lauantai 26. marraskuuta 2016

Perunabataattimuussi munalla ja uunipossu, viikonlopun safkat kerralla




Ostin tarjouksesta possun fileepalan. Liha oli valmiiksi marinoitu, joten se ei tarvitse muuta kuin laittaa uuniin.



Paistoin lihaa parisen tuntia. Ensimmäisen tunnin paistoin 225 asteessa ja toiselle tunnille laskin lämmön 200 asteeseen.



Koskaan aiemmin en ole lisännyt muussiin kanamunaa, 
mutta nyt päärin kokeilla. Tässä ohje (kattilan koko 5l):

n. 2 kg    perunoita
1             keskikokoinen bataatti
1             iso sipuli
n. 4-5 dl lämmitettyä maito 
              (osan maidosta voi korvata keitinvedellä halutessaan)
n. 50g     voita
3             munaa
               suolaa maun mukaan

Perunat, bataatti ja sipuli kuoritaan ja pilkotaan. Keitetään ne kypsiksi. 
Kun kasvikset ovat kypsiä, kaadetaan ylimääräinen keitinvesi pois. Joukkoon lisätään lämmitetty maito ja voi. Ainekset soseutetaan tasaiseksi massaksi.











Soseen sekaan lisätään munat ja suolaa. Makua voi tarkistella omaan suuhun sopivaksi.




Muussikattila nostetaan takaisin levylle miedolle lämmölle (levy kolmosella tai nelosella) ja annetaan vetäytyä noin 10-15 min. Valmista se on, kun ylimääräinen notkeus on hävinnyt ja sose jää kauhalla nostettaessa "muotoiltavaksi".













 Sinihomejuustokastike (litran verran)

n. 40g voita
4 rkl    vehnäjauhoja
1 l       maitoa
100g   sinihomejuustoa (1/2 pkt)
1/2 tl   suolaa






Sulatetaan voi kattilassa ja lisätään joukkoon jauhot. Seos saa jäädä tahnamaiseksi. Levun pidin nelosella, ettei kastikepohja pääse kärähtämään.





Lisätään voi-jauho -seoksen joukkoon maito ja sekoitetaan tasaiseksi. Sen jälkeen voi lisätä sinihomejuuston palat. Kastike valmistuu vartissa, mutta kannattaa sekoitella välillä. 





Salaattia sopiva määrä pilkkonen vaikka näistä aineksista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti