Kevätsiivous eteni siinä samalla, kun
tutkailin tarkemmin, mitä sapuskaa kaapeissa vielä on. Ei se
tilanne ehkä vielä ihan toivoton ole aterioiden suhteen. Noiden
ruokien lisäksi on vielä omatekoisia mehuja pari pulloa,
omppohilloa useampi rasia ja pari purkkia vattuhilloa. Lisäksi
pakasteessa oli yksi rasia lihapullia, noin 30 kappaletta.
Eilen tein jalapenoleivät, kun maustelaatikkoa siivotessa tuli taas tuo purkki vastaan. Siellä se on lojunut laatikon perällä unohduksissa pitkän aikaa. Ihan hyvin upposi porukalle tuollainen mausteleipä, joten saa tuon purkin upotettua käyttöön leipoessa. Leipätaikinan ohje oli TÄMÄ, siihen lisäten 2 rkl jalapenojauhetta.
Tänään ajattelin päiväruuaksi tehdä bataattipunajuurisoseen ja lisänä pakkasesta sulatettuja joulukinkun paloja. Kaalisalaattiin saisi kastikkseen tsatsikipurkin jämistä... tai se on pakkokin vetää nyt loppuun, kun päiväykset alkaa paukkua.
Eniten huolettaa maitopolitiikka. Antilla on tyylinä, että ottaa isoimpaan mahdolliseen mukiin kahvia ja puolet maitoa. Sitten niitä puoliksi joutuja kuppeja löytyy milloin mistäkin hyllyn reunalta ja maitoa menee siinä haaskuuseen aika paljon.
Toisaalta varmaan aika turha Antille on
huomattaa asiasta. Aamulla lähti ovet paukkuen, koska en suostunut
heittämään sitä töihin. Perustelin asian kyllä sillä, että
bensaa tarvitsee tänään Annin lääkärireissuun. Lisäksi
tankkiin olisi hyvä jättää sellainen pieni vara, että ainakin
päivystykseen pääsee ajamaan, jos jotain sattuu. ”Mutku ulkona
oli satanu yöllä puolisenttiä räntää, kengät kastuu ja joutuu
eväsrasiaa kantamaan erikseen kassissa, kävellessä menee niin
kauan aikaa ja... ja... ja...”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti