keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Peliongelma pahentunut


 
Jotenkin aamulla havahduin siihen, että Antilla on taas pelaaminen tainnut lähteä lapasesta.

Lähdin viemään Anssia kouluun, koska issiaskipujen vuoksi koulumatkan kävely olisi ollut hankalaa. Olin aamukahvia juodessani lukemassa nettiuutisia, kun Antti heräsi. Keittiöön tullessaan hän sanoi, että hänen olisi päästävä heti koneelle tekemään tilisiirto, että tili ei menisi miinukselle ennen viikonloppua. En sen kummemmin siinä tuohon lauseeseen kiinnittänyt huomiota, kun Anssi kyseli lääkkeitään ja oli muuta lähtötohinaa samalla.

Lähdin heittämään Anssin koululle ja sieltä palatessani Antti oli saanut jo asiansa koneella hoidettua ja lähti kävelemään töihin. (Annilla on revennyt jalasta nivelsiteet ja tarvitsen autoa ainakin tämän viikon koulukyyteihin.) Menin uudelleen koneelle jatkamaan uutisten lukemista, mutta huomasin, että Antilta oli jäänyt nettipelipaikan sivuille kirjautuminen päälle toiselle välilehdelle.

Välilehti oli auki pelitilin tiliotesivulla ja olisin sen sulkenut suoriltaan, mutta huomio kiinnittyi siirtojen määrään. Talletuksia oli paljon jo ensimmäisellä tiliotteen sivulla. Selailin sivuja koko helmi-tammikuun ajalta ja talletuksia kuukauden sisään oli tehty yhteensä 613 eurolla (käytetty urheiluvetoihin ja nettislotteihin). Kotiutettavia varoja pelitilillä oli parikymppiä.

Summa summarum: Antille tuli edelliset liiton rahat 28.1. ja nyt pankkitili siis ilmeisesti on jo tyhjä, koska piti tuota pelitilillä olevaa pariakymppiä siirtää pankkiin takaisin. Mitään isompia ruokaostoksia hän ei ole kaupasta hakenut tai käynyt autoa tankkaamassa kuin kerran 20 eurolla. Yhteisiin juttuihin hänen rahaa on kulunut maksimissaan 60 euroa viimeisen viikon aikana.

Tuo 600 euroa ei ole kuitenkaan kokonaissumma, mikä peleihin on mennyt, koska Antti on käynyt tekemässä urheiluvetoja myös kioskilla. Jo pelkästään tuo nettipeleihin käytetty rahamäärä vastaa meidän viime kuun kaikkia ruokaostoksia + sähkölaskun summaa.

Taas huomaa sen, kuinka hyvin mun sanomiset menee sille tyhjäpäälle perille. Nimenomaan oli puhetta nyt kuun vaihteessa, että hänen pitäisi myös osallistua tässä kuussa ainakin ruokamenoihin, kun en tiedä, kuinka kauan projektitauko kestää ja senttiä pitää yrittää venyttää. Laskut olin varautunut maksamaan omasta palkastani, mutta ilmeisesti nyt täytyy kaikki muukin saada itse maksettua.

Sapettaa aika hitosti! Äijä odottaa, että kaikki asiat hoidetaan sen puolesta, mistään ei tarvitse itse huolehtia/tehdä mitään ja jääkaappia voi koluta vaikka yötä myöten, kun se on valmiiksi täytetty.

Sitten, jos otan pelaamisen puheeksi ja räväytän pöytään nuo em. faktat, niin tappelu on valmis. Ehkä parempi vetää mietintämyssy päähän ja haarniska päälle. Ei tästä taaskaan ilman rähinää taida selvitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti