Unettoman aika ei käy pitkäksi

Puoli viiden aikaan annoin periksi, kun uni ei tule, niin ei tule. Pari koneellista pyykkiä odottaisi narulle viemistä. Tiskikone piti laittaa rullaan, mutta huomasinkin yläkorin junnaavan jotenkin paikoillaan, eikä luukkua saanut kiinni. Liian meluista touhua siihen aikaan alkaa sitä kiskomaan irti ja korjailemaan, kun mukeloilla herätys vasta näin seitsemän kieppeillä.

 

Mutta mikäs tässä touhuillessa kauniina aamuna. Kävin hakemassa isoimmat raparperit ja laitoin mehun porisemaan. Mausteena on kanelitanko. Muksujen lempparia, ”näkymätöntämehua” :) Talvisaikaan meillä ei oikeastaan mehua kulu ollenkaan, mutta aina, kun aloittaa maijattelun, niin mehun kulutuskin lisääntyy. 

 

Eilisillan onkireissun takia jäi lätyt paistamatta ja ajattelin sen nyt paikata tekemällä kanamozzarellapannarin aamupalapöytään. Lättyjä olisin tehnyt, mutta penteles, ei ollut paistinrasvaa. Heittelin mukaan sitten jääkaapista yhden kanankoiven, puolikkaan mozzarellan ja vähän paprikan jämiä. Pinnalle inasen curryä.

Ensimmäinen aamupalavieraskin ehti jo käymään. No, mut, sillä on ihan omat herkut :)

Pientä iltapalaa pojille

Kahdella ongella tänään "huimat" muutama kymmenen herkkupalaa pojille. Aamulla sää enteili, että olisi saattanut olla hyvät ahven saaliit tuloillaan, mutta ei. Lähdettiin Annin ja Artun kanssa jo päivällä rantaan. Junnulla ehkä vähän rajoitti aktiivisuutta pelastusliivit, jotka on pakko pitää tuolla murtajalla ollessa päällä. Tiputus on paikoin parikin metriä, jos vesi on alhaalla.

 

Kalapaikkana se on ihan hyvä, jos kissoille lähtee pienempää kalaa hakemaan. Tänään syöntiajat olivat lyhyitä alkuillasta puolisen tuntia ja tuossa kahdeksan jälkeen vasta pienemmä määrin ahventa. Antti haki Artun Anssin treeneihin mukaan jo muutaman tunnin jälkeen, jonka jälkeen pääsin itse keskittymään pääasiaan ja seuraamaan koko päivän lähietäisyydellä uiskennelleen silkkiuikkuparinskunnan toimia.

Päivällä söi lähinnä salakka murtajan toisella puolella olevassa matalammassa poukamassa. Se on hyvää kalaa muksujen kanssa onkia, kun syö paljon ja heikkohermoisempikin saa sen helposti irrotettua koukusta. Toiselta puolella murtajaa on syvempää. Viime vuonna kesäkuun alussa siitä nousi lahnaa tunti ja ämpärillinen -vauhdilla. Pari viikkoa kun odottelee, niin pääsee testaamaan tämän vuoden saldot. Aika komeen kokoista pötkälettä silloin sai. Harmi, kun kuvat jäivät talvella rikkoutuneelle koneelle.

Kymmenen pintaan käppäilin kotio ja piti keittää kalat kissoille(en koskaan syötä raakaa kalaa niille). Laitoin kattilan hellalle ja jämähin itse Bondia katsellessa sohvalle syömään. Ehtihän saalis siinä tunnin verran ”kiehua” ennen kuin huomasin, että hella on kylmä ja lapsilukko päällä... 

 

Ensimmäinen ja viimeinen, huonoimmat lukemani kirjat

Paha, paha moka mennä kirjastoon kauhealla kiireellä ja nopeasti napata pari lupaavalta tuntuvaa kirjaa lainaan. Ensin luin tuon ”Noitapussista kurkistaa kuolema”. Sitä lukiessa tuli tunne, että olisi valmis vaikka kirjan kädestä järsimään irti. Periaatehan on siis se, että alotettua kirjaa ei lopeteta kesken vaan vaikka väkisin silmitellään sinne viimeiselle sivulle. 

 

Heleena Lönnroth

Noitapussista kurkistaa kuolema

s. 209

Kustannus-Mäkelä Oy

Takakansiteksti

Pahuuden ilmapiiri myrkyttää Johannan elämän uudella kotipaikkakunnalla. Terhakka toimittaja ei tiedä, uskoako noitien ja selvännäkijöiden mahtiin Pohjanmaan kirkonkylässä, jossa moni kantaa synkkiä salaisuuksia tunnossaan. Liikkeellä on murhaaja, joka pian vaanii jo toista uhria.

Heleena Lönnroth on kirjoittanut esikoisteoksen, johon dekkarinystävien kannattaa tutustua. Kiehtova henkilögalleria, osuva ympäristökuvaus ja verevä kieli tekevät kirjasta nautittavan lukuelämyksen, jota maustaa hykerryttävän ironinen huumori.

”Heleena Lönnroth on kirjoittanut esikoisteoksen, johon dekkarinystävien kannattaa tutustua. Kiehtova henkilögalleria, osuva ympäristökuvaus ja verevä kieli tekevät kirjasta nautittavan lukuelämyksen, jota maustaa hykerryttävän ironinen huumori.”

1. Siinä mielessä kannattaa tutustua, että tietää sen jälkeen, mikä on oikeasti huonotasoista tekstiä
2. Kiehtova henkilögalleria tarkoittaa miljoonaa erilaista pikkutarkasti kuvailtua henkilöa aina posteljoonista kunnanjohtajaan, vaikka eivät edes mitenkään olennaisesti liity tarinaan.
3. Osuva ympäristökuvaus, joka olisi pikemminkin sopinut värikuvina johonkin sisustuskirjaan. Joka ikistä ryijyn reunusta ei tarvitse sivutolkulla kuvailla.
4. Verevä kieli tulee siinä vaiheessa lukijalle, kun tuskissaan yrittää selvitä viimeiselle sivulle ja hammasta purren saa kieleensäkin haavan. Jos joku nauttii siitä, niin on ihan oma asiansa.
5. Hykerryttävän ironinen huumori: ei vaan yksinkertaisesti osunut silmään, että missä kohdassa tekstiä sitä olisi ollut. Jää arvoitukseksi, koska missään nimessä en aio kirjaa uudelleen lukea.

Siinäpä ne tärkeimmät tulivatkin, mutta pari sataa sivua tätä ”dekkaria” on aivan tyhjään jorinaan tuhlattua aikaa. Lönnroth kirjoittaa huonosti. Kirjoitus on sekoitus stadin slangisanastoa sekoitettua useisiin muihin murteisiin, jota nämä ”kiehtovat” henkilöt käyttävät. Tekstissä ei aukea se, että mikä siinä on pääpointti, koska juoni se ei ainakaan ole. Juoni kulkee jossain siellä taustalla ja pääasia on ilmeisesti ollut, että kirjailija on vaan vetänyt päästään tekstiä tyyliin ”pakko julkaista jotain”.

Sattumoisin, kun kirjastosta kävin noi kirjat nappaamasta, niin mukaan jäi saman kirjailijan toinenkin kirja, ”Murhaaja tulee netistä”. Ensin meinasin jättää sen kokonaan lukematta, mutta yhtenä yönä tuli pyörittyä sängyssä ihan turhaan unta odottamassa ja ajattelin tutkia, onko sekin surkea toisto esikoisteoksesta. En pettynyt odotuksiini.

Heleena Lönnroth

Murhaaja tulee netistä

s. 160

Kustannus-Mäkelä Oy

Takakansiteksti

Elina on kyllästynyt yksinhuoltajan rahahuoliin ja ryhtyy etsimään internetistä sopivaa varakasta ja turvallista miestä. Myös Tatu-poika toivoo miestä taloon, ja Elina deittailee netissä milloin Punahilkkana, milloin Viileänä valtiattarena. Elina saa karvaasti huomata, että tosiasiat ja valheet sekoittuvat nettiviesteissä vaarallisella tavalla.

Elinan serkku, toimittaja Johanna Saure on ennenkin joutunut selvittämään vakavia rikoksia ja hänen apuaan tarvitaan taas.

Yksinäisten ihmisten lohduton kaipuu toisenlaiseen elämään saa tässä Heleena Lönnrothin kuudennessa jännitysromaanissa odottamattomia, jopa karmaisevia seurauksia. Kirjailija paljastaa itsekkyyden ja piittaamattomuuden seuraukset ja kuvaa taitavasti, miten ihmiset nykyään tuntevat itsensä yhä turvattomammiksi.

 

Tekstin sisältöä voisi verrata siihen, että tarkistaa teini-ikäisten kirjoitelmia. Jotkut kirjoitussäännöt ovat hallussa, mutta sisällöstä huomaa, että ajatus ei ole ihan ollut mukana kirjoittamisessa. Suhteellisen luettavaa tekstiä, mutta edelleenkin se juoni puuttui kokonaan. Se, mikä erityisesti kiinnitti huomiota oli se, että asiavirheitä oli paljon. Esimerkiksi näin, että henkilön vaatetus on kuvailtu tietynlaiseksi ja sivu myöhemmin sama tilanne kerrotaan uudelleen, mutta henkilön vaatetus kuvaillaan ihan erilaiseksi. Näitä virheitä oli paljon.

Tuota jälkimmäistä kirjaa en olisi todellakaan jaksanut lukea loppuun, jos en olisi huomannut jo melko alussa tekstin epäloogisuutta. Lukeminen olikin lähinnä sitä, että etsin niitä mokia. Eipä päässyt pitkästymään unen puutteessa. Lönnrothin kirjoittamia kirjoja en aio enää lukea. Yhden varauksen tämän kirjailijan suhteen kuitenkin otan. Jos joskus vielä joudun/pääsen opetusalan töihin, niin aion sopivassa tilanteessa käyttää hänen teoksiaan esimerkkeinä huonosta kirjoittamisesta.

Tuhkanharmaa vapaapäivä

Yksi työprojekti valmistui eilen ja nyt on ainakin muutama ”pakollinen” vapaa edessä uusien projektien taustamatskujen valmistumista odotellessa. Tänään onkin ollut niin harmaa sää, että päivän teemaan sopi hyvin saunan pesien, grillin ja polttomontun tuhkien tyhjentäminen.

Mahtaako olla joku viidenkymmenen litran tuo musta saavi, jonka keräsin täyteen tuhkaa ja jätepuiden poltosta kertynyttä naulaa ja metalliromua. Ainoa sihti oli tietenkin muksujen hiekkaleikeistä löytynyt pikkusihti. Siinä sitä ajatus lepäsi, kun muutaman tunnin sihtailee. Antti lähti äsken kauppaan ja sanoin, että veisi mennessään metallinkeräykseen noita rojuja, mut siinähän ne ämpärit edelleen on siististi autopaikan vieressä keskellä pihaa.

Aikaisemmin kerroin siitä, että olin liittynyt siihen deittisovellukseen. Sen suhteen en ole tehnyt mitään liikkeitä vieläkään, mutta tällä viikolla tapahtui vähän siihen liittyen erikoinen juttu. Yksi vanha miesystävä otti yhteyttä pitästä aikaa. Tapasimme aikoinaan parhaan ystäväni häissä ja sen jälkeen seurustelimme noin vuoden verran.

Nyt ollaan bookissa oltu pari vuotta kavereita, mutta mitään sen kummempia yhteyksiä ei tässä välissä olla pidetty. Bookin kautta Janne nyt sitten laittoi viestiä, rakkauden tunnustuksia ja sitä kuinka katuu meidän eroa. Kukaan ei kuulemma ole ollut mun jälkeeni hänelle niin hyvä kuin olin ja jos mahdollista, niin voisimmeko yrittää uudelleen yhteistä elämää.

Tuli vähän puun takaa tuo yhteydenottotapa, koska kyseinen henkilö ei kuitenkaan mikään lapsirakas tai perheihminen ole. Tietää tasan tarkkaan, että mulla on nuorimmainen vasta pari vuotias. Anni oli suurinpiirtein sitä samaa ikää silloin, kun seurustelimme aikaisemmin. Osittain meidän jutun lopetinkin silloin lasten takia, toinen syy oli pitkä välimatka ja molemmilla vielä vuorotyöt. Siinä vaiheessa, kun Janne alkoi ehdotella yhteenmuuttoa Tampereelle, niin lopetin jutun. Ei usko riittänyt siihen, että homma toimisi pienten lasten kanssa uudella paikkakunnalla, olisi ollut uuden työn etsiminen ja sitten vielä kotona ihminen, joka ei niin samalla tavalla koti-ihminen olisi ollut kuin itse olen.

Janne laitteli useita viestejä illan aikana niin bookin kautta kuin tekstareitakin. Aamulla kattelin puhelinta, että soittojakin oli tullut kymmenkunta. Mut ei sytytä mua edelleenkään. Selitin kyllä hänelle, että tilanne on meidän molempien osalta tällä hetkellä suurinpiirtein sama kuin silloin aikaisemminkin. Välimatka on edelleen sama ja meidän elämä on täällä niin kiinni lastenkin vuoksi, että olisi ihan turhaa alkamaan säätää taas niitä samoja kuvioita. Eikä se ihminen todellakaan ole sellainen, että kävisi mielessä edes se, että jotain kesäsäätöä aikansa kuluksi jaksaisin hänen kanssaan.

Nyt aiheesta kolmanteen ja tää lähtee katsomaan peliä.

Turhaa toivottu

Eilen illalla oli hieman kovaäänistä keskustelua meidän torpassa. Jotenkin tuntuu taas, että tämä meidän huusholli vaan leviää sitä mukaan, kun yrittää saada paikkoja kuntoon. Tätä touhua olen nyt niin pitkään tässä seurannut, että enää ei mene läpi se, että Arttu pelkästään sotkee.

Vaikka Antti nyt onkin hoitanut saunan lämmittämisen ja pääasiassa noiden aitarisujen silppuamisen, niin jotenkin tuntuu siltä, että aikuinen ihminen luottaa siihen, että perässä kulkee siivooja. Voi olla, että itsellä on pinna palanut aika pienestä, mutta kun pienetkin asiat kasaantuvat yhdelle ja samalle henkilölle...

Eilen tilttasin oikeen kunnolla, kun huomasin, että viime kesänä laittamani raparperikumpu oli tuhottu. Viime kesänä siirsin tuonne saunan taakse joutomaalle osan pihan rapsuista ja istuttelin kummulle muitakin kasveja. Ilmeisen turhaa työtä. Kuvaa en edes kehtaisi ottaa, vaikka mieli tekisi näyttää kaikille, että mitä se jälki siellä oikein on (kamera ei toimi kunnolla).

Kummun vieressä on betonirinkula, missä poltetaan jätepuuta ja risuja. Talvella rinkulaan on käyty kaatamassa roippeet sisällä olevista pesistä, joten jonkin verran naulaa ja ruuvia on siellä tuhkan seassa. Nyt ennen risujen polttoa sanoin Antille, että polttorinkula pitää tyhjentää ja metallit erotella sieltä keräysastiaan. Tuhkat voisi sirotella pellon reunaan. Niin mitä siellä on tapahtunut!? Rinkula on tyhjennetty kaikkine naulapaskoineen suoraan rapsukummun istutuksien päälle! Ihan hirveen paljon haluttaa mennä sitä sotkua siivoamaan, kun rikkaruohot olisi pitänyt jo päästä kitkemään ennen kuin kasvavat liikaa.

Eilen muutenkin oli puhetta ihan näistä perusjutuista, omien jälkien siivoamisesta. Ei tule mitään, jos muksuille motkotan leivän teon jälkeen murujen siistimisestä ja kenkien jättämisestä terassille, jos aikuinen ihminen viis välittää itse samoista asioista. Puhuin näistä asioista lasten kanssa eilen ja sanoin, että ovat niin isoja, että jälkien korjaaminen ja tavaroiden paikoilleen vieminen ei ole heille mikään ylivoimainen juttu. Myönsivät kyllä asian olevan niin. Samassa keskustelussa kuitenkin paljastui, että Antti oli heille sanonut useampaan kertaan eri yhteyksissä, että hänen hommiinsa ei kuulu muiden jälkien korjaaminen, ei edes Artun osalta. Tuon jutun olenkin tiedostanut jo ajat sitten. Tosin eilen oli Arttu saanut kameran hyllystä ja tipauttanut sen kissojen vesikippoon. Saa nähdä, tuleeko siitä enää toimivaa. Ärsyttävää tuollainen välinpitämättömyys, koska kamerakin on aika tärkeä ja kallis investointi ollut.

Se, miksi keskustelu alkoi käymään kuumana johtui siitä, että Antti on luvannut hoitaa Artun aina, kun teen töitä. Mun mielestä tähän kuuluu myös se, että katsotaan pojan perään niin, että poika ei pääse sotkemaan ylimääräisiä ja jos pääsee, jäljet siivotaan. Niin ei kuulemma ole. Mitähän tuohonkin oikein sanoisi? Ehkä typerin kysymys Antilta eilen oli, että miksi sitten teen töitä, jos kerran lapsenvahtipalvelu ei ole tarpeeksi hyvää. No, en ainakaan sen takia, että saadaan laskut maksettua ja ruokaa pöytään! Miten oikeasti joku voi elää noin siinä oman päänsä pienessä pinttymässä, että tekee vaan sen, mitä haluaa ja on niinkuin haluaa. Tämä on kuitenkin semmoinen paikka, että kaksi käsiparia olisi enemmän kuin tarpeen hoitamaan kotihommia ja kunnossapitoasioita.

Voi olla, että Antin käytös ja passivoituminen johtuu taas kaukomummun viesteistä. Viestejä on tullut, sen tiedän, mutta sisällöstä en tiedä tarkemmin. Luultavasti sitä samaa linjaa kuin aiemmin. Yhdestä viestistä Antti sen verran sanoi, että kaukomummu oli pyytänyt rahaa. Antti oli vastannut kieltävästi ja sen jälkeen oli tullut viesti, että Antin veli on hoitanut asian.

Ärsyttää vaan niin jumalattomasti tämä meidän ”elämä”. Pöh. Tein pari kuukautta sitten nettiprofiilin yhteen deittisivustoon kaverin suosituksesta. Vastauksia on tullut vähän vajaa parisen sataa. Yhteenkään en ole vastannut, vaikka ihan kunnollisiakin yhteydenottoja on ollut. Viime yönä sitten mietin sitä, että jos... olisi mukava saada ainakin joku sellainen kirjoittelukaveri faceen tai jotain. Tietty, jos aletaan taas järkeistään tätä tilannetta, niin aivan turha sotkea ketään ulkopuolista meidän asioihin. Joskus sitä vaan olisi kiva, kun olisi joku samanmielinen aikuinen omassa elämässä mukana.

Eilen vihjailin pikkuorkusta...

... ja nyt niitä kuvia sitten pääsin nappasemaan. Yläpihan seinällä on ulkovuoraus uusittu, mutta räystäiden aluset ovat vielä auki. Siellä majailee tällä hetkellä ainakin neljä oravaa sivuvinttien komeroissa. Ilmeisesti orava-äippä on siirtänyt nyt pesänsä etupihan puolella, koska aikaisemmin rapinat kuuluivat toiselta puolen taloa olevasta vinttitilasta. Hätäisesti sain muutaman kuvan otettua alivuokralaisista, kun vein roskia ennen töiden aloittamista. Täytyy illemmalla mennä vielä passiin, jos saisi parempia otoksia ja useamman pikkuisen samaan kuvaan.

Sateista sunnuntaita puskista

Tämän viikon saldona miljoona hyttysen pistoa ympäri kroppaa ja melkein kokonaan harvennettu väliaita mökkinaapureiden rajalta. Vanha pariskunta ilmestyi jo näinkin aikaisin mökilleen johtuen kaupunkiasunnon putkirempasta. Viime viikonloppuna alkaneet pihapuskien harvennushakkuut ilmeisesti kiinnittivät vanhan parin huomion (ei tässä yhtään naapurin puuhia seurata, ei ;) ) ja sovittiin sitten väliaidankin harvennuksesta. Nyt tuota risupaskaa on siinä määrin kasoilla, että enempää en viitsi mennä katkomaan ennen kuin ensi viikolla saa silppurin lainaksi ja pääsee noistakin kasoista eroon.

Tänäänkin sää oli kuin syksy olisi ollut. Koko päivän on ollut harmaata ja koleaa. Etsin pihalta jotain kevään merkkejä, mutta ainoita olivat kasvamaan lähtenyt ruohosipulipuska, muutama sinivuokko ja viime kesänä istutetut, leviämään lähteneet kalliokasvit. Ajotien laitaan aloittelin jo toissa kesänä kivipengerrystä. Se on sellainen projekti, mikä etenee ihan selän sallimissa rajoissa. Viime kesänä se ei oikein edennyt muuten kuin kasveja istuttamalla. Niitäkään kun ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä voi määräänsä enempää laitella kasvamaan, koska ulkovuoraus siltä seinustalta on vaihtamatta ja sokkelikin kaipaisi vähän... laittamista. 

Viime keväänä tähän aikaan oli puutkin jo hiirenkorvilla. Nyt ei viherrä kunnolla edes nurtsi. Olen tässä muutaman vuoden aikana pihaa tuunaillessa istutellut vaikka mitä ja keväällä on aina ollut jännä nähdä, mikä on lähtenyt kunnolla kasvamaan. Nyt ei malttaisi millään odotella. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpenevää. Jospa sitten pihassakin alkaisi enemmän näkymään jotain elonmerkkejä muutaman pihaoravan lisäksi. Yksi pikkuinen on erityisen kesy ja kiinnostunut lasten touhuista ja leikeistä.

Viikolla hain yhtä parin viikon projektihommaa lisätöiksi. Hakuaika paikkaan loppui tänään ja projektin alku on suunniteltu alkavaksi viikon päästä, joten luultavasti jo alkuviikosta voi odotella tuloksia paikan saannin suhteen. Anttikin haki työpaikkaa, jota oli jo aiemmin hakenut, kun se tuli uudelleen hakuun. Toivottavasti nyt tärppäisi, koska kyseessä on kuitenkin paikallinen yritys ja työmatka olisi lyhyt. Pakkaa sekoittaa vielä vähän sekin, että Anssilla alkoi kuudesti viikossa olevat kesätreenit lätkässä. Treenitauko on ollut vähän liian pitkä ilmeisesti, koska ylimääräinen energia jolpilla on mennyt lähinnä siskon ärsyttämiseen. Mut nyt heitteleen pökköä pesään sitä kesää odotellessa.