Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe-elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe-elämä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. helmikuuta 2014

Täyteliäs talviloman alku

 
    
    
    
    
    
    
    

Viime viikon saldona oli neljä lähetettyä työhakemusta. Vielä ei ole vastauksia kuulunut, koska kaikissa on edelleen hakuaika päällä. Niistä sen enempää tässä vaiheessa.

Viikonloppu meni molempina päivinä Anssin pelitouhuissa, jotka lohmas suurimman osan ajasta lauantaina ja sunnuntaina. Näillä näkymin viimeiset talkootyötkin sain suoritettua perjantaina. Lätkäseura kustantaa erästä mainosjulkaisua, johon seuran jäsenet keräävät mainostajat ja mainostuotoilla kustannetaan sekä lehden painokustannukset että seuran toimintaa. Ihan mukavaa hommaa, koska suurin osa mainostajista on paikallisia yrityksiä ja jo useamman vuoden ajalta heillekin tämä homma on tuttu juttu.

Lauantaina yhdistin kuvausretken ja koiran kanssa jälestyskeikan. Muksut oli ihan tohkeissaan, varsinkin Arttu, kun hänelle oli eka kerta olla mukana. Sunnuntai meni sairaalassa ja mummulassa. Otin lapset mukaan sairaalaan vielä, vaikka pikkasen sitä aiemmin epäröin. Siellä tilanne ei ole muuttunut kuin huonompaan suuntaan.

Eilen siivottiin lapsityövoiman avustuksella kaikki viimeisetkin kaapit. Nyt sitten pitäisi naputella ja kuvata tuota ylimääräistä rompetta nettiin myyntiin. Kokeilen nyt kuitenkin ensin netin kautta, kun kirppispöydän hinta on aika suolainen ilman mitään tarjousajankohtaa.

Antti sai eilen liiton rahat ja töiden jälkeen pelasi puolille öin netissä. Mulla ei ole mitään hajua, kuinka iso osa rahoista tällä kertaa meni taivaantuuliin. Meinasin eilen ehdottaa hänelle, että jos siirtäisi saamistaan rahoistaan kerralla pelitilille 100 euroa ja sen pitäisi sitten riittää koko kuukauden pelaamiseen. Siitä kuitenkin tulisi muutama euro päivää kohden, mikä mun mielestä olisi ihan ok summa pelata. Mutta taitaa mennä taas näin, että ennen viikonloppua on hänen kaikki rahansa käytetty.

Isommat muksut lähtivät aamupäivällä yökylään mummulaan, joten ollaan nyt Artun kanssa pari päivää ”kaksin”. Katselin ennen tämän kirjoittamisen aloittamista työpaikkailmoitukset ja sieltä löytyi pari sopivaa, mitä voisi hakea (kirjoittelen hakemukset vielä tämän päivän aikana).

Antin pitäisi tänään saada tietoa, että jatkuuko pesti työkokeilupaikassa vielä ensi kuun jälkeen. Toivottavasti jatkuisi, niin työpäivätkin pitenisivät normaaliin kuuden tunnin sijasta. Liiton rahat hänellä pyörivät vielä syksyyn saakka, mutta jos toi paikka ei tee sopimusta hänen kanssaan, niin tuskin alkaa hakea mitään muutakaan työtä.

Olemme sopineet, että Antti maksaa asumisestaan ja olemisestaan muutaman satasen yhteiseen kassaan ennen kuin käyttää loput rahoistaan omiin juttuihinsa. Eihän tuo summa ole lähelläkään kattamassa edes hänen asumiskustannuksiaan (talvella lämmityskin jo vie enemmän, saati hänen osuutensa ruuista ym) ja jos hän syksyllä tippuu pois liiton rahoilta, niin... Sehän tarkoittaisi sitä, että todennäköisesti joutuisin kokonaan elättämään kotona kalsareissa makaavaa haisulia.

Ja toissaviikonloppunahan se nähtiin, kuinka hyvin jaksoi olla lapsenvahtina mun ollessa pelireissussa. Jotenkin kammoksuttaa ajatus siitä, että jos olisin puoli vuorakautta töissä poissa kotoa, niin mikä täällä oikein olisi tilanne kotiin tullessa. Saan rytmihäiriöitä jo pelkästä ajatuksestakin.

torstai 6. helmikuuta 2014

Mun kotityölakko loppu nyt!



Sain kaikki juoksevat asiat jo aamusta hoidettua, valkeet on hellassa ja koneet pyörii. Vaikka Anni ja Anssi ihan kiitettävästi ovat osallistuneet kotitöiden tekemiseen mun lakon aikana, niin ei tarvitse paljon etsiä sotkua.

Pyykkiä on viikkaamatta parin koneellisen verran ja tavaraa hujan hajan. Taidan ottaa ne tämän päivän savotaksi. Sitten voisi pikkuhiljaa alkaa kevätsiivouksen merkeissä käymään kaikkia kaappeja läpi ja laittaa tavaraa kiertoon.

Yhden hyvän ”siivoustaktiikan” olen tässä lakon aikana kehitellyt. Roskisauto käy joka toinen viikko ja edellisenä päivänä kerään käyttökelvotonta ja tarpeetonta kamaa koko säiliön täyteen. Silloin kukaan ei ehdi sinne dyykkaamaan ennen säiliön tyhjentämistä :) Anni varsinkin on varsinainen hamsteri, eikä antaisi heittää mitään pois.

Huutiksessa olen aikojen kuluessa myynyt jonkin verran tavaraa, mutta nykyään siellä ei kauppa oikein käy. Kohteita olen myös laitellut FB:n kirppissivuille, mutta luovuin siitä hupivaraajien takia.
Paikallisella kivijalkakirpparillakaan ei tunnu tavara enää liikkuvan, kun paikka on vaihtunut kauemmaksi keskustasta.

Viime kesänä oli hyvä, kun oli niitä kesäkirppareita. Jos niitä järjestetään tänä vuonna, niin menen sitten sinne myymään itse taas. Periaatteessa säästää aikaa ja vaivaa, kun roudaa kamat vaan myyntipaikalle ja antaa mennä sillä hinnalla, mitä ostaja on valmis maksamaan nähtyään tuotteen. Joo... tai sitten järkkäillään oma pihakirppis, kun kelit lämpiää. Viimeksi houkutteli paikalle enemmän vanhan kaupan kohtalosta uteliaita kyselijöitä kuin varsinaisia ostajia. Siinä tarvita kuin pari puheliasta pappaa ja muutama utelias mummeli, niin johan selvitää tämänkin torpan historiasta yhtä ja toista :)


 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Olo on kuin elämäntapamarttyyrilla

 
    
    
    
    
    
    
    


Viime torstain mökkireissulta tarttui viikunapuun taimien lisäksi mukaan kukkivan koivun taimikin. Tarkemmin en tiedä, mistä lajikkeesta on kyse, mutta kuulemma tekee valkoisia kukkia. Viikunan laitoin puutarhan puolelle nurmialueelle ja koivun istutun terassin viereen, kivipengerryksen loppupäähän.

Nurtsin leikkuun aloittelin perjantaina. Piti mukamas nopeasti tempaista se siistiksi juhannusta vasten, mutta pääsin jatkamaan vasta eilen. Tänään taas satanut ja homma seisoo. Kaikki sisähommatkin on jäänyt omalle vastuulleni turhan paljon viime aikoina. Tuntuu, että vaikka kuinka urakoisia paikkoja siistimmiksi, niin aina on parin tunnin päästä jotain jossain levällään.

Pyysin Anttia keräämään Artun lelut ennen kuin imuroisin, niin mitä tapahtui? Antti haki muovipussin ja keräsi kaikki levällään olevat tavarat samaan kassiin ja kävi kippaamassa Artun sänkyyn. Lelukorit olisivat olleet metrin päässä. Siinä olikin sitten hänen tämän päivän urakkansa. Pleikkari on ollut taas kovassa käytössä, vaikka muut ovat touhunneet siivouksen parissa. (Muksut siivosivat huoneitaan.)

Antille siivoaminen yleensäkin tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi pitäisi joku hylly järjestää ja pyyhkiä pölyistä, niin tunkee vaan tavarat toiseen hyllyyn, keittiönpöydälle tai sängyn alle. Pölyjähän ei tietenkään tarvitse pyyhkiä, koska tyhjä hylly on siisti hylly.

Yhtenä päivänä Antti kävi jääkaapilla ja tipautti sieltä marinadikipon. Tottakai sitä öljyistä tahmaa oli ensinnäkin jääkaapin ja pakastimen reunuksissa, tiivisteissä, seinässä, lattialla ja valui koiranruokasäkin allekin. Ei pienintäkään ajatusta ollut hänellä siivota jälkiään. Ei kuulemma tarvitse, kun hän ei ollut kippoa jääkaappiin laittanut. Pihvejä olikin sitten heti kärkkymässä grillistä kuitenkin.

Tuntuu, että kaikki aika menee siivoamiseen ja samojen asioiden tuhraamiseen päivästä toiseen. Kuitenkin pitäisi ehtiä tehdä paljon muutakin. Ulkovaraston katto vuotaa ja se pitäisi korjata ennen kuin vesi valuu varastossa olevien tavaroiden päälle. Varastoa pitäisi päästä tyhjentämään, koska siellä on niin paljon ylimääräistä kamaa. Saunan katon purueristeet pitäisi päästä kaivamaan läpi ja tarkistamaan vintin kunto muutenkin.

Semmoisia perusjuttuja kodin kunnossapidon suhteen olisi tekemättä useitakin. Remppahommiin olisi jonkin verran tarvikkeita hankittuna, kunhan vain olisi aikaa niitäkin tuunailla edes pienissä määrin eteenpäin. Antti ei kovin aktiivisesti ole koskaan osallistunut mihinkään, mikä vaatii pitkäjänteisyyttä ja jonkinlaisia kädentaitoja. Eikä se niin haittaakaan, kun itse olen tekevä ihminen. (Testattu: ei auta nalkutus, eikä nalkuttamatta jättäminen.) Se kuitenkin haittaa, että kuvittelee olevansa jollain omalla lomalla jatkuvasti, eikä edes siisteysjuttuja tarvitse hoitaa. Miksi sitä vessanpönttöä ei voi pestä sen jälkeen, kun sinne on ripulisen suolipomminsa käynyt ampumassa??


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Mansikkamaan harvennus ja peräpihan tilanne


   
   
   
   
   
   
   
 
Mansikkamaan vieras
 


Oltiin tänään koko päivä pikkupojan kanssa kahdestaan. Antti oli tänään hakemassa puulastia veljeltään (ilmeisesti tapasi äitinsä siinä samalla, mutta ei ole puhunut vielä asiasta mitään), Anssi kavereillaan ja Anni mummulla. Artun kanssa saatiin päivä oikein mukavasti kulumaan pihahommissa, nakkikeiton respan tuunaamisessa (ohjeen laitan saunassa käynnin jälkeen) ja onkiretkellä.

Peräpihalla hommat on edennyt nyt siihen mallille, että siirsin osan ylikasvaneesta pienemmästä maasta liiterin seinustalle. Lisäksi laitoin kokeeksi jäännössiemenistä sitruunamelissaa, basilikaa ja chiliä. Tarkoitus siis näiden osalta vain kokeilla lähtevätkö tuossa paikassa kasvamaan ja sitten miettiä ensi kesän tilannetta. Jos eivät lähde, niin levitän mansikkaa tai sitten pidän pikkupätkän maata kasvukokeilumaana.

Selkä teki temput kiviä kanniskellessa, kun uuden mansikkamaan reunusta varten niitä keräilin pitkin tonttia. Isommat heittelin kivipengerrykselle ja sitä jatkettiin sen verran, että tähän mennessä kaivetusta uomasta puuttuu vajaa pari metriä. Tarkoitus sitä uomaa olisi kuitenkin kaivaa vielä pienesti loiventaen lisää, jolloin sadevedet katolta ja terassin katolta valuisivat sitä myöten pois.

Lisäksi olen löytänyt muutamia siirrettäviä kasveja pengerrysseinustaa ajatellen, mutta en vielä ole siihen asti ehtinyt. Kaivon ympärystä on viime kesän istutusten perusteella onnistunut, koska kaikki siinä olevat kukat ovat nyt lähtenyt hyvin kasvamaan. Siihen lisäsin vaan haketta somisteeksi rikkaruohojen perkauksen jälkeen ja sitten odotellaan sitä kukkimiskautta :)

Kasvimaalla näyttää mielenkiintoiselta. Kun rikkaruohot oltiin saatu hoidettua pois, jäljelle jäi hyvin lähteneet herneet, kaksi kesäkurpitsaa, tomaatit, paprika ja pikkusipulit. Kesäkurpitan siemeniä istutin muistaakseni kuusi tai kahdeksan. Kaksi niistä on lähtenyt kasvamaan. Sitruunamelissa floppasi tänäkin vuonna kasvimaalla. Siksi laitoin kokeilusatsin liiterin reunustalle.

Huomenna otetaan pieni loma kotitöistä ja pihahommista. Lähdetään käymään kaukovaarin mökillä. Ajomatkaa tulee sen verran reippaasti, että autossa säilyvän yleisen järjestyksen nimissä, Anni tekee juuri eväitä. Anssin pelireissuja ajatellen tuttua puuhaa ja taas pääsee retkeilyn makuun :) Onget on pakattu ja luvassa on ainakin lettuja, uintia ja taimien vaihtoa. Itse vien sovittuna ja haluttuna tuliaisena omassa maassa risteytyneitä mansikantaimia ja ilmeisesti saadaan viikunapuun alku kotio päin tuotavaksi.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Etikkaiset tomaattisinihomejuustorullat

Yksilöllisten lahjojen verkkokauppa Lahjat.net



Pohja:

3 dl vettä
n. 1kg vehnäjauhoja (osa laitetaan vasta pöydällä vaivatessa)
1 tl suolaa
150g pehmeää margariinia

Margariini sulatetaan notkeaksi. Kulhoon vesi, suola ja osa jauhoista sekä välillä sekoitellen pehmeä margariini joukkoon lisäten. Tehdään kiinteä massa ja annetaan olla jääkaapissa täytteen teon ajan. Loput jauhoista alustetaan joukkoon alustamis- ja kaulintavaiheessa.

Täyte:

5 tomaattia
50g sinihomejuustoa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 vihreä paprika
2 munaa
1 dl korppujauhoja (kuivasta leivästä pilkotutkin palat käy, esim. paahtoleipä)
200g juustoraastetta
basilikaa
rouhittua pippurisekoitusta

Paprika ja tomaatit pilkotaan paloiksi, mukaan kulhoon muut ainekset. Sekoitetaan sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Tahna voi näyttää hiukan löysältä, mutta annetaan sen vuoksi vetäytyä jääpissa vartin verran, jolloin korppujauhot/leipämurut ehtivät turvota.

Rullat tehdään korvapuustien tapaan eli kaulitaan levyt (itse jaon taikinan kahteen osaan, jolloin täytteiden jakaminenkin on helpompaa) ja levitetään täytteet levyille. Sitten vaan rullataan. Taikina on rullausvaiheessakin vielä melkoisen pehmeää, joten apuna kannattaa käyttää paistinlastaa ja sillä kääntää aina osa rullasta kerrallaan reilulla otteella → täytteet eivät lähde pursoamaan tai jää klönteille.

Rullasta leikataan parin sentin paksuisia viipaleita. Voidellaan munalla ennen uuniin laittoa. Uunissa ne saavat olla 200 asteessa (en huomannut katsoa aikaa, sävelsin ohjeen vasta nyt illalla) noin 20-30 minuuttia. Tuosta ainesmäärästä sain kasaan 27 annosta.

Aika paljon tullut nyt tomaattiin liittyviä ohjeita, mutta ne oli tarjouksessa jo viime viikolla. Eikä tässäkään vielä ole se koko syy, miksi tomaattia näin satokautena pyrin käyttämään mahdollisimman paljon. Yksi syy on se, että olen itse ollut tomaatille todella allerginen ja siedätyksen avulla sitä nykyään pystyn syömään jopa raakana :) Toinen syy on se hinta ja saatavuus tällä hetkellä. Kolmas syy on ihan tieteellinen. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Sain juuri viimeisen ”rullapellin” uunista ja saunassa on miellyttävämpi hikoilla kuin keittiössä eli sinne.

Ps. 27 rullasta on tällä hetkellä jäljellä enää 9 viimeisellä kuumalla pellillä. Itse olen maistanut yhden ennen ohjeen julkaisemista...

Tomaattiset kermaperunat ja punaviinipihvit




Leikkasi eilen vielä tälle päivällä yhdet pihvit ja loput lihasta pilkoin pakkseen. Punaviinikastiketta jäi yli pari desiä, joten lantrasin siitä öljyllä marimadin tämän päivän lihoille. Mukaan suolaa ja rosmariinia ruokalusikallinen. Pihvit oli marinadissa parisen tuntia jääkaapissa ennen paistamista.  Paistaminen kuten eilisillä pihveillä - Ohje tästä.

Kermaperunat laitoin valmiista perunasipulisekoituksesta. Joukkoon muutama tomaatti lohkottuina, suolaa, sinihomejuustoa noin 100 grammaa, purkki ruokakermaa, pippuria, basilikaa ja vettä niin, että seos peittyy. Uunissa puolisen tuntia 225 asteessa. Jos tuntuu, että on liian vetisen oloista uunista otettaessa, niin kannattaa antaa vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.

Kastikejauhe olisi varmaan saattanut toimia paremmin, jos sen olisi suoraan sekoittanut öljyyn. Laitan kokeiluun vielä tämän kesän aikana. Tarjoushinta oli kaksi pakettia eurolla, joten vielä sitä on useampi pussi kaapissa jemmassa.



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Uunikasviksia ja pähkinäpihvi



   
   
   
   
   
   
   


Perunoita kuorin ja pilkoin 15 kappaletta. Vuuan pohjalle tilkka öljyä ja sekoitellaan niin, että öljy tarttuu perunoihin. Mausteeksi suolaa ja pippurirouhetta myllystä. Uuniin 225 asteeseen keskiritilälle ja noin 20 minuuttia.
Uunikasviksina tomaattia, retiisiä ja suippopaprikaa. Mausteeksi basilikaa ja kasvisten päälle pieniä nokareita voita. Voi laittaa uuniin samaan aikaan perunoiden kanssa, mutta alaritilälle. Paistoaika pikkasen lyhyempi kuin perunoilla, ehkä noin 10 minuuttia uunista riippuen.
Kastikkeen tein ihan kokeilumielessä tarjouksesta ostamastani valmispakkauksesta. Seli, seli, mutta mattopyykillä meni aikaa, eikä meillä kastiketta tuollaisen ruuan yhteydessä lapset käytä. Eli tein pienimmän mahdollisen annostuksen ja paketin ohjeiden mukaan. Syödessä sekoitin kastikkeeseen uunitomaatin sisustan, joten ei maistunut niin paljon pakettisoossille.

Pihvilihana oli Atrian possun ulkofilettä. Leikkasin 5 kpl noin puolen sentin paksuisia siivuja ja nuijin ne ohuiksi.

Kuorrutteeseen:

n. 100g suolapahkinöitä (rouhitaan pieniksi vaikka pakastepussissa kaulimella)
n. 1,5 dl korppujauhoja
1 rkl rosmariinia
0,5tl valkopippuria
1 tl suolaa
1 kanamuna

Nuijitut pihvit pyöritellään kanamunassa ja sen jälkeen muista kuorruteaineksista tehdyssä rouheessa. Paistetaan voissa pannulla. Kypsyvät nopeasti. Paistoaika noin minuutti/puoli.

Periaatteessa kaikki muut aterian osat saa tehtyä siinä ajassa, kun perunat paistuvat. Tosin Arttu nyt häsäsi apukokkina pilkkomassa ja asettelemassa kasviksia vuokaan, siinä sivussa tempaisi pari kanamunaa rikki pöydälle ym tällaista ylimääräistä touhua. Pihvejä sain pannulle vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muu olikin jo valmiina. Nyt sitten pitäisi vielä pilkkoa lihasta ylijäänyt osa ja siivota sotkut... yhtään paljon huvittaisi.





keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Bataattisosekeitto



1 iso bataatti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk ruokakermaa
50g voita
1 l vettä
suolaa
pippuria myllystä
chiliä

Kuoritaan kasvikset, paloitellaan ja laitetaan kiehumaan. Kypsennetään, kunnes bataatin palat ovat pehmeitä. Lisätään joukkoon muut ainekset ja soseutetaa tasaiseksi. Pinnalle voi laittaa ruokalusikallisen raejuustoa ja pikkaisen ruohosipulia. Aikaa menee noin parikymmentä minuuttia ja keitoksen hinnaksi tulee pari euroa. Satsista tulee kymmenkunta annosta.



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Taikasana ja perheeni sai ruokaa

Painotuotteita.fi on painotalosi verkossa



Eilen kävin tarkistamassa tilini vielä varmuuden vuoksi, eikä siellä tosiaankaan näkynyt palkasta jälkeäkään. Tein sitten niin kuin aiemmin viikolla uhkasin. Laitoin eilen illalla pomolle sähköpostia asiasta ja siinä totesin, että tämän päivän vielä odottelen palkan kuittaamista ja sen jälkeen asia siirtyy liiton hoidettavaksi.

Aamulla tarkistin sähköpostini ja siellä oli viesti tyyliin ”Voi, ei! Olin kuvitellut jo maksaneeni sinulle.” Hyvin on kuvitelmat pitänyt kutinsa kaikkien niiden viestien jälkeen, mitä olen palkkani perään kysellyt. Tärkeintä kuitenkin on se, että tili oli tullut tänään. Kävin tarkistamassa samalla, kun heitin Anssin treeneihin. Samoilta seisomilta nostin rahat, mitkä olin pojalle velkaa ja kävin maksamassa puhelinlaskun.

Anssin treenit kestävät pari tuntia ja hyötykäytin luppoajan hoitamalla bensatankin ja jääkaapin täyteen. En ole koskaan ennen käyttänyt yhden päivän aikana näin paljon rahaa pelkkiin ruoka- ja taloustavaroihin. Lähtökohta oli, että kaikki niin ruokakaapeista kuin muistakin taloustavaroista oli lopussa.

Karuinta oli vessapaperin loppuminen. Jouduin leikkaamaan kangaspaloista pyyhkimisrättejä. Oli siinä leikatessa sitten sellainen tunne, että pihtaus olisi huipussaan, jos ei tosi tarpeeseen tässä tilanteessa olisi tehnyt. Onneksi olin laittanut pussiin säilöön sellaisia tekstiilejä, joita ei enää muuten voi käyttää kuin putsirätteinä. Vaikka aika monessa asiassa pihtaan, niin niin pitkälle en kuitenkaan aio jatkossa mennä ilman hyvää syytä.

Törsäsin sitten oikein kunnolla, kun aikaakin oli pyöriä kaupoissa ja vertailla tarjouksia. Harvemmin tulee noin perusteellista kauppakierrosta tehtyä, mutta nyt on sitten melkein parilla sataa eurolla ruokaa ja taloustavaraa kaappien täytteenä. Oletettavasti ihan normaalielämällä ruokien suhteen pitäisi pari viikkoa pärjäillä ihan vaan pienillä täydennyksillä, mutta esimerkiksi jättikokoinen pesuainepaketti kestää meillä lähemmäs vuoden (5,40e/5kg). Pyykkikoneellisia viikossa tulee viikosta riippuen neljästä tusinaan, mutta annostelen pesuainetta aina ohjeen mukaista määrää vähemmän (*poks, pihiyspinna napsahti*).

Neljän kaupan ostokset yhteenvedettynä näyttää tältä:

20,20e → kuivat ruokatarvikkeet (jauhot, ryynit, makaronit jne)
16,75e → kasvikset, vihannekset (paljon tarjoustuotteita)
44,60e → liha/kala/kana
18,65e → maitotuotteet
7,75e → juomat (kotikaljatarvikkeet, maidot ym)
26,10e → taloustavarat (hygieniatuotteet, pesuaineet, patterit ym)
16,00e → muut (mausteet, kaikki muu sälä)

Yllättäen kuitteja tarkastaessa tuli vastaan kolme virhettä samassa kuitissa. Perunat oli lyöty väärällä koodilla eli ”tavisperunat” oli lyöty kassaan varhaisperunana. Spagettipussi oli rikki ja kävin sen vaihtamassa, tästä kassa oli veloittanut kaksi pussia tuotetta. Kolmannesta virheestä en ole varma, mutta mielestäni tiskiharjojen kohdalla hyllyssä oli eri hinta kuin kassakuitissa.

Ihan pikkumokista en kuittien suhteen viitsi purnata, mutta perunoiden hintaero oli aika paljon. Yliveloitus yli neljä euroa. Kyseessä on kuitenkin mun vanha työpaikka ja siellä tiedän porukan hyvin, niin kuitin oikaisu huomenna on helppo juttu. Ja varmaan tuokin kämmi oli juurikin sen takia, että siinä tutun porukan kanssa alkaa höpöttelemään. Siinä sitten välttämättä kassa pysy ihan mukana, saati itse muista pankkikorttinsa tunnuslukua :) Sitä paitsi, kuka jaksaa olla pienestä vihanen, jos kuitenkin kuluneen päivän aikana asiat ovat järjestyneet taas normaalille mallille? Olo on niin helpottunut ja tyytyväinen, että sauna tuo viimeisen hyvän silauksen tälle päivälle :)



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Viikonlopun puuhastelut


Pihatouhut eteni hyvää vauhtia viikonlopun aikana. Lauantain käytin peräpihan raivaamiseen ja haravoimiseen. Puukasoissa oli jonkun verran sellaista tavaraa, että saa suoriltaan heittää polttomonttuun pienen kuivattamisen jälkeen. Suurin osa oli kuitenkin sellaista pölliä ja pidempää tavaraa, jotka sysäsin taas Antille työstettäväksi.

Ilmeisesti se kikkakakkonen toimii kohtalaisen hyvin, että itse olen koko ajan tekemässä jotain, jolloin Anttikaan ei pääse ”lusmuilemaan” omista hommistaan. Lauantaina sirkkelöi ja illan suussa lähti sisälle Artulle antamaan ruokaa. Pikkupoika oli touhunnut pihassa koko päivän ja simahti kesken ruokailun. Anssi ja Anni menivät yökylään mummulle, joten ajattelin käyttää tilausuutta hyväkseni, lyödä pillit pussiin pihahommien suhteen ja mennä ongelle. Antin kontolle jäi saunan lämmitys.

Sunnuntaina Antti sai kaikki pöllit pilkottua. Aika pökkelöä tavaraahan se oli, mutta joutaahan niillä kesäsaunaa lämmittämään. Näin lämpöisillä keleillä ei tarvitse poltettavassa puussa olla kummoista lämpöarvoa, kun sauna kuitenkin lämpiää vaikka yhdellä pesällisellä pikkutikkuja.

Koska peräpihan raivaus ylimääräisen romun osalta oli suoritettu, niin laitoin valkeat polttomonttuun ja aloin lajittelemaan tarkemmin löytynyttä sälää. Lastulevy pinon ja vanhat trukkilavat pilkoin lekalla (sillä seurauksella, että sääressä on naulan mentävä reikä, yök). Levyt menevät jossain vaiheessa jätekuorman mukana keräykseen, mutta saapahan ne pikkasen nätimmin ja pienempään tilaan säilöön ennen sitä.

Nokkosten juurakkoja vetelin maasta ylös samalla, kun valvoin tulta. Löysin myös ”kaivauksien” yhteydessä vanhat liuskekivilaatat, jotka vielä siinä vaiheessa olivat näkyvissä, kun tänne muutin. Keräilin myös vanhoja savupiipun tiiliä ja kiuaskiviä kasalle. Tarkoituksena niistä olisi reunustaa kapoinen kasvi/kukkamaa ulkorakennuksen seinustan viereen. Ensi ajatuksena oli, että kokeilisin istuttaa siihen tänä kesänä kokeeksi niitä hyötykasveja, jotka eivät varsinaisella kasvimaalla ole lähteneet kasvamaan. Jos mitään ei tapahdu, niin syksyllä tai ensi keväänä istutan samalle paikalle kukkia.

Viikonlopun saldona peräpiha alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, mitä se oli silloin, kun tässä torpassa asui vain nainen kahden lapsensa kanssa. Vaikka ensin olin sitä mieltä, että Antti saa itse setviä keräämänsä läjät ja hoitaa pihan siistimisen jäljiltään, niin ehkä kuitenkin oli parempi, että itse tartuin toimeen. Antin vauhdilla setvimiseen olisi mennyt samat neljä vuotta, mikä tuon sotkun aikaansaamiseksikin on kulunut.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ukkospäivä – Aktiivista niin taivaalla kuin maassa





Aamulla oli hyvän sään takia tarkoitus jatkaa eilistä puu-urakointia. Tulin kuitenkin tarkistaneeksi säätiedot iltapäivälle ja ukkostahan niissä luvattiin. Suunnitelma B siis käytäntöön.

Koska pankkitunnukset loppuivat keskiviikkona, oli lähdettävä keskustassa käymään automaatilla. Ei ollut palkka tilillä vieläkään. Viimeksi palkka tuli samana päivänä tilille, kun ilmoitin myöhästymisestä. Nyt tarkistin sen aamupäivällä, joten tarvitsee varmaan sunnuntaina vielä varmuuden vuoksi kävellä katsomaan automaatilta, jos vaikka olisi maksettu myöhemmin tänään.

Jos sunnuntaina ei rahoja ole tullut, niin sitten laitan viestiä pomolle, että otan yhteyttä liittoon. Kerran olen palkkaturvan kautta joutunut saataviani hakemaan, mutta tuskin siihen tällä kertaa tarvitsee mennä (eri työpaikka silloin). Kuitenkin sen verran tunnettu firma kyseessä, että luulen pelkän liitolla uhkeilemisen tehoavan. Maksakoon palkan sitten maanantain aikana tai asia menee eteenpäin. Nyt viikonlopun maitotäydennysten jälkeen oon sitten ihan täysin peeaa ja puhelinlaskukin pitäisi ensi viikolla maksaa.

Keskusta käynnin jälkeen puolilta päivin tuli Annin kaveri taas meille. Silja oli meillä eilenkin ja illalla sai yhdeksän aikaan alkaa hätistelemaan tyttöä kotiin päin. Olisi halunnut jäädä yökylään, eikä meinannut ymmärtää, kun sanottiin, että ei käy nyt. Viime kesästä (Silja oli meillä melkein päivittäin aamusta iltaan) ja eilisestä viisastuneena, tälle päivälle oltiin sovittu vain parin tunnin kaverikäynti, mutta sekin venyi iltaan asti ilman, että kotoa tyttöä kaipailtiin kertaakaan.

Päivällä käytiin uimassa koko porukalla. Antti oli lasten kanssa rannalla, kun itse ongin sen ajan. Pari tuntia ehdittiin olemaan ennen kuin alkoi ukkostaa ja vettä sataa kaatamalla. Tultiin sitten meille ja laitoin ruuat tarjolle, kasvisrisottoa ja eilen illalla leivottua leipää. Ei kelvannut Siljalle niin kuin ei mikään ruoka, jota hänelle olen aikaisemmilla vierailuilla tarjonnut. Mikään juoma ei kelvannut, olisi pitänyt olla limpparia. Vettä kävi välillä juomassa hanasta.
Ukonilman ollessa rajuimmillaan Siljan olisi ollut pakko päästä pihalle. Eihän sinne tietenkään voinut kukaan mennä, kun salamoitsi ja tuli peukalonpään kokoisia rakeita vaakatasossa jumalattomina ryöppyinä. Sisällä ollessa tyttö oli koko ajan joko mun kimpussa roikkumassa käsivarressa tai Artun leikkejä häiritsemässä. Tyyli oli se, että käydään tuuppasemassa tai mottasemassa pikkupoikaa ja kun poika puolustautuu, tullaan kantelemaan. Sama toistui aina, kun silmä vältti. Annin kanssa Silja ei suostunut leikkimään yläkerran lastenhuoneessa, mitään peliä hänen ei kiinnostanut pelata alakerrassa. Suu kävi koko ajan ja vauhtia riitti.

Iltaa kohden aloin toden teolla väsymään siihen älyttömään huomionhakuisuuteen ja jatkuvaan säpinän aiheuttamiseen. Viimeinen niitti oli se, kun tyttö lähti säntäilemään mun kameran kanssa. Tottakai, kamera tippui lattialle. Nyt siitä on zoomi jumissa ja näyttö rikki. Siinä paljon taas kannata ajatella kituuttamista pienellä ruokabudjetilla, kun tietää kamerankin olevan nyt ostoslistalla. (Antilla pitäisi jossain muuttokamoissaan olla joku vanha kamera. Täytyy ainakin väliaikaisesti ottaa se käyttöön, jos se sattuisi toimimaan.Toivottavasti se löytyy. En kestä elämää ilman kameraa.)

Sateen loputtua sanoin Siljalle, että hänen pitäisi lähteä kotiin. Tyttö oli asiasta erimieltä, koska kello ei kuulemma ollut vielä tarpeeksi paljon. Pienen jumppiväännön ja selitysten jälkeen sanoin tytöille, että Anni voi lähteä saattamaan Siljan, mutta nyt on lähdettävä. Ikinä en ole ketään lasten kaveria joutunut ”heittämään pihalle”.


Tietenkin lasta pitäisi ymmärtää ja antaa sitä huomiota, jos lapsi ei sitä kotona saa, mutta toisten pompottelua en heidän omassa kotonaan siedä. Kun meillä ei omat lapsetkaan pomota vanhempiaan, ei sitä todellakaan tee myöskään vieraat lapset. Ja jos kotoa ei anneta mitään kotiintuloaikoja tai haluta ilmoituksia, missä tyttö menee, niin ei voi mitään.

Ymmärtäähän sen, että kun on ainoa lapsi, eikä oikein muita kavereita kuin Anni, niin väkisinkin on meillä aika usein. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaisin rajatonta päivähoitoa ja ateriointia tarjota jollekin, jonka vanhempia en edes tunne. Silja on pari vuotta Annia nuorempi, joten en ole vanhempia koulujuttujen puitteissakaan nähnyt. (Käsittääkseni kuitenkin tyttö asuu äitinsä ja isäpuolensa kanssa.) Tästä syystä en myöskään vanhemmille ilmoittanut kameran rikkoutumisesta. Olisi tuntunut hölmöltä mennä tuntemattomien ihmisten oven taakse, että: ”Hei, teidän tyttö on huseerannu meillä tässä viime aikoina aika paljon ja tänään nyt sitten sattui tällainen vahinko. Mitenkäs asia hoidetaan?” Villiveikkaus, että kameran korvaaminen olisi kiinnostanut tasan yhtä paljon kuin se, missä lapsi milloinkin on menossa.




torstai 6. kesäkuuta 2013

Pihaponnisteluja




Tänään tuli tehtyä puuhommia oikein urakalla. Antti on jemmaillut jämäpuupinojansa vähän joka nurkalle. Kyllästyin ruohoa leikatessa siihen, että koko ajan saa kierrellä jotain romukasaa ja keräillä puiden palasia sieltä täältä. Aamupäivällä sain omat kasvipuuhailuni niin hyvälle mallille, että muutamaan päivään ei niihin tarvitse keskittyä. Tulin sisältä kahvia hakemaan ja ylläripylläri: Antti pelasi pleikkaa.

Otin kahvini ja kävin olkkarissa sanomassa, että näin hyvällä säällä kannattaisi keskittyä noihin puuhommiin. Tulihan Antti sitten perässä ulos jonkin ajan kuluttua ja haki sirkkelin liiteristä :0 Itse olin sahaillut jo omenapuun oksia ja muita pienempiä puita ja heittelin niitä liiteriin. Antti aloitti liiterin oven edessä olevista pinoista mun heitellessä niitä sitten liiterin perukoille.

Turhia taukoja ja armoa ei tunneta, kun tämä täti lähtee pomottamaan. Sitä mukaan, kun liiterin edusta tyhjeni, lähdin hakemaan lisää sirkkelöitävää huussin puolen rojukasoista. Antti olisi tuossa vaiheessa jo pistänyt sirkkeliä pois, koska ”oli ukkonen jyrähtänyt ja niissä kasoissa ei ole mitään pilkottavaa, kun menevät polttomonttuun”. Juu, varmaan niin... Ei sinne betonirinkulaan nyt ihan kokonaisia ovia ja lastauslavoja voi laittaa palamaan ilman pilkkomista.

Muka ei yhtään sirkkelöitävää... Aloin setvimään pinoja ja ehkä noin viidesosa oli sellaista lahomoskaa, jonka saisi laittaa suoraan polttorinkulaan. Ovien alta löytyi suht kuivaa sahatavaraa, jota kuskasin sirkkelin viereen ja siitä sitten vaan mies hommiin. Pari ovea sain hajoitettua ihan oman fysiikkani ansiosta, joten huussin edus koki aika radikaalin paskaläjien katoamisilmiön muutaman tunnin aikana.

Olihan sitä ukkosen jytinää siinä aikansa taustatunnelmana sirkkelin vinkumisen lisäksi, mutta sitten sateen alkaessa oli pakko luovuttaa hommat. Pääasia, että Antti sai näytön siitä, että muutaman laudan pilkkominen kerrallaan yhtä saunakertaa ei oikein kannata. Muutaman tunnin vaivalla saa aika paljon aikaiseksi, kun vaan tarttuu itseään niskasta kiinni ja tekee. Tyhjään liiteriin tuli yllättävän hyvin täytettä, saunan eteisen puupino on täynnä, samoin grillipuukatos. Hyvä, hyvä :)

Tiesin jo alunperin, että homma ei siitä muutaman laudan sirkkelöinnistä tule muuttumaan, ellen tee itse asialle jotain. Huussin oven edessä olevat pöllit Antti pilkkoi jo muutama vuosi sitten, mutta niiden hakkaamista palasiksi ei ole saanut vielä aikaiseksi (itse kokeilin joskus ja omat voimat eivät riitä niin paksujen pöllien kirvestämiseen). Sittemmin niiden eteen on kasaantunut lavakuormista aina jämäroinaa, mitä Antti ei ole viitsinyt sahailla loppuun asti. Mutta nyt kaivoin ne pöllitkin sieltä taas tyrkylle. Työt odottaa taas, kun ukkosista ja sateista selvitään.