Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokakustannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokakustannukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Uunikasviksia ja pähkinäpihvi



   
   
   
   
   
   
   


Perunoita kuorin ja pilkoin 15 kappaletta. Vuuan pohjalle tilkka öljyä ja sekoitellaan niin, että öljy tarttuu perunoihin. Mausteeksi suolaa ja pippurirouhetta myllystä. Uuniin 225 asteeseen keskiritilälle ja noin 20 minuuttia.
Uunikasviksina tomaattia, retiisiä ja suippopaprikaa. Mausteeksi basilikaa ja kasvisten päälle pieniä nokareita voita. Voi laittaa uuniin samaan aikaan perunoiden kanssa, mutta alaritilälle. Paistoaika pikkasen lyhyempi kuin perunoilla, ehkä noin 10 minuuttia uunista riippuen.
Kastikkeen tein ihan kokeilumielessä tarjouksesta ostamastani valmispakkauksesta. Seli, seli, mutta mattopyykillä meni aikaa, eikä meillä kastiketta tuollaisen ruuan yhteydessä lapset käytä. Eli tein pienimmän mahdollisen annostuksen ja paketin ohjeiden mukaan. Syödessä sekoitin kastikkeeseen uunitomaatin sisustan, joten ei maistunut niin paljon pakettisoossille.

Pihvilihana oli Atrian possun ulkofilettä. Leikkasin 5 kpl noin puolen sentin paksuisia siivuja ja nuijin ne ohuiksi.

Kuorrutteeseen:

n. 100g suolapahkinöitä (rouhitaan pieniksi vaikka pakastepussissa kaulimella)
n. 1,5 dl korppujauhoja
1 rkl rosmariinia
0,5tl valkopippuria
1 tl suolaa
1 kanamuna

Nuijitut pihvit pyöritellään kanamunassa ja sen jälkeen muista kuorruteaineksista tehdyssä rouheessa. Paistetaan voissa pannulla. Kypsyvät nopeasti. Paistoaika noin minuutti/puoli.

Periaatteessa kaikki muut aterian osat saa tehtyä siinä ajassa, kun perunat paistuvat. Tosin Arttu nyt häsäsi apukokkina pilkkomassa ja asettelemassa kasviksia vuokaan, siinä sivussa tempaisi pari kanamunaa rikki pöydälle ym tällaista ylimääräistä touhua. Pihvejä sain pannulle vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muu olikin jo valmiina. Nyt sitten pitäisi vielä pilkkoa lihasta ylijäänyt osa ja siivota sotkut... yhtään paljon huvittaisi.





lauantai 15. kesäkuuta 2013

Spagettia ja punainenjauhelihakastike

Pizza-online.fi:stä tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi netistä!




Sikäli mikäli huomenna olisi poutapäivä, niin kutsuu mattopyykki. Siksi ajattelin tänään tehdä isomman satsin ruokaa ja siltä osin helpottaa huomisen aikataulutusta. Alku viikosta ostin jauhelihapaketin pitkästä aikaa ja koska muksut ovat monta kertaa jo ehtineet pyytämään spahettia ja jauhelihakastiketta, niin tänään pidin toiveiden toteutus päivän ruuan suhteen. Osa syynä nopeaan ruokaan vaikutti myös se, että niksautin selkäni ripustaessa pyykkiä narulle ja nyt on sekä seisominen että käveleminen hiukan kivuliasta. Mattopyykkisuunnitelma onkin siis oikein hyvin ajoitettu ;)






Ohje:

500g spagettia
600g sikanautajauhelihaa
3 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattipyrettä
100g mozzarellaa
n.1 l vettä
tacokastikkeen jämät n. 2 rkl
suolaa
basilikaa
jauhelihamaustetta
loraus öljyä
Spagetti kiehumaan öljyllä ja suolalla vahvistettuun veteen.

Paistetaan jauheliha, sipuli ja raastettu valkosipuli pannulla. Joukkoon lisätään vesi ja muut ainekset. Mausteet oman maun mukaan. Kypsytellään kunnes mozzarella on sulanut ja kastike alkaa hiukan vetäytymään kasaan.

Aikaa tähän kaikkeen menee noin vartti. Ruokatarvikkeiden kustannukseksi laskin noin 5,70e ja siitä tulee meidän porukalle noin 10 annosta. Jos ruokaa aikoo säilyttää seuraavaan päivään, kannattaa ylijääneet spagetit ja kastikeen loppu yhdistää. Tällöin spagetti säilyy paremmin, eikä ole seuraavana päivänä ”mällinä” kattilan pohjalla.


Chaya.fi - teekauppa netissä

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Taikasana ja perheeni sai ruokaa

Painotuotteita.fi on painotalosi verkossa



Eilen kävin tarkistamassa tilini vielä varmuuden vuoksi, eikä siellä tosiaankaan näkynyt palkasta jälkeäkään. Tein sitten niin kuin aiemmin viikolla uhkasin. Laitoin eilen illalla pomolle sähköpostia asiasta ja siinä totesin, että tämän päivän vielä odottelen palkan kuittaamista ja sen jälkeen asia siirtyy liiton hoidettavaksi.

Aamulla tarkistin sähköpostini ja siellä oli viesti tyyliin ”Voi, ei! Olin kuvitellut jo maksaneeni sinulle.” Hyvin on kuvitelmat pitänyt kutinsa kaikkien niiden viestien jälkeen, mitä olen palkkani perään kysellyt. Tärkeintä kuitenkin on se, että tili oli tullut tänään. Kävin tarkistamassa samalla, kun heitin Anssin treeneihin. Samoilta seisomilta nostin rahat, mitkä olin pojalle velkaa ja kävin maksamassa puhelinlaskun.

Anssin treenit kestävät pari tuntia ja hyötykäytin luppoajan hoitamalla bensatankin ja jääkaapin täyteen. En ole koskaan ennen käyttänyt yhden päivän aikana näin paljon rahaa pelkkiin ruoka- ja taloustavaroihin. Lähtökohta oli, että kaikki niin ruokakaapeista kuin muistakin taloustavaroista oli lopussa.

Karuinta oli vessapaperin loppuminen. Jouduin leikkaamaan kangaspaloista pyyhkimisrättejä. Oli siinä leikatessa sitten sellainen tunne, että pihtaus olisi huipussaan, jos ei tosi tarpeeseen tässä tilanteessa olisi tehnyt. Onneksi olin laittanut pussiin säilöön sellaisia tekstiilejä, joita ei enää muuten voi käyttää kuin putsirätteinä. Vaikka aika monessa asiassa pihtaan, niin niin pitkälle en kuitenkaan aio jatkossa mennä ilman hyvää syytä.

Törsäsin sitten oikein kunnolla, kun aikaakin oli pyöriä kaupoissa ja vertailla tarjouksia. Harvemmin tulee noin perusteellista kauppakierrosta tehtyä, mutta nyt on sitten melkein parilla sataa eurolla ruokaa ja taloustavaraa kaappien täytteenä. Oletettavasti ihan normaalielämällä ruokien suhteen pitäisi pari viikkoa pärjäillä ihan vaan pienillä täydennyksillä, mutta esimerkiksi jättikokoinen pesuainepaketti kestää meillä lähemmäs vuoden (5,40e/5kg). Pyykkikoneellisia viikossa tulee viikosta riippuen neljästä tusinaan, mutta annostelen pesuainetta aina ohjeen mukaista määrää vähemmän (*poks, pihiyspinna napsahti*).

Neljän kaupan ostokset yhteenvedettynä näyttää tältä:

20,20e → kuivat ruokatarvikkeet (jauhot, ryynit, makaronit jne)
16,75e → kasvikset, vihannekset (paljon tarjoustuotteita)
44,60e → liha/kala/kana
18,65e → maitotuotteet
7,75e → juomat (kotikaljatarvikkeet, maidot ym)
26,10e → taloustavarat (hygieniatuotteet, pesuaineet, patterit ym)
16,00e → muut (mausteet, kaikki muu sälä)

Yllättäen kuitteja tarkastaessa tuli vastaan kolme virhettä samassa kuitissa. Perunat oli lyöty väärällä koodilla eli ”tavisperunat” oli lyöty kassaan varhaisperunana. Spagettipussi oli rikki ja kävin sen vaihtamassa, tästä kassa oli veloittanut kaksi pussia tuotetta. Kolmannesta virheestä en ole varma, mutta mielestäni tiskiharjojen kohdalla hyllyssä oli eri hinta kuin kassakuitissa.

Ihan pikkumokista en kuittien suhteen viitsi purnata, mutta perunoiden hintaero oli aika paljon. Yliveloitus yli neljä euroa. Kyseessä on kuitenkin mun vanha työpaikka ja siellä tiedän porukan hyvin, niin kuitin oikaisu huomenna on helppo juttu. Ja varmaan tuokin kämmi oli juurikin sen takia, että siinä tutun porukan kanssa alkaa höpöttelemään. Siinä sitten välttämättä kassa pysy ihan mukana, saati itse muista pankkikorttinsa tunnuslukua :) Sitä paitsi, kuka jaksaa olla pienestä vihanen, jos kuitenkin kuluneen päivän aikana asiat ovat järjestyneet taas normaalille mallille? Olo on niin helpottunut ja tyytyväinen, että sauna tuo viimeisen hyvän silauksen tälle päivälle :)



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Nyt köyhäillään




Aamulla avasin sähköpostin ja tittidiii! Siellähän oli palkkakuitteja! Ajattelin, et hyvä, nyt on sitten palkkakin tilillä. Luulin taas väärin. Ikuinen optimisti pettyi jälleen kerran. Sitten tuli ”Tekniseltä” ilmoitus, että ei tiedä, onko töitä tulossa ennen syksyä. Hän lupasi kuitenkin ilmoitella heti, jos saa jotain tietoonsa. Hyvä niin ja uskonkin siihen. Meillä on ollut aika tiivistä viestittelyä töiden tiimoilta ja hänen kanssaan on helppo toimia työjuttujen suhteen. Jos joku homma ei toimi, niin hän ottaa sen hoitaakseen ja hoitaakin nopeasti. Hyvä tyyppi.


Pomolta tuli noi palkkakuitit sähköpostiliitteinä, mutta viesteissä ei ollut mitään muuta kuin se liite... Taisi ottaa nokkiinsa siitä mun eilisestä viestistä, vaikka se sisällöltään oli vain tosiasioiden toteamista.

Kaikkia kuitteja en plärännyt läpi, mutta palkka oli merkattu kuukausikohtaisesti könttäsummana. Oikeastihan pitäisi erotella tuntipalkka ja provikat sekä se, mistä provikat koostuu. Lisäksi päiväyksissä oli todella paljon heittoja. Huhtikuunkin palkkakuitti oli merkitty toukokuun kuitiksi. Mut jos ihminen ei osaa, niin ei osaa. Tuntuu olevan aika hakusessa kaikki ne palkanlaskennan perusteet, mitä opetetaan ihan merkonomikoulutuksessa. *vinkvink* Nimimerk. ”Kiitettävän paperit liiketalouden pk:ssa”

Tämän päivän ruuaksi tein makaroonilaatikon eilisestä lihapullakastikkeen jämistä. Sitten tutkin kaikki kaapit. Niissä paljon tutkimista ollut, kun viikonlopun jälkeen ei olla käyty kaupassa. Tein päivän pihahommia ja siinä samalla pähkäilin, että mistä repisi safkarahat. Keittelin mehua rapsuista, mutta muuten hyötykasvillisuus on vielä aika olematonta. Pelkkä raparperi ja ruohosipuli ei oikein anna kantimia kolmen muksun sapuskointiin.

Koko pähkäilyn kruunasi se, että mulla oli loppui verkkopankkitunnukset. Oon aika ahkerasti käynyt verkkopankissa seuraamassa tilin tuloa ja uusia ei ole sen takia ehtinyt tulemaan. Viimeinen tunnus meni tänään ja ihan turhaan. Pankkiin on kuitenkin matkaa melkein kymmenen kilsaa tarkistamaan tiliä, samoin kauppaan.

Onneksi tällä viikolla Anssilla ei ole jäätreenejä, joten jos autoa ei saa tankattua, pääsee menemään pyörällä. Kaupparahaongelmaa ääneen pähkäilin, niin Anssi lupasi lainata stipenirahoistaan sen verran, että pääsen ruokaa hakemaan. Koko päivän olen pihaa laittanut ja kerännyt kierrätykseen meneviä metalleja ym. Lastasin kaikki pois menevät rojut autoon ja heitin ne samalla kauppareissulla säästääkseni bensaa (siinä oli niitä seulottuja nauloja ym muita, mitä Antin oli pitänyt viedä jo aiemmin).

Nopeasti lueteltuna meillä siis oli päivällä kaapeissa: pussi makaroonia, 2gk vehnäjauhoja, 2 kanamunaa, eilen pullotettua kotikaljaa, pala voita, 3 tomaattia, 1kg sokeria, mausteita ja kaurahiutaleita, pari sipulia ja valkosipuli. Ei oikein muuta mainittavaa. Tuolta pohjalta lähdin ruokaostoksille ja tuloksena se, että unohdin hiivan. Siis hiivan! (Nakitan sen haun huomenna Anssille, kun menee harkkoihin.)

Kauppaan (Lidl) meni 13,50 euroa ja siinä on noiden aiemmin mainittujen lisäksi tarvikkeet niihin ruokiin, joidenka varassa joutuu olemaan palkan maksuun asti. Siis periaatteesta, koska lapselta rahan lainaaminen on niin syvältä.

Tässä ostetut tuotteet:
6 tomaattia
kurkku
3 maitoa
10 isoa perunaa
herne-maissi-paprikapussi
2 pkt grillimakkaraa
pss makaroonia
pkt riisiä
pkt kaurahiutaleita
leipämargariini
tacokastike
pkt kanamunia
tomaattipyree

Kasvikset oli kaikki tarjouksessa, samoin tacokastike. Sitä en ole aikaisemmin ostanut, mutta ajattelin, josko sopisi risottoon...? Täytyy nyt katsoa, miten näillä vermeillä pärjätään ja kuinka kauan. 

Itse ja muksut varmaan pärjäisikin, mutta Antti voi laukasta koko systeemin reisille. Ei vaan tunnu tajuavan sitä, että päivässä ei tarvitse syödä 6-8 kertaa lämmintä ruokaa ja 4-6 leipää/sämpylää per ateria. On tottunut siihen, että syö päivässä saman kuin minä ja muksut kahdessa. Toisaalta oma ruokavalioni menee siihen 600-800 kcal/pv, että oon aika huono vertailukohde. Maitoa saadaan tarvittaessa muutama tölkki, mutta ei kai sitä kahviakaan tarvitse seitsemää pannullista päivässä keittää...

Mut toivotaan, et tili tulisi ennen viikonloppua. Hankaloittaa monelta osin elämää tollanen sössäily selvien asioiden kanssa. Enkä oikeasti voi taas olla miettimättä sitä, että taas ollaan sellaisessa tilanteessa, mikä ei johdu itsestäni. Laskin sen tilin varaan koko alkukuun. Tai sitten olen todellakin sellanen ihminen, joka kerää elämäänsä aina sen kaiken aineksen.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Sunnuntain säästöliekit

Pizza-online.fi:stä tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi netistä!



