Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteinen aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteinen aika. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu meni jo



Kotityölakko piti ennen pyhiäkin suhteellisen hyvin. Muksut hoitivat hyvän osan joulusiivouksesta ja yllättävän hyvin hoitivatkin. Ihana nauttia siististä kodista näkemättä itse vaivaa asian eteen :)

Joulu aatto meni suurimmaksi osaksi liikenteessä ollessa. Antille sanoin ennen aattoa, että bensaa ei sitten kovin paljon ole, eikä uutta olisi oikein varaa tankata. Hän kuitenkin oli sopinut muutaman lahjojen vienti keikan aatolle ja niitä oli kuulemma mahd otonta perua. Kävikin sitten niin kuin ennen joulua ounastelin, että viimeiset käyttörahat menivät ylimääräiseen tankkaukseen aatona. Pakko oli tankata, koska kotio ei olisi muuten reissusta selvitty. Ylimääräisiä kilometrejä kun tuli lähemmäs sata... ei voinut jättää niitä suihkusaippuapulloja viemättä. (Antti sai työkokeilupaikasta viallisesti pakattuja tuotteita ja antoi niitä tutuilleen lahjaksi.)

Sairas sukulaiseni haettiin aattona käymään kotonaan joulusaunassa ja sen jälkeen pääsi syömään jouluruuan vanhempieni luokse. Olimme myös siellä illan lasten kanssa ja pääsimme kotiutumaan vasta yhdeksän jälkeen illalla. Pukin tuleminen venähti (taas) loppuillalle, mutta eihän se haittaa, koska jouluyöhän on valvomista varten.

Pyhät olimme kotona ilman sen kummempia ohjelmia. Muksut saivat lahjaksi muutamia pelejä ja niitä olemme pelailleet ahkerasti. Sain itse lahjaksi muutaman suklaarasian ja niistä olen jaellut pelipalkintoja aina voittajalle. Itselläni on palkintoplakkarissa puolen tunnin hieronta (panoksena oli aina 5min/voitto). Voitin hierontapätkiä enemmänkin, mutta Anssi laittoi niitä joissakin peleissä miinuspanokseksi ja tietty hävisin juurikin ne pelit :)

Eilisen ja tämän päivän tein taas töitä normaalisti. Työlistoja lähettäessä huomasin, että sähköpostiini oli tullut eilen tämän kuun palkkalaskelma. Nyt vain jännitetään sitten sitä, tuleeko palkka ajallaan maanantaina tilille. Se asia, kun on niin monesti ollut epävarmaa. Rahaa on tällä hetkellä kolikoina alle kaksi euroa, joilla juurikin saa pari maitoa maanantaihin asti. Antille tekisi mieli pläjäyttää kahvikielto päälle, koska imee sitä kui simo hilloa. Tarvii sitä maitoa muutkin. Esmes lapset ruuan kanssa, mutta eräälle se oma napa tuntuu olevan tärkeempi kuin lasten ruokajuomat (muuten kyllä riittää omatekoista omppomehua, että siitä ei ole kiinni).

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Uunikasviksia ja pähkinäpihvi



   
   
   
   
   
   
   


Perunoita kuorin ja pilkoin 15 kappaletta. Vuuan pohjalle tilkka öljyä ja sekoitellaan niin, että öljy tarttuu perunoihin. Mausteeksi suolaa ja pippurirouhetta myllystä. Uuniin 225 asteeseen keskiritilälle ja noin 20 minuuttia.
Uunikasviksina tomaattia, retiisiä ja suippopaprikaa. Mausteeksi basilikaa ja kasvisten päälle pieniä nokareita voita. Voi laittaa uuniin samaan aikaan perunoiden kanssa, mutta alaritilälle. Paistoaika pikkasen lyhyempi kuin perunoilla, ehkä noin 10 minuuttia uunista riippuen.
Kastikkeen tein ihan kokeilumielessä tarjouksesta ostamastani valmispakkauksesta. Seli, seli, mutta mattopyykillä meni aikaa, eikä meillä kastiketta tuollaisen ruuan yhteydessä lapset käytä. Eli tein pienimmän mahdollisen annostuksen ja paketin ohjeiden mukaan. Syödessä sekoitin kastikkeeseen uunitomaatin sisustan, joten ei maistunut niin paljon pakettisoossille.

Pihvilihana oli Atrian possun ulkofilettä. Leikkasin 5 kpl noin puolen sentin paksuisia siivuja ja nuijin ne ohuiksi.

Kuorrutteeseen:

n. 100g suolapahkinöitä (rouhitaan pieniksi vaikka pakastepussissa kaulimella)
n. 1,5 dl korppujauhoja
1 rkl rosmariinia
0,5tl valkopippuria
1 tl suolaa
1 kanamuna

Nuijitut pihvit pyöritellään kanamunassa ja sen jälkeen muista kuorruteaineksista tehdyssä rouheessa. Paistetaan voissa pannulla. Kypsyvät nopeasti. Paistoaika noin minuutti/puoli.

Periaatteessa kaikki muut aterian osat saa tehtyä siinä ajassa, kun perunat paistuvat. Tosin Arttu nyt häsäsi apukokkina pilkkomassa ja asettelemassa kasviksia vuokaan, siinä sivussa tempaisi pari kanamunaa rikki pöydälle ym tällaista ylimääräistä touhua. Pihvejä sain pannulle vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muu olikin jo valmiina. Nyt sitten pitäisi vielä pilkkoa lihasta ylijäänyt osa ja siivota sotkut... yhtään paljon huvittaisi.





sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Viikonlopun puuhastelut


Pihatouhut eteni hyvää vauhtia viikonlopun aikana. Lauantain käytin peräpihan raivaamiseen ja haravoimiseen. Puukasoissa oli jonkun verran sellaista tavaraa, että saa suoriltaan heittää polttomonttuun pienen kuivattamisen jälkeen. Suurin osa oli kuitenkin sellaista pölliä ja pidempää tavaraa, jotka sysäsin taas Antille työstettäväksi.

Ilmeisesti se kikkakakkonen toimii kohtalaisen hyvin, että itse olen koko ajan tekemässä jotain, jolloin Anttikaan ei pääse ”lusmuilemaan” omista hommistaan. Lauantaina sirkkelöi ja illan suussa lähti sisälle Artulle antamaan ruokaa. Pikkupoika oli touhunnut pihassa koko päivän ja simahti kesken ruokailun. Anssi ja Anni menivät yökylään mummulle, joten ajattelin käyttää tilausuutta hyväkseni, lyödä pillit pussiin pihahommien suhteen ja mennä ongelle. Antin kontolle jäi saunan lämmitys.

Sunnuntaina Antti sai kaikki pöllit pilkottua. Aika pökkelöä tavaraahan se oli, mutta joutaahan niillä kesäsaunaa lämmittämään. Näin lämpöisillä keleillä ei tarvitse poltettavassa puussa olla kummoista lämpöarvoa, kun sauna kuitenkin lämpiää vaikka yhdellä pesällisellä pikkutikkuja.

Koska peräpihan raivaus ylimääräisen romun osalta oli suoritettu, niin laitoin valkeat polttomonttuun ja aloin lajittelemaan tarkemmin löytynyttä sälää. Lastulevy pinon ja vanhat trukkilavat pilkoin lekalla (sillä seurauksella, että sääressä on naulan mentävä reikä, yök). Levyt menevät jossain vaiheessa jätekuorman mukana keräykseen, mutta saapahan ne pikkasen nätimmin ja pienempään tilaan säilöön ennen sitä.

Nokkosten juurakkoja vetelin maasta ylös samalla, kun valvoin tulta. Löysin myös ”kaivauksien” yhteydessä vanhat liuskekivilaatat, jotka vielä siinä vaiheessa olivat näkyvissä, kun tänne muutin. Keräilin myös vanhoja savupiipun tiiliä ja kiuaskiviä kasalle. Tarkoituksena niistä olisi reunustaa kapoinen kasvi/kukkamaa ulkorakennuksen seinustan viereen. Ensi ajatuksena oli, että kokeilisin istuttaa siihen tänä kesänä kokeeksi niitä hyötykasveja, jotka eivät varsinaisella kasvimaalla ole lähteneet kasvamaan. Jos mitään ei tapahdu, niin syksyllä tai ensi keväänä istutan samalle paikalle kukkia.

Viikonlopun saldona peräpiha alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, mitä se oli silloin, kun tässä torpassa asui vain nainen kahden lapsensa kanssa. Vaikka ensin olin sitä mieltä, että Antti saa itse setviä keräämänsä läjät ja hoitaa pihan siistimisen jäljiltään, niin ehkä kuitenkin oli parempi, että itse tartuin toimeen. Antin vauhdilla setvimiseen olisi mennyt samat neljä vuotta, mikä tuon sotkun aikaansaamiseksikin on kulunut.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Nyt köyhäillään




Aamulla avasin sähköpostin ja tittidiii! Siellähän oli palkkakuitteja! Ajattelin, et hyvä, nyt on sitten palkkakin tilillä. Luulin taas väärin. Ikuinen optimisti pettyi jälleen kerran. Sitten tuli ”Tekniseltä” ilmoitus, että ei tiedä, onko töitä tulossa ennen syksyä. Hän lupasi kuitenkin ilmoitella heti, jos saa jotain tietoonsa. Hyvä niin ja uskonkin siihen. Meillä on ollut aika tiivistä viestittelyä töiden tiimoilta ja hänen kanssaan on helppo toimia työjuttujen suhteen. Jos joku homma ei toimi, niin hän ottaa sen hoitaakseen ja hoitaakin nopeasti. Hyvä tyyppi.


Pomolta tuli noi palkkakuitit sähköpostiliitteinä, mutta viesteissä ei ollut mitään muuta kuin se liite... Taisi ottaa nokkiinsa siitä mun eilisestä viestistä, vaikka se sisällöltään oli vain tosiasioiden toteamista.

Kaikkia kuitteja en plärännyt läpi, mutta palkka oli merkattu kuukausikohtaisesti könttäsummana. Oikeastihan pitäisi erotella tuntipalkka ja provikat sekä se, mistä provikat koostuu. Lisäksi päiväyksissä oli todella paljon heittoja. Huhtikuunkin palkkakuitti oli merkitty toukokuun kuitiksi. Mut jos ihminen ei osaa, niin ei osaa. Tuntuu olevan aika hakusessa kaikki ne palkanlaskennan perusteet, mitä opetetaan ihan merkonomikoulutuksessa. *vinkvink* Nimimerk. ”Kiitettävän paperit liiketalouden pk:ssa”

Tämän päivän ruuaksi tein makaroonilaatikon eilisestä lihapullakastikkeen jämistä. Sitten tutkin kaikki kaapit. Niissä paljon tutkimista ollut, kun viikonlopun jälkeen ei olla käyty kaupassa. Tein päivän pihahommia ja siinä samalla pähkäilin, että mistä repisi safkarahat. Keittelin mehua rapsuista, mutta muuten hyötykasvillisuus on vielä aika olematonta. Pelkkä raparperi ja ruohosipuli ei oikein anna kantimia kolmen muksun sapuskointiin.

Koko pähkäilyn kruunasi se, että mulla oli loppui verkkopankkitunnukset. Oon aika ahkerasti käynyt verkkopankissa seuraamassa tilin tuloa ja uusia ei ole sen takia ehtinyt tulemaan. Viimeinen tunnus meni tänään ja ihan turhaan. Pankkiin on kuitenkin matkaa melkein kymmenen kilsaa tarkistamaan tiliä, samoin kauppaan.

Onneksi tällä viikolla Anssilla ei ole jäätreenejä, joten jos autoa ei saa tankattua, pääsee menemään pyörällä. Kaupparahaongelmaa ääneen pähkäilin, niin Anssi lupasi lainata stipenirahoistaan sen verran, että pääsen ruokaa hakemaan. Koko päivän olen pihaa laittanut ja kerännyt kierrätykseen meneviä metalleja ym. Lastasin kaikki pois menevät rojut autoon ja heitin ne samalla kauppareissulla säästääkseni bensaa (siinä oli niitä seulottuja nauloja ym muita, mitä Antin oli pitänyt viedä jo aiemmin).

Nopeasti lueteltuna meillä siis oli päivällä kaapeissa: pussi makaroonia, 2gk vehnäjauhoja, 2 kanamunaa, eilen pullotettua kotikaljaa, pala voita, 3 tomaattia, 1kg sokeria, mausteita ja kaurahiutaleita, pari sipulia ja valkosipuli. Ei oikein muuta mainittavaa. Tuolta pohjalta lähdin ruokaostoksille ja tuloksena se, että unohdin hiivan. Siis hiivan! (Nakitan sen haun huomenna Anssille, kun menee harkkoihin.)

Kauppaan (Lidl) meni 13,50 euroa ja siinä on noiden aiemmin mainittujen lisäksi tarvikkeet niihin ruokiin, joidenka varassa joutuu olemaan palkan maksuun asti. Siis periaatteesta, koska lapselta rahan lainaaminen on niin syvältä.

Tässä ostetut tuotteet:
6 tomaattia
kurkku
3 maitoa
10 isoa perunaa
herne-maissi-paprikapussi
2 pkt grillimakkaraa
pss makaroonia
pkt riisiä
pkt kaurahiutaleita
leipämargariini
tacokastike
pkt kanamunia
tomaattipyree

Kasvikset oli kaikki tarjouksessa, samoin tacokastike. Sitä en ole aikaisemmin ostanut, mutta ajattelin, josko sopisi risottoon...? Täytyy nyt katsoa, miten näillä vermeillä pärjätään ja kuinka kauan. 

Itse ja muksut varmaan pärjäisikin, mutta Antti voi laukasta koko systeemin reisille. Ei vaan tunnu tajuavan sitä, että päivässä ei tarvitse syödä 6-8 kertaa lämmintä ruokaa ja 4-6 leipää/sämpylää per ateria. On tottunut siihen, että syö päivässä saman kuin minä ja muksut kahdessa. Toisaalta oma ruokavalioni menee siihen 600-800 kcal/pv, että oon aika huono vertailukohde. Maitoa saadaan tarvittaessa muutama tölkki, mutta ei kai sitä kahviakaan tarvitse seitsemää pannullista päivässä keittää...

Mut toivotaan, et tili tulisi ennen viikonloppua. Hankaloittaa monelta osin elämää tollanen sössäily selvien asioiden kanssa. Enkä oikeasti voi taas olla miettimättä sitä, että taas ollaan sellaisessa tilanteessa, mikä ei johdu itsestäni. Laskin sen tilin varaan koko alkukuun. Tai sitten olen todellakin sellanen ihminen, joka kerää elämäänsä aina sen kaiken aineksen.


maanantai 6. toukokuuta 2013

Sateista sunnuntaita puskista








Tämän viikon saldona miljoona hyttysen pistoa ympäri kroppaa ja melkein kokonaan harvennettu väliaita mökkinaapureiden rajalta. Vanha pariskunta ilmestyi jo näinkin aikaisin mökilleen johtuen kaupunkiasunnon putkirempasta. Viime viikonloppuna alkaneet pihapuskien harvennushakkuut ilmeisesti kiinnittivät vanhan parin huomion (ei tässä yhtään naapurin puuhia seurata, ei ;) ) ja sovittiin sitten väliaidankin harvennuksesta. Nyt tuota risupaskaa on siinä määrin kasoilla, että enempää en viitsi mennä katkomaan ennen kuin ensi viikolla saa silppurin lainaksi ja pääsee noistakin kasoista eroon.

