keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Köyhan naisen kasvihuone (seuranta) ja vähän jotain jo kasvimaallakin



Valkosipuleita on muutama varsi edelleen hengissä, tosin niistä on osittain pisimpiä varsia katkeillut. Pikkupoika käy napsimassa paloja ja kyselee: "Joko näitä voi syödä?"

Valkosiplojen kanssa samassa purkissa viihtyy yksi punaisen paprikan taimi, joka ei pahemmin vielä ole ennättänyt kokoa kasvamaan (n. 5cm).

Kesäkurpitsaa on useampi taimi, pari kurkkua ja tavallinen kurpitsa. Kirsikkatomaatin taimia on noussut lisää. Laitoin tukitikut niillekin, koska varret ovat niin hentoise näköisiä.







 Tätä laitoin tänään itämään. Itämisaika 8-14 päivää.
















Chiliä ja suipopaprikaa en ole aiemmin kokeillut, mutta laitoin nyt tuore vihanneksista kerätyt siemenet itämään. Jos sattusi niin, että se yksi ja ainoa paprikan taimi jostain syystä "katoaisi".














Koiran kanssa touhuiltiin vieä tuossa illalla pihassa ja tarkasteltiin samalla tiluksia. En meinannut uskoa silmiäni, kun kasvimaalla pukkaa jo ruohosipulia :) Kasvimaa on vielä ihan talven jäjiltä, kerran olen käynyt sieltä isoimmat tuulen lennättämät risut ja lehdet keräämässä. Ei, mut sieltähän sitä pukkaa, vaikka kelit on olleet tosi viileät :) Eikä nämä ole ainoat, jotka ovat lähteneet...


Kasvimaan takareunaan olen aiempina vuosina laittanut normisipulia ja kevätsipulia. Molempien suhteen tuotokset ovat olleet laihat tai olemattomat. Mutta nyt on lähtenyt siltäkin osiolta jo jotain nousemaan :) Veikkaisin näiden olevan viime kesänä siemenestä istutettuja kevätsipuleita. Nättirivistö 3-10 cm:n varsia :)


Nyt on luvattu viikonlopulle niin hyviä kelejä, että varmaan pihahommat saa kunnolla käyntiin. Toivottavasti. Lupaukset ainakin apujen suhteen on olleet kovat: "käännetään se sun haluama perunamaan pohja". Jes!  -> Natsiviherpeukalo valmistautuu käskyttämään :)

Aiemmat:

Köyhän naisen "kasvihuone"
Köyhän naisen "kasvihuone" (seuranta)
Köyhän naisen "kasvihuone on kokenut "harvennuksen"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti