Pelaaminen saa äksyilemään - tappiot raivoamaan

Viime viikollakin Antti tuli muutamana päivänä pari tuntia ”myöhässä” töistä. Selitti vaan, että oli hakenut pari purkkia maitoa kaupasta, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa iltaa lipsauttaa voittaneensa rahaa ja käyneensä pelaamassa. Ihan niin kuin sitä voittoa olisi pakko päästä hehkuttamaan edes jollekin. (Mulle ei sano suoraa, mutta lapsille on kehuskellut. Luulee ilmeisesti, että eivät kerro mulle, jos lupaa suklaapatukan.) Kaikista hölmöintä siinä on ollut se, että Antti tietää, mitä mää ja lapset pelaamisesta ajatellaan. (Lasten kanssa olen puhunut asiasta, joten he eivät multa noita juttuja pimitä.)

Mulla oli viime viikolla Anssin vanhempainvartti sovittu illalle. Kun Anttia ei kuulunut kotio, soitin hänelle ja hän iski luurin korvaan. Oli peli-into taas vienyt niin mennessään, että oli unohtanut lupautuneensa vahtimaan Arttua.

Sen huomaa jo sanomattakin Antin käytöksestä, että rahaa on hävitty, vaikka ei pelaamisesta erikseen kertoisikaan. Mulla jämähti selkä ja polvi meni lukkoon perjantai-iltana. Ilmeisesti sen takia, kun olen tota tiskarijuttua hoidellut huonoissa työasennoissa. Selkä oli kipeä, joo, mutta polvi ei oikein pitänyt kävellessä (kierukkavika). Huono yhdistelmä kävelemisen kannalta, kun vasen polvi ei pidä ja selkä säteilee oikeaan jalkaan.

Lauantaina olin ulkona grillaamassa ja polttelin roskia samalla seuraillen Artun ja koiran touhuja Anssi haki mulle korkean tuolin pihalle, niin pystyin siitä hyvin hoitelemaan hommia. Lisäksi koira oli pakko nyppiä ja harjata, joten menin maahan istumaan.

Siinä sitten keskityin koiraan ja oletin, että Antti saunan lämmittämisen ohella olisi myös seurannut pikkupojan liikkeitä. Anni tuli kaveriltaan kotio ja sanoi, että Arttu on naapurin pojan kanssa tiellä, eikä ollut uskonut siskonsa sanomisia tulla kotipihaan. Antille huusin, jos voisi käydä Artun hakemassa, mutta ei kuulemma voinut. ”Ei ole mun homma.” Siihen vastasin, että kai hän tajuaa, että itse en pääse kovin hyvin linkuttamaan sinne asti ja sen, että kyseessä on myös hänen poikansa. Anssi haki pojan kotio.

Myöhemmin illalla Antti tuli sanomaan mulle, että mun on ihan turha motkottaa hänelle ja esimerkiksi siivoiluihin osallistuminen, ei ole hänen hommansa ja mun ei pitäis edes pyytää mitään lasten kuullen. (Siis häh?!) Niistä ei tarvitsisi kuulemma tulla enää koskaa sanomaa mitään, kun ei ole hänen talonsa. (En siinä tilanteessa mitään kommentoinut, mutta tuli sellainen olo, että Antti haluaa osingoille mun ”omaisuudesta”. Mun mielestä taas ihan normaali yhteistilojen siivous ja oman poikansa hoito on ihan normaalia elämää hänellekin. Tai pitäisi olla.)

Aika mielenkiintonen purkaus siinä vaiheessa, kun häneltä en edes kyselyt apuja siivoukseen vaan nimenomaan pyysin lapsia siivoamaan jälkiään ja osallistumaan yhteisiin siivouksiin. Hyvin ne osallistukin, kun tiesivät, että itsekin osallistun vaivoista huolimatta. Antti jättää jälkensä siivoamatta, se korpeaa mua, se korpeaa lapsia. Siitä ollaan puhuttu ja hyväksytty. Pääsee vähemmällä ja mieluummin vedetään tiiminä nämäkin jutut, että ei vaan kukaan ”manen nukkumaan klo 20 ja herään klo 7” -henkilö rasitu tässä läsnäollessaan.

Ja kun kysymys ei ole siitä, että pitäisi saada nukkua nukkua se 11 tuntia. Jääkaapilla käy kympin pintaan... puolen yön maissa... pari kertaa yössä... ja sit se vie kehtaa syyttää muksuja ylensyönnistä. Joo, syö ne ja välillä paljonkin (varsinkin Anssi), mut kunnon ruokaa ja hyvin paljon raakoja kasviksia naposteluina, aamu- ja iltapalojen lisukkeina. Kummasti vaan ne ”parhaimmat” ruokalisukkeet häviää aina öisin päältä... varmaan joku kotitonttu meillä.

Kiveltä kivelle pomppien, ettei jalat kastu

 

Huomaa taas Antista, että pakollinen pelitauko rahan puutteen takia on menossa. Niin on äreä, että koko ajan ilmassa on räjähdysherkkätila.

En enää luota siihen, että jos kauppaankin antaa tietyn rahamäärän mukaan ja pyytää loput tuomaan kuitin kanssa takaisin. Ei mene enää selitykset läpi, että osa vaihtorahoista on voinut tippua johonkin tai ei ole muistanut ottaa kuittia. Olen tämän viikon kauppakäynnit hoitanut samalla, kun on sairaalassa käynyt.

Pienesti alkaa kyllä omaankin hermoon nappaamaan se, että toinen vaan ärisee ja märehtii koneella pelejä katsellen (eli ei mitään normaalista poikkeavaa). Eilen ennen sairaalaan lähtöä pyysin Anttia laittamaan saunan lämpiämään sillä välin, mutta edes pihavaloja ei ollut sytytetty, kun tultiin lasten kanssa kotiin. Tietokonetta oli tuijottanut koko ajan.

Aika suuri helpotuksen huokaus tuli, kun H:n kanssa viestiteltiin tilanteesta ja kerroin myös sen, että Antti on uhannut viedä Artun mukanaan, jos pistän sen pihalle. H sanoi, että hän ja Antin isä ovat molemmat sitä mieltä, että Antti on kykenemätön elämään kahdestaan lapsen kanssa. Tietävät Antin taustat ryyppäämisenkin suhteen ja sen, että myös viinan kanssa häneltä helposti karkaa mopo käsistä. Silloin millään ei ole mitään merkitystä. Ei edes omalla lapsella.

Mun mielestä täydellinen pesäero Anttiin tulee jossain vaiheessa. Nyt vaan keskityn siihen, että saan omat työkuviot pyörimään niin, että pärjätään lasten kanssa ilman ”vuokratuloja” (lue: vuokramenoja). Hakuaika siihen haluamaani koulutukseen alkoi maanantaina ja hakemuksen laitoin heti. Se asia vaan vaatii odottelua. Jos koulutuspaikka tärppää ja tutkintoon valmistuu, niin työtarjontaa piisaa ja palkka on aika paljon parempi kuin nykyisellään. Peukut pystyyn :) (ja varpaat)

Nyt olen herätellyt henkiin myös vanhaa liikeideaani, jota olen lähtenyt työstämään. Samalla idealla toimin joitakin vuosia sitten, mutta homma jäi jäihin muiden töiden ja kotitilanteen takia. Nyt olen fressannut sitä viritelmää ja tämän päivän tuotosten suhteen tuloksena on aika hyvät uudistetut pohjat. Pää on vaan tässä vaiheessa niin tööt, että tarvitsee ottaa aikalisä ja katsoa huomenna asioita uusin silmin.

Normityöhakemuksia olen tälläkin viikolla laittanut eri projekteihin. Aikaisemmin hakemistani paikoista ainoastaan yhdestä on hakuaika nyt mennyt umpeen ja sieltä tulikin jo ”kiitos hakemuksestasi, mutta tällä kertaa ei tärpännyt” -viesti. Hei! Ja itseasiassa tuli yksi suora työehdotuskin yhdeltä firmalta! Tarjous ei kuitenkaan ihan vastannut sellaista toimenkuvaa, mitä pystyisin sellaisenaan tekemään, mutta neuvottelut ovat kesken tekemäni vastatarjouksen pohjalta :)

Niin ja tänään selvisi sitten sekin, että vanhempien lasten elatussoppareiden uusiminen saa päätöksen ensi tiistaina. Mitään suuria en odottanut sen asian suhteen. Ilmeisesti kuitenkin isän kanssa keskustellut lastenvalvoja oli jotain järkevää hänelle puhunut, koska maksu nousee parillakympillä/nuppi (en vaatinut mitään) ja ainakin näillä näkymin menisi sekin läpi, että sopimus olisi lopullinen indeksikorotuksia lukuunottamatta.

Ja vielä yksi juttu: maankäyttösoppari sähköyhtiön kanssa on nyt lyöty lukkoon. Pienet korvaukset saan siitäkin:) Mut sitten toinen juttu: aiempi pörssisähköön perustuva sähkösopimukseni muutetaan nyt tuntisähkösoppariin ja sen tiimoilta on vielä asiaan perehtynyt yhteyshenkilökin vähän kuutamolla. Kyselin vähän sitä sähkönkulutuksen kontrollointia ja seurantaan liittyviä asioita, niin vaikka uusi sopimus alkaa ensimmäinen päivä ensi kuuta, niin toteutuksesta ei ole vielä mahdollista kuulemma saada tarkempaa tietoa. Eiköhän tuokin asia selviä tässä muutaman viikon sisään. (Niin, siis ajan asiaa kuluttajan näkökulmasta, joka haluaa reaaliaikaisen seurannan myös tuohon sähkön tuntikulutukseen ja senmukaiseen mahdollisuuteen kulutuksen ennakkosuunnittelussa.)

Olikohan tää nyt tarpeeksi sekava/tylsä/liian pitkä/otsikosta poikkeava/kirjoitusmokia täynnä oleva teksti. Olkaa hyvät :D

Pitäisikö avautua?

Tämä touhu meni juurikin niin kuin aiemmin ounastelin. Antin liiton rahat tulivat viime maanantaina ja tänään ilmoitti, että hänellä on jäljellä tilillään 50 euroa, kun tuli puhetta kaupassa käynnistä.

Tein jo aiemmin niin, että laitoin tietokoneelle salasanan tallentimen päälle ihan tätä aavistustani silmällä pitäen. Kun Antti lähti viemään Anssia harjoituksiin, kirjauduin hänen pelitililleen ja tarkistin rahaliikenteen. Tällä viikolla tehtyjä talletuksia oli kertynyt 878 euroa! Siis, oikeesti! Maanantaista on neljä päivää!

Ensi maanantaina oli sähkölaskun (yli 360 euroa) eräpäivä, jonka tänään sain soittamalla asiakaspalveluun jaettua kahteen osaan ja ensimmäisen osan maksoin samantien. Vielä nimenomaan oli aiemmin puhetta Antin kanssa siitä, että mun rahojen suhteen tulee olemaan tiukkaa, kun maksan noin suuren laskun.

Mulla alkaa todellakin paukut loppumaan ton homman suhteen. Tässä olisi kolme viikkoa aikaa ennen kuin saan seuraavan kerran rahaa ja tällä hetkellä itselläni on läyttövaraa parisataa euroa ruokiin ja bensoihin. Tosin viikolla taas kävin kaupoilla ja ostin pakastimeenkin ruokaa, joten sen suhteen pärjätään ainakin viikko. Mietin vaan, että aika hyvin toi urpo laskee sen varaan, että saa täyden ylläpidon tulevillekin viikoille ilman minkäänlaista omaa panostusta asioiden suhteen.

Se on siinä ja siinä, että en päräytä suoraan ajatuksiani päin sen näköä! En tiedä, mutta voisin ainakin laittaa viestiä Antin isän avovaimolle, joka on tietoinen peliongelmasta (Antin isällä myös ollut peliriippuvuus). Jotain konkreettista apua ja neuvontaa tähän tilanteeseen kaipaan, koska mun sanomiset ja tekemiset ei mitenkään Anttiin vaikuta.

Mua ainakin pelottaa, mihin tää tilanne johtaa lopulta. Hyvä, että varsinaisella ongelmatapauksella tuntuu sentään kaikki olevan hyvin ajattelematta yhtään, miten pelaaminen vaikuttaa muuhun porukkaan.

Täyteliäs talviloman alku

 

Viime viikon saldona oli neljä lähetettyä työhakemusta. Vielä ei ole vastauksia kuulunut, koska kaikissa on edelleen hakuaika päällä. Niistä sen enempää tässä vaiheessa.

Viikonloppu meni molempina päivinä Anssin pelitouhuissa, jotka lohmas suurimman osan ajasta lauantaina ja sunnuntaina. Näillä näkymin viimeiset talkootyötkin sain suoritettua perjantaina. Lätkäseura kustantaa erästä mainosjulkaisua, johon seuran jäsenet keräävät mainostajat ja mainostuotoilla kustannetaan sekä lehden painokustannukset että seuran toimintaa. Ihan mukavaa hommaa, koska suurin osa mainostajista on paikallisia yrityksiä ja jo useamman vuoden ajalta heillekin tämä homma on tuttu juttu.

Lauantaina yhdistin kuvausretken ja koiran kanssa jälestyskeikan. Muksut oli ihan tohkeissaan, varsinkin Arttu, kun hänelle oli eka kerta olla mukana. Sunnuntai meni sairaalassa ja mummulassa. Otin lapset mukaan sairaalaan vielä, vaikka pikkasen sitä aiemmin epäröin. Siellä tilanne ei ole muuttunut kuin huonompaan suuntaan.

Eilen siivottiin lapsityövoiman avustuksella kaikki viimeisetkin kaapit. Nyt sitten pitäisi naputella ja kuvata tuota ylimääräistä rompetta nettiin myyntiin. Kokeilen nyt kuitenkin ensin netin kautta, kun kirppispöydän hinta on aika suolainen ilman mitään tarjousajankohtaa.

Antti sai eilen liiton rahat ja töiden jälkeen pelasi puolille öin netissä. Mulla ei ole mitään hajua, kuinka iso osa rahoista tällä kertaa meni taivaantuuliin. Meinasin eilen ehdottaa hänelle, että jos siirtäisi saamistaan rahoistaan kerralla pelitilille 100 euroa ja sen pitäisi sitten riittää koko kuukauden pelaamiseen. Siitä kuitenkin tulisi muutama euro päivää kohden, mikä mun mielestä olisi ihan ok summa pelata. Mutta taitaa mennä taas näin, että ennen viikonloppua on hänen kaikki rahansa käytetty.

Isommat muksut lähtivät aamupäivällä yökylään mummulaan, joten ollaan nyt Artun kanssa pari päivää ”kaksin”. Katselin ennen tämän kirjoittamisen aloittamista työpaikkailmoitukset ja sieltä löytyi pari sopivaa, mitä voisi hakea (kirjoittelen hakemukset vielä tämän päivän aikana).

Antin pitäisi tänään saada tietoa, että jatkuuko pesti työkokeilupaikassa vielä ensi kuun jälkeen. Toivottavasti jatkuisi, niin työpäivätkin pitenisivät normaaliin kuuden tunnin sijasta. Liiton rahat hänellä pyörivät vielä syksyyn saakka, mutta jos toi paikka ei tee sopimusta hänen kanssaan, niin tuskin alkaa hakea mitään muutakaan työtä.

Olemme sopineet, että Antti maksaa asumisestaan ja olemisestaan muutaman satasen yhteiseen kassaan ennen kuin käyttää loput rahoistaan omiin juttuihinsa. Eihän tuo summa ole lähelläkään kattamassa edes hänen asumiskustannuksiaan (talvella lämmityskin jo vie enemmän, saati hänen osuutensa ruuista ym) ja jos hän syksyllä tippuu pois liiton rahoilta, niin... Sehän tarkoittaisi sitä, että todennäköisesti joutuisin kokonaan elättämään kotona kalsareissa makaavaa haisulia.

Ja toissaviikonloppunahan se nähtiin, kuinka hyvin jaksoi olla lapsenvahtina mun ollessa pelireissussa. Jotenkin kammoksuttaa ajatus siitä, että jos olisin puoli vuorakautta töissä poissa kotoa, niin mikä täällä oikein olisi tilanne kotiin tullessa. Saan rytmihäiriöitä jo pelkästä ajatuksestakin.

Vihdoinkin hiljaista

Mulla oli semmoinen kutina jo tossa ennen pelireissuun lähtöä eilen päivällä, että nyt ei kaikki ole ihan ookoo. Antti jäi sovitusti Artun ja Annin kanssa kotiin. Jokin ennakkoaavistus mulle kuitenkin tuli ennen lähtöä, kun Antti puhu, että siivoillaan, käytetään koiraa lenkillä (ei vie koiraa koskaan ulos edes juoksuhihnaan) ja lämmitetään sauna.

Mitäpä täällä on vastassa, kun tullaan Anssin kanssa kotio: järkyttävä siivo ja känninen äijä. Siis jotai ihan käsittämätöntä! Mulla kiehuu vieläkin. Saunassa käydessä yleensä pystyy nollaan viikon ja rauhottuun, mut nyt ei. Pöytä lainehti kaatunutta kahvia, koira möyrysi eteisessä pihalle, pikkupoika oli ihan rikki ja Anni tosi pahalla päällä. Plus joka paikka sen näköinen, että todellakaan ei ole katsottu junnun perään, mitä se tekee. Antti on pää jäässä toljottamassa kisoja olkkarissa.

Mut, hei! Sauna oli lämmitetty. Pitäisi varmaan kehua.

Mua ei niin pätkän vertaa kiinnosta se ihminen. Helvatta soikoon! Se ei ole pyykkiäänkään pessyt kuin viimeksi ennen joulua. Haisee niin hitosti. Taaskin saunan jälkeen oli vetänyt samat monen viikkoiset vaatteet päälleen. Alusvaatteita myöten. Se haju on oikeasti kuvottava.

Tänäänkin olisi Antilla ollut aikaa pestä pyykkinsä, vaikka samalla olisi töllännyt kisoja. Se nyt ei mahdottomia vaadi käydä tuikkaseen satsi koneeseen ja kone päälle. Sen jälkeen kuivuriin. Ainakin, hemmetti soikoon, ne alusvaatteet!

Sitten se saakelin kännijäkätys joka asiasta. Oli käynyt hakee viinapullon ja perään vielä oli ennen meidän kotiutumista vetänyt kaljaa, niin... Siitä ei oikeesti selvää ota. Joka asia pitäisi jauhaa moneen kertaan. Sanoin heti suoraan, että en todellakaan ala tänä iltana ”keskustelemaan”, niin sitten alkaa syyllistäminen. Ja ne asiat saattaa sitten olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Yhtä yllättäviä joka kerta. (Tällä kertaa oli se, että olin hänet jättänyt kotiin katsomaan Artun perään. Asia oli sovittu ja jo reissuun ilmottautumisvaiheessa kysyin Antilta, haluaako lähteä. Halusi jäädä katsomaan kisoja. Nyt sitten sinne reissuun olisikin pitänyt päästä.)

Antti nyt kuitenkin oli ottanut sitten taas tutultaan lainaa ja päättänyt tehdä tällaisen ratkaisun. Kuinkahan monta kännipuhelua on saldo antanut periksi soitella. Sitten se taas miettii, että miksi ihmiset ei vastaa sen puheluihin tai pidä muutenkaan siihen yhteyttä. Käsittämättömän rasittava ihminen viinan jälkeen: aina oikeassa, hänen mielipiteensä on ainoa oikea, hänen pitäisi olla kaiken keskipiste jne... Hyvin on onnistunut ihmiset ympäriltään karkottamaan. Mahtaa silläkin olla yksinäistä.

Mulla käy pää nyt niin ylikierroksilla, että ei taida nukkumisesta tulla mitään. Hitto!

Kireä tunnelmainen viikonloppu takana

Tänään oli pakko ottaa vapaapäivä, koska viikon työputki ja eilinen koko päivän kestänyt pelireissu Anssin kanssa imi mehut aivan totaalisesti. Lähdettiin kotoa jo puolen päivän aikaan ja paluu oli puolen yön jälkeen. Sitten odottelin muutaman tunnin unta. Korvissa vaan soi se meteli, mitä paristakymmenestä teini-ikäisestä pojasta voi lähteä tunnista toiseen suljetussa bussissa. Sitä kuunnellessa kuitenkin valmistui pari paria villasukkia, joten ei mennyt ihan hukille sekään takapuolen puuduttaminen.

Lauantaina töiden jälkeen kävin kaikki perjantaina näyttötyötäni varten etsimät lähteet läpi ja kirjoitin pyydetyn artikkelin. Alkuun pääseminen tuntui hankalalta ihan jo aiheenkin takia, mutta suurin syy oli se, että en puoleen vuoteen oikeastaan kirjoittanut mitään arvosteltavaksi lähetettävää ”oikeaa tekstiä”. Tänään oli sähköpostissa viestiä, että valintaprosessin tulokset ilmoitetaan tällä viikolla.

Eilisen pelireissun ajaksi Anni ja Arttu menivät mummulaan, joten Antti jäi yksin kotio. Oletin, että olisi jotenkin saanut siivouksia etenemään, mutta ainoa tehty juttu oli imurointi. Alkuillasta alkoi minun puhelin piiputtaa, kun Antti soitteli, että lauantaina huoltoon viety auto olisi haettavissa, mutta aiemmin tehdystä huoltotöiden kustannusarviosta hinta oli noussut satasella kolmeen sataan euroon. Samaa syssyyn hän ilmoitti, että hänellä ei ole tilillään rahaa maksaa huoltoa.

Siinä sitä sitten lyötiin päätä luuriin jonkin aikaa. Antti oli perjantaina kehunut, että oli tililtään nostanut huollon kustannusarvion verran rahaa ja pystyisi maksamaan huollon autoa hakiessaan. Eilen illalla niitä rahoja ei sitten kuitenkaan ollut. Selitti rahojen menneen kauppaostoksiin, minkä heti totesin valeeksi. Ainoa kaupassa käynti oli lauantaina lähikaupasta haettaessa muutama maitopurkki. Ei maksa paria sataa euroa, ei!

Rahojen katoamiseen ei löytynyt selitystä, mutta sitten alkoi Antin vaatimukset siitä, että minulta pitäisi löytyä koko summa heti, että auton saisi haettua. Joo, millähän ne rahat saisin korjaajalle hoidettua, jos olen parin sadan kilsan päässä itse ja pankkikortti mukanani. Laitoin luurin kiinni ja yritin keskittyä poikien peliin. Vaikeeta se oli, kun vähän väliä tuli tekstaria, että ”Mitä tehdään? Huomenna pitäisi päästä autolla töihin.” Jätin vastaamatta.

Jossain vaiheessa iltaa Antti laittoi viestin, että oli saanut jostain hankittua satasen ja kävi sen antamassa korjaajalle autoa hakiessaan. Minun sitten pitäisi loput maksaa tämän viikon tiistaina. Aha, varsinainen reilukerho. Tilipäivä on loppu kuusta ja jos maksan huollon huomenna, se on pari viikkoa sitten budjetti suht nollilla. Katsastuksen olen jo varannut tälle viikolle sekä päästömittaukset ja nekin on pakko hoitaa ajallaan ja maksaa heti.

Eikä tässä vielä kaikki. Tänään Antin kaveri soitti ja pyysi tätä kahville. Kas, löytyihän sitä rahaa sitten kummasti. Lähteissä sanoin hänelle, että voisi ottaa matkan varrelta maidot kaupasta. Arvatkaapa vastaus. ”Ei mulla ole rahaa mihinkään ylimääräiseen.” Tästä itsekään en nyt pääse lähtemään, kun pesissä on valkeat. Taitaa lypsyreissun nakki viuhua Anssille.

Ei ole luottamista

 

Syksy tuntuu menneen hujahtamalla ohitse. Viimeinkin vähän lunta maassa ja ensimmäiset joulukoristeet askarreltu, mutta silti joulumieli on vielä jossain siellä saavuttamattomissa.

Muutama viikko sitten läheisellä sukulaisella todettiin vakava sairaus, joka on romahduttanut hänen kuntonsa näiden viikkojen aikana todella huonoksi. Kotioloissa sama yhden ihmisen viettämä hotellielämä on jatkunut ja kaiken muun ohella imee mehut jaksamisestani.

Eilen sain vahvistuksen epäilylleni, että Antti olisi aloittanut pelaamisen uudelleen. Aavistelin sitä jo siinä vaiheessa, kun hänen kauppareissunsa tuntuivat venyvän aiemman puolen tunnin sijasta pariinkin tuntiin, vaikka hänellä ei omaa rahaa olisikaan mukanaan vaan tarkoituksena ostaa ruuat antamillani rahoilla.

Viime viikolla oli lompakkooni jäänyt muutama seteli ja kolikoita. Antti lähti kauppaan ja sanoi ottavansa lompakostani setelit. Matka lähikauppaan kestää autolla muutaman minuutin, mutta hänellä se kesti puolitoista tuntia. Unohdin kysellä silloin syytä viipymiseen, koska viestittelin äitini kanssa silloin illalla sukulaiseni terveydentilasta.

En sitten edes tullut tarkistaneeksi paljonko rahaa oli hävinnyt kuin vasta sunnuntai-iltana, kun piti Anni lähettää lähikauppaan hakemaan margariinia ja maitoa. Luulin lompakossani olevan useamman kahden euron kolikon, mutta siellä olikin vain muutama kymmensenttinen. Antilta kysyttäessä kiisti pelaamisen, mutta ei osannut antaa selitystä viipymiselleen.

Toisekseen pelaamisen uudelleen alkamista puoltaa myös se, että aiemmin olen saanut hänen tililtään käydä ”rahapäivänä” maksamassa joitakin laskuja, mutta pari viime kuukautta hän on itse laittanut tilisiirron suoraan minun tililleni, mistä laskut on maksettu. Jostain vanhasta laskusta tuli nyt karhukirje ja sitä selvittäessä kysyin lupaa selata hänen verkkopankkiaan. Lupaa ei myönnetty ja verkkopankkitunnukset hän on pitänyt lompakossaan. Sattumoisin olen kuitenkin muutaman kerran löytänyt tietokoneen sivuhistoriasta pelipaikkoja eli joillakin pelisivuilla hän on edelleen käynyt.

Hiton huonoon saumaan tulee taas tämäkin juttu. Kotihoidontuki loppui marraskuuhun ja pitäisi töitä painaa nyt sen verran enemmän, että kuittaisin ”vajeen”. Lisäksi joulu tulossa ja talvea vasten aina sähkölaskutkin nousevat. ttämän kuun aikana on myös pakollinen autoremppa ja katsastus, joihin uppoaa useampi satanen.

Luonnollisesti sukulaisen sairauteen verrattuna melko mitätöntä ruputtamista tämä, mutta huolestuttaa se tilanne, joka voi olla piankin edessä. Jos sukulaiseni ei selviä tarkoittaa se sitä, että tuskin pystyn ihan täysillä keskittymään vain tähän meidän huushollin tilanteeseen vaan aikaa imee sitten myös ihan käytännönasioiden selvittely ja muiden omaisten tukeminen surussa. Pelkään, että siinä vaiheessa, jos luottaa muille niin simppeleitä asioita kuin kaupassa käynnin ja rahan käytön Antille, niin ei siitä hyvä heilu. Muutenkin tämä meininki, että ”jos olen kuusi tuntia päivästä töissä, niin en kotona tee mitään” -systeemi korpeaa. On ne minunkin vuorokauden tunnit rajalliset.

Se, joka vanhoja muistelee, ehkä joskus vähän viisastuu

Tuli tuossa mietiskeltyä vähän taaksepäin, kun pikkupojan kanssa sykyteltiin unten maille...

Jos viime kesää ja silloista elämää vertailee tähän päivään, niin onhan ihan hitosti tapahtunut. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvään suuntaan ollaan menty ja varsinkin Antin kohdalla on tapahtunut suuri muutos parempaan.

Antin paras kaverihan kuoli vuosi sitten talvella ja sen jälkeen Antilla alkoi se masennuskausi ja ryyppääminen. Se juhannuksen aika sai mun kuupan hirttämään kiinni ja sanoin, että tähän taloon ei enää yhtäkään viinapulloa tule. Siitä sopparista Antti on hyvin pitänyt kiinni.

Antin masennuksen suhteen havahduin muutama viikko sitten huomaamaan, että oikeastaan siitäkään ei ole enää mitään merkkejä. Edelleenkään ei avaa postejaan, kun niistä suurin osa on ulosottokirjeitä. Tässä vaiheessa ne ovat lähinnä kuitteja maksusuorituksista, koska osa Antin liiton rahoista menee ulosoton lyhennyksiin. Summa kuitenkin on sitä luokkaa, että lyhentää velkaa ihan hyvin ja käteen jäävä osuus jotakuinkin sama kuin mitä saisi töissä käydessäänkin, kun miinustetaan bensakulut. Pelkkiin normityömatkabensoihin hänellä meni noin 400 euroa kuussa, enemmän jos oli ylimääräisiä vuoroja tehtävänä.

Ehkä sekin on vaikuttanut masennuksen laantumiseen, että se summa, mitä hänellä nyt jää käteen ei pienene siitä, koska ei ole niin isoja vippilaskuja maksettavana joka kuukausi. Uusia laskuja ei ulosottoon enää pitäisi mennä, koska Antti otti prepaidin ja kaikki muut laskulla olevat asiat pyysin häntä lopettamaan. Kaksi autoa meillä vielä on, mutta Antin työmatka-auton hän laitettiin seisontaan (mun auto taas on niin tilava, että on pakollinen treenimatkoilla ym). Onpahan sitten varuilla valmiina, jos töitä sattuu pidemmän matkan päästä löytymään. Täällä työtilanne on niin kuppanen, hyvä jos kymmenen paikallista firmaa kerrallaan ilmottelee mollissa (lähinnä terveydenhoito- ja kasvatusalan paikkoja).

Muutenkin on kaikki kotityötouhuilut piristyneet Antin osalta. Koiralla on karvanlähtöaika ja Antti saattaa pikaimuroida suurimmat pois ennen aamukahvia. Polttopuita on tehnyt sitä tahtia, että niitä romupuitakaan ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Piha kylläkin on sen näköinen, että sitä katellessa ja haravointia ajatellessa pääsee muutama jeesusperkele ajatuksiin. Saisi muutama hetki olla satamatta, niin kuivuisi kaikki rapakot ja pääsisi aloittamaan pihan korjaukset.

Joku päivä tässä parin viikon sisään Antti teki makaroonilaatikkoa ja oli ihan pakko sanoa, että hyvää oli. Alkujaan, kun yhteen muutettiin, niin hänen kokkaustaitonsa oli sitä, että italianpata-ainekset kattilaan ja kaikkee mahdollista kaapista löytyvää sekaan. Ruuan maulla ei niin ollut silloin hänelle väliä ja samaa sapuskaa olisi voinut syödä päivästä toiseen. Nykyään onnistuu muutama muukin perusruoka hyvin. Ilmeisesti koulutus on toiminut :)

Tekee ihan hyvää välillä laajentaa ajatteluaan omaa napaansa ja tätä normirumbaa syvemmälle. Kivempi mennä nukkumaankin, kun huomaa, että pikkuhiljaa alkaa elämästä löytyä taas niitä mukaviakin juttuja. Kunhan jaksaa vähän aikaa miettiä.

Takaisin elämään

Viimeinen kirjoitukseni näyttää olevan viime vuoden heinäkuulta, ajalta ennen mustaa-aukkoa. Vähiin kävi aika kirjoitella tai pikemminkin jaksaminen niinä hetkinä, kun aikaa olisi vähän llutkin. Meinasin oikeesti revetä, kun tajusin tuon, aikaa on kulunut noistakin kirjoituksista yli puoli vuotta. Ja mitä sinäkin aikana on tapahtunut...

Lopetin muut työt viime vuoden syksyllä ja keskityin ainoastaan tutkimusten tekemiseen, koska se oli sekä taloudellisesti- että ajankäytöllisesti kannattavinta. Myyntihommien suhteen päätös oli tosi helppo, koska palkan maksu ja asiakaslistojen saaminen tökki ja tökki. Kaikkien muiden ongelmien keskellä en enää jaksanut alkaa niitä joka kuukausi ”kinuamaan” ja odottamaan saataviani. Ilmoitin irtisanomiseni firman pomolle, joka oli ihan hoomoilasena, että: ”Etkös sää lopettanut jo aikaisemmin?” Selvisi siinä sitten se, että tämä ”myynnintukihenkilö” oli näin ilmoittanut jo hänelle aikaisemmin keksimällä koko jutun itse. Ilmeisesti hänellä myyntipuoli ei oikein vetänyt ja piti kaikki asiakaskontaktointirekkarit itsellään ja ilmoittanut ilman lupaani lopettaneeni työt.

Haastatteluhommien piti alunperin loppua syksyllä, mutta uusia projekteja tuli niin paljon työn alle, että olin niiden kimpussa tämän vuoden tammikuuhun asti. Tällä hetkellä on taukoa ollut noin kuukausi ja odottelen, että tekninen tuki saa seuraavien tutkimusten pohjat valmiiksi. Toivottavasti mahdollisimman pian.

Aikaisemmin olen jo kertonut Antin ongelmista velkojensa kanssa. Niiden suhteen ei näy kuin syvenevä kuilu. Hän edelleen jättää postinsa avaamatta (itseasiassa siitä tulee tässä kuussa vuosi täyteen, kun viimeksi on avannut nimellään tullutta postia), eikä velkataakka ainakaan tulevaisuudessa tule helpottamaan hänen saatuaan viime marraskuussa potkut firman yt-neuvottelujen jälkeen.

Potkut tuli hemmetin huonoon saumaan joulun suhteen. Liiton rahat alkoivat pyöriä vasta tämän vuoden puolella. Pikkasen alkoi korpeemaan se pelkkä makaaminen kotona, kun oli jo kesästä asti tasasesti saikutellut. Yritin jeesata selaamalla työpaikkoja hänelle valmiiksi, hoitelin liiton paperit ja  kirjoittelin valmiiksi työhakemuksia. Hänen tarvitsi vain lähettää ne sähköpostistaan. Luulisi olevan helppoa, mutta... Hmmm.

Nyt, kun töissä on ollut vähän taukoa, olen tehnyt kunnon ryhtiliikkeen. Ainakin omasta mielestäni. Ajattelin, että ei ole minun asia vetää päämäärättömästi perässä roikkuvaa taakkaa. Hoidan vain omat ja lasten asiat, se on siinä. Jotenkin tuon päätöksen jälkeen tuli niin helpottunut olo, kaikki vaikeakin tuntuu nyt helpommalta. Nyt on kaikki menot ja tulot tarkasti kirjanpidossa. Vaadin ja siis todellakin vaadin Antilta joka ikisestä kulutetusta sentistä kuitin, koska hänen ensimmäiset liiton rahansakin menivät nettipelaamiseen ja toisistakin melkein puolet. Niin ei muuten tule tapahtumaan enää tässä talossa. Sitä paitsi, kirjanpito-ohjelmaan on erikseen merkattu meidän kummankin varat, joten on helppo seurata, missä suhteessa talouden menot jakaantuu. Tuon tein ihan vaan sen takia, että myöhemmin on varaa veetuilla, jos tulee kinaa jostain perunapussin ostamisesta :)

Mitä mulle kuuluu?

Pitkä tauko on ollut kirjoittamisessa. Välillä tuntuu, että asiat alkavat ratkeamaan ja tunnelin päässä näkyisi valoa. Sitten, kun erehtyy pikkaisenkin huokaisemaan helpotuksesta, niin tulee taas muistutus siitä, miten on turha kuvitella jostain paremmasta.

Kirjoitustauko johtuu siitä, että meillä ei ole viikkoon ollut sähköjä kotona. Koska Antti ei ole postiaan avannut viime syksyn jälkeen, niin niitä maksamattomia sähkölaskujakin alkoi löytyä sen jälkeen, kun sähköt jo olivat menneet poikki. Rästilaskuja on niin isolla summalla, että en millään pysty niitä kerralla maksamaan. Käskin viime maanantaina Antin soittamaan sähköyhtiöihin ja vaikka pistää sopimuksensa poikki, jotta saisin tehtyä uudet sopimukset omiin nimiini. Eipä hän ole saanut aikaiseksi, vaikka joka päivä on kotona ollut nyt saikkuaikana.

Töideni suhteen tilanne on hiukan hankala, koska netti ei toimi meillä kotona. Ostin mokkulan kannettavaani, jota pääsen latailemaan vanhempien luona käydessäni. Tosin tässä koneessani on niin huono akku, että ei toimi ilman laturia tuntia kauempaa.

Antilla oli alkuviikosta aika psykologille (nyt toisen kerran) ja diagnoosina oli vaikea masennus. Jotain mieliala-/nukahtamislääkkeitä hän sai ja uusi aika on taas ensi viikolla. Onhan se hyvä, että tilanne alkaa ratketa hänen osaltaan ja saa apua ongelmiinsa. Niistä lääkkeiden sivuvaikutuksista vaan on ollut aika paljon tälläkin viikolla lehdissä ja ainakin Antin käytös muuttuu aggressiivisempaan suuntaan, kun hän lääkkeen on ottanut.

En halua mitätöidä tai aliarvioida masennuksen vaikutusta hänen elämäänsä tai meidän muiden perheenjäsenten elämää koskettaen. Jotenkin vaan viime aikoina on tuntunut siltä, että olisi yksi lapsi lisää huollettavana ja kivireki perässä vedettävänä. Pienintäkään apua esimerkiksi kotitöiden suhteen on Antilta turha odottaa vaan pikemminkin päinvastoin. Toissapäivänä olin saanut lattiat mopattua, eivätkä ne olleet vielä ehtineet kuivua. Antti tuli kengillä sisälle ja kuraiset kengänjäljet kulki koko huushollin läpi. Todella kivan näköistä valkoisilla lattioilla… Vaikka sitä masennusta nyt ”poteekin”, niin estääkö se muka ajattelemasta muita ihmisiä tai antamasta arvoa muiden teoille.

Voi olla rumasti sanottu (enkä tätä ääneen sanoisikaan), mutta ei masentunut henkilö voi upota vaan pelkkään välinpitämättömyyteen muita kohtaan. On minullakin oma elämä, enkä halua käyttää sitä kokonaisuudessaan toisen aikuisen ihmisen asioiden selvittelyyn ja jälkien korjaamiseen. Mutta tietenkään Antiltakaan ei tällä hetkellä voi ”vaatia” mitään, edes sitä, että hän joskus kysyisi: ”Mitä sulle kuuluu?”

Kuka pelkää vaikeuksia

Varsinainen viikko taas takana. Paljon töitä, mutta paljon muutakin on ehtinyt tapahtumaan. Suurimpana ongelmana on ollut tällä viikolla kadonnut lompakko, joka on aiheuttanut ylimääräistä pään vaivaa. Positiivisena puolena tietenkin se, että koko huusholli on käännetty ja melkein siivottukin siinä samalla lattiasta kattoon. (Tosin tällä hetkellä ei enää näytä siltä ja vielä pitäisi alkaa siivoamaan.)

Noissa myyntijutuissa tuntuu tulleen seinä vastaan. Alun perin, kun tilipäivän piti olla joka kuun 10. päivä, niin taas oli tili myöhässä. Viime maanantaina kyselin rahojen perään ja vastaus oli, että tilipäivä on siirtynyt viidennelletoista päivälle ja ”enkö ole muistanut ilmoittaa”. Ei siinä sitten mitään, mutta perjantainakaan se palkka ei vieläkään näkynyt tililläni.

Lompakon katoaminen tarkoitti samalla verkkopankkitunnuksien katoamista (juu, ei kannata pitää lompakossa), enkä maanantaina päässyt tarkistamaan tiliä. Siinä hässäkässä unohdin kokonaan passini olemassaolon, kun keskityin tutkimaan kaikki mahdolliset paikat, mihin lompakko olisi voinut kadota.

Eilen muistin passin ja pääsin pankkiin. Siellä selvisi, että palkka ei vieläkään ollut tililläni vaan viikon myöhässä siinä vaiheessa. (Oikeasti tekisi mieli julkaista kyseisen firman nimi…) Eilen otin yhteyttä pomoon ja selitys oli, että ”palkanmaksuohjelma takkuilee”. Tuntuu, että se takkuilee joka kuukausi… Hän kuitenkin lupasi, että rahat olisivat tänään tililläni. En tiedä, kun tänään en ehtinyt pankkiin. Tärkeämpänä pidin tehdä täysillä töitä tälle toiselle, luotettavammalle firmalle.

Haastattelufirmaan verrattuna toi myyntilafka on aivan eri kastia. Eilen ilmoitin ohjelmiston ongelmista tekniseen tukeen ja sieltä tuli heti vastaus, että asia yritetään korjata. Tänään tuli pariin otteeseen viestiä, että ongelmaa ei ole saatu korjattua, mutta hankkimani materiaalin voisin lähettää sähköpostilla ja saisin siitäkin jutusta kuitenkin palkan. Harmi, kun tehtävä on määräaikainen. Sama projekti kuitenkin toteutuu ensi vuonna myös ja toivottavasti saisin paikan siinä.

Ja sitten muihin aiheisiin… Viikon ehkä huonoin juttu on ollut se, että Antin äiti otti yhteyttä takaamansa lainan suhteen. Antti oli ryypännyt usean tonnin velat silloin, kun oli eronnut vaimostaan ja velat maksaakseen oli ottanut pankista lainan, jonka takaajaksi hänen äitinsä oli suostunut. Nyt Antti on jättänyt pari kertaa lainaerän maksamatta ja pankki oli ilmoittanut siitä hänen äidilleen. Asia on nyt sovittu niin, että Antin äiti maksaa lainan loppu osan kokonaan (joitakin satasia, koska tähän mennessä sitä on lyhennetty monta tonnia) ja Antti maksaa sitten suoraan äidilleen.

En nyt tiedä, oliko tuokaan huono asia, koska nyt Antin äiti oikeasti tietää, missä meillä mennään. Pelaamisesta Antti on nyt viime aikoina pysynyt erossa aika hyvin. Muutamia urheiluvetoja parilla eurolla, mutta ei mitään nettipelaamista. Tosin syy voi olla siinä, että hänen tilillään ei ole rahaa vaan taas mennään minun tilieni varassa ensi kuun puoleen väliin asti. Ja niistäkin rahoista pitää vielä maksaa laskuja, kunhan saan pankkikortin ja verkkopankkitunnukset.

Tänään en ehtinyt kauppaan ruokaostoksille juhannusta varten. Huomenna ajattelin aamusta käydä ja parempi niin; välttää ruuhkat ja saa ehkä tuotteita alennuksella. Aika paljon lasken noiden aletuotteiden varaan, koska olisi oikeasti kiva syödä joskus jotain ihan pikkasen parempaa kuin makaroni tai peruna. Tai siis saahan niistäkin hyviä ruokia, mutta olisi lisukkeina kuitenkin sitten jotain ”vähän parempaa”. En ole sen kummempia suunnitelmia juhannustarjoilujen suhteen tehnyt. Hyvä mieli tulee jo siitä, että saa pari virallista vapaapäivää ja pystyy keskittymään kunnolla pihatöihin ja hoitamaan muita kodin rästihommia.

Tämän illan ylellisyyttä on se, että tietää tehneensä ”kunnon työviikon”, lapset ovat tyytyväisiä ja kohta mennään saunaan tuoksutellen samalla kiukaalla kypsyviä makkaroita. Hyvää ja turvallista juhannusta kaikille : ) Pitäkää huolta toisistanne.

Oharit

Hieno homma! Antti soitteli eilen illalla kuuden aikaan tuhannen päissään. Työpaikan bileiden piti alkaa vasta kuudelta eli hiukan oli ennakkoon ottanut. Siinä meni se lupaus ryyppäämättömästä linjasta. Tai edes siitä sivistyneestä nautiskelusta. Antti sanoi ostaneensa junalipun jo ennakkoon kaveriltaan lainaamilla rahoilla ja tulevansa kymmenen junalla kotiin. Kysyin, paljonko oli lainannut ja Antti sanoi summan olevan neljäkymppiä. Kuulemma siinä vaiheessa jäljellä oli 35 euroa eli ainoastaan junalipun ostanut.

Valehtelihan toi suoraan päin näköä. Aamulla lähteissään Antilla ei ollut tupakkia enää jäljellä, joten hänet tietäen on käynyt heti ainakin tupakkiostoksilla, kun on rahaa saanut. Kysyin siitäkin, että miten voi olla niin päissään jo siihen aikaan, jos firman tarjoilut vasta kuudelta alkavat. Selitti jotain jostain drinkkilipuista. Joo, joo. Eli Alkossakin oli siinä bileiden alkua odotellessa ilmeisesti käyty.

Kymmenen aikaan illalla soi puhelin ja Antti ilmoitti olevansa lähellä rautatieasemaa menossa junalla. Siinä mitään, mutta junan oli määrä lähteä 22.09 ja kello oli soittohetkellä 22.10. Sanoin, että juna on jo mennyt. Antti lupasi hommata kyydin jostain ja tulla sitten kotiin. Kai hän sieltä jollain potkukelkalla on tulossa, koska kympin puhelun jälkeen miehestä ei ole mitään kuulunut.

Hemmetin hienot oharit taas kerran! Antin piti olla pikkupojan kanssa tänään, että saisin tehtyä pitkän työpäivän, kun eilen illan jo pidin vapaata. Aluksi piti tehdä töitä, mutta Arttu oli niin levoton koko illan, että luovutin. Luulin saavani paikattua saldot tänään.

Sitä paitsi Antti olisi voinut tulla jo aamujunalla kotiin, jos olisi ollut tulossa. Viimeinen juna lähtee tunnin päästä. Mielenkiinnolla odotan, kuuluuko sitä ennen mitään väliaikatietoja. Ja parin tunnin päästä sen näkee, kotiutuuko tänäänkään. Illalla kuitenkin aion lämmittää saunan ja viettää mukavan illan muksujen kanssa. Voin kirjoitella vielä sitten, kun he ovat menneet nukkumaan.

Jos jotain hyvää niin jotain huonoakin

Ehdinpä nyt kirjoittelemaan kuulumisia, kun Arttu nukahti päiväunille ja sain kahvimukillisen eteeni. Saa nähdä pätkiikö ajatus samaan tahtiin, kun lätkii hyttysiä. En tajua, mistä noita sikiää jatkuvasti lisää.

Eilinen oli oikein mukava päivä. Tein töitä jo onneksi päivällä, koska illalla tapahtui jotain normaalista poikkeavaa. Antti lähti Artun kanssa ruuan jälkeen ulkoilemaan siksi aikaa, että saisin rauhassa jatkaa töitä.

Soitin ensimmäisen ja illan viimeiseksi osoittautuneen puhelun eräälle rakennusmestarille, jota piti haastatella raksa- ja remppajutuista. Hänen vaimonsa kanssa keskustelin ja sainkin hänen kanssaan suoritettua varsinaisen haastattelunkin. Tosin puhelu kesti sitten sen melkein kolme tuntia! En oikein tiedä, mikä siinä keskustelutilanteessa oli, mutta erittäin mukava ja positiivinen ihminen oli tämä rouva. Puhuimme ummet ja lammet ihan niin ”naisten juttuja” kuin kodin laittamisesta yleensä ja niin edelleen. Meidän ongelmista en maininnut sanakaan, en tietenkään vieraalle ihmiselle.

Tämä rouva sitten kyseli tietoja työnantajastani ja siitä, mihin haastattelutuloksia käytetään ynnä muuta. Jossain vaiheessa puhe kääntyi siihen, miten hän työelämässä sairaanhoitoalalla ollessaan on ollut tekemisissä puhelinmyyjien kanssa, lähinnä lääke-esittelijöitä tarkoitti. Kolmen tunnin keskustelun tuloksena oli, että hän tarjoutui suosittelijaksi minulle, jos päätän jossain vaiheessa etsin työpaikkaa ja antoi vinkit, mistä voisin kysellä.

Haastatteluhommahan on määräaikainen, joten uuden työn haku on jossain vaiheessa edessä. Vaihdoimme yhteystietoja ja hän pyysi ilmoittelemaan kuulumisia. Hiukan hymyilytti puhelun jälkeen se, että itse olin soittanut haastatellakseni hänen miestään ja asetelma kuitenkin kääntyi jossain vaiheessa keskustelua aivan toisin päin : )

Mutta sitten tähän päivään… Myyntihommien tilipäivä on joka kuun kymmenes päivä eli tänään olisi pitänyt olla rahat tililläni viime kuun myynneistä. Kas, kun ei ollutkaan. Taas sama juttu! Taitaa olla kolmas vai neljäs kerta jo, kun tilipäivä osuu viikonlopulle ja perjantaina ei ole rahoja saanut. Yksi kerta oli sillain, että palkkapäivä osui torstaille. Perjantaina ilmoitin esimiehelle, että palkka ei ole tullut tililleni. Hän lupasi hoitaa asian ja lopulta kesti seuraavaan viikon tiistaille ennen kuin sain rahat. Jotenkin turhauttavaa tuollainen, kun minulla kuitenkin on sellainen tapa, että palkkapäivinä pitäisi laskuja maksaa. Sitten, jos on sopinut johonkin laskuun maksuaikaa ja pitäisi maksaa tiettynä päivänä, niin se sopimus meneekin käteen itsestä riippumattomista syistä.

Ihmettelen noinkin ison ja tunnetun firman palkanmaksukäytäntöä. Miten he voivat olettaa, että työntekijät ovat motivoituneita, kun tuloksien saaminen tilille aina kestää? Eilen pyysin myynnintuelta uusia soittolistoja, niin tänään hän ilmoitti, että uusia listoja ei tule kuin joskus ensi viikolla. Viime kerralla tämä ”ensi viikolla” tarkoitti kolmea viikkoa. Alkaa hiukan usko loppumaan tuohon hommaan, vaikka työstä sinällään pidänkin.

Antti on tänään siellä työpaikan pippaloissa. Eilen jo mainitsi, että lainaa rahaa kaveriltaan. Laittelin aamulla tekstarilla tuon palkkahomman hänelle ja siinä samalla, että ei ainakaan ryyppäisi tänään. Vastauksena tuli pelkkä ”Ok”. Isommat muksut ovat olleet mummulassa pari päivää ja kotiutuvat tänään. Ajattelin, että töiden jälkeen voisi vaikka iltaongelle lähteä yrittämään kissankalaa. Ainakin sää on kaunis, hyttysistä viis : )

Ei mitään hengenravintoa

Tänään sitten paukahti käräjäkirje postilaatikkoon. Onneksi vasta toinen, mikä minulle on tähän mennessä tullut ja summakin suhteellisen pieni. Höh, luulin jo, että sellaisia ei enää tulisi. Velkoja on minulle aivan outo ja laskupinot tarkistin (sekä maksetut että maksamattomat) ja kyseiseltä firmalta ei laskua ole edes tullut. Antille asiasta sanoin, niin lähti ulos sanomatta mitään

Toisen työn tili pitäisi tulla ensi perjantaina. Toivottavasti tulee, koska kolme kertaa aikaisemmin rahoja on saanut kysellä ja palkan maksu on viivästynyt muutamalla päivällä. Ei kovin hyvää kuvaa anna firmasta, joka kuitenkin on suhteellisen tunnettu Suomessa.

Tänään töiden ohella leivoin ja tein isomman satsin ruokaa. Huomenna pääsee sitten hiukan helpommalla. Huvikseni laskeskelin hintoja leipomuksien raaka-aineille. Suhteellisen pienellä budjetilla saa aikaiseksi vaikka mitä. Parista kilosta perunaa ja viikonloppuna tarjouksesta ostetusta broilerin koipipaketista porukka syö pari päivää, koska Antti ei syö kanaa. Kastikkeeksi tein ihan perusbroilerimaustekastikkeen. 

Jälkkärinä oli viime syksyn omena-puolukka-raparperimehusta tehty kiisseli, jota jäi vielä huomiseksi puuroannosten kylkeen. Kiisselistä tosin tuli aika paksua, mutta ei haittaa. Helpompi pienimmänkin syödä sitä, kun on sellainen minä-ite –vaihe päällä. Lisäksi paistelin pari kuminaleipää ja ”mitä kaapista löytyy” –periaatteella pellillisen tonnikalakasvispiirakkaa ja ”kämmenpikkuleipiä”. Piirakan maussa ei mitään vikaa, mutta jäi vähän yliaikaa uuniin pitkittyneen puhelun vuoksi.

Nyt ollaan vasta keskiviikossa, mutta perjantaita odotan jotenkin pitkin hampain. Antti ilmoitti, että silloin on illalla työpaikan pippalot. Ei siinä mitään, mutta kun niihin yleensä liittyy juominen ja niiden bileiden jälkeen mies makaa krapulaansa koko viikonlopun. Ja toisaalta, vaikka juomat aina johonkin rajaan asti ovat ilmaisia, niin hänellä sitä omaakin rahaa kuluu niinä iltoina turhan paljon. Nyt Antilla ei rahaa ole ennen seuraavaa tilipäivää ja siksi aavistelenkin, että yrittää lainata taas joltain kaveriltaan. Junamatkakin pitäisi maksaa, koska tilaisuus on eri kaupungissa. Jotenkin ei hyvät fiilikset tuon jutun suhteen, vaikka koskaan en työpaikan juttuihin ole kieltänyt menemästä. Tosin eipä sillä kiellolla olisi mitään vaikutustakaan. Menee aina ja ilmoittaa asian ajoissa, jos muistaa niin kuin nyt. Tai sitten ilmoittaa edellispäivänä.