Tänäänkin sää oli kuin syksy olisi ollut. Koko päivän on ollut harmaata ja koleaa. Etsin pihalta jotain kevään merkkejä, mutta ainoita olivat kasvamaan lähtenyt ruohosipulipuska, muutama sinivuokko ja viime kesänä istutetut, leviämään lähteneet kalliokasvit. Ajotien laitaan aloittelin jo toissa kesänä kivipengerrystä. Se on sellainen projekti, mikä etenee ihan selän sallimissa rajoissa. Viime kesänä se ei oikein edennyt muuten kuin kasveja istuttamalla. Niitäkään kun ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä voi määräänsä enempää laitella kasvamaan, koska ulkovuoraus siltä seinustalta on vaihtamatta ja sokkelikin kaipaisi vähän... laittamista. 

Viime keväänä tähän aikaan oli puutkin jo hiirenkorvilla. Nyt ei viherrä kunnolla edes nurtsi. Olen tässä muutaman vuoden aikana pihaa tuunaillessa istutellut vaikka mitä ja keväällä on aina ollut jännä nähdä, mikä on lähtenyt kunnolla kasvamaan. Nyt ei malttaisi millään odotella. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpenevää. Jospa sitten pihassakin alkaisi enemmän näkymään jotain elonmerkkejä muutaman pihaoravan lisäksi. Yksi pikkuinen on erityisen kesy ja kiinnostunut lasten touhuista ja leikeistä.

Viikolla hain yhtä parin viikon projektihommaa lisätöiksi. Hakuaika paikkaan loppui tänään ja projektin alku on suunniteltu alkavaksi viikon päästä, joten luultavasti jo alkuviikosta voi odotella tuloksia paikan saannin suhteen. Anttikin haki työpaikkaa, jota oli jo aiemmin hakenut, kun se tuli uudelleen hakuun. Toivottavasti nyt tärppäisi, koska kyseessä on kuitenkin paikallinen yritys ja työmatka olisi lyhyt. Pakkaa sekoittaa vielä vähän sekin, että Anssilla alkoi kuudesti viikossa olevat kesätreenit lätkässä. Treenitauko on ollut vähän liian pitkä ilmeisesti, koska ylimääräinen energia jolpilla on mennyt lähinnä siskon ärsyttämiseen. Mut nyt heitteleen pökköä pesään sitä kesää odotellessa.




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Se, joka vanhoja muistelee, ehkä joskus vähän viisastuu



Tuli tuossa mietiskeltyä vähän taaksepäin, kun pikkupojan kanssa sykyteltiin unten maille...

Jos viime kesää ja silloista elämää vertailee tähän päivään, niin onhan ihan hitosti tapahtunut. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvään suuntaan ollaan menty ja varsinkin Antin kohdalla on tapahtunut suuri muutos parempaan.

Antin paras kaverihan kuoli vuosi sitten talvella ja sen jälkeen Antilla alkoi se masennuskausi ja ryyppääminen. Se juhannuksen aika sai mun kuupan hirttämään kiinni ja sanoin, että tähän taloon ei enää yhtäkään viinapulloa tule. Siitä sopparista Antti on hyvin pitänyt kiinni.

Antin masennuksen suhteen havahduin muutama viikko sitten huomaamaan, että oikeastaan siitäkään ei ole enää mitään merkkejä. Edelleenkään ei avaa postejaan, kun niistä suurin osa on ulosottokirjeitä. Tässä vaiheessa ne ovat lähinnä kuitteja maksusuorituksista, koska osa Antin liiton rahoista menee ulosoton lyhennyksiin. Summa kuitenkin on sitä luokkaa, että lyhentää velkaa ihan hyvin ja käteen jäävä osuus jotakuinkin sama kuin mitä saisi töissä käydessäänkin, kun miinustetaan bensakulut. Pelkkiin normityömatkabensoihin hänellä meni noin 400 euroa kuussa, enemmän jos oli ylimääräisiä vuoroja tehtävänä.

Ehkä sekin on vaikuttanut masennuksen laantumiseen, että se summa, mitä hänellä nyt jää käteen ei pienene siitä, koska ei ole niin isoja vippilaskuja maksettavana joka kuukausi. Uusia laskuja ei ulosottoon enää pitäisi mennä, koska Antti otti prepaidin ja kaikki muut laskulla olevat asiat pyysin häntä lopettamaan. Kaksi autoa meillä vielä on, mutta Antin työmatka-auton hän laitettiin seisontaan (mun auto taas on niin tilava, että on pakollinen treenimatkoilla ym). Onpahan sitten varuilla valmiina, jos töitä sattuu pidemmän matkan päästä löytymään. Täällä työtilanne on niin kuppanen, hyvä jos kymmenen paikallista firmaa kerrallaan ilmottelee mollissa (lähinnä terveydenhoito- ja kasvatusalan paikkoja).

Muutenkin on kaikki kotityötouhuilut piristyneet Antin osalta. Koiralla on karvanlähtöaika ja Antti saattaa pikaimuroida suurimmat pois ennen aamukahvia. Polttopuita on tehnyt sitä tahtia, että niitä romupuitakaan ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Piha kylläkin on sen näköinen, että sitä katellessa ja haravointia ajatellessa pääsee muutama jeesusperkele ajatuksiin. Saisi muutama hetki olla satamatta, niin kuivuisi kaikki rapakot ja pääsisi aloittamaan pihan korjaukset.

Joku päivä tässä parin viikon sisään Antti teki makaroonilaatikkoa ja oli ihan pakko sanoa, että hyvää oli. Alkujaan, kun yhteen muutettiin, niin hänen kokkaustaitonsa oli sitä, että italianpata-ainekset kattilaan ja kaikkee mahdollista kaapista löytyvää sekaan. Ruuan maulla ei niin ollut silloin hänelle väliä ja samaa sapuskaa olisi voinut syödä päivästä toiseen. Nykyään onnistuu muutama muukin perusruoka hyvin. Ilmeisesti koulutus on toiminut :)

Tekee ihan hyvää välillä laajentaa ajatteluaan omaa napaansa ja tätä normirumbaa syvemmälle. Kivempi mennä nukkumaankin, kun huomaa, että pikkuhiljaa alkaa elämästä löytyä taas niitä mukaviakin juttuja. Kunhan jaksaa vähän aikaa miettiä.




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Aamushow




Vähän säpinää aamuun. Superiskän piti tehdä Artulle aamupalaa, kun Antti kerrankin jaksoi nousta ennen puoltapäivää sängystä. Ehtiihän toi poika kaikenlaista, jos vähänkin silmä välttää ja vahinkoja sattuu, mutta siis...

Antti oli keittiössä ja keskittyi omaan syömiseensä. Arttu oli sillä välin mennyt vessaan ja pikkusuihkulla laskenut vedet niin, että lattia lainehti. Keittiöstä kun on suora näkymä vessaan, niin ihmettelen vähän, miksi Antti ei ole voinut persittään penkistä nostaa ja mennä lopettamaan pojan touhut.

Juoksin makkarista katsomaan vessan tilanteen ja pyyhkeitä nopeasti lattialle, niin paljon kuin käsiin siinä hädissään sai. Vessassa ei ole lattiakaivoa, joten ylimääräiset vedet alkoivat valumaan eteisen puulattialle. Huusin Antille, että miksei ole voinut kuivata pojan jälkiä, vaikka oli näköetäisyydellä. Kuulemma piti saada syödä loppuun. Juu, syöminen on varmaan sittenkin tärkeää, kun kosteusvaurioiden takia aletaan lattioita aukomaan ja miettimään rahoja lisäremppaan. Kihisee, niin pirusti päässä, että ei todellista. Miten joku oikeasti voi olla noin välinpitämätön?

Nimimerkki
”Talokauppojen jälkeen paljastuneesta lahovahingosta kertaalleen jo 20.000 euroa maksanut”