Pleikkari on pirun keksintö

Saattoi hiukan mennä hermo töitä tehdessä... miten voi onnistua saamaan mustekynän puristettua pirstaleiksi kesken kirjoittamisen? Pakko varustautua tästä lähtien lyijärillä.

Eihän siinä mitään, jos joskus on pelipäivä tai sadepäivinä pelataan, mutta tunti tolkulla ruudun edessä tahkoaminen päivästä toiseen ei oikein käy laatuun. Eilen ei töitä päässyt vinttiin tekemään jalkavaivojen vuoksi, niin toisella korvalla tuli koko ajan kuunneltua touhua ympärillä. Tai siis yrittäen tehdä töitä siinä samalla, kun kipeiden koipien kanssa piti pomppia Artun perässä muka nopealla vauhdilla. Aivan toivotonta oli keskittyä uuteen projektiin, jossa on paljon enemmän nopeaa tiedonsiirtoa, asiakkaiden taustatietojen selvittämistä ja tallentamista kuin edellisessä projektissa.

Joka päivä tälla viikolla Antti on istunut töllön edessä tahkoamassa mustaa kapulaa ja unohtanut kokonaan kaikki muut jutut. Alkuviikko tietenkin oli enemmän ookoo, kun oli itsellä aikaa puhailla, mutta nyt tuntuu taas aika hölmöltä, että yhden niskaan kaatuu kaikki kotihommat ja nuorimmaisen vahtiminen työaikanakin. Ja muutenkin tällä viikolla hänellä on ollu tyylinä se, että ei jälkiään korjaa vaan kaikki tippuu kädestä samoin kun se, mitä tipahtaa lehmän nostaessa häntänsä.

Antin veljeltä tuli viesti, että kaukomummu oli pyytänyt häneltä rahaa, koska Antti ei kuulemma ole maksanut velkojaan mummulle. Summa oli ollut lähemmäs lähemmäs tuhat euroa, mitä kaukomummu oli Antin veljeltä saanut. Sanoin jo heti ensimmäiseksi Antille, että tarkistaa maksut verkkopankista, koska summa ei täsmää mitenkään siihen, mitä itsekin olen lyhennellyt lainaa kaukomummulle. Eipä sitäkään saanut aikaiseksi, niin kävin sitten meidän molempien tilit läpi. Koko summa on kaukomummulle maksettu sataa euroa lukuunottamatta, koska joulukuu sovittiin lyhennysvapaaksi kuukaudeksi liiton rahojen maksun kestäessä.

Antin kuulemma tarvitsisi nyt kuitata tuo koko melkein tuhannen euron lainasumma veljelleen. Pyysin häntä ilmoittamaan veljelle, että laina oli jo melkein maksettu ja siitä on verkkopankkitositteet todisteena. Satasen siis Antin kuuluisi maksaa enää ja siitä laitoin puolet veljensä tilille jo menemään eli toinen viisikymppinen on vielä kuitatttavaa. Mitään hän ei kuitenkaan ole veljelleen ilmoittanut, vaikka useampaan kertaan olen muistuttanut. Voi meinaan tulla veljellekin aika yllätyksenä kaukomummun bluffaus. Välillä ottaa aika rankasti ohimon taakse tuollainen toiminta, että noinkin yksinkertaista asiaa ei saada hoidettua. Vaikka kyllähän sen ymmärtää, että kun kaukomummusta on kyse, niin tämänkin asian setvimisestä alkaa taas mahdoton hulabaloo.

Mulla tulee ensi tiliin vielä lauantaihin asti tehdyt työt ja pitäisi yrittää vähän paikkailla tuntisaldoja noiden muutaman ylimääräisen odottelusta aiheutuneen vapaapäivän takia. Ei millään viitsisi suoda ajatuksia nyt kaiken maailman kodinhengettärenä pyörimiselle, sihteeritoiminnalle ja käskyttäjän roolin ylläpitäjänä olemiselle. Arttu menee töiden lomassa siivellä ehkä tunnin pari piirrellessä tai autoleikeissä, mutta ei sen kanssa pysty keskittymään kunnolla useamman tunnin urakointiin. Tuokin on jo ylitiöpositiivisesti ajateltu, koska poika on yhtä nopea käänteissään kuin kala vedessä.

Se, joka vanhoja muistelee, ehkä joskus vähän viisastuu

Tuli tuossa mietiskeltyä vähän taaksepäin, kun pikkupojan kanssa sykyteltiin unten maille...

Jos viime kesää ja silloista elämää vertailee tähän päivään, niin onhan ihan hitosti tapahtunut. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvään suuntaan ollaan menty ja varsinkin Antin kohdalla on tapahtunut suuri muutos parempaan.

Antin paras kaverihan kuoli vuosi sitten talvella ja sen jälkeen Antilla alkoi se masennuskausi ja ryyppääminen. Se juhannuksen aika sai mun kuupan hirttämään kiinni ja sanoin, että tähän taloon ei enää yhtäkään viinapulloa tule. Siitä sopparista Antti on hyvin pitänyt kiinni.

Antin masennuksen suhteen havahduin muutama viikko sitten huomaamaan, että oikeastaan siitäkään ei ole enää mitään merkkejä. Edelleenkään ei avaa postejaan, kun niistä suurin osa on ulosottokirjeitä. Tässä vaiheessa ne ovat lähinnä kuitteja maksusuorituksista, koska osa Antin liiton rahoista menee ulosoton lyhennyksiin. Summa kuitenkin on sitä luokkaa, että lyhentää velkaa ihan hyvin ja käteen jäävä osuus jotakuinkin sama kuin mitä saisi töissä käydessäänkin, kun miinustetaan bensakulut. Pelkkiin normityömatkabensoihin hänellä meni noin 400 euroa kuussa, enemmän jos oli ylimääräisiä vuoroja tehtävänä.

Ehkä sekin on vaikuttanut masennuksen laantumiseen, että se summa, mitä hänellä nyt jää käteen ei pienene siitä, koska ei ole niin isoja vippilaskuja maksettavana joka kuukausi. Uusia laskuja ei ulosottoon enää pitäisi mennä, koska Antti otti prepaidin ja kaikki muut laskulla olevat asiat pyysin häntä lopettamaan. Kaksi autoa meillä vielä on, mutta Antin työmatka-auton hän laitettiin seisontaan (mun auto taas on niin tilava, että on pakollinen treenimatkoilla ym). Onpahan sitten varuilla valmiina, jos töitä sattuu pidemmän matkan päästä löytymään. Täällä työtilanne on niin kuppanen, hyvä jos kymmenen paikallista firmaa kerrallaan ilmottelee mollissa (lähinnä terveydenhoito- ja kasvatusalan paikkoja).

Muutenkin on kaikki kotityötouhuilut piristyneet Antin osalta. Koiralla on karvanlähtöaika ja Antti saattaa pikaimuroida suurimmat pois ennen aamukahvia. Polttopuita on tehnyt sitä tahtia, että niitä romupuitakaan ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Piha kylläkin on sen näköinen, että sitä katellessa ja haravointia ajatellessa pääsee muutama jeesusperkele ajatuksiin. Saisi muutama hetki olla satamatta, niin kuivuisi kaikki rapakot ja pääsisi aloittamaan pihan korjaukset.

Joku päivä tässä parin viikon sisään Antti teki makaroonilaatikkoa ja oli ihan pakko sanoa, että hyvää oli. Alkujaan, kun yhteen muutettiin, niin hänen kokkaustaitonsa oli sitä, että italianpata-ainekset kattilaan ja kaikkee mahdollista kaapista löytyvää sekaan. Ruuan maulla ei niin ollut silloin hänelle väliä ja samaa sapuskaa olisi voinut syödä päivästä toiseen. Nykyään onnistuu muutama muukin perusruoka hyvin. Ilmeisesti koulutus on toiminut :)

Tekee ihan hyvää välillä laajentaa ajatteluaan omaa napaansa ja tätä normirumbaa syvemmälle. Kivempi mennä nukkumaankin, kun huomaa, että pikkuhiljaa alkaa elämästä löytyä taas niitä mukaviakin juttuja. Kunhan jaksaa vähän aikaa miettiä.

Takaisin elämään

Viimeinen kirjoitukseni näyttää olevan viime vuoden heinäkuulta, ajalta ennen mustaa-aukkoa. Vähiin kävi aika kirjoitella tai pikemminkin jaksaminen niinä hetkinä, kun aikaa olisi vähän llutkin. Meinasin oikeesti revetä, kun tajusin tuon, aikaa on kulunut noistakin kirjoituksista yli puoli vuotta. Ja mitä sinäkin aikana on tapahtunut...

Lopetin muut työt viime vuoden syksyllä ja keskityin ainoastaan tutkimusten tekemiseen, koska se oli sekä taloudellisesti- että ajankäytöllisesti kannattavinta. Myyntihommien suhteen päätös oli tosi helppo, koska palkan maksu ja asiakaslistojen saaminen tökki ja tökki. Kaikkien muiden ongelmien keskellä en enää jaksanut alkaa niitä joka kuukausi ”kinuamaan” ja odottamaan saataviani. Ilmoitin irtisanomiseni firman pomolle, joka oli ihan hoomoilasena, että: ”Etkös sää lopettanut jo aikaisemmin?” Selvisi siinä sitten se, että tämä ”myynnintukihenkilö” oli näin ilmoittanut jo hänelle aikaisemmin keksimällä koko jutun itse. Ilmeisesti hänellä myyntipuoli ei oikein vetänyt ja piti kaikki asiakaskontaktointirekkarit itsellään ja ilmoittanut ilman lupaani lopettaneeni työt.

Haastatteluhommien piti alunperin loppua syksyllä, mutta uusia projekteja tuli niin paljon työn alle, että olin niiden kimpussa tämän vuoden tammikuuhun asti. Tällä hetkellä on taukoa ollut noin kuukausi ja odottelen, että tekninen tuki saa seuraavien tutkimusten pohjat valmiiksi. Toivottavasti mahdollisimman pian.

Aikaisemmin olen jo kertonut Antin ongelmista velkojensa kanssa. Niiden suhteen ei näy kuin syvenevä kuilu. Hän edelleen jättää postinsa avaamatta (itseasiassa siitä tulee tässä kuussa vuosi täyteen, kun viimeksi on avannut nimellään tullutta postia), eikä velkataakka ainakaan tulevaisuudessa tule helpottamaan hänen saatuaan viime marraskuussa potkut firman yt-neuvottelujen jälkeen.

Potkut tuli hemmetin huonoon saumaan joulun suhteen. Liiton rahat alkoivat pyöriä vasta tämän vuoden puolella. Pikkasen alkoi korpeemaan se pelkkä makaaminen kotona, kun oli jo kesästä asti tasasesti saikutellut. Yritin jeesata selaamalla työpaikkoja hänelle valmiiksi, hoitelin liiton paperit ja  kirjoittelin valmiiksi työhakemuksia. Hänen tarvitsi vain lähettää ne sähköpostistaan. Luulisi olevan helppoa, mutta... Hmmm.

Nyt, kun töissä on ollut vähän taukoa, olen tehnyt kunnon ryhtiliikkeen. Ainakin omasta mielestäni. Ajattelin, että ei ole minun asia vetää päämäärättömästi perässä roikkuvaa taakkaa. Hoidan vain omat ja lasten asiat, se on siinä. Jotenkin tuon päätöksen jälkeen tuli niin helpottunut olo, kaikki vaikeakin tuntuu nyt helpommalta. Nyt on kaikki menot ja tulot tarkasti kirjanpidossa. Vaadin ja siis todellakin vaadin Antilta joka ikisestä kulutetusta sentistä kuitin, koska hänen ensimmäiset liiton rahansakin menivät nettipelaamiseen ja toisistakin melkein puolet. Niin ei muuten tule tapahtumaan enää tässä talossa. Sitä paitsi, kirjanpito-ohjelmaan on erikseen merkattu meidän kummankin varat, joten on helppo seurata, missä suhteessa talouden menot jakaantuu. Tuon tein ihan vaan sen takia, että myöhemmin on varaa veetuilla, jos tulee kinaa jostain perunapussin ostamisesta :)

Mitä mulle kuuluu?

Pitkä tauko on ollut kirjoittamisessa. Välillä tuntuu, että asiat alkavat ratkeamaan ja tunnelin päässä näkyisi valoa. Sitten, kun erehtyy pikkaisenkin huokaisemaan helpotuksesta, niin tulee taas muistutus siitä, miten on turha kuvitella jostain paremmasta.

Kirjoitustauko johtuu siitä, että meillä ei ole viikkoon ollut sähköjä kotona. Koska Antti ei ole postiaan avannut viime syksyn jälkeen, niin niitä maksamattomia sähkölaskujakin alkoi löytyä sen jälkeen, kun sähköt jo olivat menneet poikki. Rästilaskuja on niin isolla summalla, että en millään pysty niitä kerralla maksamaan. Käskin viime maanantaina Antin soittamaan sähköyhtiöihin ja vaikka pistää sopimuksensa poikki, jotta saisin tehtyä uudet sopimukset omiin nimiini. Eipä hän ole saanut aikaiseksi, vaikka joka päivä on kotona ollut nyt saikkuaikana.

Töideni suhteen tilanne on hiukan hankala, koska netti ei toimi meillä kotona. Ostin mokkulan kannettavaani, jota pääsen latailemaan vanhempien luona käydessäni. Tosin tässä koneessani on niin huono akku, että ei toimi ilman laturia tuntia kauempaa.

Antilla oli alkuviikosta aika psykologille (nyt toisen kerran) ja diagnoosina oli vaikea masennus. Jotain mieliala-/nukahtamislääkkeitä hän sai ja uusi aika on taas ensi viikolla. Onhan se hyvä, että tilanne alkaa ratketa hänen osaltaan ja saa apua ongelmiinsa. Niistä lääkkeiden sivuvaikutuksista vaan on ollut aika paljon tälläkin viikolla lehdissä ja ainakin Antin käytös muuttuu aggressiivisempaan suuntaan, kun hän lääkkeen on ottanut.

En halua mitätöidä tai aliarvioida masennuksen vaikutusta hänen elämäänsä tai meidän muiden perheenjäsenten elämää koskettaen. Jotenkin vaan viime aikoina on tuntunut siltä, että olisi yksi lapsi lisää huollettavana ja kivireki perässä vedettävänä. Pienintäkään apua esimerkiksi kotitöiden suhteen on Antilta turha odottaa vaan pikemminkin päinvastoin. Toissapäivänä olin saanut lattiat mopattua, eivätkä ne olleet vielä ehtineet kuivua. Antti tuli kengillä sisälle ja kuraiset kengänjäljet kulki koko huushollin läpi. Todella kivan näköistä valkoisilla lattioilla… Vaikka sitä masennusta nyt ”poteekin”, niin estääkö se muka ajattelemasta muita ihmisiä tai antamasta arvoa muiden teoille.

Voi olla rumasti sanottu (enkä tätä ääneen sanoisikaan), mutta ei masentunut henkilö voi upota vaan pelkkään välinpitämättömyyteen muita kohtaan. On minullakin oma elämä, enkä halua käyttää sitä kokonaisuudessaan toisen aikuisen ihmisen asioiden selvittelyyn ja jälkien korjaamiseen. Mutta tietenkään Antiltakaan ei tällä hetkellä voi ”vaatia” mitään, edes sitä, että hän joskus kysyisi: ”Mitä sulle kuuluu?”