Viime syksynä oli myös jotkut työpaikan kinkerit ja Antti oli tinannut itsensä todella kiitettävään kuntoon. Oli luvannut mennä viikonlopuksi töihin ja kotiutuikin jo puolen yön maissa. Aamuherätys oli muistaakseni, että kuudelta pääsi kaverinsa kyydissä töihin. Parin tunnin päästä kuitenkin soi puhelin ja hän pyysi minua lähtemään hakemaan hänet pois töistä, koska hänellä oli niin kauhea krapula. Itse olin valvonut monta yötä nuorimmaisen hampaiden puhkeamisen takia ja mikään ei voinut vähempää kiinnostaa kuin hakea krapulaista miestä yli sadan kilometrin päästä silmät ristissä ajaen. Sanoin vaan: ”Kun töihin menet, niin siellä pysyt. Toivottavasti opit jotain.” Löin luurin kiinni ja jatkoin unia.

Nipotusta

Eilen tuli ensimmäinen tili haastatteluista. Kerrankin kiva käydä kaupassa, kun ei tarvitse ihan kaikkea sentilleen laskea. Nyt on sitten kaapit täytetty ainakin tulevan viikonlopun ja viikon tarpeisiin. Juustoa en ole ostanut enää aikoihin vedoten tiukkaan budjettiin (paitsi leipomuksiin). Todellinen syy kuitenkin on, että 800 gramman juustopaketti kestää sen kaksi päivää Antin käytössä ja muut jäävät kokonaan ilman. Sama juttu, jos on ostanut leikkeleitä.

Eilen ”törsäsin” tarjouksessa olevaan leikkelepakettiin. Tein kuitenkin niin, että jaon paketin sisällön jokaiselle erikseen nimikoituun rasiaan. Katsotaan nyt sitten, keneltä loppuu makkarat ensimmäisenä. Tuntuu hölmöltä tuollainen säännöstely, mutta kai se on pakko, että kaikille riittää.

Juomisella tietenkin oma osuutensa asiaan, mutta Antille on viimeisen parin vuoden aikana kertynyt yli kaksikymmentä kiloa ylimääräistä. Tämä tuli mieleeni, koska aamulla kävin itse vaa´alla. Painoni on muutamassa viikossa tippunut viitisen kiloa, vaikka en laihiksella olekaan. Tiukan rahatilanteen vuoksi sitä on vaan enemmän alkanut kiinnittämään huomiota siihen, mitä syö ja kuinka paljon. Lapsilla ruuankulutus on tietenkin eri asia, koska molemmilla vanhemmilla lapsilla on fyysisesti vaativat harrastukset.

Yleensä leivon leivät itse, mutta joskus tulee ostettua kaupasta ruisleipää. Yhdestä yhdeksän palan pussista syö tasan yksi ihminen pariin kertaan. Voi olla, että nipotan pienistä, mutta jotenkin asia ottaa päähän. Tai sitten nykyään pienetkin asiat ovat alkaneet nyppimään sen takia, että unohtaisi ne isommat ongelmat.

Meillä on keittiön kaapissa yksi hyllyllinen Antin avaamatonta postia. Hän ei ole ollut kiinnostunut laskuistaan tai maksumuistutuksistaan viime syksyn jälkeen. Ne on pääasiassa niitä vippilaskuja, jotka nyt pikkuhiljaa ovat menneet ulosottoon. Käräjäkirjeitä olen avannut keittiön pöydälle, että allekirjoittaisi tiedoksiannot ja veisi ne postiin. Siinä ovat nekin paperit koskematta. Se hemmetin välinpitämättömyys kaikkea ja kaikkia kohtaan on jotain, joka saa veren kohisemaan.

Mitä järkeä toisten on elää säästöbudjetilla ja nipistää kaikesta, kun yhdellä on ihan hälläväliämeininki. Pelkkä omista tavaroistaan huolehtiminen tuntuu olevan ylivoimaista. Sitten, kun joku tavara on hukassa, pitäisi heti mennä kauppaan ostamaan uutta tilalle. Voi olla, että verenpaineeni on taas koholla tulevan viikonlopun suhteen. Tuntuu, että silloin omassa päässä kärjistyy kaikki ne tekemättömät asiat ja hoitamattomat jutut. Viikonloppuisin kuitenkin rästissä olevia pihahommiakin olisi aikaa hoidella ja tehdä jotain remppajuttuja eteenpäin. Saati sitten, että aikuisen ihmisen jälkiä pitäisi siivota. Jos hänellä kahvit kaatuu lattialle, niin eikö niitä voi siitä saman tien itse pyyhkäistä. Jos Antti huomaa Artun pissaavan lattialle (yleensä ennättää potalle, mutta vahinkoja sattuu), mikä estää pyyhkimästä lammikkoa vaan pitää odottaa siihen asti, että joku muu kastelee sukkansa siinä ja hoitaa siivoamisen.

En usko, että se ihminen, kehen aikoinani ihastuin, olisi noin paljon muuttunut muutamassa vuodessa. Todennäköisempänä syynä pidän sitä, että se ihminen yritti silloin näytellä jotain muuta kuin mitä todellisuudessa oli. Mutta jotain vikaa minussakin on, koska olen hänestä nuo puolet esiin tuonut yhteisen elämämme aikana.

Elämä vahvistaa

Irtisanomisilmoituksen kirjoittelin ja lähetin viime viikolla. Helpotti henkisesti aika paljon, kun nyt tietää, että ei ihan öitä myöten tarvitse venyä. Vähän kaihertaa takaraivossa kuitenkin ne menetetyt eurot… mutta parempi näin.  Parempi hoitaa pari hommaa kunnolla kuin kolme juttua puolitehoilla.

Viikonloppu meni omalta osaltani töissä ja lasten harrastustoiminnassa. Anssilla oli lätkäjoukkueen tienvarsitalkoot ja Annin lenttisporukalle kerätään jo varoja ensi kaudelle kahvitustoiminnalla. Pakko osallistua kaikkiin mahdollisiin varainhankintoihin junnutoiminnan hyväksi, ei käy niin paljon oman kukkaron päälle talvella.

Antin piti perjantaina saada takaisin äidilleen lainaamansa pari sataa euroa, mutta pankeilla oli jotain häikkää ja rahat jäi saamatta. Itselläni menee lapsilisistä autolaina ja vesimaksut, joten jäljelle jää muutama kymppi. Silläkin olisi viikonlopun ihan hyvin pärjännyt ja kävinkin jo aiemmin päivällä tekemässä viikonlopun ruokaostokset. Hieman ennen yhdeksää illalla Antti lähti kiireellä autolla johonkin. Tuli takaisin kaljalaatikon kanssa ja ilmoitti, että oli kaveriltaan saanut rahaa lainaksi. Loppu ilta menikin sitten lainarahoilla pelatessa ja tölkkejä nostellessa.

Mies sai jostain netticasinolta ilmaiskierroksia lauantaina ja tahkosi niitä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun oli tehnyt pikaisen visiitin ”laatikkokauppaan”. Jossain vaiheessa ilmoitti silmät loistaen, että on yli kahdeksankymmentä euroa voitolla. Sanoin, että voisi tehdä kotiutuksen ja keskittyä välillä ihan muihin juttuihin. Pelaaminen jatkui ja jossain vaiheessa hipsi pihalle. Sanomattakin oli selvää, että kaikki oli taas mennyt.

Sunnuntaina Antti mietti, että mistä saisi maanantaille bensarahaa. Ehdotti, että lainaisin hänelle vetoveikkauksiin jonkun verran. Torppasin ajatuksen ja sanoin, että saa kehitellä jotain muuta. Lähdin Annin kanssa pitämään junnukahvilaa ja sieltä palatessani kävin tankkaamassa auton. Ainakaan sitten Antilla ei olisi syytä soitella lisää lainaa keneltäkään.

Harmittaa toi kavereiltakin rahan lainailu, vaikka Antti ne aina seuraavasta tilistään heille takaisin kuittaakin. Viime kuusta alkaen Antin tilistä on mennyt ulosottoon vippiveloista kertyneitä velkoja ja niitä on monella tonnilla. Positiivista asiassa on se, että ei saa enää mistään lainaa ja tavallaan vippikierrekin on nyt loppunut siitä syystä.

Alkuvuodesta Antti teki kikkakakkoset ja oli ottanut vippejä minun nimiini. Sen takia olenkin ottanut paineita omista työtuloistani ja on ollut pakko painaa pitkää päivää. Asia selvisi minulle, kun löysin käräjäoikeuden lähettämän kirjeen nimelläni auton penkin alta. Tässä vaiheessa olen saanut kaikki velkojat tietooni (toivottavasti) ja maksusuunnitelmat on tehty. Osa velkojista selvisi vasta perintätilanteessa, koska varsinaiset laskut olivat laitettu suoraan menemään Antin sähköpostiin.

”Se, mikä ei tapa, niin vahvistaa.” En vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä tuo sanonta tarkoittaa. Hengissä ollaan ja toivottavasti pysytään, mutta mitä hemmetin vahvuuksia sitä vuodesta toiseen pitäisi itsestään opetella löytämään.

Työhön haudattu

”Valottelen lisää huomenissa” tarkoittikin sitten melkein kuukauden taukoa. Hieman noloa yhden ainoan merkinnän jälkeen…

Asiat sinällään ovat pysyneet ennallaan, mutta kiirusta on ollut. Toinen käsipari viimeisen kuukauden aikana olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Pientä sairastelua ja muuta ylimääräistä on ollut puutarhatyösesongin lomassa. Pääosin olen kuitenkin yrittänyt taiteilla kolmen työni välillä, että jokainen tulisi kunnolla hoidetuksi. Täytyy tunnustaa, että yhden suhteen olen epäonnistunut, aika ei vaan riitä.

Hain töitä jo viime kesänä, kun vanhempainvapaani loppui syyskuussa. Koulutusta ja työkokemusta minulla on niin kaupalliselta kuin tekstiilialalta. Ainut hakukriteeri itselläni oli, että töitä voisi tehdä kotona. Alkuvuodesta sitten olin jo niin ”epätoivoinen”, että hain puhelinmyyjäksi ja sainkin paikan. Pienellä ennakkoasenteella suhtautuen otin työn vastaan ja tähän mennessä olen tykännyt kovasti. Pienet on provikat, mutta ainakin jotakin kotiin päin. Alkuvuodesta olin hakenut myös yhtä haastattelijan paikkaa, josta tuon toisen työn vastaanotettuani sain tietää valinnastani. Koska tuo myyntihomma ei oikein lyö leiville, niin otin haastattelupaikankin vastaan. Provikkapalkka siinäkin, mutta kannattavampi. Näiden hommien ja kotitöiden kanssa vielä pystyikin sumplimaan, kunnes…

Viime kuussa oli se tilanne, että miehen palkka riitti vajaaksi viikoksi. Oli pelannut melkein kaiken yhtenä iltana, kun olin työhuoneessani muutaman tunnin. Siinä sitä taas sitten mietittiin, että mistä rahaa seuraavien viikkojen syömisiin ja Antin työmatkabensoihin (ajaa päivässä 150km). Ajattelin, että helppo nakki hakea itselleni jokin yötyö. Tämähän sopi Antille. Siinä vaiheessa. Sain työn keskustelulinjalla (ei mikään seksijuttu) samalla viikolla.

Päivät siis eteni niin, että Antti lähti aamulla ajamaan seitsemäksi töihin. Koululaiset ylös puoli kahdeksalta ja usein siinä samalla heräilee myös pienimmäinen. Artun kanssa puuhastellaan aamupäivällä kotitöitä, koiran kanssa pihalla ja jos poika on rauhallinen, soittelen myyntipuheluita. Koululaiset kotiin, läksyissä jeesausta, välipala ja ruuanlaittoa. Ruoka, kun Antti tulee ja sen jälkeen aloitan haastattelut. Haastattelut olen yrittänyt lopettaa ennen puolta yhdeksää, ellei asiakas ole toivonut uudelleen soittoa myöhemmin. (Ylimääräisiä taukoja on tullut välillä, kun olen vienyt isompia lapsia harrastuksiinsa.) Ennen yhdeksää muksujen iltatoimet ja viimeistään kymmeneksi olen tähdännyt avaamaan linjavuoron ja ”päivystänyt” yhteen-kahteen yöllä.

Sitä autuutta kestikin sitten lyhyen aikaa. Artulle pukkasi poskihampaita jokunen viikko sitten ja itkeskeli öisin. Tietty siihen aikaan, kun minun olisi pitänyt kaikessa hiljaisuudessa päästä puhumaan. Antti koisaa ja muksu huutaa. Nice. Muutamana aamuna sanoin, et voisi edes vähän hyssytellä poikaa hiljemmaksi öisin. Ei kuulemma onnistu, kun hänellä on aamulla aikainen nousu ja pitää saada nukkua rauhassa. Meni tovi ja toinenkin, kun en päässyt hoitamaan yövuoroani.

Eilen leikkasin ihan totaalisesti kiinni, kun pitkästä aikaa ”päivystin” heti haastattelujen perään. Isommat muksut kattelivat vielä leffaa, pikkupoika nukkui ja Antti pelasi netticasinolla. Ilmeisesti jossain vaiheessa pelitili oli mennyt nollille, kun alkoi ulkona ramppaaminen ja oven paukuttelu. Juu, siihen loppui minun puhelimessa olo. Tänään pähkäilin ja pähkäilin nurmikkoa leikatessa, että vaikka sillä hommalla tienaakin suht hyvin, niin irtisanon itseni. Mitä helvettiä varten minun tarvitsee tehdä kolmea työtä, jos kaikki rahat muuten menee peleihin. Tästä päätöksestä en Antille vielä kertonut. Hänen päivän ongelmansa on ollut, että mistä saa rahaa viikonlopuksi, kun on kaveri tulossa käymään. Siinähän miettii.

En jaksa, eikä aika tunnu riittävän. Arttu on siinä iässä, että kun selkäsi käännät, niin johan tapahtuu. Päivällä siivoan ja laitan kaikki valmiiksi iltaa varten, että edes kerran olisi kiva tulla työhuoneesta siistiin kotiin. En vaan tajua, miten joku ei saa persettään liikkeelle tietsikalta tai töllön edestä, kun ympärillä tapahtuu. Illalla nuorin oli löytänyt jostain jakoavaimen ja käynyt lattialla ollutta isoveljeään mojauttamassa takaraivoon. Se jakari oli edelleen olkkarin lattialla, kun lopetin työt. Kysyin, että miksi Artulla oli ollut se, niin Antti sanoi, että ”kun kukaan ei ottanut sitä pois siltä”. Ehkä parhain selitys siinä vaiheessa, kun toisella patti päässä ja mies itse puolen metrin päässä katsoo vierestä.

Tällä kertaa en sano, että palailen astialle huomenna. Mutta huomenna kuitenkin kirjoitan sen irtisanomisilmoituksen ja se siitä. 

   

Takaraivosta todellisuuteen

Näin yöllä sitä pyörittelee kaikkea päässään. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Viime aikoina taas enemmän. Kaksi avoeroa kokeneena luulin ja halusin, etten sen tilanteen eteen enää joutuisi tai sitä alkaisi pähkäilemään. Kuitenkin asiat ovat muutaman vuoden kuluessa luisuneet siihen pisteeseen, että enää ei muuta voi. Piste on kasvanut jo todelliseksi mustaksi aukoksi omassa päässäni, mikä imee kaiken energian ja ajatukset.

Ensimmäinen ero oli ”helppo”. Lapsia suhteesta jäi kaksi, mutta tapaamisista eikä muustakaan heidän suhteensa tarvinnut riidellä. Mies lähti ja aloitti oman elämänsä haluamatta tavata lapsiaan. Asia on samassa jamassa säilynyt viimeiset kymmenen vuotta. Itselleni ero oli helppo, koska siinä vaiheessa olin asiat jo päässäni käsitellyt moneen kertaan, enkä tuntenut yhtään mitään.

Toinen ero oli kuin kauhuleffasta. Suhde narsistin kanssa oli yhtä helvettiä pettämisineen ja vakivaltaisuuksineen. Palailen näihin tarkemmin myöhemmin, mutta tämän toisen suhteen vaikutus nykyiseen tilanteeseeni on tavallaan ”syy ja seuraus, oman elämäni teurastus”.

Kakkosero vielä tuoreessa muistissa tutustuin muutama vuosi sitten mieheen, jonka kanssa tällä hetkellä elän. Tästä suhteesta on vuoden ikäinen poika. Henkireikä, jonka vuoksi aamulla jaksaa nousta sängystä. Armottoman kova vipeltäjä, jonka vuoksi illalla on pakko hengähtää hänet unille saatuani.  Hänen vuokseen niin paljon mietin tilannetta, joka oikeastaan on ollut päällä jo raskausajasta asti, mutta oikeastaan aikaa ajatella kunnolla ei ole ollut kaiken muun tohinan keskellä.

Koska edellistä eroa kelasin yksin itsekseni yli vuoden verran ja siinä meinasi pää hajota, ajattelin nyt olla hiukan viisaampi ja ainakin kirjoittaa asioita ylös. Tässä suhteessa kompastuskivinä ovat olleet viina, miehen peliongelma ja varsinkin saamattomuus. Sinällään niiden asioiden suhteen olen tähän asti pärjäillyt, mutta eilen tapahtui jotain sellaista, mikä oikeasti pelästytti ja pakottaa ajattelemaan asioita 24/7. Haluanko olla sellaisen ihmisen lähellä, joka meinasi polttaa kodin ja perheensä? Tahallisuudesta ei ole näyttöä, mutta vahva näyttö on siitä, että alkoholilla, typeryydellä ja huolimattomuudella hän vaaransi viiden ihmisen hengen.

Pohjustuksena tämä oli aika lyhä ja suppea, mutta elämä on aikaa ja aikaa on. Mutta nyt on aika mennä peiton alle. Valottelen lisää huomenissa.

web counter