Kotityölakko, päivä 13

 

Pakko oli tehdä pikku poikkeus lakkoiluun ja täyttää tiskikone. Kaikki lautaset ja aterimet loju likasina ympäri pöytiä ja tiskipöytä oli täysi kippoja ja kuppeja. Tuli vasta jälkeenpäin mieleen, että jos olisin ”fiksusti” tehnyt, niin olisin tiskannut vain itselleni ja Artulle tarvittavat astia ja jättänyt tiskarin täyttämättä. Paitsi, että tossa romuläjässä ei olisi mahtunut edes haarukkaa pesemään purkamatta isompaa osaa tiskeistä johonkin sivuun.

Keräyspaperit myös pinosin ja pakkasin uudelleen. Joku valopää oli ohi mennessään leväyttänyt pinon vintin rappusista eteisen lattialle ja siitä ne sitten oli hienosti kastunut märkien kenkien talsiessa ylitse. Tietenkään niitä hiekkasia ja märkiä kenkiä ei voinut sitten siihen eteiseen jättää kuivumaan niiden jo valmiiksi märkien lehtien päälle vaan ne piti tuoda keittiön nurkkaan valuttamaan moskansa. Kukaan ei varmaan arvaa, kenestä puhun.

Ruuan tein töiden lomassa. Niinkin vaativaa kuin riisipuuroa. Muksujen herkkua, mutta eihän se tietenkään kenellekään vaativampien makunystyröiden omaavalle maistu. Iltaruuaksi on nyt uunissa tulossa kanaa. Jos joku ei siitä tykkää, niin voi sitten miettiä: kumpi oli ensin muna vai kana. Munatilanteen voi itse tarkistaa jääkaapista, jos haluaa.

Alkupäivien ärsytys porukan saamattomuuden suhteen on aika hyvin vaihtunu ketutuksen kautta välinpitämättömyyteen. Ei paljon kiinnosta, kun ei ketään muutakaan näytä kiinnostavan. Jotain pikkuhommia muksut on välillä tehneet, pesseet omat pyykkinsä jne, mutta pääasiassa kaikki paikat on mullin mallin. Mikään kama ei tunnu löytävän takaisin paikalleen ja tavarakasoja on tasan joka tasolla, mihin niitä vaan saa pinottua.

Tänään totesin, kun Antti etsi taskulamppua, että aina sen paikka on ollut magneetilla kiinnitettynä jääkaapin ovessa ja jos hän ei itse sitä ole edellisen käyttönsä jälkeen voinut paikoilleen laittaa, niin ihan sama minulle, missä sekin on. Itselläni on yksi lamppu jemmassa liiterissä käyntejä varten, mutta ei ole aikomustakaan antaa sitä muiden käyttöön.

Eteinen on niin järkyttävä mylläkkä, että sieltä ei löydä mitään. Antin takista on ripustuslenkki rikki, mutta henkaria ei kuulemma voi käyttää. Vaatii ilmeisesti liikaa liikkeitä ja energiaa. Sitten, kun se takki ei pysy pelkästä kauluksesta naulakon nupissa kiinni, niin on kenkien seassa lattialla. Siellä ne hanskat, pipot ja villasukatkin on kurien keskellä lattialle tiputettuna, kun on omia hanskojaan hyllystä etsinyt ja ”kiireellä” pitänyt lähteä ulos. Ei ”ehdi” jälkiä korjata. Tänään riisu Artulta ulkovaatteet keittiön lattialle ja siinä ne sitten lojui aikansa, kunnes potkittiin eteisen lattialle. Hienossa kunnossa näyttää olevan keittiön vaalea mattokin...

Pienellä mielenkiinnolla odottelen joulua. Joulusiivouksen olen yleensä aloittanut hyvissä ajoin ja sitten porukalla aaton aattona siivottu kaikki loput ennen kuusen sisälle tuontia. Tässä mietiskelin, että jos täällä oikeasti porukka haluaa jouluna huushollin olevan tässä kunnossa, niin se ilo heille suotakoon. En aio osallistua päinvastaiseen toimintaan. Voi olla, että ne yrittää laskea sen varaan, että minulla pinna palaisi ja alkaisin puunaamaan. Ei tule tapahtumaan. Saan kinkun isältäni joululahjaksi, sen paistan ja laatikot on valmiina pakkasessa. Siinä on joulutarjottavat. Enempää en ruokienkaan suhteen tee. Ja jos teen, niin syön itse junnun kanssa. Pihtaus ja säännöstely kunniaan.

(Kokkailujen suhteen kuitenkin pidän varauksen, koska muistin, että otin pakastimesta kalaa sulamaan lohipiirakkaa varten ja päässä on muhinut pari eri sovellusta voitaikinasta. Joten, jos siis hieman vedän sanojani takaisin...)