Nipotusta

Eilen tuli ensimmäinen tili haastatteluista. Kerrankin kiva käydä kaupassa, kun ei tarvitse ihan kaikkea sentilleen laskea. Nyt on sitten kaapit täytetty ainakin tulevan viikonlopun ja viikon tarpeisiin. Juustoa en ole ostanut enää aikoihin vedoten tiukkaan budjettiin (paitsi leipomuksiin). Todellinen syy kuitenkin on, että 800 gramman juustopaketti kestää sen kaksi päivää Antin käytössä ja muut jäävät kokonaan ilman. Sama juttu, jos on ostanut leikkeleitä.

Eilen ”törsäsin” tarjouksessa olevaan leikkelepakettiin. Tein kuitenkin niin, että jaon paketin sisällön jokaiselle erikseen nimikoituun rasiaan. Katsotaan nyt sitten, keneltä loppuu makkarat ensimmäisenä. Tuntuu hölmöltä tuollainen säännöstely, mutta kai se on pakko, että kaikille riittää.

Juomisella tietenkin oma osuutensa asiaan, mutta Antille on viimeisen parin vuoden aikana kertynyt yli kaksikymmentä kiloa ylimääräistä. Tämä tuli mieleeni, koska aamulla kävin itse vaa´alla. Painoni on muutamassa viikossa tippunut viitisen kiloa, vaikka en laihiksella olekaan. Tiukan rahatilanteen vuoksi sitä on vaan enemmän alkanut kiinnittämään huomiota siihen, mitä syö ja kuinka paljon. Lapsilla ruuankulutus on tietenkin eri asia, koska molemmilla vanhemmilla lapsilla on fyysisesti vaativat harrastukset.

Yleensä leivon leivät itse, mutta joskus tulee ostettua kaupasta ruisleipää. Yhdestä yhdeksän palan pussista syö tasan yksi ihminen pariin kertaan. Voi olla, että nipotan pienistä, mutta jotenkin asia ottaa päähän. Tai sitten nykyään pienetkin asiat ovat alkaneet nyppimään sen takia, että unohtaisi ne isommat ongelmat.

Meillä on keittiön kaapissa yksi hyllyllinen Antin avaamatonta postia. Hän ei ole ollut kiinnostunut laskuistaan tai maksumuistutuksistaan viime syksyn jälkeen. Ne on pääasiassa niitä vippilaskuja, jotka nyt pikkuhiljaa ovat menneet ulosottoon. Käräjäkirjeitä olen avannut keittiön pöydälle, että allekirjoittaisi tiedoksiannot ja veisi ne postiin. Siinä ovat nekin paperit koskematta. Se hemmetin välinpitämättömyys kaikkea ja kaikkia kohtaan on jotain, joka saa veren kohisemaan.

Mitä järkeä toisten on elää säästöbudjetilla ja nipistää kaikesta, kun yhdellä on ihan hälläväliämeininki. Pelkkä omista tavaroistaan huolehtiminen tuntuu olevan ylivoimaista. Sitten, kun joku tavara on hukassa, pitäisi heti mennä kauppaan ostamaan uutta tilalle. Voi olla, että verenpaineeni on taas koholla tulevan viikonlopun suhteen. Tuntuu, että silloin omassa päässä kärjistyy kaikki ne tekemättömät asiat ja hoitamattomat jutut. Viikonloppuisin kuitenkin rästissä olevia pihahommiakin olisi aikaa hoidella ja tehdä jotain remppajuttuja eteenpäin. Saati sitten, että aikuisen ihmisen jälkiä pitäisi siivota. Jos hänellä kahvit kaatuu lattialle, niin eikö niitä voi siitä saman tien itse pyyhkäistä. Jos Antti huomaa Artun pissaavan lattialle (yleensä ennättää potalle, mutta vahinkoja sattuu), mikä estää pyyhkimästä lammikkoa vaan pitää odottaa siihen asti, että joku muu kastelee sukkansa siinä ja hoitaa siivoamisen.

En usko, että se ihminen, kehen aikoinani ihastuin, olisi noin paljon muuttunut muutamassa vuodessa. Todennäköisempänä syynä pidän sitä, että se ihminen yritti silloin näytellä jotain muuta kuin mitä todellisuudessa oli. Mutta jotain vikaa minussakin on, koska olen hänestä nuo puolet esiin tuonut yhteisen elämämme aikana.