”Valottelen lisää huomenissa” tarkoittikin sitten melkein kuukauden taukoa. Hieman noloa yhden ainoan merkinnän jälkeen…
Asiat sinällään ovat pysyneet ennallaan, mutta kiirusta on ollut. Toinen käsipari viimeisen kuukauden aikana olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Pientä sairastelua ja muuta ylimääräistä on ollut puutarhatyösesongin lomassa. Pääosin olen kuitenkin yrittänyt taiteilla kolmen työni välillä, että jokainen tulisi kunnolla hoidetuksi. Täytyy tunnustaa, että yhden suhteen olen epäonnistunut, aika ei vaan riitä.
Hain töitä jo viime kesänä, kun vanhempainvapaani loppui syyskuussa. Koulutusta ja työkokemusta minulla on niin kaupalliselta kuin tekstiilialalta. Ainut hakukriteeri itselläni oli, että töitä voisi tehdä kotona. Alkuvuodesta sitten olin jo niin ”epätoivoinen”, että hain puhelinmyyjäksi ja sainkin paikan. Pienellä ennakkoasenteella suhtautuen otin työn vastaan ja tähän mennessä olen tykännyt kovasti. Pienet on provikat, mutta ainakin jotakin kotiin päin. Alkuvuodesta olin hakenut myös yhtä haastattelijan paikkaa, josta tuon toisen työn vastaanotettuani sain tietää valinnastani. Koska tuo myyntihomma ei oikein lyö leiville, niin otin haastattelupaikankin vastaan. Provikkapalkka siinäkin, mutta kannattavampi. Näiden hommien ja kotitöiden kanssa vielä pystyikin sumplimaan, kunnes…
Viime kuussa oli se tilanne, että miehen palkka riitti vajaaksi viikoksi. Oli pelannut melkein kaiken yhtenä iltana, kun olin työhuoneessani muutaman tunnin. Siinä sitä taas sitten mietittiin, että mistä rahaa seuraavien viikkojen syömisiin ja Antin työmatkabensoihin (ajaa päivässä 150km). Ajattelin, että helppo nakki hakea itselleni jokin yötyö. Tämähän sopi Antille. Siinä vaiheessa. Sain työn keskustelulinjalla (ei mikään seksijuttu) samalla viikolla.
Päivät siis eteni niin, että Antti lähti aamulla ajamaan seitsemäksi töihin. Koululaiset ylös puoli kahdeksalta ja usein siinä samalla heräilee myös pienimmäinen. Artun kanssa puuhastellaan aamupäivällä kotitöitä, koiran kanssa pihalla ja jos poika on rauhallinen, soittelen myyntipuheluita. Koululaiset kotiin, läksyissä jeesausta, välipala ja ruuanlaittoa. Ruoka, kun Antti tulee ja sen jälkeen aloitan haastattelut. Haastattelut olen yrittänyt lopettaa ennen puolta yhdeksää, ellei asiakas ole toivonut uudelleen soittoa myöhemmin. (Ylimääräisiä taukoja on tullut välillä, kun olen vienyt isompia lapsia harrastuksiinsa.) Ennen yhdeksää muksujen iltatoimet ja viimeistään kymmeneksi olen tähdännyt avaamaan linjavuoron ja ”päivystänyt” yhteen-kahteen yöllä.
Sitä autuutta kestikin sitten lyhyen aikaa. Artulle pukkasi poskihampaita jokunen viikko sitten ja itkeskeli öisin. Tietty siihen aikaan, kun minun olisi pitänyt kaikessa hiljaisuudessa päästä puhumaan. Antti koisaa ja muksu huutaa. Nice. Muutamana aamuna sanoin, et voisi edes vähän hyssytellä poikaa hiljemmaksi öisin. Ei kuulemma onnistu, kun hänellä on aamulla aikainen nousu ja pitää saada nukkua rauhassa. Meni tovi ja toinenkin, kun en päässyt hoitamaan yövuoroani.
Eilen leikkasin ihan totaalisesti kiinni, kun pitkästä aikaa ”päivystin” heti haastattelujen perään. Isommat muksut kattelivat vielä leffaa, pikkupoika nukkui ja Antti pelasi netticasinolla. Ilmeisesti jossain vaiheessa pelitili oli mennyt nollille, kun alkoi ulkona ramppaaminen ja oven paukuttelu. Juu, siihen loppui minun puhelimessa olo. Tänään pähkäilin ja pähkäilin nurmikkoa leikatessa, että vaikka sillä hommalla tienaakin suht hyvin, niin irtisanon itseni. Mitä helvettiä varten minun tarvitsee tehdä kolmea työtä, jos kaikki rahat muuten menee peleihin. Tästä päätöksestä en Antille vielä kertonut. Hänen päivän ongelmansa on ollut, että mistä saa rahaa viikonlopuksi, kun on kaveri tulossa käymään. Siinähän miettii.
En jaksa, eikä aika tunnu riittävän. Arttu on siinä iässä, että kun selkäsi käännät, niin johan tapahtuu. Päivällä siivoan ja laitan kaikki valmiiksi iltaa varten, että edes kerran olisi kiva tulla työhuoneesta siistiin kotiin. En vaan tajua, miten joku ei saa persettään liikkeelle tietsikalta tai töllön edestä, kun ympärillä tapahtuu. Illalla nuorin oli löytänyt jostain jakoavaimen ja käynyt lattialla ollutta isoveljeään mojauttamassa takaraivoon. Se jakari oli edelleen olkkarin lattialla, kun lopetin työt. Kysyin, että miksi Artulla oli ollut se, niin Antti sanoi, että ”kun kukaan ei ottanut sitä pois siltä”. Ehkä parhain selitys siinä vaiheessa, kun toisella patti päässä ja mies itse puolen metrin päässä katsoo vierestä.
Tällä kertaa en sano, että palailen astialle huomenna. Mutta huomenna kuitenkin kirjoitan sen irtisanomisilmoituksen ja se siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti