Pelaaminen saa äksyilemään - tappiot raivoamaan

Viime viikollakin Antti tuli muutamana päivänä pari tuntia ”myöhässä” töistä. Selitti vaan, että oli hakenut pari purkkia maitoa kaupasta, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa iltaa lipsauttaa voittaneensa rahaa ja käyneensä pelaamassa. Ihan niin kuin sitä voittoa olisi pakko päästä hehkuttamaan edes jollekin. (Mulle ei sano suoraa, mutta lapsille on kehuskellut. Luulee ilmeisesti, että eivät kerro mulle, jos lupaa suklaapatukan.) Kaikista hölmöintä siinä on ollut se, että Antti tietää, mitä mää ja lapset pelaamisesta ajatellaan. (Lasten kanssa olen puhunut asiasta, joten he eivät multa noita juttuja pimitä.)

Mulla oli viime viikolla Anssin vanhempainvartti sovittu illalle. Kun Anttia ei kuulunut kotio, soitin hänelle ja hän iski luurin korvaan. Oli peli-into taas vienyt niin mennessään, että oli unohtanut lupautuneensa vahtimaan Arttua.

Sen huomaa jo sanomattakin Antin käytöksestä, että rahaa on hävitty, vaikka ei pelaamisesta erikseen kertoisikaan. Mulla jämähti selkä ja polvi meni lukkoon perjantai-iltana. Ilmeisesti sen takia, kun olen tota tiskarijuttua hoidellut huonoissa työasennoissa. Selkä oli kipeä, joo, mutta polvi ei oikein pitänyt kävellessä (kierukkavika). Huono yhdistelmä kävelemisen kannalta, kun vasen polvi ei pidä ja selkä säteilee oikeaan jalkaan.

Lauantaina olin ulkona grillaamassa ja polttelin roskia samalla seuraillen Artun ja koiran touhuja Anssi haki mulle korkean tuolin pihalle, niin pystyin siitä hyvin hoitelemaan hommia. Lisäksi koira oli pakko nyppiä ja harjata, joten menin maahan istumaan.

Siinä sitten keskityin koiraan ja oletin, että Antti saunan lämmittämisen ohella olisi myös seurannut pikkupojan liikkeitä. Anni tuli kaveriltaan kotio ja sanoi, että Arttu on naapurin pojan kanssa tiellä, eikä ollut uskonut siskonsa sanomisia tulla kotipihaan. Antille huusin, jos voisi käydä Artun hakemassa, mutta ei kuulemma voinut. ”Ei ole mun homma.” Siihen vastasin, että kai hän tajuaa, että itse en pääse kovin hyvin linkuttamaan sinne asti ja sen, että kyseessä on myös hänen poikansa. Anssi haki pojan kotio.

Myöhemmin illalla Antti tuli sanomaan mulle, että mun on ihan turha motkottaa hänelle ja esimerkiksi siivoiluihin osallistuminen, ei ole hänen hommansa ja mun ei pitäis edes pyytää mitään lasten kuullen. (Siis häh?!) Niistä ei tarvitsisi kuulemma tulla enää koskaa sanomaa mitään, kun ei ole hänen talonsa. (En siinä tilanteessa mitään kommentoinut, mutta tuli sellainen olo, että Antti haluaa osingoille mun ”omaisuudesta”. Mun mielestä taas ihan normaali yhteistilojen siivous ja oman poikansa hoito on ihan normaalia elämää hänellekin. Tai pitäisi olla.)

Aika mielenkiintonen purkaus siinä vaiheessa, kun häneltä en edes kyselyt apuja siivoukseen vaan nimenomaan pyysin lapsia siivoamaan jälkiään ja osallistumaan yhteisiin siivouksiin. Hyvin ne osallistukin, kun tiesivät, että itsekin osallistun vaivoista huolimatta. Antti jättää jälkensä siivoamatta, se korpeaa mua, se korpeaa lapsia. Siitä ollaan puhuttu ja hyväksytty. Pääsee vähemmällä ja mieluummin vedetään tiiminä nämäkin jutut, että ei vaan kukaan ”manen nukkumaan klo 20 ja herään klo 7” -henkilö rasitu tässä läsnäollessaan.

Ja kun kysymys ei ole siitä, että pitäisi saada nukkua nukkua se 11 tuntia. Jääkaapilla käy kympin pintaan... puolen yön maissa... pari kertaa yössä... ja sit se vie kehtaa syyttää muksuja ylensyönnistä. Joo, syö ne ja välillä paljonkin (varsinkin Anssi), mut kunnon ruokaa ja hyvin paljon raakoja kasviksia naposteluina, aamu- ja iltapalojen lisukkeina. Kummasti vaan ne ”parhaimmat” ruokalisukkeet häviää aina öisin päältä... varmaan joku kotitonttu meillä.