöitä kauppareissulla.








Viherpeippo ilmestyi pihapiiriin jo viime viikolla, mutta vasta nyt sain napattua siitä kuvan.

Aamushow

Vähän säpinää aamuun. Superiskän piti tehdä Artulle aamupalaa, kun Antti kerrankin jaksoi nousta ennen puoltapäivää sängystä. Ehtiihän toi poika kaikenlaista, jos vähänkin silmä välttää ja vahinkoja sattuu, mutta siis...

Antti oli keittiössä ja keskittyi omaan syömiseensä. Arttu oli sillä välin mennyt vessaan ja pikkusuihkulla laskenut vedet niin, että lattia lainehti. Keittiöstä kun on suora näkymä vessaan, niin ihmettelen vähän, miksi Antti ei ole voinut persittään penkistä nostaa ja mennä lopettamaan pojan touhut.

Juoksin makkarista katsomaan vessan tilanteen ja pyyhkeitä nopeasti lattialle, niin paljon kuin käsiin siinä hädissään sai. Vessassa ei ole lattiakaivoa, joten ylimääräiset vedet alkoivat valumaan eteisen puulattialle. Huusin Antille, että miksei ole voinut kuivata pojan jälkiä, vaikka oli näköetäisyydellä. Kuulemma piti saada syödä loppuun. Juu, syöminen on varmaan sittenkin tärkeää, kun kosteusvaurioiden takia aletaan lattioita aukomaan ja miettimään rahoja lisäremppaan. Kihisee, niin pirusti päässä, että ei todellista. Miten joku oikeasti voi olla noin välinpitämätön?

Nimimerkki
”Talokauppojen jälkeen paljastuneesta lahovahingosta kertaalleen jo 20.000 euroa maksanut”

Kurkkupurkki elää

Viisi päivää sitten istutetut kurkunsiemenet ja nyt jo alkuja näkyvissä. Tästä se lähtee :)



Sipuli purkissa oli muutama alku, mutta todella pieniä vielä. Ai, että multapeukalot jo syyhyää :)

Kevättä kotiin hamstrauksia hyödyntäen

Seuraavan työprojektin alusta ei vieläkään ole tietoa, joten ajattelin hyödyntää vielä jatkuvaa vapaata nurkkia siivoamalla. Ompelutarvikkeita on vuosien varrelta kertynyt jemmaan paljon, vaikka paljon niitä on käytettykin. Ompelijaksi opiskelun aikoina tuli ostettua enemmänkin tarvikkeita ja kankaita ihan kaupoista, mutta viime vuosina olen tehnyt pääasiallisesti hankinnat kirppareilta. Hyvinkin saattaa löytää esimerkiksi jonkun kulahtaneen vaatteen, jossa on kivat napit ihan pikkurahalla tai sitten jonkun isonkin kangaspalan parilla eurolla.

Viime syksynä dyykkasin tavaraa nurkista ja laitoin naamakirjan paikalliselle osto- ja myyntipalstalle myyntiin. Yksi ostaja oli innokas ostamaan läjän leluja ja lastentarvikkeita ja sovimme treffit paikallisen kirpparin pihaan. Kauppojen synnyttyä ajattelin poiketa kiertämässä kirppiksen läpi ja katsomassa löytyisikö Artulle käyttökelpoisia housuja.

Siinä kierrellessä silmiin osui ihanan pehmeä teddykangas, vieläpä lemppariväriä, limeä. Pala oli 150x140 cm ja heti hyrähti päässä, että siitähän saisi sohvatyynyihin uudet päälliset. Hintaa oli viisi euroa, mutta en pitänyt sitä kalliina niin nätistä kankaasta. Syksyn kiireiden johdosta ompeluhommat ”hieman” venyivät, mutta tänään pääsin tekemään päällsisiä vihdoinkin. Työn alle siis joutui kaksi putkityynyä ja kaksi tavallista sohvatyynyä.



Mietin aluksi laittaa nuo lilat helmiäisnapit päällisiin, mutta määrä ei riittänyt :(

Sopivan kokoinen kattilan kansi säästi hermoja ympyrän piirtämisessä.

Assistentti hommissa mukana.



Ei kovin isotöinen juttu, mutta aikaa saa kulumaan, kun on junnu mukana touhuamassa. Nappeja sai useamman kerran keräillä, kone säädettiin kertaalleen uudelleen ja semmosta pientä koko ajan.

Tuossa tehdessä tuli mieleeni, että olen joskus kirpparilta ostanut verhokangasta. Siinä on valkoisella pohjalla viehertävän ja kellertävän värisiä kukkia. Muistaakseni olen leikannut palat jo pitkiin verhoihin valmiiksi ja ehkä niitä taisi olla jopa se neljä, mitä olkkariin tarvittaisiin. Jos löydän ne tässä lähipäivinä jostain kätköstä, niin surautan uudet verhot. Kun vaan muistaisi, mihin ne kankaat olen säilönyt...

Kotilaiskat ja ahkerat

Linkki alkuperäiseen juttuun tästä.
Pakko tarttua ylläolevan jutun aiheeseen, koska hiukan ”huvitti” nuo kotitöiden tuntimäärät naisen ja miehen suhteen jaettuna. Sinällään varmaan ajankohtainen artikkeli moneenkin talouteen, mutta tuli tästä mieleen Antin suhteemme alkuaikojen huumassa tehdyt lupaukset. Tiivistettynä kyseiset lupaukset sisälsi sen, että hän osallistuu vähintäänkin yhtä paljon kotitöihin kuin minä. Alku sujuikin melko mallikkaasti, vaikka molemmat olivat vuorotöissä. Tietenkin päävastuun lapsista kannoin silloin itse, omia kun ovat, mutta koti- ja remppahommissa opastin Antin alkuun. (Alkujaan ei osannut edes ruuvimeisselijä käyttää, mikä rempattavassa talossa kuitenkin on aika tarpeellinen taito.)

Koska kaikki sujui suhteellisen hyvin, niin Antti alkoi puhumaan yhteisen lapsen hankkimisesta. Ajattelin, että hyvä isähän hänestä tulee sen perusteella, mitä oli ollut vanhempien lasten kanssa ja aikaisemmin on ollut myös päiväkodeissa ja henkilökohtaisena avustajana kehitysvammaiselle lapselle.

Vuoden verran siinä meni ennen kuin aloin odottamaan Arttua. Plussaus tapahtui huhtikuussa 2010 ja laskettuaika tuli joulukuulle. Kevät ja kesähän on suhteellisen helppoa aikaa vanhemmassakin talossa, kun ei tarvitse erikseen puita kantaa ja aamusta iltaan lämmittää. Puutarha- ja remonttihommat on itselle aina ollut sitä arjen herkkua, mitä tykkään tehdä. Näissä asioissa en siis paljon apuja kaipaillut (tietysti painavat multasäkit ym erikseen, kun silloinen työ rasitti selkää muutenkin). Kuitenkin syksyn tullen, kun piti lämmmityspuita tehdä talven varalle ja kun varsinainen lämmityskausi alkoi, kaikki muuttui. Tai kaikki muuttui jo silloin, kun Antti jäi elokuussa kesälomalle. Kysyin häneltä, että tekisikö talveksi puita valmiiksi, niin ei tarvitse sitten syksyllä sateessa pilkkoa. Vastaus oli: ”lomalla en tee muuta kuin lomailen”.

Saunan lämmityspuut kesänkin aikana kuitenkin oli tehtävä ja niitä ”ihan kuntoilun vuoksi” sahailin ja pilkoin. Saipahan pihaakin siistimmäksi kaikesta puusälästä. Totuus kuitenkin iski aika karuna sitten, kun alkoi syksyn varsinainen lämmityskausi syksyllä sisätiloissakin. Kannoin puita lihalaatikoilla sisälle ja hoidin lämmityksen itsekseni aina, kun en ollut töissä. Lisänä loppuraskaudessa oli lumityöt. Neuvolassa viikolla 32 ollessa, terkkari sanoi, että kaikki on alapäässä nyt siinä kunnossa, että vauva voi syntyä koska tahansa. Mitään ylimääräistä ei saisi hötkyillä.

Selän takia jäin syksyllä pois töistä, mutta sen kummemmin en terkkarin kommentteja ajatellut, koska lämmitys oli kuitenkin hoidettava. Vaikka sitten ilman puidenkantoapua. Silloin, kun selkä ei antanut kantamista anteeksi, niin pyysin isompia lapsia tuomaan puita sisälle. He kuskasivat puut pulkilla liiteristä eteiseen. Ilman heidän apuaan en olisi pärjännyt raskauden viimeisiä aikoja.

Kun synnytys alkoi, en edes tajunnut sitä synnytykseksi. Selkä oli siinä vaiheessa ollut muutaman kuukauden tauotta kipeä ja ajattelin vihlaisujen johtuvan vain siitä. Jälkikäteen ajatellen, niitä supistuksiahan oli ollut koko syksyn. En vain tajunnut, kun edellisestä synnytyksestä kuitenkin oli melkein kymmenen vuotta. Poika syntyi alle kahden tunnin päästä siitä, kun tajusin, mistä oli kyse. Kolme minuuttia sen jälkeen, kun pääsin sairaalan ovista sisään. (Jälkikäteen ajateltua varmaan kivat katseltavat synnäriosaston käytävällä istuvilla miehillä. :D )



Tää juttu nyt pomppas aiheesta viidenteen näköjään :) Piti kirjoittaa noihin kotitöiden jakoon liittyvistä asioista ihan näin pelkän tämän päivän perusteella. Nopea yhteenveto siis tämän päivän tapahtumista ja tuosta kuvasarjasta, minkä otin, kun Voicen artikkelin olin lukenut.

Jutun luettuani pikkasen aikaa pyörittelin silmiäni. Pidän summittaista ”kirjanpitoa” kaikkien perheenjäsenten tekemistä kotitöistä vihkoon. Isommat lapset saa käyttörahansa sen mukaan, mitä ovat tehneet. Itse hyödynnän listaa lähinnä siinä vaiheessa, kun olen kipeänä ja käskytän jotain tekemään jotain. Vihko on jo pidemmän aikaa puhunut aika karua kieltä. Ei enää riitä toi ”keskimäärin 71 tuntia viikossa”, jos otetaan kaikki ihan normaalit kotityöt mukaan laskuihin meidän huushollissa.

Tuon kuvasarjan otin päivällä ennen ruuan laiton aloittamista. Eilen illalla putsasin hellan päälliset leivän paistamisen jälkeen. Tänään tein ruuan puuhellalla ja siirsin kasarin sähköhellalle, kun siitä on helpompi lastenkin ottaa ruokansa. Ensimmäinen ruuan hakija oli Antti ja sen jälkeen on otettu pari jälkimmäistä kuvaa. Vaikka meillä menisi pelkästään jo normaaleihin kotihommiin useampi kymmenen tuntia viikossa, niin ärsyttävintä on se, että aikuisen ihmisen jälkiä joutuu siivoamaan. En todellakaan aio odotella ”sitä päivää”, jolloin Antti lunastaisi taas lupauksensa johonkin kotiin liittyvässä asiassa. On se nyt jo niin nähty.