tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kevättä kotiin hamstrauksia hyödyntäen




Seuraavan työprojektin alusta ei vieläkään ole tietoa, joten ajattelin hyödyntää vielä jatkuvaa vapaata nurkkia siivoamalla. Ompelutarvikkeita on vuosien varrelta kertynyt jemmaan paljon, vaikka paljon niitä on käytettykin. Ompelijaksi opiskelun aikoina tuli ostettua enemmänkin tarvikkeita ja kankaita ihan kaupoista, mutta viime vuosina olen tehnyt pääasiallisesti hankinnat kirppareilta. Hyvinkin saattaa löytää esimerkiksi jonkun kulahtaneen vaatteen, jossa on kivat napit ihan pikkurahalla tai sitten jonkun isonkin kangaspalan parilla eurolla.

Viime syksynä dyykkasin tavaraa nurkista ja laitoin naamakirjan paikalliselle osto- ja myyntipalstalle myyntiin. Yksi ostaja oli innokas ostamaan läjän leluja ja lastentarvikkeita ja sovimme treffit paikallisen kirpparin pihaan. Kauppojen synnyttyä ajattelin poiketa kiertämässä kirppiksen läpi ja katsomassa löytyisikö Artulle käyttökelpoisia housuja.

Siinä kierrellessä silmiin osui ihanan pehmeä teddykangas, vieläpä lemppariväriä, limeä. Pala oli 150x140 cm ja heti hyrähti päässä, että siitähän saisi sohvatyynyihin uudet päälliset. Hintaa oli viisi euroa, mutta en pitänyt sitä kalliina niin nätistä kankaasta. Syksyn kiireiden johdosta ompeluhommat ”hieman” venyivät, mutta tänään pääsin tekemään päällsisiä vihdoinkin. Työn alle siis joutui kaksi putkityynyä ja kaksi tavallista sohvatyynyä.



Mietin aluksi laittaa nuo lilat helmiäisnapit päällisiin, mutta määrä ei riittänyt :(

Sopivan kokoinen kattilan kansi säästi hermoja ympyrän piirtämisessä.

Assistentti hommissa mukana.



Ei kovin isotöinen juttu, mutta aikaa saa kulumaan, kun on junnu mukana touhuamassa. Nappeja sai useamman kerran keräillä, kone säädettiin kertaalleen uudelleen ja semmosta pientä koko ajan.

Tuossa tehdessä tuli mieleeni, että olen joskus kirpparilta ostanut verhokangasta. Siinä on valkoisella pohjalla viehertävän ja kellertävän värisiä kukkia. Muistaakseni olen leikannut palat jo pitkiin verhoihin valmiiksi ja ehkä niitä taisi olla jopa se neljä, mitä olkkariin tarvittaisiin. Jos löydän ne tässä lähipäivinä jostain kätköstä, niin surautan uudet verhot. Kun vaan muistaisi, mihin ne kankaat olen säilönyt...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti