Lihapullat (45 kpl)
350g sikanautajauhelihaa
350g naudan jauhelihaa
1 dl tatzikia
3 munaa
1 dl korppujauhoja
3 tl suolaa
rouhittua pippurisekoitusta
Nopea ja helppo lihapullataikina, jonka
voi tehdä jo vaikka edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi.
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään
tasaiseksi massaksi. Annetaan levätä jääkaapissa ennen
paistamista ainakin vartin verran. Pyöritellään massa pulliksi ja
paistetaan pannulla (/uunissa).
Pasta + mozzarellakastike
250g pastaa
1 rkl öljyä
2 tl suolaa
4 kaltattua tomaattia
1 pkt mozzarellaa
0,5 dl tuoretta basilikaa pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
4 valkosipulinkynttä raastettuna
Tomaattien kalttaus: leikataan
tomaattien päälle pienet viillot ja keitetään kiuhuvassa vedessä
pari minuuttia. Jäähdytetään hetken kylmässä vedessä ennen
kuin nypitään kuori irti.
Tomaattien keitin veteen lisätään
suola ja öljy, jossa pasta kypsennetään. Muut ainekset sekoitetaan
kulhossa ja lisätään pastakattilaan ennen kuin pasta on täysin
valmista. Keitetään sen aikaa, mitä pastan kypsymistä on
jäljellä.