Ben Elton
Tappavan kuuluisa
s. 440
WSOY
Tarina perustuu BB -tyyliseen
tositelevisio-ohjelmaan, jossa kilpailijat joutuvat viettämään
aikaa ulkomaailmasta eristettynä studiossa. En ole koskaan Big
Brotheria seurannut, joten sen puolesta en osaa vertailla kirjan
tekstiä tv-versioon.
Coleridge yrittää selvittää murhaa,
joka on tapahtunut muutama viikko siitä, kun talon asukkaat ovat
joutuneet eristyksiin. Tutkinta tapahtuu niin studiotiloja
läpikäymällä kuin ohjelman nauhoitustenkin perusteella.
Kuulustelujen osuus on niin minimaallista, että niiden perusteella
ei oikein lukija voi murhaajan jäljille päästä. Sivujuonia
seuraamalla tulee tarinassa tietty kohta, jonka hoksaamalla voi saada
oikeasta johtolangasta kiinni ja ”paljastaa syyllinen” ennen kuin
ehtii kirjan viimeisille sivuille.
Tekstin luettavuus on hyvää ja
sujuvaa. Vääriä johtolankoja on viljelty runsaasti, joten aivojen
käyttö lukiessa on suotavaa. Oikeilla johtopäätöksillä
loppuratkaisu ei kuitenkaan ole kovin yllättävä.
Takakannen teksti
Kymmenen kilpailijaa. Kolmekymmentä
kameraa. Neljäkymmentä mikrofonia.
Se on todellisuustelevision arkea.
Mutta tämä ei ole: Yksi murha. Lisää tulossa.
Ylikomisario Coleridge ei ole
verilöylystä yllättynyt. Hän on 55-vuotias vanhan koulukunnan
poliisi, joka viettää aikansa Shakespearen näytelmiä esittävässä
harrastelijateatterissa. Hän olisi itse valmis päästämään
päiviltä jokaisen näistä omahyväisistä, sivistymättömistä ja
barbaarisen tyhmistä kokopäivänarsisteista, joiden tyhjäpäisyyttä
televisio syytää hänen niskaansa.
Yhtä asiaa Coleridge ei kuitenkaan
ymmärrä. Kuinka kukaan voi tehdä murhan suljetussa studiossa ja
suorassa lähetyksessä, kymmenien kameroiden ja miljoonien silmien
edessä? Ja tehdä sen jäämättä kiinni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti