Kerrankos sitä omaan kotiinsa joutuu murtautumaan

Toissapäivänä saatiin pieni puukuorma pihaan ja eilen sitä sirkkelöitiin palasiksi. Tai siis Antti jaksoi sirkkelöidä noin tunnin verran ennen kuin aloitin työt. Itselläni alkoi eilen näillä näkymin viimeinen työprojekti ja aion sen saada huomiseen mennessä valmiiksi. Antin piti vielä mun töiden jälkeen jatkaa puuhommia ja haki muutaman oluen saunaa varten kaupasta. Todella huono idea.

Menin viimeisenä saunaan, kun lapset olivat jo menossa nukkumaan. Antti jäi sisälle katsomaan telkkaria, eikä vaikuttanut mitenkään humaltuneelta. Olin saunalla aika pitkään, varmaan yli tunnin löylyttelemässä ja nauttimassa kesäillan luontoäänistä.

En tiedä miksi, mutta Antti oli laittanut ovet sillä välin lukkoon. Eihän mulla tietenkään mitään avaimia saunalla ole mukana, kun porukka kerran on kotona. Koputelin aikani ovea, eikä sisältä kuulunut pihahdustakaan. Keittiön pikku ikkuna onneksi oli raollaan, joten kiipesin tikkaille ja huutelin ikkunasta, että Antti tulisi avaamaan. Ei vastausta.

Sitten alkoi naapurin pihassa liikehdintä. Ilmeisesti rouva oli ollut iltasauhuilla ja kiinnittänyt huomiota touhuihini. Keksin, että saan ikkunan raosta pujotettua käteni keittiön hyllylle, jossa on puhelin. Sain puhelimen ja soitin Antille, tietenkin hänen puhelimensa oli äänettömällä. Soitin muksuille. Heidän puhelimensa olivat jääneet alakertaan eli ei apua.

Ajattelin, että jos ihan kauheasti alan ovella kiljumaan ja ryskimään, niin naapurit soittavat poliisit. Koska keikuin valmiisi jo tikkailla, päätin kokeilla saisinko ikkunan kiinnikkeet antamaan periksi. (Ikkunan sisällä on kiinnike, jotta ikkuna ei aukeaisi kymmentä senttiä enempää.) Sain polvellani painettua ikkunan alalaidasta ja muutamalla voimakkaalla tuuppasulla kiinnike rusahti hajalle.

Onneksi en ole mitään xl-kokoa, niin pääsin pujottautumaan keittiön puolelle työtason päälle. Äijä makaa makkarissa sängyllä ja kuorsaa. Yritin herätellä, mutta en saanut sitä mitenkään edes havahtumaan. Ilmeisesti oli sitten mun saunaan menon jälkeen tinannu olusensa sitä tahtia, että oli sammunut. Arttu oli onneksi myös jo nukkumassa, niin ei ollut sen puoleen hätää, mutta kyllä laittoi korpeemaan. Tunnin olet saunalla rentoutumassa ja sillä välin sisällä ollaan kuin ellun kanat.

Aamulla sitten ilmoitusluontoisena asiana Antille sanoin, että hänen kaljoittelunsa tässä huushollissa on sitten ohi. Oli jättänyt avatun kaljatölkin olkkarin pöydälle ja sauhuvehkeitään ei ollut nostanut hyllyn päälle. Jos Arttu olisi herännyt, olisi voinut hoksata tulitikut ja kaljan jämät. En voi käsittää, miten aikuinen ihminen voi noin pienessä ajassa olla noin holtiton. Siinäpä sitten viettää kesän ilman saunakaljoja. Mahtaa ehkä vähän veetuttaa, koska olin sopinut jo yhden ystäväpariskunnan kanssa saunaillasta meillä sitten lomien alettua.

Tekisi mieli unohtaa kaikki hyvät tavat

Käytöksen kultaiset säännöt on niin nyt murjottu sinne mappi ööhön, että en aio tänä iltana välittää enää mistään. Näin on jämpti. Päivä meni vähän niin kuin eilen jo ennakoinkin: töitä minimimäärä ja muuta huushollaamista sitten senkin edestä Artun kulkiessa perässä. Tekisi mieli päästellä ärräpäitä pitkät pätkät, hakea muutama tölkki ja linnoittautua saunalle lämmityspuuhiin koko illaksi.

Hyvä suunnitelma, mutta tuskin tulee toteutumaan. Ainakin Anni lähtee tänään koulun discoon, Anssi ei ole vielä päättänyt. Disco loppuu vasta kymmeneltä ja he yleensä tulevat sieltä kävellen tuon kilsan matkan kotiin. Kuitenkin pitää päivystää, jos jotain ihmeellistä sattuu, niin on valmiudessa lähtee vastaan tai hakemaan heitä.

Jotenkin vaan on niin tööt-olo. Viikkailin pyykkejä useamman korillisen ja kaapitin myös Antin vaatteita. Sopimus on ollut, että kumpikin aikuinen pesee omat pyykkinsa ja minä hoidan muksujen osalta ne. (Pakkotilanne pestä Antinkin pyykit. Käytössä vain yksi pyykkikori ja siihen ei enää muiden pyykkiä olisi mahtunut.) Ei voi vaan käsittää miehen logiikkaa vaatekaappinsa järjestyksen suhteen. Tiedossa se on, mutta aina se kaappia avatessa jaksaa yllättää. Mitä varten sieltä pinoista tarvii se alimmainen paita kaivaa? Koko hylly sitten sen jälkeen myllätyn näköinen. Kiva sinne sitten uusia vaatteita laitella. Nyt tuuppasin ne vaan myttyjen jatkoksi. Siivotkoon itse, jos huvittaa. Salli mun nauraa :D :D En pidätä hengitystä sitä odotellessa.

Toinen juttu on likapyykkien jemmaaminen mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Siis, jos se pyykkikori siinä vessan oven pielessä on täynnä ja näkee, että pääasiassa siinä on vain omaa pyykkiä, niin... Vaikea ottaa parikymmentä askelta kerrosta alemmas pesukoneelle ja vääntää siitä yhdestä nappulasta? On. Ne likaiset paidat on jätettävä vitriinin päälle koristamaan mun tuikkuasetelmaa, likaiset sukat potkittava sängyn alle hämähäkkien riesaksi, ja totta mooses, kaksi viikkoa käytetyt kalsarit tyynyn alle parantamaan unenlaatua!

Itse asiassa mun piti kirjoittaa tänään ihan muista jutuista, mutta tämä nyt meni tähän taas. Mitä enemmän ajattelen, sitä paremmalta ajatukselta tuo alkuperäinen iltasuunnitelma alkaa tuntumaan. Ehkä tosiaankin hipsin saunalle ja sulkeudun sinne viettämään aikaa esitellen itselleni retorisiakysymyksiä elämän tarkoituksesta ja sen sisällön laadusta. Tai sitten palaan asiaan jossain vaiheessa ja toivottavasti ihan muissa tunnelmissa.

Pleikkari on pirun keksintö

Saattoi hiukan mennä hermo töitä tehdessä... miten voi onnistua saamaan mustekynän puristettua pirstaleiksi kesken kirjoittamisen? Pakko varustautua tästä lähtien lyijärillä.

Eihän siinä mitään, jos joskus on pelipäivä tai sadepäivinä pelataan, mutta tunti tolkulla ruudun edessä tahkoaminen päivästä toiseen ei oikein käy laatuun. Eilen ei töitä päässyt vinttiin tekemään jalkavaivojen vuoksi, niin toisella korvalla tuli koko ajan kuunneltua touhua ympärillä. Tai siis yrittäen tehdä töitä siinä samalla, kun kipeiden koipien kanssa piti pomppia Artun perässä muka nopealla vauhdilla. Aivan toivotonta oli keskittyä uuteen projektiin, jossa on paljon enemmän nopeaa tiedonsiirtoa, asiakkaiden taustatietojen selvittämistä ja tallentamista kuin edellisessä projektissa.

Joka päivä tälla viikolla Antti on istunut töllön edessä tahkoamassa mustaa kapulaa ja unohtanut kokonaan kaikki muut jutut. Alkuviikko tietenkin oli enemmän ookoo, kun oli itsellä aikaa puhailla, mutta nyt tuntuu taas aika hölmöltä, että yhden niskaan kaatuu kaikki kotihommat ja nuorimmaisen vahtiminen työaikanakin. Ja muutenkin tällä viikolla hänellä on ollu tyylinä se, että ei jälkiään korjaa vaan kaikki tippuu kädestä samoin kun se, mitä tipahtaa lehmän nostaessa häntänsä.

Antin veljeltä tuli viesti, että kaukomummu oli pyytänyt häneltä rahaa, koska Antti ei kuulemma ole maksanut velkojaan mummulle. Summa oli ollut lähemmäs lähemmäs tuhat euroa, mitä kaukomummu oli Antin veljeltä saanut. Sanoin jo heti ensimmäiseksi Antille, että tarkistaa maksut verkkopankista, koska summa ei täsmää mitenkään siihen, mitä itsekin olen lyhennellyt lainaa kaukomummulle. Eipä sitäkään saanut aikaiseksi, niin kävin sitten meidän molempien tilit läpi. Koko summa on kaukomummulle maksettu sataa euroa lukuunottamatta, koska joulukuu sovittiin lyhennysvapaaksi kuukaudeksi liiton rahojen maksun kestäessä.

Antin kuulemma tarvitsisi nyt kuitata tuo koko melkein tuhannen euron lainasumma veljelleen. Pyysin häntä ilmoittamaan veljelle, että laina oli jo melkein maksettu ja siitä on verkkopankkitositteet todisteena. Satasen siis Antin kuuluisi maksaa enää ja siitä laitoin puolet veljensä tilille jo menemään eli toinen viisikymppinen on vielä kuitatttavaa. Mitään hän ei kuitenkaan ole veljelleen ilmoittanut, vaikka useampaan kertaan olen muistuttanut. Voi meinaan tulla veljellekin aika yllätyksenä kaukomummun bluffaus. Välillä ottaa aika rankasti ohimon taakse tuollainen toiminta, että noinkin yksinkertaista asiaa ei saada hoidettua. Vaikka kyllähän sen ymmärtää, että kun kaukomummusta on kyse, niin tämänkin asian setvimisestä alkaa taas mahdoton hulabaloo.

Mulla tulee ensi tiliin vielä lauantaihin asti tehdyt työt ja pitäisi yrittää vähän paikkailla tuntisaldoja noiden muutaman ylimääräisen odottelusta aiheutuneen vapaapäivän takia. Ei millään viitsisi suoda ajatuksia nyt kaiken maailman kodinhengettärenä pyörimiselle, sihteeritoiminnalle ja käskyttäjän roolin ylläpitäjänä olemiselle. Arttu menee töiden lomassa siivellä ehkä tunnin pari piirrellessä tai autoleikeissä, mutta ei sen kanssa pysty keskittymään kunnolla useamman tunnin urakointiin. Tuokin on jo ylitiöpositiivisesti ajateltu, koska poika on yhtä nopea käänteissään kuin kala vedessä.

Kymmenen sentin askelilla eteenpäin

Ilmeisesti maanantain ongintareissulla tapahtunut usean tunnin ylös-alaspumppaus oli etureisille pikkasen liikaa. Eilen jo tuntui jalat jäykiltä pihahommia tehdessä, mutta liikkumaan pääsin kuitenkin. Nyt sitten istutaan pylly suhteellisen kiinni penkissä, koska reisilihakset ei anna yhtään myöten ylimääräsiin liikkeisiin. Aivan kuin olisi rautakanget reisien tilalla. Arttua ei voi ottaa syliin, tuntuu samalta kuin sata poranterää jurraisi luihin asti.

Tänään alkaa uusi työprojekti eli paikallaan olo olisi muutenkin välttämätöntä. Nyt vaan pitää toivoa, että läppäri ei sippaa. Eilen kone herjaili akun latauksen kanssa. Tämä taitaa olla jo neljäs kone, joka alle parin vuoden käytön jälkeen alkaa temppuilla samasta syystä. Sen verran meni eilen hermo, kun yritin saada virtapiuhan pysymään oikeassa asennossa laturin reiässä, että päätin koneiden valmistajille olevan joku salaliitto rakentaa koneet sellaisiksi, että simahtavat heti takuiden päätyttyä. Niin sen on oltava :) Hienot teippiviritelmät nyt tuossa koneen sivussa, että johto pysyy paikoillaan.

Joku fiksu palikkainsinööri saisi kehitellä sellaisen lataussysteemin läppäreihin, että ne saisi laittaa alustalle lataamaan. Siitä sitten latauspiuha seinään, niin ei tarvitsisi latailla siirrettävillä piuhoilla. Toimisi ainakin meillä, koska läppäri on pidettävä kirjahyllyn päällä Artun takia. En ota mitään riskiä, että työjuttuihin tulisi tenkkapoo hajonneen koneen takia. Jos joku kiinnostui laturi-ideasta, niin voi ottaa yhteyttä. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi protojen testaajaksi :) (”Testattu äärimmäisissä olosuhteissa.”)

Joku kikkakakkonen noiden reisienkin suhteen pitäisi keksiä. Ei onnistu Artun perässä meneminen pihallakaan millään kymmenen sentin mummoaskelilla. Eilen aamulla siivosin ennen pihalle lähtöä ja sen jälkeen saunaan, niin jäi iltasiivoukset väliin. Taas on hiekkaa ja muruja paikat pullollaan, mutta ei anna paikat periksi edes imuroida. Antti oli käynyt vessassa jotain huuhtelemassa käsisuihkulla ja nyt koko vessa on märkä, mukaan lukien kaksi täyttä vessapaperirullaa ja lavuaarin reunalla olleet tavarat. Pikkusuihkussa jää se painike joskus jumiin ja käytön jälkeen se pitäisi aina tarkistaa ennen kuin seuraava menee vessaan ja avaa lavuaarin hanan.

Jos iltaan mennessä saisin venytettyä itseni jonkinlaiseen toimintakuntoon, niin helpottaisi kummasti. Nyt tuntuu helpottavalta edes se, että vaikka onkikäden hauis osoittaa myös pieniä jäykkyyden merkkejä, niin kahvikuppia kuitenkin pystyy nostamaan. Pystyy ainakin ennaltaehkäisemään lihastärinöitä kofeiinilla.

Pyh, kuka sortuu turhiin markkinointilupauksiin...

...ilmeisesti meidän äiti. Sain lahjaksi parisen viikkoa sitten näitä Garnierin Goodbye Damege -tuotteita. Hyvin on ilmeisesti mainokset purreet vähän vanhempaankin ikäluokkaan, koska aiemmin mummukin on vannonut Doven nimeen.

Tässä pari viikkoa olen seurannut kyseisen tuotteen runsasta markkinointia uteliaana ja samalla testaillut sitä itse. Sama ”vaurioitunut ja eloton” pää mulla on edelleen kivan värisistä hiustenhoito pakkauksista huolimatta. Fructista olen joskus aikaisemmin kokeillut ja siitä tuli niin järkyttävä hilse ja hiukset rasvoittuvat kahta kauheammin, että sen kokeilun jälkeen niitä tuotteita en ole hankkinut. Sama vaikutus se on näidenkin putelien sisällöstä . Tai sitten oikeesti mun kuuppa on jo niin eloton, että siinä ei kasva muu kuin hilse.

Jos tuote lupaa, että viikon sisällä kaksihaaraisia on neljä kertaa vähemmän kuin vuosi sitten, niin mihin ne karvat sitten pelkällä shampoon voimalla häviävät vai onko se tuo päähän iskettävä silikonimälli se tekijä, joka pitää hiukesen kiiltävänä ja yhteeen liimattuina. Suuret lupaukset, suurella rahalla toteutetut markkinointikamppanjat ja todellisuudessa pääasiassa kaikissa kauppojen myynnissä olevissa hiusten pesuaineissa on samat perusaineosat. Pelkkä merkki tai mainonta vaan erilaista.

Ainoa tähän mennessä omalle päälleni sopiva tuote pesuun on Erittäin hieno suomalainen shampoo ja hoitoaine. Ainoa tuoteyhdistelmä, joka pitää hiukset puhtaina, ei tule silikonituppia hiusjuuriin, eikä tarvitse pärrätä hilseen pöllytessä. Sitä paitsi, mustikan tuoksu on aivan mahtava kesäisen saunaillan päätteeksi. Et tämmöstä tuli mieleen tuossa saunan lämmöissä löhöillessä. Kaikkea sitä ihminen pyöritteleekin päässään :0

Unettoman aika ei käy pitkäksi

Puoli viiden aikaan annoin periksi, kun uni ei tule, niin ei tule. Pari koneellista pyykkiä odottaisi narulle viemistä. Tiskikone piti laittaa rullaan, mutta huomasinkin yläkorin junnaavan jotenkin paikoillaan, eikä luukkua saanut kiinni. Liian meluista touhua siihen aikaan alkaa sitä kiskomaan irti ja korjailemaan, kun mukeloilla herätys vasta näin seitsemän kieppeillä.

 

Mutta mikäs tässä touhuillessa kauniina aamuna. Kävin hakemassa isoimmat raparperit ja laitoin mehun porisemaan. Mausteena on kanelitanko. Muksujen lempparia, ”näkymätöntämehua” :) Talvisaikaan meillä ei oikeastaan mehua kulu ollenkaan, mutta aina, kun aloittaa maijattelun, niin mehun kulutuskin lisääntyy. 

 

Eilisillan onkireissun takia jäi lätyt paistamatta ja ajattelin sen nyt paikata tekemällä kanamozzarellapannarin aamupalapöytään. Lättyjä olisin tehnyt, mutta penteles, ei ollut paistinrasvaa. Heittelin mukaan sitten jääkaapista yhden kanankoiven, puolikkaan mozzarellan ja vähän paprikan jämiä. Pinnalle inasen curryä.

Ensimmäinen aamupalavieraskin ehti jo käymään. No, mut, sillä on ihan omat herkut :)

Pientä iltapalaa pojille

Kahdella ongella tänään "huimat" muutama kymmenen herkkupalaa pojille. Aamulla sää enteili, että olisi saattanut olla hyvät ahven saaliit tuloillaan, mutta ei. Lähdettiin Annin ja Artun kanssa jo päivällä rantaan. Junnulla ehkä vähän rajoitti aktiivisuutta pelastusliivit, jotka on pakko pitää tuolla murtajalla ollessa päällä. Tiputus on paikoin parikin metriä, jos vesi on alhaalla.

 

Kalapaikkana se on ihan hyvä, jos kissoille lähtee pienempää kalaa hakemaan. Tänään syöntiajat olivat lyhyitä alkuillasta puolisen tuntia ja tuossa kahdeksan jälkeen vasta pienemmä määrin ahventa. Antti haki Artun Anssin treeneihin mukaan jo muutaman tunnin jälkeen, jonka jälkeen pääsin itse keskittymään pääasiaan ja seuraamaan koko päivän lähietäisyydellä uiskennelleen silkkiuikkuparinskunnan toimia.

Päivällä söi lähinnä salakka murtajan toisella puolella olevassa matalammassa poukamassa. Se on hyvää kalaa muksujen kanssa onkia, kun syö paljon ja heikkohermoisempikin saa sen helposti irrotettua koukusta. Toiselta puolella murtajaa on syvempää. Viime vuonna kesäkuun alussa siitä nousi lahnaa tunti ja ämpärillinen -vauhdilla. Pari viikkoa kun odottelee, niin pääsee testaamaan tämän vuoden saldot. Aika komeen kokoista pötkälettä silloin sai. Harmi, kun kuvat jäivät talvella rikkoutuneelle koneelle.

Kymmenen pintaan käppäilin kotio ja piti keittää kalat kissoille(en koskaan syötä raakaa kalaa niille). Laitoin kattilan hellalle ja jämähin itse Bondia katsellessa sohvalle syömään. Ehtihän saalis siinä tunnin verran ”kiehua” ennen kuin huomasin, että hella on kylmä ja lapsilukko päällä... 

 

Ensimmäinen ja viimeinen, huonoimmat lukemani kirjat

Paha, paha moka mennä kirjastoon kauhealla kiireellä ja nopeasti napata pari lupaavalta tuntuvaa kirjaa lainaan. Ensin luin tuon ”Noitapussista kurkistaa kuolema”. Sitä lukiessa tuli tunne, että olisi valmis vaikka kirjan kädestä järsimään irti. Periaatehan on siis se, että alotettua kirjaa ei lopeteta kesken vaan vaikka väkisin silmitellään sinne viimeiselle sivulle. 

 

Heleena Lönnroth

Noitapussista kurkistaa kuolema

s. 209

Kustannus-Mäkelä Oy

Takakansiteksti

Pahuuden ilmapiiri myrkyttää Johannan elämän uudella kotipaikkakunnalla. Terhakka toimittaja ei tiedä, uskoako noitien ja selvännäkijöiden mahtiin Pohjanmaan kirkonkylässä, jossa moni kantaa synkkiä salaisuuksia tunnossaan. Liikkeellä on murhaaja, joka pian vaanii jo toista uhria.

Heleena Lönnroth on kirjoittanut esikoisteoksen, johon dekkarinystävien kannattaa tutustua. Kiehtova henkilögalleria, osuva ympäristökuvaus ja verevä kieli tekevät kirjasta nautittavan lukuelämyksen, jota maustaa hykerryttävän ironinen huumori.

”Heleena Lönnroth on kirjoittanut esikoisteoksen, johon dekkarinystävien kannattaa tutustua. Kiehtova henkilögalleria, osuva ympäristökuvaus ja verevä kieli tekevät kirjasta nautittavan lukuelämyksen, jota maustaa hykerryttävän ironinen huumori.”

1. Siinä mielessä kannattaa tutustua, että tietää sen jälkeen, mikä on oikeasti huonotasoista tekstiä
2. Kiehtova henkilögalleria tarkoittaa miljoonaa erilaista pikkutarkasti kuvailtua henkilöa aina posteljoonista kunnanjohtajaan, vaikka eivät edes mitenkään olennaisesti liity tarinaan.
3. Osuva ympäristökuvaus, joka olisi pikemminkin sopinut värikuvina johonkin sisustuskirjaan. Joka ikistä ryijyn reunusta ei tarvitse sivutolkulla kuvailla.
4. Verevä kieli tulee siinä vaiheessa lukijalle, kun tuskissaan yrittää selvitä viimeiselle sivulle ja hammasta purren saa kieleensäkin haavan. Jos joku nauttii siitä, niin on ihan oma asiansa.
5. Hykerryttävän ironinen huumori: ei vaan yksinkertaisesti osunut silmään, että missä kohdassa tekstiä sitä olisi ollut. Jää arvoitukseksi, koska missään nimessä en aio kirjaa uudelleen lukea.

Siinäpä ne tärkeimmät tulivatkin, mutta pari sataa sivua tätä ”dekkaria” on aivan tyhjään jorinaan tuhlattua aikaa. Lönnroth kirjoittaa huonosti. Kirjoitus on sekoitus stadin slangisanastoa sekoitettua useisiin muihin murteisiin, jota nämä ”kiehtovat” henkilöt käyttävät. Tekstissä ei aukea se, että mikä siinä on pääpointti, koska juoni se ei ainakaan ole. Juoni kulkee jossain siellä taustalla ja pääasia on ilmeisesti ollut, että kirjailija on vaan vetänyt päästään tekstiä tyyliin ”pakko julkaista jotain”.

Sattumoisin, kun kirjastosta kävin noi kirjat nappaamasta, niin mukaan jäi saman kirjailijan toinenkin kirja, ”Murhaaja tulee netistä”. Ensin meinasin jättää sen kokonaan lukematta, mutta yhtenä yönä tuli pyörittyä sängyssä ihan turhaan unta odottamassa ja ajattelin tutkia, onko sekin surkea toisto esikoisteoksesta. En pettynyt odotuksiini.

Heleena Lönnroth

Murhaaja tulee netistä

s. 160

Kustannus-Mäkelä Oy

Takakansiteksti

Elina on kyllästynyt yksinhuoltajan rahahuoliin ja ryhtyy etsimään internetistä sopivaa varakasta ja turvallista miestä. Myös Tatu-poika toivoo miestä taloon, ja Elina deittailee netissä milloin Punahilkkana, milloin Viileänä valtiattarena. Elina saa karvaasti huomata, että tosiasiat ja valheet sekoittuvat nettiviesteissä vaarallisella tavalla.

Elinan serkku, toimittaja Johanna Saure on ennenkin joutunut selvittämään vakavia rikoksia ja hänen apuaan tarvitaan taas.

Yksinäisten ihmisten lohduton kaipuu toisenlaiseen elämään saa tässä Heleena Lönnrothin kuudennessa jännitysromaanissa odottamattomia, jopa karmaisevia seurauksia. Kirjailija paljastaa itsekkyyden ja piittaamattomuuden seuraukset ja kuvaa taitavasti, miten ihmiset nykyään tuntevat itsensä yhä turvattomammiksi.

 

Tekstin sisältöä voisi verrata siihen, että tarkistaa teini-ikäisten kirjoitelmia. Jotkut kirjoitussäännöt ovat hallussa, mutta sisällöstä huomaa, että ajatus ei ole ihan ollut mukana kirjoittamisessa. Suhteellisen luettavaa tekstiä, mutta edelleenkin se juoni puuttui kokonaan. Se, mikä erityisesti kiinnitti huomiota oli se, että asiavirheitä oli paljon. Esimerkiksi näin, että henkilön vaatetus on kuvailtu tietynlaiseksi ja sivu myöhemmin sama tilanne kerrotaan uudelleen, mutta henkilön vaatetus kuvaillaan ihan erilaiseksi. Näitä virheitä oli paljon.

Tuota jälkimmäistä kirjaa en olisi todellakaan jaksanut lukea loppuun, jos en olisi huomannut jo melko alussa tekstin epäloogisuutta. Lukeminen olikin lähinnä sitä, että etsin niitä mokia. Eipä päässyt pitkästymään unen puutteessa. Lönnrothin kirjoittamia kirjoja en aio enää lukea. Yhden varauksen tämän kirjailijan suhteen kuitenkin otan. Jos joskus vielä joudun/pääsen opetusalan töihin, niin aion sopivassa tilanteessa käyttää hänen teoksiaan esimerkkeinä huonosta kirjoittamisesta.

Tuhkanharmaa vapaapäivä

Yksi työprojekti valmistui eilen ja nyt on ainakin muutama ”pakollinen” vapaa edessä uusien projektien taustamatskujen valmistumista odotellessa. Tänään onkin ollut niin harmaa sää, että päivän teemaan sopi hyvin saunan pesien, grillin ja polttomontun tuhkien tyhjentäminen.

Mahtaako olla joku viidenkymmenen litran tuo musta saavi, jonka keräsin täyteen tuhkaa ja jätepuiden poltosta kertynyttä naulaa ja metalliromua. Ainoa sihti oli tietenkin muksujen hiekkaleikeistä löytynyt pikkusihti. Siinä sitä ajatus lepäsi, kun muutaman tunnin sihtailee. Antti lähti äsken kauppaan ja sanoin, että veisi mennessään metallinkeräykseen noita rojuja, mut siinähän ne ämpärit edelleen on siististi autopaikan vieressä keskellä pihaa.

Aikaisemmin kerroin siitä, että olin liittynyt siihen deittisovellukseen. Sen suhteen en ole tehnyt mitään liikkeitä vieläkään, mutta tällä viikolla tapahtui vähän siihen liittyen erikoinen juttu. Yksi vanha miesystävä otti yhteyttä pitästä aikaa. Tapasimme aikoinaan parhaan ystäväni häissä ja sen jälkeen seurustelimme noin vuoden verran.

Nyt ollaan bookissa oltu pari vuotta kavereita, mutta mitään sen kummempia yhteyksiä ei tässä välissä olla pidetty. Bookin kautta Janne nyt sitten laittoi viestiä, rakkauden tunnustuksia ja sitä kuinka katuu meidän eroa. Kukaan ei kuulemma ole ollut mun jälkeeni hänelle niin hyvä kuin olin ja jos mahdollista, niin voisimmeko yrittää uudelleen yhteistä elämää.

Tuli vähän puun takaa tuo yhteydenottotapa, koska kyseinen henkilö ei kuitenkaan mikään lapsirakas tai perheihminen ole. Tietää tasan tarkkaan, että mulla on nuorimmainen vasta pari vuotias. Anni oli suurinpiirtein sitä samaa ikää silloin, kun seurustelimme aikaisemmin. Osittain meidän jutun lopetinkin silloin lasten takia, toinen syy oli pitkä välimatka ja molemmilla vielä vuorotyöt. Siinä vaiheessa, kun Janne alkoi ehdotella yhteenmuuttoa Tampereelle, niin lopetin jutun. Ei usko riittänyt siihen, että homma toimisi pienten lasten kanssa uudella paikkakunnalla, olisi ollut uuden työn etsiminen ja sitten vielä kotona ihminen, joka ei niin samalla tavalla koti-ihminen olisi ollut kuin itse olen.

Janne laitteli useita viestejä illan aikana niin bookin kautta kuin tekstareitakin. Aamulla kattelin puhelinta, että soittojakin oli tullut kymmenkunta. Mut ei sytytä mua edelleenkään. Selitin kyllä hänelle, että tilanne on meidän molempien osalta tällä hetkellä suurinpiirtein sama kuin silloin aikaisemminkin. Välimatka on edelleen sama ja meidän elämä on täällä niin kiinni lastenkin vuoksi, että olisi ihan turhaa alkamaan säätää taas niitä samoja kuvioita. Eikä se ihminen todellakaan ole sellainen, että kävisi mielessä edes se, että jotain kesäsäätöä aikansa kuluksi jaksaisin hänen kanssaan.

Nyt aiheesta kolmanteen ja tää lähtee katsomaan peliä.

Turhaa toivottu

Eilen illalla oli hieman kovaäänistä keskustelua meidän torpassa. Jotenkin tuntuu taas, että tämä meidän huusholli vaan leviää sitä mukaan, kun yrittää saada paikkoja kuntoon. Tätä touhua olen nyt niin pitkään tässä seurannut, että enää ei mene läpi se, että Arttu pelkästään sotkee.

Vaikka Antti nyt onkin hoitanut saunan lämmittämisen ja pääasiassa noiden aitarisujen silppuamisen, niin jotenkin tuntuu siltä, että aikuinen ihminen luottaa siihen, että perässä kulkee siivooja. Voi olla, että itsellä on pinna palanut aika pienestä, mutta kun pienetkin asiat kasaantuvat yhdelle ja samalle henkilölle...

Eilen tilttasin oikeen kunnolla, kun huomasin, että viime kesänä laittamani raparperikumpu oli tuhottu. Viime kesänä siirsin tuonne saunan taakse joutomaalle osan pihan rapsuista ja istuttelin kummulle muitakin kasveja. Ilmeisen turhaa työtä. Kuvaa en edes kehtaisi ottaa, vaikka mieli tekisi näyttää kaikille, että mitä se jälki siellä oikein on (kamera ei toimi kunnolla).

Kummun vieressä on betonirinkula, missä poltetaan jätepuuta ja risuja. Talvella rinkulaan on käyty kaatamassa roippeet sisällä olevista pesistä, joten jonkin verran naulaa ja ruuvia on siellä tuhkan seassa. Nyt ennen risujen polttoa sanoin Antille, että polttorinkula pitää tyhjentää ja metallit erotella sieltä keräysastiaan. Tuhkat voisi sirotella pellon reunaan. Niin mitä siellä on tapahtunut!? Rinkula on tyhjennetty kaikkine naulapaskoineen suoraan rapsukummun istutuksien päälle! Ihan hirveen paljon haluttaa mennä sitä sotkua siivoamaan, kun rikkaruohot olisi pitänyt jo päästä kitkemään ennen kuin kasvavat liikaa.

Eilen muutenkin oli puhetta ihan näistä perusjutuista, omien jälkien siivoamisesta. Ei tule mitään, jos muksuille motkotan leivän teon jälkeen murujen siistimisestä ja kenkien jättämisestä terassille, jos aikuinen ihminen viis välittää itse samoista asioista. Puhuin näistä asioista lasten kanssa eilen ja sanoin, että ovat niin isoja, että jälkien korjaaminen ja tavaroiden paikoilleen vieminen ei ole heille mikään ylivoimainen juttu. Myönsivät kyllä asian olevan niin. Samassa keskustelussa kuitenkin paljastui, että Antti oli heille sanonut useampaan kertaan eri yhteyksissä, että hänen hommiinsa ei kuulu muiden jälkien korjaaminen, ei edes Artun osalta. Tuon jutun olenkin tiedostanut jo ajat sitten. Tosin eilen oli Arttu saanut kameran hyllystä ja tipauttanut sen kissojen vesikippoon. Saa nähdä, tuleeko siitä enää toimivaa. Ärsyttävää tuollainen välinpitämättömyys, koska kamerakin on aika tärkeä ja kallis investointi ollut.

Se, miksi keskustelu alkoi käymään kuumana johtui siitä, että Antti on luvannut hoitaa Artun aina, kun teen töitä. Mun mielestä tähän kuuluu myös se, että katsotaan pojan perään niin, että poika ei pääse sotkemaan ylimääräisiä ja jos pääsee, jäljet siivotaan. Niin ei kuulemma ole. Mitähän tuohonkin oikein sanoisi? Ehkä typerin kysymys Antilta eilen oli, että miksi sitten teen töitä, jos kerran lapsenvahtipalvelu ei ole tarpeeksi hyvää. No, en ainakaan sen takia, että saadaan laskut maksettua ja ruokaa pöytään! Miten oikeasti joku voi elää noin siinä oman päänsä pienessä pinttymässä, että tekee vaan sen, mitä haluaa ja on niinkuin haluaa. Tämä on kuitenkin semmoinen paikka, että kaksi käsiparia olisi enemmän kuin tarpeen hoitamaan kotihommia ja kunnossapitoasioita.

Voi olla, että Antin käytös ja passivoituminen johtuu taas kaukomummun viesteistä. Viestejä on tullut, sen tiedän, mutta sisällöstä en tiedä tarkemmin. Luultavasti sitä samaa linjaa kuin aiemmin. Yhdestä viestistä Antti sen verran sanoi, että kaukomummu oli pyytänyt rahaa. Antti oli vastannut kieltävästi ja sen jälkeen oli tullut viesti, että Antin veli on hoitanut asian.

Ärsyttää vaan niin jumalattomasti tämä meidän ”elämä”. Pöh. Tein pari kuukautta sitten nettiprofiilin yhteen deittisivustoon kaverin suosituksesta. Vastauksia on tullut vähän vajaa parisen sataa. Yhteenkään en ole vastannut, vaikka ihan kunnollisiakin yhteydenottoja on ollut. Viime yönä sitten mietin sitä, että jos... olisi mukava saada ainakin joku sellainen kirjoittelukaveri faceen tai jotain. Tietty, jos aletaan taas järkeistään tätä tilannetta, niin aivan turha sotkea ketään ulkopuolista meidän asioihin. Joskus sitä vaan olisi kiva, kun olisi joku samanmielinen aikuinen omassa elämässä mukana.

Eilen vihjailin pikkuorkusta...

... ja nyt niitä kuvia sitten pääsin nappasemaan. Yläpihan seinällä on ulkovuoraus uusittu, mutta räystäiden aluset ovat vielä auki. Siellä majailee tällä hetkellä ainakin neljä oravaa sivuvinttien komeroissa. Ilmeisesti orava-äippä on siirtänyt nyt pesänsä etupihan puolella, koska aikaisemmin rapinat kuuluivat toiselta puolen taloa olevasta vinttitilasta. Hätäisesti sain muutaman kuvan otettua alivuokralaisista, kun vein roskia ennen töiden aloittamista. Täytyy illemmalla mennä vielä passiin, jos saisi parempia otoksia ja useamman pikkuisen samaan kuvaan.

Sateista sunnuntaita puskista

Tämän viikon saldona miljoona hyttysen pistoa ympäri kroppaa ja melkein kokonaan harvennettu väliaita mökkinaapureiden rajalta. Vanha pariskunta ilmestyi jo näinkin aikaisin mökilleen johtuen kaupunkiasunnon putkirempasta. Viime viikonloppuna alkaneet pihapuskien harvennushakkuut ilmeisesti kiinnittivät vanhan parin huomion (ei tässä yhtään naapurin puuhia seurata, ei ;) ) ja sovittiin sitten väliaidankin harvennuksesta. Nyt tuota risupaskaa on siinä määrin kasoilla, että enempää en viitsi mennä katkomaan ennen kuin ensi viikolla saa silppurin lainaksi ja pääsee noistakin kasoista eroon.

Tänäänkin sää oli kuin syksy olisi ollut. Koko päivän on ollut harmaata ja koleaa. Etsin pihalta jotain kevään merkkejä, mutta ainoita olivat kasvamaan lähtenyt ruohosipulipuska, muutama sinivuokko ja viime kesänä istutetut, leviämään lähteneet kalliokasvit. Ajotien laitaan aloittelin jo toissa kesänä kivipengerrystä. Se on sellainen projekti, mikä etenee ihan selän sallimissa rajoissa. Viime kesänä se ei oikein edennyt muuten kuin kasveja istuttamalla. Niitäkään kun ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä voi määräänsä enempää laitella kasvamaan, koska ulkovuoraus siltä seinustalta on vaihtamatta ja sokkelikin kaipaisi vähän... laittamista. 

Viime keväänä tähän aikaan oli puutkin jo hiirenkorvilla. Nyt ei viherrä kunnolla edes nurtsi. Olen tässä muutaman vuoden aikana pihaa tuunaillessa istutellut vaikka mitä ja keväällä on aina ollut jännä nähdä, mikä on lähtenyt kunnolla kasvamaan. Nyt ei malttaisi millään odotella. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpenevää. Jospa sitten pihassakin alkaisi enemmän näkymään jotain elonmerkkejä muutaman pihaoravan lisäksi. Yksi pikkuinen on erityisen kesy ja kiinnostunut lasten touhuista ja leikeistä.

Viikolla hain yhtä parin viikon projektihommaa lisätöiksi. Hakuaika paikkaan loppui tänään ja projektin alku on suunniteltu alkavaksi viikon päästä, joten luultavasti jo alkuviikosta voi odotella tuloksia paikan saannin suhteen. Anttikin haki työpaikkaa, jota oli jo aiemmin hakenut, kun se tuli uudelleen hakuun. Toivottavasti nyt tärppäisi, koska kyseessä on kuitenkin paikallinen yritys ja työmatka olisi lyhyt. Pakkaa sekoittaa vielä vähän sekin, että Anssilla alkoi kuudesti viikossa olevat kesätreenit lätkässä. Treenitauko on ollut vähän liian pitkä ilmeisesti, koska ylimääräinen energia jolpilla on mennyt lähinnä siskon ärsyttämiseen. Mut nyt heitteleen pökköä pesään sitä kesää odotellessa.