Näytetään tekstit, joissa on tunniste etätyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etätyö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vihreää valoa



 
Näyttäisi nyt siltä, että olisi työpaikka plakkarissa. Näillä puheilla tuntuisi palkkaus olevan kohdillaan sekä työajat joustaisi samoin kuin tutkimustenkin suhteen olen tehnyt. Työnkuva painottuisi vanhojen sopimusasiakkaiden neuvontaan ja sopimusten päivittämiseen.

Tässä nyt vaan on yksi mutka matkassa. Mun koneesta on rikki nuo molemmat tikkupaikat ulkoisille lisätarvikkeille. Mokkula toimii tällä hetkellä erillisille piuhalla ubs:n kautta. Nyt tarvitsisi selvittää, miten tähän vehkeeseen saa liitettyä kiinteän mokkulan vai saako ollenkaan. Työohjelmisto tarvitsee nimenomaan sellaisen toimiakseen. Katselin laitteita jo verkkokaupasta, mutta en uskalla tilata ennen kuin olen käynyt kivijalkaliikkeessä kysymässä lisäinfoa. Sinne sitten, kun Antti palauttaa auton töidensä jälkeen.



torstai 20. maaliskuuta 2014

Työt starttasivat



Tämän viikon hyviin uutisiin:

työnhaku ei ole varsinaisesti tuottanut tulosta niiden hakemusten osalta, mitä olen lähetellyt. Tosin edelleen on monessa paikassa haku auki, joten lopputuloksesta ei voi olla vielä varma. Tällä viikolla en yhtään uutta hakemusta ole laittanut, koska sopivalta tuntuvia työpaikkailmoituksia en ole löytänyt.

Niiden aiemmin tekemieni näytetöiden pohjalta on nyt pari projektia varmistunut. Ensi viikon puoli väliin asti siis ollaan leivän syrjässä kiinni :)

Fressasin pari aiemmin toiminnassa olleet kotisivuni. Homma kannatti, koska sivut osaltaan tukivat tekemiäni muita näytteitä. Päivitysten jälkeen meni kaksi tuntia, kun ensimmäinen toimeksianto tuli ja saman päivän iltana tuli toinen.

Toinen asiakas vaikuttaa melko lupaavalta. Eilen keskustelin hänen kanssaan projektin sisällöstä tarkemmin. Alustavasti puhuimme myös useammasta toimeksiannosta, jos tämä juttu nyt onnistuu ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Aika Wau! -tunne, kun kyseessä voi olla ensimmäinen vakkaritoimeksiantaja :)

Osta aito Bud kylpyankka. Varastossa yli 30 erilaista.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kiveltä kivelle pomppien, ettei jalat kastu


 


Huomaa taas Antista, että pakollinen pelitauko rahan puutteen takia on menossa. Niin on äreä, että koko ajan ilmassa on räjähdysherkkätila.

En enää luota siihen, että jos kauppaankin antaa tietyn rahamäärän mukaan ja pyytää loput tuomaan kuitin kanssa takaisin. Ei mene enää selitykset läpi, että osa vaihtorahoista on voinut tippua johonkin tai ei ole muistanut ottaa kuittia. Olen tämän viikon kauppakäynnit hoitanut samalla, kun on sairaalassa käynyt.

Pienesti alkaa kyllä omaankin hermoon nappaamaan se, että toinen vaan ärisee ja märehtii koneella pelejä katsellen (eli ei mitään normaalista poikkeavaa). Eilen ennen sairaalaan lähtöä pyysin Anttia laittamaan saunan lämpiämään sillä välin, mutta edes pihavaloja ei ollut sytytetty, kun tultiin lasten kanssa kotiin. Tietokonetta oli tuijottanut koko ajan.

Aika suuri helpotuksen huokaus tuli, kun H:n kanssa viestiteltiin tilanteesta ja kerroin myös sen, että Antti on uhannut viedä Artun mukanaan, jos pistän sen pihalle. H sanoi, että hän ja Antin isä ovat molemmat sitä mieltä, että Antti on kykenemätön elämään kahdestaan lapsen kanssa. Tietävät Antin taustat ryyppäämisenkin suhteen ja sen, että myös viinan kanssa häneltä helposti karkaa mopo käsistä. Silloin millään ei ole mitään merkitystä. Ei edes omalla lapsella.

Mun mielestä täydellinen pesäero Anttiin tulee jossain vaiheessa. Nyt vaan keskityn siihen, että saan omat työkuviot pyörimään niin, että pärjätään lasten kanssa ilman ”vuokratuloja” (lue: vuokramenoja). Hakuaika siihen haluamaani koulutukseen alkoi maanantaina ja hakemuksen laitoin heti. Se asia vaan vaatii odottelua. Jos koulutuspaikka tärppää ja tutkintoon valmistuu, niin työtarjontaa piisaa ja palkka on aika paljon parempi kuin nykyisellään. Peukut pystyyn :) (ja varpaat)

Nyt olen herätellyt henkiin myös vanhaa liikeideaani, jota olen lähtenyt työstämään. Samalla idealla toimin joitakin vuosia sitten, mutta homma jäi jäihin muiden töiden ja kotitilanteen takia. Nyt olen fressannut sitä viritelmää ja tämän päivän tuotosten suhteen tuloksena on aika hyvät uudistetut pohjat. Pää on vaan tässä vaiheessa niin tööt, että tarvitsee ottaa aikalisä ja katsoa huomenna asioita uusin silmin.

Normityöhakemuksia olen tälläkin viikolla laittanut eri projekteihin. Aikaisemmin hakemistani paikoista ainoastaan yhdestä on hakuaika nyt mennyt umpeen ja sieltä tulikin jo ”kiitos hakemuksestasi, mutta tällä kertaa ei tärpännyt” -viesti. Hei! Ja itseasiassa tuli yksi suora työehdotuskin yhdeltä firmalta! Tarjous ei kuitenkaan ihan vastannut sellaista toimenkuvaa, mitä pystyisin sellaisenaan tekemään, mutta neuvottelut ovat kesken tekemäni vastatarjouksen pohjalta :)

Niin ja tänään selvisi sitten sekin, että vanhempien lasten elatussoppareiden uusiminen saa päätöksen ensi tiistaina. Mitään suuria en odottanut sen asian suhteen. Ilmeisesti kuitenkin isän kanssa keskustellut lastenvalvoja oli jotain järkevää hänelle puhunut, koska maksu nousee parillakympillä/nuppi (en vaatinut mitään) ja ainakin näillä näkymin menisi sekin läpi, että sopimus olisi lopullinen indeksikorotuksia lukuunottamatta.

Ja vielä yksi juttu: maankäyttösoppari sähköyhtiön kanssa on nyt lyöty lukkoon. Pienet korvaukset saan siitäkin:) Mut sitten toinen juttu: aiempi pörssisähköön perustuva sähkösopimukseni muutetaan nyt tuntisähkösoppariin ja sen tiimoilta on vielä asiaan perehtynyt yhteyshenkilökin vähän kuutamolla. Kyselin vähän sitä sähkönkulutuksen kontrollointia ja seurantaan liittyviä asioita, niin vaikka uusi sopimus alkaa ensimmäinen päivä ensi kuuta, niin toteutuksesta ei ole vielä mahdollista kuulemma saada tarkempaa tietoa. Eiköhän tuokin asia selviä tässä muutaman viikon sisään. (Niin, siis ajan asiaa kuluttajan näkökulmasta, joka haluaa reaaliaikaisen seurannan myös tuohon sähkön tuntikulutukseen ja senmukaiseen mahdollisuuteen kulutuksen ennakkosuunnittelussa.)

Olikohan tää nyt tarpeeksi sekava/tylsä/liian pitkä/otsikosta poikkeava/kirjoitusmokia täynnä oleva teksti. Olkaa hyvät :D

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Yrittänyttä laitetaan (halvalla?)


Meinasi käpy palaa jo aamusta Anttiin. Aloittaisin kotityölakon uudelleen, jos sillä aiemmin olisi ollut enemmän vaikutusta.

Koska nyt on ollut aika lauhaa kelien puolesta, niin keräsin eilen ja toissapäivänä eteisestä ylimääräisiä asusteita ja paksuimpia talvivaatteetteita pesuun. Tarkoituksena oli ne pesun jälkeen viedä varastoon. Heittelin kamppeita kuivurin jälkeen suoraan jätesäkkiin ja täyden säkin jätin makkarin nurkkaan. Yksi takki oli vielä eilen illalla kuivumassa.

Antti oli eilen hukannut piponsa ja kyseli varapipoa illalla. Sanoin, että ainakin yksi pipo oli pestynä säkissä, voisi etsiä sieltä. Ja mitä tekee mies?! Pipo löytyy säkistä, mutta koko makkari on hujan hajan tumppuja, pipoja ym vaatteita. Pyysin häntä muutamaan otteeseen korjaamaan jälkensä, koska koira kuitenkin menee makoilemaan vaatteiden päälle ja sitten onkin kiva, kun kauheita karvatuppoja on neuleissakin. Ei kuulemma kuulu jälkien siivoaminen hänelle, koska ei ollut pyytänyt pipoa pesemään ja laittamaan säkkiin. Silti kuitenkin jaksaa aina valittaa siitä, kuinka eteinen on täysi tavaraa ja se pitäisi raivata. Kumpsis kampsis parempi? Ei sit kai kumpsiskaan. Yritä tässä nyt sitten imuroida ja mopata.

Ei ole palkka tullut. Ei ole viesteihin vastattu. Aamulla laitoin tutkimuspäälliköllekin jo tiedustelua, että mikä tässä nyt on pelin henki. Ei ole tullut vastausta, vaikka yleensä vastailee sähköposteihinkin muutaman tunnin sisään. Annan armoa vielä tämän iltapäivän ja sitten otan yhteyttä liittoon. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Vessapaperia on pari rullaa jäljellä ja jos se loppuu, niin... Sanomalehti on tehty luettavaksi, mutta sitä ei ruskeallasilmällä lueta.

Joka päivä yleensä katselen työpaikkailmoitukset. Ei niin mitään. Työkkärin varaan onkin ihan turha laskea: koskaan en ole sitä kautta töitä saanut. Tosin tähän mennessä olen koko aikuisikäni aikana ollut ehkä noin kymmenen kuukauden ajan parissa pätkässä oikeasti kokonaan työtön.

Laittelen myös nyt mahdollisimman moneen rekryfirmaan profiileja. Ei ainakaan kukaan pääse ”kehumaan” yrityksen puutteesta :) Pienimuotoiseksi itsensä työllistämiseksi voisi kai laskea sen, että näytetöitä sain jo tämän parin viikon aikana mukavasti eteenpäin suoriin hakuihin eri firmoihin ja samaa aion jatkaa vastedeskin.

Lisäksi sain jo sähköpostiini yhdestä amk:n tutkinnosta pyytämäni lisäinfon. Sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta ja olisi jatkumo aiemmille opinnoilleni sekä työkokemukselleni. Tutkinnon voisi suorittaa osittain etänä (mikä olisi hyvä pitkän matkan takia ja voisi samalla tehdä töitä). Ainoastaan mietityttää se, että suorittaminen kestäisi 4,5 vuotta... Anssi olisi täysi-ikäinen, kun valmistuisin :)