Näytetään tekstit, joissa on tunniste lätty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lätty. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jogurttiomenalätyt


    
    
    
    
    
    
    



5 dl maitoa
1 dl hapotettua kivennäisvettä
4 munaa
2 rkl vanilliinisokeria
1 Piltti-prk omenahilloa (laitoin omatekoista)
5 rkl maustamatonta jogurttia
1 tl kanelia
2 dl vehnäjauhoja
rasvaa paistamiseen

Tämä ohje ei sovi heikkohermoisen paistettavaksi. On todella pehmeä taikina ja kääntäminen onnistuu parhaiten heittämällä.

Kaikki ainekset sekoitetaan ja annetaan taikinan turvota vähintään vartin. Mulla oli parisen tuntia väliä taikinan teon ja paistamisen välillä. Itse paistoin levyn ollessa vitosella (koelätty kutosella ja sitten himmaus.) paistaessa täytyy lätyn yläpinnan antaa hyytyä rauhassa niin, lätty ei hajoa heitettäessä. Rasvaa pitää olla riittävästi.







   
   
   
   
   
   
   

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Täytetytlätyt


   
   
   
   
   
   
   



Lättytaikina (12 kpl)

8dl maitoa
2 munaa
0,5 kg vehnäjauhoja
1 tl suolaa
paistamiseen rasvaa

Sekoitetaan ainekset keskenään ja annetaan taikinan turvota puolisen tuntia. Paistetaan rasvassa. Paistaminen vaatii hyväpintaisen pannun ja runsaasti rasvaa, koska lätyistä tulee ohuita.

Täytteen tein jämistä ja kasvimaalta saaduista yrteistä.

1 prk kermaviiliä
10 lihapullaa
3 suikaletta pekonia
3 pientä sipulia
100g juustoraastetta
tilliä
ruohosipulia
pippurirouhetta
ripaus suolaa
tomaattia suikaleina
kurkkua suikaleina

Kermaviiliin sekoitetaan silputtu tilli ja ruohosipuli sekä suola, ja pippurirouhe. Annetaan maustua jääkaapissa sen aikaa, kun paistetaan pekoni, sipulisilppu ja lihapullat pannulla. Paistokset lisätään kermaviilisekoitukseen ja sauvasekoittimella muussataan kaikki tasaiseksi tahnaksi.

Tahna levitetään lätyn päälle, lisätään juustoraastetta ja muita täytteitä maun mukaan. Annokset lämmitetään ennen tarjoilua, joko mikrossa tai uunipellillä. Lisukkeina kuvassa on sokerihernettä, sinaappisalaattia (ostin ruukun pari viikkoa sitten Lidlin tarjouksesta ja istutin kasvimaalle juurakon) sekä tavallista lehtisalaattia.