perjantai 4. marraskuuta 2016

Täällä taas parin vuoden tauon jälkeen

 


Pari vuotta sitten päivittelyt loppui, koska oli tietsikkaongelmia ja meni aikaa ennen kuin sain uuden koneen käyttööni. Tai siis vanhan koneen, jonka Anssi sai toimimaan erillisellä näytöllä ja näppikseksellä. Näillä mennään edelleen.

Silloin kesällä 2014 sain työpaikan asiakashankkijana lämpöpumppufirmaan. Hyvin pitkälti tein täyspäiväisesti töitä, välillä ei tunteja laskettu ollenkaan. Ensimmäisen puoli vuotta tein lähes pelkkää asiakashankintaa ja sitten siirryin asiakashankinnan esimieheksi. Päivät meni aamusta iltaan siinä hommassa, koska huolehdin kaiken asiakashankintaan liittyvän rekrytoinnista ja koulutuksesta käytännön työn valvontaan ja samalla myös itse tein kenttätyötä. Palkka oli ainoastaan provisio, mikä osaltaan tietenkin vaikutti työtunteihin.

Ensimmäinen työvuosi meni ihan hyvin. Kauppa kävi ja tulojakin oli, vaikka ne olivat suht pienet verrattuna työnmäärään. Tein töitä kevytyrittäjänä, joten jokaisesta saamastani provikasta meni vielä alvit päältä ja se laski entisestään käteen jäävää summaa. Keskimäärin käteenjäävä osuus kuussa oli noin viisisataa euroa. Työtunteihin suhteutettuna aivan surkea tuntipalkka, mutta olipahan ainakin jotain tuloja.

Kesän 2015 jälkeen tuli buukkarikato, eikä uutta porukkaa meinannut millään saada töihin. Käytännössä tein kenttätyötä yksinäni syksystä 2015 kesään 2016 asti hankkien asiakaskäyntejä kahdelle lämpöpumppumyyjälle. Keskimäärin buukkari saa yhdestä kahteen käyntiä päivässä ja kahden myyjän kalenterin täyttäminen alkoi olemaan aika ylivoimaista hoitaa yksin. Lisäksi toinen myyjistä jätti menemättä sovituille käynneille tai siirteli niitä useampaan kertaan, jolloin alkoi tapahtua asiakaskatoa.

Vuoden 2016 alusta alkoi tuntua siltä, että firman asiat eivät olleet oikein kunnossa. Sain sovittua käyntejä, mutta yhtäkkiä myynti tuntui tyssäävän totaalisesti. Työsopparissani luki, että provikkani maksetaan sitten vasta mulle, kun asiakas on suorittanut firmalle koko kauppasumman. Kyselin asiakaskäynneistä palautetta ja pomo selitti, ettei käynneistä kuulemma tule kauppoja tai asiakkaat eivät kuulemma olleet maksaneet kauppasummia, joten palkkaakaan ei mulle voida maksaa. Pitäisi kuulemma vain yrittää paremmin. Yritin. Tiesin, että firmalle menee heikosti.

Koko kevään 2016 aikana sain provikoita noin kolmesataa euroa. Viime kesän aikana ruhtinaalliset sata euroa. Soitin toimitusjohtajalle ja sanoin, että en ala ilmaiseksi töitä tekemään ja maksamattomat kaupat pitäisi laittaa perintään, jotta sekä firma että minä saataisiin rahat. Ei käynyt. On kuulemma törkeää lähettää asiakkaille perintälaskuja. Tosin samassa puhelussa ilmeni, että firmalla on verottaja niskassa useamman tuhannen euron maksamattomien alvien takia. Kummasti tämän jälkeen netissä oleva myyntikalenteri tyhjennettiin kokonaan. Kaikki asiakaskäynnit ja niiden tiedot katosi. Olin kuitenkin ottanut kalenterista ja käynneistä kuvakaappaukset omalle koneelle, joten kaikki ”muka epäonnistuneet käynnitkin” on tallessa.

Aloin ynnäilemään tilannetta päässäni ja tulin siihen tulokseen, että mulle kuuluvat provikat on pimitetty toimarin pussiin. Myyntipäällikkö, joka vastasi kaupoista ja niiden loppuun viemisestä oli tämän toimarin mies. Eli samaan perheeseen meni rahulit.

Tämä pariskunta ilmoitti sitten tämän verorästijutun tultua ilmi, että muuttavat perheineen Espanjaan. Samalla ainoa myyjä, joka olisi jäänyt Suomeen hoitamaan asiakaskäyntejä irtisanoi itsensä. Multa lähti työt alta. En voi sopia asiakaskäyntejä olemattomille myyjille.

Soitin sitten liiton lakimiehelle ja kysyin tästä palkanmaksusysteemistä, miten pitäisi toimia, että saisin palkkani ulos firmasta. Asialle ei kuulemma voi tehdä mitään kukaan muu kuin poliisi. Sitä kautta olisi päästy firman kirjanpitoon käsiksi ja pystytty osoittamaan, mistä asiakaskäynneistä oli tullut kauppaa ja kuinka paljon mun provikoita oli pimitetty. Tähän mennessä pomoporukka oli muuttanut jo Espanjaan, joten katsoin parhaaksi antaa asian olla. Tuskin siihen olisi koskaan mitään tolkkua tullut. Varsinkin, kun kahden vuoden uurastuksen jälkeen olinkin yhtäkkiä ”mielenvikainen kusipää, joka yritti tuhota koko firman”.

Irtisanoin itseni viime elokuussa ja ilmoittauduin työkkäriin. Karenssihan sieltä pamahti, vaikka oli selvitys firman hiipumisesta ja töiden loppumisesta syistä. Irtisanoutumisen perusteeksi TE-keskuksen mukaan ei riitä se, että firman toiminta on loppunut Suomessa ja palkkoja on rästissä. Olisi pitänyt pysyä firman palkkalistoilla tekemättä mitään ja etsiä siinä välissä uusia töitä olematta työtön. Just, just. Ihan ”loogista”. Soittelisin, sitten omaan laskuun asiakaskäyntejä olemattomille myyjille :D

Karenssin viimeinen päivä on tämän kuun 14. päivä. Tässä välissä olen laittanut muutaman kymmenen työhakemusta ja ollut yhdessä työhaastattelussa kaupanalan tehtäviin. Ei ole tärpännyt vielä. Se on varmaa, että pelkkiin provikkahommiin en enää ikinä ala. Kusee kuitenkin aina omille nilkoille. 


Eikös rahattomille työttömille aina toitoteta, että ”Mene metsään marjoja poimimaan”. Niin menin ja keräsin pojan kanssa parisen sataa litraa mustikkaa ja puolukkaa syksyn aikana myyntiin. Niillä tuloilla tässä on pärjäilty ;)
                                                              



torstai 29. toukokuuta 2014

Lämmin ruokaympyräsalaatti

 
    
    
    
    
    
    
    



Tein itselleni tätä eilen illalla. Annos vaan oli sen verran iso, että puolet jäi jääkaappiin odottamaan aamua. Anssi oli syönyt lopun aamupalaksi ja tänään sitten iltaruokatoiveina oli muksuilla tuota samaa, mutta lisänä vielä retiisiä. Tässä ohje:

n. 100g   kaalia
1/2          paprikaa
n. 5 cm:n pala kurkkua
2             retiisiä
2 palaa    leipää
2 palaa    pekonia
1             muna

Kasvikset pilkotaan pieniksi. Pekoni pienitään ja laitetaan kuumalle pannulle. Kun pekonin rasva alkaa irtoamaan lisätään pannulle leipäpalat paahtumaan. Nämä voi pitää pannun sivussa lämpimässä ja paistaa samalla yhden munan munakas. Munakas pilkotaan pieniksi ja lämpimät ainekset lisätään tarjoiluastiaan kasvisten viereen.

Kastike:
1 prk smetanaa
paprikajauhetta
1/2:n sitruunan mehu

Kastike riittää noin 4-5 annokseen.








keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ja taas...


   
   
   
   
   
   
   


Oma kone rikki. Varmaan silloin aiemmin takuuhuollossa oli koneeseen isketty käytetyt osat tai sit vaan Fujitsut laukee nopeella tahdilla. Joka tapauksessa mulla ei ole säästöjä käytettäväksi nyt uuteen tietsikkaan, joten muksujen vanhalla koneella hoidellaan netin kautta ne asiat, mitä hoidellaan. Tässäkin XP, joten tasan tarkkaan jossain vaiheessa kosahtaa.

Paljon en viitsi kerralla kirjoittaa, koska tästä koneesta puuttuu melkein puolet näppäimistä. Sitä paitsi tätä kuuden vuoden vanhaa sitkeetä tekniikan sissiä voi varmaa vähä kirjoituksen suhteen säästellä ja käyttää lähinnä uutisten lukemiseen. Käynnistäminen kestää tunnista puoleentoista, että ei ihan nopee tapaus.

Töistä: kevään tutkimuskutsujutut ym oli toimeksiantaja perunut ja nyt jää muukin porukka kesän päälle. Tutkimusten varaan voi laskee vasta alku syksystä.

Opiskelut: olin viime viikolla  valintakokeissa. Olo oli kuin sihteeri Saarisella kolmenkymmenen kotiäitivuoden jälkeen tutustuessa nykytekniikkaan. :D Porukkaa oli pitkälti toista sataa ja vaan 30 valitaan. Tehtävät yllätti täysin, mutta mielestäni ainakin joissakin onnistuin. Yhtään en matikkaakaan ällänny prepata tai englantia. Silti tehtävänannot meni perille, vika on sitten vastaajan puolella, jos vastaukset eivät kelpaa. Toi homma oli oikeasti iso juttu mulle jo pelkästään koekutsun perusteella. Musta vie johonkin vois olla... :D

En kirjota enempää, kun en tiedä, suostuuko tää reppanakone mitää julkaseen. Jos se käyttäytyy hyvin, niin sitten yritän saada taas julkaisujenkin muodossa kirjoitettua asioita enemmän ajan tasalle. (Kuvien siirto se vasta mielenkiintosta räpeltämistä onkin. - Ei toimi päättösulkumerkki.


 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pinaattikeitto







Tarvikkeet:

400g pakastepinaattia
50g   voita
5 rkl  vehnäjauhoja
1 l     maitoa
1tl     sokeria
1 tl    suolaa
1 tl    valkopippuria












Sulatetaan kattilassa voi ja lisätään jauhot joukkoon. Ei ruskisteta yhtään.

Kattilaan myös muut ainekset. Levy voi olla vaikka nelosella koko keittämisen ajan, niin keitto ei pala pohjaan. Itse hauduttelin välillä sekoitellen puolisen tuntia. Varmaan vähempikin riittäisi, mutta tein leipää samalla, niin venähti aika :)

Lapsille mukavamman suu tuntuman saa, kun sauvasekoittimella muutaman kerran survasee keittoa, niin pinaatit pienenevät.





laadukkaat ulkoiluvarusteet koirille

Isot pinaattilätyt (8kpl)

Yksilöllisten lahjojen verkkokauppa Lahjat.net






350g  pakastepinaattia
1 l      maitoa
4        munaa
5 dl    vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
          suolaa
          pippurirouhetta


Paistamiseen voita.






Maidon joukkoon mausteet ja munat. Vatkataan niin, että munien rakenne rikkoutuu.











Lisätään loput ainekset kulhoon ja sekoitetaan taikina tasaiseksi.

Annetaan taikinan turvota vähintään vartti ennen paistamista.








Sulatetaan kuumalla pannulla nokare voita. Kaadetaan taikinaa paistumaan. Pinaatit tuppaa jäämään kaataessa kasalle pannun keskelle, joten niitä tarvitsee vähän levitellä ennen kuin taikina ehtii hyytymään.

Mulla oli levy paiston ajan vitosella, jolloin lätyn alapuoli ei ehdi palamaan ennen kuin pinta on ehtinyt hyytymään kunnolla kääntämistä varten.






Aubrey luomukosmetiikka

Täytetty oliivileipä (2kpl)






Taikina:
1 l         vettä
1 tl        suolaa
1prk      tomaattipyrettä
2dl        vehnäleseitä
n. 14 dl vehnäjauhoja
2 pss     kuivahiivaa
1/2 dl    öljyä
n. 2dl    pilkottuja oliiveja





Lämpimän veden joukkoon sekoitetaan suola, tomaattipyree ja vehnäleseet sekä öljy.















Joukkoon oliivin palat ja lisätään jauhot parin desin erissä. Ensimmäiseen desiin kuivahiiva sekoitettuna mukaan.










Annetaan taikinan nouta lämpimässä paikassa puolisen tuntia tai niin kauan, että se on tuplannut kokonsa.

Täytteen voi valmistaa sillä aikaa.









Täyte:
n. 150g  jauhelihaa
2            kynttä valkosipulia
2            pientä suippoparikaa
1            sipuli
2 dl        juustoraastetta
              suolaa ja oreganoa










Ruskistetaan jauheliha pannulla mausteiden kanssa. Levyn sammuttamisen jälkeen lisätään pilkottu sipuli ja paprika sekä raastettu valkosipuli. Annetaan kasvisten pehmetä pannulla levyn jälkilämmöllä.













Jaetaan kohonnut taikina puoliksi ja alustetaan pienellä määrällä jauhoja sopivan pehmoiseksi palloksi.










Taikinapallo kaulitaan noin sentin paksuiseksi levyksi ja lisätään puolet täytteistä ja raastetusta juustosta.










Kääritään täytetty taikinalevy rullaksi. Rullan päät kannattaa kääntää umpeen pötkän alle, niin täytteet eivät valu ulos paistettaessa.

Annetaan rullan nousta ennen paistamista vartin verran ja paistetaan n. 30 min 175 asteessa.







torstai 8. toukokuuta 2014

Pitsineulesukat 3-4 vuotiaalle (pikaohje)

Kidster - laatutuotteet, nopeat toimitukset!






Lasten sukat sarjottu PITSINEULESUKKIEN ohjeesta. Linkin kautta myös tarkempi työohje, mutta tässä pikana s- ja krs-määrät sekä ruutupiirros. (Klikkaamalla saa kuvaa taas suuremmaksi.)


Luodaan 36s, jotka jaetaan kolmelle puikolle seuraavasti: 1. puikolle 9s, 2.:lle 19s ja 3. puikolle 8s.
Neulotaan 6 krs 2 o, 2n -joustinta.
Mallikertoja varteen tulee 6,5 eli viimeiseen mallikertaan vain ruutupiirroksen 2 ensimmäistä riviä.

Kantalapun korkeus on 16 krs ja sen molemmin reunoin on poimittu 8s.

Jalkaterä alkaa mallikerran 3.-4-krs:lla ja sen jälkeen kuviota neulotaan normaalisti piirroksen mukaan. Jalkaterän pituus on tässä 8 mallikertaa + SÄDEKAVENNUS (kavennuksen ensimmäisellä kerroksella kavennetaan vain puikkojen ensimmäinen silmukkapari, koska puikoilla olevien s:iden määrä on pariton), jolloin s:t on jaettu neljälle puikolle. Kullakin puikolla 9s.



Aidot Babiators lasten aurinkolasit nyt varastossa!