Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. joulukuuta 2013

Tuiskutumput, neuleohje aikuisen käden koon mukaan

 
    
    
    
    
    
    
    

Itse en oikeastaan muita hanskoja käytäkään kuin tumppuja. Kovemmilla pakkasilla tarkenee hyvin, kun on kahdet päällekäin. Tuiskutumppujen idean sain, kun tässä yksi ilta olin lenkillä ja kädessä oli tavalliset 7 Veljestä -langasta neulotut lapaset. Pakkasta oli silloin vain vajaa 10 astetta, mutta viima oli kova ja jotain jäähileen tapasta tuli välillä päin näköä. Kädet olivat aivan jäässä, kun tuuli puhalsi niistä läpi iholle.

Tuiskutumpuissa käytin Nalle -lankaa (75% villa/25% polyamidi) ja Rose -mohairlankaa (70% akryyliä/30% villaa). Molempia lankoja kului yhdet kerät. Puikot olivat nro 4, jolloin neuleesta tulee hyvin tiivis. Nämä kuvan tumput menevät joululahjaksi. Itselläni on limemustat tällä hetkellä käytössä ja kun selviän joululahjaneuleiden väsäämisestä, niin teen vielä sinimustat itselleni.

Limemustien lasten Tuiskusukkien ohjee laitan myöhemmin. Samoin aikuisten koon sukkien s-määrät.

(Joo, purin ekan tumpun kavennusosan kärjestä vaihekuvailun jälkeen. Toista tumppua tehdessä oranssi Rose loppui kesken, kun kerästä olin käyttänyt jo Tuubihuiviin. Onnenksi jemmaan oli vaaleanpunaista mohairia, niin sain jatkettua kavennus- ja peukkuosat sillä.)


Vasemman käden lapanen, aikuisen koko

Luo 40s ja jaa s:t neljälle puikolle. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta, 2o-2n, 12 cm.
  • Aloita sileä neule ja peukalokiilan lisäykset: neulo 1. puikon alusta 2s ja lisää silmukka (= ota kahden s:n välinen lankalenkki vasemmalle puikolle ja neulo se kiertäen oikein). Neulo 1s, tee lisäys ja neulo puikon loput s:t. Jatka sileää ja toista kiilan lisäyksiä joka 2.krs:lla, kunnes puikolla on 20s. Kiilan s-luku lisääntyy aina 2 s:lla ja lisäysten väliin jää pariton s-määrä (1-3-5-7-9). Neulo viimeisen lisäyksen jälkeen vielä kokonainen krs sileää.
  •  
  • 1. puikon alusta 2s neulotaan normaalisti ja sitä seuraavat 10s otetaan apupuikolle/hakaneulalle odottamaan. Luo puuttuvien silmukoiden tilalle jo kahden neulotun silmukan perään 10s. Neulo seuraava krs sileää.







     
  • Aloita peukalokiilan kavennukset: neulo 1. puikon alusta 1s o ja tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli), neulo 9s, tee ylivetokavennus, neulo loput puikon s:t. Kavennukset tehdään joka 2. krs:lla peilikuvana kiilan lisäyksille.
  • Kun kaikki ylimääräiset s:t on 1. puikolta kavennettu pois, jatketaan työtä sileänä neuleena, kunnes työ peittää nimettömän.

  •  
  • Aloita sädekavennus: neulo kunkin puikon kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä s yhteen joka 2. krs:lla. Muuten puikon s:t neulotaan normaalisti. Neulo välikrs sileää neuletta. Kavenna niin kauan, kun jäljellä on enää päättely s ja vedä lanka tämän s:n läpi.
Oikean käden lapanen
Neulo samoin kuin vasemman käden tumppu, mutta tee peukalokiila 4. puikolle.

Peukalo
Ota hakaneulalla odottavat 10s työhön ja poimi niiden lisäksi peukaloreiän reunoilta14s. Jaa s:t kolmelle puikolle. 1. krs:lla neulo yhteen kunkin puikon kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä s:aa, kuten sädekavennuksessakin. Jatka sileää neuletta, kunnes peukalon kynsi peittyy puoleen väliin. Tee sädekavennus ja päätä työ.


 Jarmix.fi - Monipuolinen nettikauppa!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kahvin tuoksua ja pari kauppakassia



Viime viikolla päätin alkaa tuhoamaan nurkissa pitkään pyörinyttä kahvipussisäkkiä. Parilla sukulaisella oli merkkipäivät viikonloppuna ja lahjaksi heille ompelin kauppakassit noista tyhjistä kahvipusseista. Luulin homman olevan tosi iisi ja nopea, mutta luulin väärin. En edes viitsinyt etsiä valmista ohjetta netistä vaan yritin saada homman toimimaan oman pään mukaan. Hermot meni enemmän kuin viitsi laskea, mutta lopputulos oli siitäkin huolimatta ihan tyydyttävä.





Vuorin sain kiinni, mutta kääntäessä kävi sitten näin. Kassi lyheni sen seurauksena yhden kerroksen.





Molempiin kasseihin tuli vuorit. Tuolla matalamman kassin mallilla aion ommella myös itselle kauppakassit. Kahvipussit on muuten helppo ommella, mutta virheille ei ole varaa. Yksikin väärä tikki ja se näkyy reikänä lopputuloksessa. Lopputikkaukset aiheuttivat muutaman huokauksen, koska ompelukone ei meinannut vetää paksuja kohtia. Lisäksi kassit oli suhteellisen isokokoisia, mikä hankaloitti muutenkin jäykän materiaalin työstämistä. Juu, mutta tulipahan kokeiltua tuotakin materiaalia.



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kevättä kotiin hamstrauksia hyödyntäen 2



Suunnittelemani verhoprokkis toteutui eilen. En kuitenkaan löytänyt niitä kankaita, mistä aluksi suunnittelin uusia verhoja, mutta varastosta löytyi korkkaamaton pakka nyt käytettäväksi.

Opiskeluaikoina kiertelin paljon kangaskauppojen aleja ja poistomyyntejä. Tuokin pakka on hankittu jostain halppismyynnistä ja samaa kuosia eri värivariaatioina tarttui mukaan silloin useamman pakan verran. Pakat kulkivat mukana puolenkymmentä muuttoa, kunnes tähän taloon muutettaessa tuhosin niistä kaksi ompelemalla koko keskikerrokseen verhoja. Samalla kuosilla siis nytkin mentiin, mutta värimaailma muuttui ainakin omaan silmään nähden melkoisen radikaalisti.

Lähtökohtana oli tuollainen punakeltarusehtava värimaailma olkkarissa. Vähän hölmö kuva, koska hokasin vasta illalla ottaa ennen -kuvan ja silloin tarvitsi jo käyttää kamerassa salamaa. Olisi ollut parempi ottaa kuva jo päivällä, mutta ei voi kaikkea muistaa :)



Tein ihan perussuorat verhot olkkarin molempiin ikkunoihin ja keittiöön. Ajallisesti tekeminen ei ota kauankaan aikaa, jos vain saa rauhassa tehdä (meillähän se ei mitenkään ole mahdollista). Vinkkinä niille, jotka pähkäilevät sitä, miten saisi päärmeet nätisti ja nopeasti tehtyä, niin kannattaa silittää taitteet kunnolla. Silloin ei haittaa, vaikka ei neulaisikaan kankaita ja vaikka neulat tippuisivat (tai joku apulainen ne kävisi nyppimässä pois), ompelu on kuitenkin helppoa.





Verhotangoista pitää vielä sanoa sen verran, että olkkarin tangot on muistaakseni ostettu jonkun halpahallin poistomyynnistä viidellä eurolla kappale. samanlaiset tangot on myös makkarin ikkunoissa. pallopäinen talko on keittiössä ja maksoi kolme euroa maskun alessa muutama vuosi takaperin.




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kevättä kotiin hamstrauksia hyödyntäen




Seuraavan työprojektin alusta ei vieläkään ole tietoa, joten ajattelin hyödyntää vielä jatkuvaa vapaata nurkkia siivoamalla. Ompelutarvikkeita on vuosien varrelta kertynyt jemmaan paljon, vaikka paljon niitä on käytettykin. Ompelijaksi opiskelun aikoina tuli ostettua enemmänkin tarvikkeita ja kankaita ihan kaupoista, mutta viime vuosina olen tehnyt pääasiallisesti hankinnat kirppareilta. Hyvinkin saattaa löytää esimerkiksi jonkun kulahtaneen vaatteen, jossa on kivat napit ihan pikkurahalla tai sitten jonkun isonkin kangaspalan parilla eurolla.

Viime syksynä dyykkasin tavaraa nurkista ja laitoin naamakirjan paikalliselle osto- ja myyntipalstalle myyntiin. Yksi ostaja oli innokas ostamaan läjän leluja ja lastentarvikkeita ja sovimme treffit paikallisen kirpparin pihaan. Kauppojen synnyttyä ajattelin poiketa kiertämässä kirppiksen läpi ja katsomassa löytyisikö Artulle käyttökelpoisia housuja.

Siinä kierrellessä silmiin osui ihanan pehmeä teddykangas, vieläpä lemppariväriä, limeä. Pala oli 150x140 cm ja heti hyrähti päässä, että siitähän saisi sohvatyynyihin uudet päälliset. Hintaa oli viisi euroa, mutta en pitänyt sitä kalliina niin nätistä kankaasta. Syksyn kiireiden johdosta ompeluhommat ”hieman” venyivät, mutta tänään pääsin tekemään päällsisiä vihdoinkin. Työn alle siis joutui kaksi putkityynyä ja kaksi tavallista sohvatyynyä.



Mietin aluksi laittaa nuo lilat helmiäisnapit päällisiin, mutta määrä ei riittänyt :(

Sopivan kokoinen kattilan kansi säästi hermoja ympyrän piirtämisessä.

Assistentti hommissa mukana.



Ei kovin isotöinen juttu, mutta aikaa saa kulumaan, kun on junnu mukana touhuamassa. Nappeja sai useamman kerran keräillä, kone säädettiin kertaalleen uudelleen ja semmosta pientä koko ajan.

Tuossa tehdessä tuli mieleeni, että olen joskus kirpparilta ostanut verhokangasta. Siinä on valkoisella pohjalla viehertävän ja kellertävän värisiä kukkia. Muistaakseni olen leikannut palat jo pitkiin verhoihin valmiiksi ja ehkä niitä taisi olla jopa se neljä, mitä olkkariin tarvittaisiin. Jos löydän ne tässä lähipäivinä jostain kätköstä, niin surautan uudet verhot. Kun vaan muistaisi, mihin ne kankaat olen säilönyt...