Löysin tällaisen PITSISUKKAMALLIN netistä ja päätin kokeilla välillä saada aikaiseksi
jotain muutakin kuin ihan perusvillasukkia. Alkuperäinen malli on
NOVITAN NETTISIVUILTA , mutta varren jälkeen mukailin ohjeen.
Mallin
mukainen 56 silmukan sukka on liian leveä mun jalkaani, joten sukat
menevät äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Tarkoitus olisi vielä
sarjoa sukkamalli kapeampaan kokoon ja tehdä sellaiset itsellekin.
Tässä kuvat noista liian suurista
sukista ja ohje siten, miten itse ne neuloin. Lankana Novitan Nallea
eri väreissä. (Langanmenekkiä vaikea arvioida vajaiden kerien
perusteella.) Puikot nro 3/3,5.
Tee sukkien varsiosuus, kuten
alkuperäisessä mallissa ja neulo ruutupiirroksen mukaan 11
mallikertaa. Neulomisen helpottamiseksi jaoin s:t kolmelle puikolle
siten, että kaikki kuvioon kuuluvat s:t ovat yhdellä puikolla (1.
puikolla 12s, 2.:lla 37s, 3.:lla 10s).
Kantalappua varten yhdistin 1. ja 4.
puikon silmukat (22s) ja neuloin 22krs sileää neuletta. Kantalapun
molemmista reunoista poimin 12s kummaltakin puolen. Kuvios:t tässäkin
vaiheessa kaikki yhdellä puikolla. Jalkaosassa muilla puikoilla
neulotaan sileää neuletta. Kavenisin kantalapun reunas:t joka
toisella krs:lla. Jalkaterän pituudeksi tuli 14 mallikertaa.
Kärkikavennusvaiheessa puikkojen silmukkajaon tein seuraavasti: 1. puikko 15s, 2. p 15s, 3. p 14s ja 4. p 15s (59s). ensimmäisellä kavennuskrs:lla kavensin 15. s:t pois puikkojen alusta. Sitten välikrs ja sen jälkeen normaalisti sädekavennuksella kaikki s:t loppuun kaventaen joka toisella krs:lla.
Sädekavennuksen ohje löytyy TUISKUTUMPPUJEN ohjeen
lopusta.Kärkikavennusvaiheessa puikkojen silmukkajaon tein seuraavasti: 1. puikko 15s, 2. p 15s, 3. p 14s ja 4. p 15s (59s). ensimmäisellä kavennuskrs:lla kavensin 15. s:t pois puikkojen alusta. Sitten välikrs ja sen jälkeen normaalisti sädekavennuksella kaikki s:t loppuun kaventaen joka toisella krs:lla.
Sädekavennuksen ohje löytyy TUISKUTUMPPUJEN ohjeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti