4 dl sokeria
3 munaa
500 g maitorahkaa
1 dl siirappia
1 dl siirappia
70g rouhittua tummaasuklaata
1 appelsiinin kuori raastettuna ja mehu
1 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
Vuokien voiteluun sulaa rasvaa ja
korppujauhoja.
Vaahdotetaan rasva ja sokeri. Mukaan
maitorahka, suklaan palat, siirappi, pestyn appelsiinin raastettu kuori ja mehu
sekä munat. Sekoitetaan tasaiseksi ja lisätään desiin jauhoja
sekoitettu leivinjauhe. Sekoitus ja loppujen jauhojen sekoitus
taikinan joukkoon.
Voidellaan ja korppujauhotetaan vuuat.
Taikinaa yhteen vuokaan tulee noin puoliväliin asti reunoja, jolloin
kakulla on tilaa nousta uunissa. Paistetaan uunin keskitasolla 175
asteessa noin tunti.
Ohje tuli kehiteltyä nyt hiukan
hätäpäissä, kun tieto yllätysvieraiden saapumisesta tuli niin
lyhyellä varoitusajalla. Pyhien jälkeen en ole kaupassa käynyt ja
nyt sitten tein pientä inventaariota jääkaapin sisällöstä ja
huomasin, että rahkapurkissa oli päiväykset huomiselle. Lisäksi jaon taikinan kahteen vuokaa, jolloin tuli pari normaalia matalampaa kakkua. Tällä systeemillä ajattelin varmistaa sen, että "maistajat" saavat tuhota toisen kakun ja toinen jää sitten kokonaan vieraille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti