keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kaukomummun "kampanjointi" uusiin sfääreihin





Mulla alkaa oikeesti kohta kihiseen näiden kaukomummun levittämien juttujen suhteen. Tämä ihminen oli eilen soittanut vaarille (isälleni) siitä, kuinka Antti on sairas ja selvästi kuoleman kielissä. Oli kuvaillut vielä, kuinka Antti oli häntä kyytinyt rautatieasemalle ja koko matkan raapinut itseään. Tämä on hänen mielestään merkki siitä, että Antti voi hetkellä millä hyvänsä vaipua tajuttomaksi (tästä syystä lastenkin vaarallista olla hänen kyydissään). Antilla oli tuolloin päällään ihan normaalit, paksut talvivaatteet, joten tuskin nyt ihan niin paljon on itseään kuitenkaan saanut raavittua niiden läpi.

Mummu oli selittänyt vaarille, kuinka on Tampereella soitellut useita lääkäreitä läpi ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että mummun kanta ja ”diagnoosit” ovat oikeita ja tilanne vaatisi niitä toimenpiteitä, mitä hän on ehdottanut. Oli myös kertoillut vaarille, kuinka Antti pienenä pidettiin yhdessä ihan tyhjässä huoneessa, missä ei ollut kuin yksi lakana. Ei mitään muuta. Ja kuinka poikaa oli tarvinnut iltaisin aina suihkutella viileällä vedellä märäksi, että tämä saisi nukkumaan. Siis, täh?!
Ei kai kukaan lapsi halua nukkua pelkällä lakanalla lattialla ja olla aina öisin märkä!!

Antti itse kiistää äitinsä puheet. Sekin jo tekee mummun väittämän mahdottomaksi, koska he asuivat silloin ahtaasti koko perhe kaksiossa. Mistä helvetistä hänen äitinsä olisi kaksiossa tempaissut jonkun steriilin huoneen, kun tila oli muutenkin kortilla? Ja näitä vastaavia juttuja oli kuulemma vaarille sönköttänyt yli tunnin ajan.

Sitäkin vaari ihmetteli, että miksi Antin äiti oli hänelle soittanut, kun he eivät oikeastaan tunne edes toisiaan. Artun synttäreillä nähneet muutaman kerran ja pari kertaa muuten meillä kyläillessään. Muutenkin tässä meillä ajatukset pyörii tulevissa hautajaisissa ja muorin huolehtimisessa. En ainakaan itse kaipaa enää yhtään ylimääräistä setvittävää asiaa tähän tilanteeseen.

Kävin taas alkuillasta muorille viemässä keittoa. Siellä se istui yksin keittiön pöydän vieressä ja nakersi kuivaa leipää. Lasissa vettä. Puhuttiin vaarin kanssa siitä jo aiemmin, että pitäisi alkaa pitämään vähän sitä silmällä ja käydä jollain syyllä tekemässä ”tarkistuksia”, ettei nyt masentuisi ja jättäisi kokonaan syömättä. Vaari siinä sitten keksi, että muorilla tarvisi ikkunat käydä pesemässä (hän ei enää itse pysty kurottelemaan terveytensä takia) ja se olisi hyvä syy poikkeilla siellä ainakin muutamaan otteeseen. Ehdotin sitä muorille tänää ja hän oli sitä mieltä, että lähempänä vappua olisi paremmat pesukelit. Nyt sitten tarvii laittaa muksut menemään välillä kortin peluuta sinne harrastamaan viemisten kanssa ennen kuin keksin jonkin muun ”ei niin läpinäkyvän keinon” poikkeilla siellä.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sitruskonvehdit vielä ja sitten mietitään jotain muuta



Sitruskonvehdit vielä ja sitten mietitään jotain muuta

Vielä tämä ja sitten löffään silmieni ja ajatusteni kanssa. Pohjana tässä oli, et piti tehdä vaan näitä konvehteja ja noita marenkiötskyjä. Porukka on sellasia herkkuper***tä ja tästä ohjeesta sitä ylijäämätavaraa osittain tuli, tulkoon sekin nyt julki.

3dl       kiehuvaa vettä
1          sitruunan kuori
1          appelsiinin kuori
2rkl      liivatejauhetta
5dl       sokeria
0,5dl    appelsiinimehua (purista se kädessäs oleva aplari)

1. Laita puolet vedestä kiehumaan. Liota liivate purkin ohjeen mukaan.
2. Kiehuvaan veteen muut ainekset ja haudutetaan pienemmällä lämmöllä noin kymmenen minsaa.
3. Liivateliotus mukaan, kiehautetaan sekoitellen.
4. Halutessaan kuoren palat voi siivilöidä pois (itse jätän ne seokseen mukaan).
5. Paras on kaataa seos leivinpaperin päälle johonkin vuokaan ja antaa hyytyä jääkaapissa vuorokauden.
6. Kumotaan tomusokerilla päällystetylle leivinpaperille ja sivellään tomusokeria myös levyn päälle. Leikataan paloiksi ja sokrutetaan myös reunoilta.

Syy, miksi kuvia valmiista ja viimesen päälle sokeroidusta konvehdeista (enemmänkin marmelaadia) ei ole, on se, että puolet levystä hävis jo sokerointivaiheessa ja nekin kuvattavaksi leikatut palat siinä vaiheessa, kun hain lisää tomusokeria. Näin meillä: kaksi karkkipäivää yhden hinnalla :)

Ja nyt, kun olen kaikki eiliset ”taidonnäytteeni” jakanut, alan miettimään ihan niitä käytännönjärjestelyjä... Täti oli kuitenkin vähän päälle viisikymppinen. Muori (oma mummuni) ei jotenkin reagoi asiaan, ei varmaan käsitä tapahtunutta. Kävin muorilla tänään viemässä muka ruokaa. Ihan normaalia jauhelihaperunasosetta tein ja aattelin, että ei varmaan noteeraa sitä mitenkään tässä tilanteessa, vaikka yleensä jakaakin aina sanoa, että: ”kun sää tulet käymään, sulla on aina jotain hyvää mukana”. Omillaan vielä asuu ja yksin, eikä kukaan ole eilisen jälkeen ollut seurana.

Muori sai ruokavuuan käteensä, otti haarukan ja meni kammariin syömään (ei kehtaa syödä muiden nähden). Keittelin siinä odotellessa kahvia ja kuulin, kun kammarissa puhuttiin kissalle, että ”kuinka hyvää tämä on. Tätä et sinä saa.” Sitten menee hetki ja todetaan: ”tämä näkkileivän voittaa. Siihen alkaa jo kyllästymään.”

Jotenkin vaan semmonen olo, että ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vaarikin, joka on aina ollu kaikkien tuki, on nyt rikki.



Pilalle menneen marenkitaikinan hyväksikäyttö: Sitruskakkuja





8    valkuaisen pilalle mennyt marenkipohja (sokeria siis 5dl)
4    ylijäämäkeltuaista
n. 5dl    vehnäjauhoja
2 tl    leivinjauhetta
100g     rasvaa

Taikinan sekaan jotain, mikä muusta ruuanlaitosta tai leipomisesta on jäänyt ylitse. Tällä kertaa laitoin eilen tekemistäni appelsiinisitruunakonvehteista ylijääneitä sitruunan- ja appelsiinin palasia ja mehua.

Simppelisti kaikki muut aineet ”marenkitaikinan” sekaan. Leivinjauhe sekoitettuna vehnäjauhoihin. Sauvasekoitinta käytin tässäkin, jotta hedelmien palaset saa kunnolla tasaiseksi mössöksi. Paisto 175 asteessa noin tunti.

Tuosta setistä tuli taikinaa sen verran yli, että paistelin matalassa vuuassa lisäksi muksuille nallekakkuja ja tein vanhanajanvaniljakastikkeen herkkuhetken maksimoimiseksi. (Turha odottaa ohjetta. :D)





Marengin jämäkeltuaisista jalapenomunavoi




Kaikenkaikkiaan källäysten takia keltuaisia kertyi 18 kappaletta. Tein pannulla munakokkelin ja näin se sitten päätyi margariinirasiaan.

Pannulle:
14     keltuaista
n. 2dl    vettä
n. 50 g voita
suolaa, pippurirouhetta ja jalapenojauhoa maun mukaan (mun käyttämä jalapenojauhe oli poppareihin tarkotettua maustetta, eikä meillä muuten ole kulunut)

Paistellaan normi kokkeli kasaan ja sitten joukkoon noin 50 grammaan voita pehmiämään joukkoon. Sörsseli kippoon ja vaikka sauvasekottimella tasaiseksi massaksi. Jääkaapissa saa olla hyytymässä jonkin aikaa ennen käyttöä.

Sopii paahtoleivän päälle ihan bueno tai jollekin munariippuvaiselle.



Marenkiötököitä


Lux-Case


Eilinen leipomispäivä meni plörinäksi alusta asti. Tätini on sairastanut pitkään ja eilinen tieto siitä, että tunnit olivat vähissä, vaati hiukan ylimääräistä tekemistä käsille ja aivoille lisätietoja odotellessa.

Marenkitaikinan jouduin tekemään pariin kertaan. Viimeksi olen tehnyt marenkeja varmaan kymmenen vuotta sitten, joten taidot oli vähän ruosteessa sen suhteen. Pari paketillista meni kanamunia kaikkiaan, kun ajattelin tehdä taikinan tuplana. Sitten homma vähän levisi käsiin, kun ylimääräisiä keltuaisia ja pilalle mennyttä taikinaa jäi yli. Kaikki tuli kuitenkin hyötykäyttöön ja laittelen nyt tekeleet muidenkin pällisteltäviksi. Ei musta kyllä mitään sokerileipuri tule :)



Marengin ohje

4     munan valkuaista
2,5dl    sokeria
karamellivärejä (itse käytin keltaista ja vihreää)
karkkeja koristeluun (lakua)

1. Vatkaa valkuaiset jäykäksi vaahdoksi. Käsivispilällä aikaa tähän meni n. 5 min.
2. Lisää sokeri vähitellen joukkoon ja jatka vaahdon vatkaamista kovemmaksi.
3. Jaa taikina niin moneen osaan kuin aiot käyttää eri värejä. Pursota ötökät pellille ja paista noin tunti 125 asteeessa. Anna jäähtyä ennen koristelua.
4. Itse kiinnitin lakusilmät ja -tuntosarvet sulatetulla sokerilla.




lauantai 6. huhtikuuta 2013

Puukosta selkään



Kaikki hekuma hyvistä väleistä kaukomummuun kosahti sitten totaalisesti siihen mahdottomuuteen, että koskaan ei ilmeisesti ole hyvä olla hyvissä tai vähemmän hyvissä väleissä ex:nsä vanhempiin edes lasten parasta ajatellen. Tästä lähin se todellakin tulee olemaan niin, että mitään välejä kyseiseen henkilöön ei aio pitää edes Artun takia.

Anssin ja Annin isä ei heihin pidä mitään yhteyttä, saati sitten sen puolen isovanhemmat. Siitä syystä aikoinani ajattelin, että Arttu ainakin tulisi tuntemaan omat isänsä puolen isovanhempansa. Tällä kaukomummulla on ollut mielenterveysongelmia jo siitä asti, kun reilut parikymmentä vuotta sitten erosi Antin isästä. Hoidoissa ja lääkityksellä mummu on siitä asti ollut enemmän tai vähemmän koko ajan, mutta on lääkäreiden mielestä pystynyt kuitenkin jatkamaan työtään lastenhoitajana.

Antti on syntynyt keskosena ja siitä syystä hänellä on normaalia aikuistaihmistä pienemmät keuhkot. Astma hänellä todettiin joskus ennen kouluikää. Hänellä on lääkitys noihin vaivoihin ja on tässäkin meillä ollessa pärjäillyt ihan normaalisti, vaikka perheessämme on kaksi kissaa ja koira. Tietenkin tupakointi on se kaikista pahoin mahdollinen astman kannalta.

Tänne muuttaessaan Antti tiesi, mikä meillä oli sen hetkinen lemmikkitilanne ja että asutaan vanhassa talossa, jossa joutuu pölyisiin hommiin esimerkiksi polttopuita tehdessä. Antin äidin kanssa otettiin jo siinä vaiheessa yhteen, koska hänen mielestään tänne muuttaminen olisi Antin itsemurha. Anoppi oli siinä vaiheessa elänyt pelkästään Antin kautta jo monta vuotta, oli yksinäinen eronsa jälkeen ja ”koheltajapoika” oli hyvä kohde purkaa pätemisentarvettaan.

Muuton jälkeen Antti on käynyt säännöllisesti terveystarkistuksissa ja kaikki tarpeellinen on tutkittu aina lääkerespojen uusimisien yhteydessä. Hänen sairautensa ei ole lääkäreiden mielestä mitenkään pahentunut tässä meillä asuessa. Antin äidin suhteen luulin jo, että nämä taistelut tämän asian suhteen olisivat ohitse, mutta sitten tuli sivaltavaa tekstiviestiä viime viikkoisen käynnin jälkeen oikeen urakalla. Hän on nyt sitä mieltä, että Antin pitäisi muuttaa hänen luokseen ja tekee mitä tahansa tuhotakseen mun ja Antin välit saadakseen tahtonsa läpi.

Antin äiti on levittänyt tähän mennessä perättömiä huhuja Antin terveydentilasta ja meidän kotielämästä pitkin kotikaupunkiaan ja ties mihin muualle. Asia selvisi, kun Antin isä soitti Antille ja kertoi, mitä oli puskaradion kautta kuullut. Hän sentään on suhteellisen tervejärkinen tyyppi nykyään uuden avokkinsa ansiosta. Itse tykkään heistä molemmista ja ovatkin melko satunnaisesti Artun elämässä mukana.

Mummu oli aloittanut jo tämän ”kamppanjointinsa” tutuilleen jo ennen kuin siitä meille ilmoitti. Tulee puhelua ja tekstiviestiä solkenaan siitä, miten Antin olisi niin paljon parempi asua hänen kanssaan. Eipä raukka ole tainnut tajuta sitä, että tämä meidän nykyinen asuinjärjestely on tehty ihan hänen lastenlastaan ajatellen ja häneltä on salattu muutenkin kaikki Antin ongelmat pitämällä tietty välimatka häneen. Alunperinkin Antti lähti Tampereelta pakoon äitinsä holhoavaisuutta, eikä todellakaan ole valmis aloittamaan koko rumbaa uudelleen. Hänen äitinsä mielenterveysongelmat ovat sekoittaneet pakkaa aina aika ajoin, joten tämä nyt ei ollut varsinainen ylläri, mutta ei sitä kukaan tässä vaiheessa enää odottanut.

Itse olen nyt valintani tehnyt: Arttu ei tule enää olemaan tekemisissä mummunsa kanssa ja meidän kotiin se ihminen ei ole enää tervetullut. Antti ja Antin isä on ihan samaa mieltä. Jos yksi ihminen on noin huomionkipeä, että valheitaan levittämällä yrittää tuhota poikansa suhteen omaan lapseensa, niin ihmettelen syvästi, miten noin kiero ja manipuloiva henkilö on voinut toimia työssään lasten kanssa. Pelkkää teatteria ollut sekin ”olen maailman parhain tarhatäti”, ”olen maailman parhain perhepäivähoitaja” ja ”olen maailman parhain mummu”.

Ikinä en omaa lastani jättäisi ilman valvontaa tuollaisen henkilön hoitoon. Ilmeisesti Antin veli on tämän tajunnut jo aiemmin, koska hänen lapsensa eivät saa olla mummullaan hoidossa ja mummu puolestaan on haukkunut Antin veljeä niin kauan kuin muistan. Sama kuvio toistuu siis taas. Harmi, että tällä kertaa siinä on myös mun lapsi pelinappulana. Mutta mummu voi sitten  iltaisin nukkumaan mennessään miettiä ihan itsekseen niitä syitä, miksi hänellä ei ole enää perhettä, miksi kaikki hylkää ja miksi elämä on niin yksinäistä. Itse menen nukkumaan levollisin mielin. Oon ainakin yrittänyt tosissani.




maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kirja vuodessa vai miten se meni?





Muutama flunssapäivä ennen pääsiäistä kului puikkojen ja kirjan kanssa relatessa. Ikinä en ole ollut mikään paikallaan makaava ihminen, niin olihan sitä sitten keksittävä viihdykettä käsille ja aivoille.

Keräsin jämä lankakeriä ja kävin kirjahyllyn läpi. Yleensä olen saanut Artun mummulta jonkun kirjan joululahjaksi ja siitä oli hyvä aloittaa. Kouluaikoina luin hyllytolkulla kirjoja, mutta viime vuosina se on ollut ehkä se kirja tai pari vuodessa.

Hämeen-Anttilan tuotantoa en aikaisemmin ole lukenut, mutta nyt tuli korkattua senkin kirjailijan neitsyys. ”Sokkopeli” oli hyvinkin viihdyttävä kirja. Juoni pohjautuu paljolti kaikkeen mytologiseen ja rajatiedolliseen, mutta lukijan kannalta ei vaikuta se, tietääkö lukija itse paljon niistä asioista. Tarina etenee mielenkiintoisesti ja roikuinkin tuossa kirjassa lähes yhtäsoittoa koko ajan. Aika hyvin pelkillä kuumeen lämmittelemillä lihaksilla :)

Ainoa miinus, joka lukumotivaatiota välillä laski oli se, että paikoitellen kaikki esimerkiksi huonetilojen ja asioiden kuvailu oli liian yksityiskohtaista ja tarpeetonta juonen tai lukutunnelman kannalta. Ehdottomasti tällaisten pitkien pyhien luettavaa sellaisille, joilla vähänkin on mielenkiintoa arvoitusten ja ongelmien ratkaisemiseen. Varsinaisesti juoni ei ollut jännittävä, mutta riittävän mukaansatempaava ja aivonystyröitä hierova kuitenkin.

Loppuratkaisusta en aio kommentoida mitään, koska se on jokaisen lukijan oma tunne tulkita tarina, kun viimeinen sivu on mennyt ohi silmien.

Eilen löysin toisen Artun mummulta saadun kirjan ja aloitin sen lukemisen. Tämä päivä on kuitenkin mennyt sairasajan takia kotitöiden kirimisessä ja kirjaa ehdin avaamaan vain pikaisesti ruokaillessa. Mutta hyvältä vaikuttaa ja siitä ehkä lisää vielä jossain vaiheessa. (Jos ehdin lukemaan. Töistäkin tuli loppuviikolla tietoa, että hommien pitäisi täysipäiväisesti jatkua viimeistään toukokuun alussa :) Jee!)

Sokkopeli
Virpi Hämeen-Anttila
Otava
s. 527

Takakansiteksti
”Kun Kai Rautio tapaa ensirakkautensa Pauliinan, vuosien takaiset tunteet leimahtavat pintaan. Uusi alku saa kuitenkin synkän lopun. Kai ei usko Pauliinan kuolemaa onnettomuudeksi. Ei ainakaan sitten, kun Pauliinan laukusta löytyy tarotkortteja, joihin raapustetut viestit viittaavat heidän kouluaikaiseen salaseuraansa. Kun Kai alkaa etsiä käsiinsä vanhoja ystäviään, nuoruuden roolileikit heräävät uudelleen eloon.”