Kotityölakko, päivä 13

 

Pakko oli tehdä pikku poikkeus lakkoiluun ja täyttää tiskikone. Kaikki lautaset ja aterimet loju likasina ympäri pöytiä ja tiskipöytä oli täysi kippoja ja kuppeja. Tuli vasta jälkeenpäin mieleen, että jos olisin ”fiksusti” tehnyt, niin olisin tiskannut vain itselleni ja Artulle tarvittavat astia ja jättänyt tiskarin täyttämättä. Paitsi, että tossa romuläjässä ei olisi mahtunut edes haarukkaa pesemään purkamatta isompaa osaa tiskeistä johonkin sivuun.

Keräyspaperit myös pinosin ja pakkasin uudelleen. Joku valopää oli ohi mennessään leväyttänyt pinon vintin rappusista eteisen lattialle ja siitä ne sitten oli hienosti kastunut märkien kenkien talsiessa ylitse. Tietenkään niitä hiekkasia ja märkiä kenkiä ei voinut sitten siihen eteiseen jättää kuivumaan niiden jo valmiiksi märkien lehtien päälle vaan ne piti tuoda keittiön nurkkaan valuttamaan moskansa. Kukaan ei varmaan arvaa, kenestä puhun.

Ruuan tein töiden lomassa. Niinkin vaativaa kuin riisipuuroa. Muksujen herkkua, mutta eihän se tietenkään kenellekään vaativampien makunystyröiden omaavalle maistu. Iltaruuaksi on nyt uunissa tulossa kanaa. Jos joku ei siitä tykkää, niin voi sitten miettiä: kumpi oli ensin muna vai kana. Munatilanteen voi itse tarkistaa jääkaapista, jos haluaa.

Alkupäivien ärsytys porukan saamattomuuden suhteen on aika hyvin vaihtunu ketutuksen kautta välinpitämättömyyteen. Ei paljon kiinnosta, kun ei ketään muutakaan näytä kiinnostavan. Jotain pikkuhommia muksut on välillä tehneet, pesseet omat pyykkinsä jne, mutta pääasiassa kaikki paikat on mullin mallin. Mikään kama ei tunnu löytävän takaisin paikalleen ja tavarakasoja on tasan joka tasolla, mihin niitä vaan saa pinottua.

Tänään totesin, kun Antti etsi taskulamppua, että aina sen paikka on ollut magneetilla kiinnitettynä jääkaapin ovessa ja jos hän ei itse sitä ole edellisen käyttönsä jälkeen voinut paikoilleen laittaa, niin ihan sama minulle, missä sekin on. Itselläni on yksi lamppu jemmassa liiterissä käyntejä varten, mutta ei ole aikomustakaan antaa sitä muiden käyttöön.

Eteinen on niin järkyttävä mylläkkä, että sieltä ei löydä mitään. Antin takista on ripustuslenkki rikki, mutta henkaria ei kuulemma voi käyttää. Vaatii ilmeisesti liikaa liikkeitä ja energiaa. Sitten, kun se takki ei pysy pelkästä kauluksesta naulakon nupissa kiinni, niin on kenkien seassa lattialla. Siellä ne hanskat, pipot ja villasukatkin on kurien keskellä lattialle tiputettuna, kun on omia hanskojaan hyllystä etsinyt ja ”kiireellä” pitänyt lähteä ulos. Ei ”ehdi” jälkiä korjata. Tänään riisu Artulta ulkovaatteet keittiön lattialle ja siinä ne sitten lojui aikansa, kunnes potkittiin eteisen lattialle. Hienossa kunnossa näyttää olevan keittiön vaalea mattokin...

Pienellä mielenkiinnolla odottelen joulua. Joulusiivouksen olen yleensä aloittanut hyvissä ajoin ja sitten porukalla aaton aattona siivottu kaikki loput ennen kuusen sisälle tuontia. Tässä mietiskelin, että jos täällä oikeasti porukka haluaa jouluna huushollin olevan tässä kunnossa, niin se ilo heille suotakoon. En aio osallistua päinvastaiseen toimintaan. Voi olla, että ne yrittää laskea sen varaan, että minulla pinna palaisi ja alkaisin puunaamaan. Ei tule tapahtumaan. Saan kinkun isältäni joululahjaksi, sen paistan ja laatikot on valmiina pakkasessa. Siinä on joulutarjottavat. Enempää en ruokienkaan suhteen tee. Ja jos teen, niin syön itse junnun kanssa. Pihtaus ja säännöstely kunniaan.

(Kokkailujen suhteen kuitenkin pidän varauksen, koska muistin, että otin pakastimesta kalaa sulamaan lohipiirakkaa varten ja päässä on muhinut pari eri sovellusta voitaikinasta. Joten, jos siis hieman vedän sanojani takaisin...)

 

Perjantain pähkäilyä

Huh, mikä päivä! Sössin eilen yhden asiakkaan tietojen lähettämisen, kun kone temppuili. Tiedosto, kun tulee lähetetyksi tekniselle, niin itse en sen tietoja enää sen jälkeen pysty muuttumaan. Onneksi kuitenkin teen myös ihan paperille kunkin asiakkaan kohdalla muistiinpanoja ja pystyin niiden perusteella lähettämään korjauspyynnön tekniselle.

Sama moka on tapahtunut pari kertaa aiemminkin ja tänään tekniikka ihmetteli, miten pystyn muistamaan niin paljon tietoa asiakkaasta. Muillakin tutkijoilla on kuulemma ollut vastaavia mokalähetyksiä, eivätkä he ole pystyneet muistamaan asiakkaiden puuttuvia tietoja niin, että tulokset olisi voinut korjata.

Kerroin tekniikalle tuosta omasta ”manuaalisesta varmuuskopioinnista” ja hän vinkkaa siitä myös muille tutkijoille. Kuuleman mukaan uusien tekijöiden kanssa on alusta asti ollut hiukan ongelmia tulosten ja tekniikan käsittelyissä. Tuli oikeasti hyvä mieli siitä, että työtäni tunnutaan arvostettavan ja omia, toimivia työtapojani ollaan valmiita suosittelemaan muillekin :)

Työt on tältä viikolta jo periaatteessa tehty tuloksien mukaan, mutta huomenna aion ottaa vielä extraa muutaman tunnin. Olen nyt reilu viikon pitänyt kotityölakkoa (jotain ihan välttämättömämpiä hommia vain tehnyt) ja huomiselle olen kirjoittanut listaa muulle porukalle kaikista ”vaadituista” kotitöistä. Saavat sitten keskenään tapella ja setviä, kuka tekee mitäkin. Ainoa, mikä minua kiinnostaa on se, että kaikki hommat tulevat tehdyksi. Aina on hyvä syy tehdä töitä, jos sillä välttää muiden jälkien moppaamisen, hah!

Antti saa aloittaa siivoamisen jo tänään. Hänellä on tapana jättää kaikki tavarat aina siihen, mihin ne kädestään sattuu pudottamaan. Työkokeilupaikasta tänään kotiutessaan toi tullessaan jonkun pesujauhepullon ja jätti sen keittiön työtasolle. Pikkupoika kiinnostui pullosta ja sitä yrittäessään kurkotella, tipautti pullon lattialle ja puff. Ilmeisesti korkki oli jotenkin viallinen. Artun otin olkkariin leikkimään ja herra saa siivota jäljet, kun tulee jäähallilta. Mitäs ei vienyt pulloa vessan siivoustelineeseen, missä muitakin pesuaineita pidetään.

Tässäpä tämä pääntyhjennyspäivitys. Salkkareiden jälkeen aion vielä katsella taustamatskut tulevaan näyttötyöhön ja ehkäpä jonkinlaisen rungon artikkelille kirjoitella. Huomenna se olisi pakko saada tehtyä, koska Anssilla on sunnuntaina koko päivän kestävä pelireissu ja sinne pitää vanhemman lähteä mukaan eli sain nakin. Antti on kuulemma niin väsynyt työpäivistä, että ei jaksa lähteä. No, huomisen jälkeen todellakin on sitten väsynyt...

Viikonlopun puuhastelut

Pihatouhut eteni hyvää vauhtia viikonlopun aikana. Lauantain käytin peräpihan raivaamiseen ja haravoimiseen. Puukasoissa oli jonkun verran sellaista tavaraa, että saa suoriltaan heittää polttomonttuun pienen kuivattamisen jälkeen. Suurin osa oli kuitenkin sellaista pölliä ja pidempää tavaraa, jotka sysäsin taas Antille työstettäväksi.

Ilmeisesti se kikkakakkonen toimii kohtalaisen hyvin, että itse olen koko ajan tekemässä jotain, jolloin Anttikaan ei pääse ”lusmuilemaan” omista hommistaan. Lauantaina sirkkelöi ja illan suussa lähti sisälle Artulle antamaan ruokaa. Pikkupoika oli touhunnut pihassa koko päivän ja simahti kesken ruokailun. Anssi ja Anni menivät yökylään mummulle, joten ajattelin käyttää tilausuutta hyväkseni, lyödä pillit pussiin pihahommien suhteen ja mennä ongelle. Antin kontolle jäi saunan lämmitys.

Sunnuntaina Antti sai kaikki pöllit pilkottua. Aika pökkelöä tavaraahan se oli, mutta joutaahan niillä kesäsaunaa lämmittämään. Näin lämpöisillä keleillä ei tarvitse poltettavassa puussa olla kummoista lämpöarvoa, kun sauna kuitenkin lämpiää vaikka yhdellä pesällisellä pikkutikkuja.

Koska peräpihan raivaus ylimääräisen romun osalta oli suoritettu, niin laitoin valkeat polttomonttuun ja aloin lajittelemaan tarkemmin löytynyttä sälää. Lastulevy pinon ja vanhat trukkilavat pilkoin lekalla (sillä seurauksella, että sääressä on naulan mentävä reikä, yök). Levyt menevät jossain vaiheessa jätekuorman mukana keräykseen, mutta saapahan ne pikkasen nätimmin ja pienempään tilaan säilöön ennen sitä.

Nokkosten juurakkoja vetelin maasta ylös samalla, kun valvoin tulta. Löysin myös ”kaivauksien” yhteydessä vanhat liuskekivilaatat, jotka vielä siinä vaiheessa olivat näkyvissä, kun tänne muutin. Keräilin myös vanhoja savupiipun tiiliä ja kiuaskiviä kasalle. Tarkoituksena niistä olisi reunustaa kapoinen kasvi/kukkamaa ulkorakennuksen seinustan viereen. Ensi ajatuksena oli, että kokeilisin istuttaa siihen tänä kesänä kokeeksi niitä hyötykasveja, jotka eivät varsinaisella kasvimaalla ole lähteneet kasvamaan. Jos mitään ei tapahdu, niin syksyllä tai ensi keväänä istutan samalle paikalle kukkia.

Viikonlopun saldona peräpiha alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, mitä se oli silloin, kun tässä torpassa asui vain nainen kahden lapsensa kanssa. Vaikka ensin olin sitä mieltä, että Antti saa itse setviä keräämänsä läjät ja hoitaa pihan siistimisen jäljiltään, niin ehkä kuitenkin oli parempi, että itse tartuin toimeen. Antin vauhdilla setvimiseen olisi mennyt samat neljä vuotta, mikä tuon sotkun aikaansaamiseksikin on kulunut.

Kotilaiskat ja ahkerat

Linkki alkuperäiseen juttuun tästä.
Pakko tarttua ylläolevan jutun aiheeseen, koska hiukan ”huvitti” nuo kotitöiden tuntimäärät naisen ja miehen suhteen jaettuna. Sinällään varmaan ajankohtainen artikkeli moneenkin talouteen, mutta tuli tästä mieleen Antin suhteemme alkuaikojen huumassa tehdyt lupaukset. Tiivistettynä kyseiset lupaukset sisälsi sen, että hän osallistuu vähintäänkin yhtä paljon kotitöihin kuin minä. Alku sujuikin melko mallikkaasti, vaikka molemmat olivat vuorotöissä. Tietenkin päävastuun lapsista kannoin silloin itse, omia kun ovat, mutta koti- ja remppahommissa opastin Antin alkuun. (Alkujaan ei osannut edes ruuvimeisselijä käyttää, mikä rempattavassa talossa kuitenkin on aika tarpeellinen taito.)

Koska kaikki sujui suhteellisen hyvin, niin Antti alkoi puhumaan yhteisen lapsen hankkimisesta. Ajattelin, että hyvä isähän hänestä tulee sen perusteella, mitä oli ollut vanhempien lasten kanssa ja aikaisemmin on ollut myös päiväkodeissa ja henkilökohtaisena avustajana kehitysvammaiselle lapselle.

Vuoden verran siinä meni ennen kuin aloin odottamaan Arttua. Plussaus tapahtui huhtikuussa 2010 ja laskettuaika tuli joulukuulle. Kevät ja kesähän on suhteellisen helppoa aikaa vanhemmassakin talossa, kun ei tarvitse erikseen puita kantaa ja aamusta iltaan lämmittää. Puutarha- ja remonttihommat on itselle aina ollut sitä arjen herkkua, mitä tykkään tehdä. Näissä asioissa en siis paljon apuja kaipaillut (tietysti painavat multasäkit ym erikseen, kun silloinen työ rasitti selkää muutenkin). Kuitenkin syksyn tullen, kun piti lämmmityspuita tehdä talven varalle ja kun varsinainen lämmityskausi alkoi, kaikki muuttui. Tai kaikki muuttui jo silloin, kun Antti jäi elokuussa kesälomalle. Kysyin häneltä, että tekisikö talveksi puita valmiiksi, niin ei tarvitse sitten syksyllä sateessa pilkkoa. Vastaus oli: ”lomalla en tee muuta kuin lomailen”.

Saunan lämmityspuut kesänkin aikana kuitenkin oli tehtävä ja niitä ”ihan kuntoilun vuoksi” sahailin ja pilkoin. Saipahan pihaakin siistimmäksi kaikesta puusälästä. Totuus kuitenkin iski aika karuna sitten, kun alkoi syksyn varsinainen lämmityskausi syksyllä sisätiloissakin. Kannoin puita lihalaatikoilla sisälle ja hoidin lämmityksen itsekseni aina, kun en ollut töissä. Lisänä loppuraskaudessa oli lumityöt. Neuvolassa viikolla 32 ollessa, terkkari sanoi, että kaikki on alapäässä nyt siinä kunnossa, että vauva voi syntyä koska tahansa. Mitään ylimääräistä ei saisi hötkyillä.

Selän takia jäin syksyllä pois töistä, mutta sen kummemmin en terkkarin kommentteja ajatellut, koska lämmitys oli kuitenkin hoidettava. Vaikka sitten ilman puidenkantoapua. Silloin, kun selkä ei antanut kantamista anteeksi, niin pyysin isompia lapsia tuomaan puita sisälle. He kuskasivat puut pulkilla liiteristä eteiseen. Ilman heidän apuaan en olisi pärjännyt raskauden viimeisiä aikoja.

Kun synnytys alkoi, en edes tajunnut sitä synnytykseksi. Selkä oli siinä vaiheessa ollut muutaman kuukauden tauotta kipeä ja ajattelin vihlaisujen johtuvan vain siitä. Jälkikäteen ajatellen, niitä supistuksiahan oli ollut koko syksyn. En vain tajunnut, kun edellisestä synnytyksestä kuitenkin oli melkein kymmenen vuotta. Poika syntyi alle kahden tunnin päästä siitä, kun tajusin, mistä oli kyse. Kolme minuuttia sen jälkeen, kun pääsin sairaalan ovista sisään. (Jälkikäteen ajateltua varmaan kivat katseltavat synnäriosaston käytävällä istuvilla miehillä. :D )



Tää juttu nyt pomppas aiheesta viidenteen näköjään :) Piti kirjoittaa noihin kotitöiden jakoon liittyvistä asioista ihan näin pelkän tämän päivän perusteella. Nopea yhteenveto siis tämän päivän tapahtumista ja tuosta kuvasarjasta, minkä otin, kun Voicen artikkelin olin lukenut.

Jutun luettuani pikkasen aikaa pyörittelin silmiäni. Pidän summittaista ”kirjanpitoa” kaikkien perheenjäsenten tekemistä kotitöistä vihkoon. Isommat lapset saa käyttörahansa sen mukaan, mitä ovat tehneet. Itse hyödynnän listaa lähinnä siinä vaiheessa, kun olen kipeänä ja käskytän jotain tekemään jotain. Vihko on jo pidemmän aikaa puhunut aika karua kieltä. Ei enää riitä toi ”keskimäärin 71 tuntia viikossa”, jos otetaan kaikki ihan normaalit kotityöt mukaan laskuihin meidän huushollissa.

Tuon kuvasarjan otin päivällä ennen ruuan laiton aloittamista. Eilen illalla putsasin hellan päälliset leivän paistamisen jälkeen. Tänään tein ruuan puuhellalla ja siirsin kasarin sähköhellalle, kun siitä on helpompi lastenkin ottaa ruokansa. Ensimmäinen ruuan hakija oli Antti ja sen jälkeen on otettu pari jälkimmäistä kuvaa. Vaikka meillä menisi pelkästään jo normaaleihin kotihommiin useampi kymmenen tuntia viikossa, niin ärsyttävintä on se, että aikuisen ihmisen jälkiä joutuu siivoamaan. En todellakaan aio odotella ”sitä päivää”, jolloin Antti lunastaisi taas lupauksensa johonkin kotiin liittyvässä asiassa. On se nyt jo niin nähty.