Tässä pari ruokaohjetta, mitä meillä viikonloppuna syötiin. Sunnuntain ruoka oli todella huokea verrattuna määrään, mutta Anssin pelipäivinä ruokaa menee oikeasti paljon. Lisänä on tietty aamupalat ja muut, mutta tässä nämä viime viikon jämien tuhoamismielessä tehdyt safkat. Meillä meni viiden hengen ruokiin viime viikon aikana 84,37 euroa. Tosin suurimmat kauppaostokset tein torstaina, joten tarvikkeita tälle viikolle on vielä mukavasti.

Valkosipuliperunat jämistä (2kpl 30x24cm vuokia)

n. 2kg perunoita               
6 valkosipulinkynttä           
2 sipulia               
2 lihaliemikuutiota           
kinkun/lihapullien/tms jämiä       
n. 150g juustoraastetta               
vettä

Perunat ja muut pilkottavat kuoritaan/paloitellaan suhteellisen pieniksi/ohuiksi (kypsyvät nopeammin).

Kaikki aineet vuokaan lihaliemikuution kanssa (itse lisäsin suolaa jälkikäteen omaan annokseeni, joten sitäkin voi laittaa kuution lisäksi).

Valkosipulin kynnet kuorin ja raastoin pienimmällä raastimen terällä.

Mukaan laitoin tällä kertaa lihapullia noin 12kpl ja puolet kinkkuleikkelepaketin sisällöstä. (Pentele, Lildlin uusi paistopiste sai tuoksullaan haluamaan croissantteja ja tulos: ostin kinkkupaketin ja tarjousjuustoa. Seurauksen ohjekehitelmä alempana.)

Vettä sen verran, että ainekset peittyy ja halutessa tuo juustoraaste päälle. Laatikko ei sitä välttämättä tarvitse, mutta ainahan se venyvä juusto ruuan seassa... :)

Paistoin noin tunnin 225 asteessa ja sekoittelin välillä. Jos viimesen vartin pitää sekottamatta, niin saa mukavan rapsakan pinnan perunoille.

Hinta-arvio: 4,30e → 2,15e/laatikko*





Kinkkujuustocroissantit, 30kpl

5dl maitoa            
150g margariinia       
2pss kuivahiivaa       
2 tl suolaa
n. 1kg vehnäjauhoja       
voiteluun 1-2 munaa       
150g voileipäkinkkusilppua   
150g juustoraastetta    

Maidon pitää olla käden lämpöistä. Rasvan voi sulattaa sellaiseksi suht pehmeäksi.

Kuivahiiva sekoitettuna jauhoihin sekä muut ainekset mukaan. Jauhojen määrää en tarkalleen osaa sanoa, kun heitän ainekset mukaan aina silmämääräisesti. Taikinan pitäisi kuitenkin olla samanlaista kuin pullataikinan ja jauhoja tarvitaan myös alustamisvaiheessa pöydällä.

Itse nostatin taikinaa pidemmän aikaa, kun lähdettiin pilkille, mutta varmaan puolen tunnin nostatuskin riittää. Kaulitaan peltipitsan tapaan neliöksi alustuksen jälkeen ja voidellaan pinta munalla. Sitten juustoraaste ja kinkku levyn pinnalle. Leikataan neliö kolmioiksi ja rullataan. Kannattaa laittaa rullat pellille kärkipuoli alle, niin pysyy uunissa kunnolla kiinni. Voidellaan päältä munalla.

Paisto 225 asteessa, mutta en muista aikaa. Oli varmaan 15min. Kukin näkee ajan, kun kyttää ekan pellilisen paistumisen. 

Hinta-arvio:  yht. 3,35e *






*Lidlin hintatason mukaan. (Ohjeet sisältävät myös tarjoustuotteita.)