Näytetään tekstit, joissa on tunniste mozzarellakastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mozzarellakastike. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tatzikilihapullat ja pastaa mozzarellakastikkeella


Lihapullat (45 kpl)

350g sikanautajauhelihaa
350g naudan jauhelihaa
1 dl tatzikia
3 munaa
1 dl korppujauhoja
3 tl suolaa
rouhittua pippurisekoitusta

Nopea ja helppo lihapullataikina, jonka voi tehdä jo vaikka edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi.
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi massaksi. Annetaan levätä jääkaapissa ennen paistamista ainakin vartin verran. Pyöritellään massa pulliksi ja paistetaan pannulla (/uunissa).

 
Pasta + mozzarellakastike

250g pastaa
1 rkl öljyä
2 tl suolaa
4 kaltattua tomaattia
1 pkt mozzarellaa
0,5 dl tuoretta basilikaa pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
4 valkosipulinkynttä raastettuna



Tomaattien kalttaus: leikataan tomaattien päälle pienet viillot ja keitetään kiuhuvassa vedessä pari minuuttia. Jäähdytetään hetken kylmässä vedessä ennen kuin nypitään kuori irti.

 

Tomaattien keitin veteen lisätään suola ja öljy, jossa pasta kypsennetään. Muut ainekset sekoitetaan kulhossa ja lisätään pastakattilaan ennen kuin pasta on täysin valmista. Keitetään sen aikaa, mitä pastan kypsymistä on jäljellä.





perjantai 19. heinäkuuta 2013

Punajuurimureke, kasvissose ja mozzarellakastike










Punajuurimureke

1 kg punajuuria
2 dl korppujauhoja
3 munaa
1 prk kermaviiliä
50 g voita
2 tl suolaa
pippurirouhetta (valko-, musta-, viher-, cayennepippuri)
ruohosipulia parin sormen paksuinen nippu
1 dl juustoraastetta

 
Punajuuret keitetään (n. 45 min) ja kuoritaan. Lisätään muut aineet kippoon, paitsi ruohosipuli. Sekoitetaan sekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisätään joukkoon ruohosipuli. Massan voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä iltana, koska se on hyvä valuttaa jääkaapissa siivilässä ainakin tunnin ennen paistamista. Massa laitetaan pellille, ripotellaan päälle juustoraaste ja paistetaan 225 asteessa n. 45 min.












Kasvissose

8-10 pientä perunaa
2 pss kasvispakastetta (papu/herne/porkkana/kukkakaali)
0,5 dl maitoa
n. 30 g voita
suolaa

Perunat kuoritaan, pilkotaan ja keitetään kasvikset kypsiksi kaikki kerralla. Kaadetaan keitin vesi pois. Lisätään muut aineet (suolaa oman maun mukaan). Ainekset soseutetaan.






Mozzarellakastike

2 rkl voita
5 dl maitoa
1 prk ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja
100 g mozzarellaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
(ruohosipulia)

Sulata voi kattilassa. Sekoita vehnajauhot maitoon (ei saa olla paakkuja) ja lisää hieman sulaneet rasvan joukkoon. Anna kiehahtaa. Lisää ruokakerma, mausteet ja mozzarellan palat. Annetaan kiehua miedolla lämmöllä, kunnes juustopalat ovat sulaneet.