Tuntuu vieläkin, että olisi muurahaisia housuissa ja levottomat jalat. Ajatukset kulkee kuin pendolino, nopeesti vaan joidenkin asemien ohi kohti määränpäätä.
Pikkupotilas ei tänään enää roikkunut punteissa, joten töihin pääsin kunnolla käsiksi. Laskeskelin äsken tämän viikon tuloksia ja yllätyin melkoisesti. Luulin, että viikko menisi töiden osilta ihan reisille potilastilanteen takia, mutta nöyyyy :) Kerrankin odottaa lauantaita sen takia, että pääsee vielä töihin, eikä sen takia, että ei olisi ylimääräistä hässäkkää hoidettavana.
Tässä projektissa työnkuva poikkeaa pikkaisen normaalista eli varsinaista tutkimusta ei tehdä asiakkaan kanssa vaan tarkoituksena on kontaktoida asiakkaita osallistumaan ja valmistaa heidät tarvittaessa ottamaan tutkimusmateriaali vastaan.
Vaikka itselläni ei ole mitään varsinaista rakennusalan tutkintoa, niin rakennuspuolen kanssa olen joutunut/saanut olla koko elämäni tekemisissä. Varsinkin nyt, kun itsellä on vanha talo ja siihen on vuosien kuluessa joutunut/saanut/halunnut tehdä niin paljon itse. Päättymätön projektihan tämä tällä vauhdilla on, kun remppaa viedään eteenpäin sitä mukaan, kun varaa on hankkia tarvikkeita. Silti siitä nauttii ja haluaa itsekin opetella vielä kaikkia uusia tarvittavia taitoja.
Oikeasti olen melkoisen erakkoluonne, mutta toi työ on tavallaan ”ikkuna samanhenkisten ihmisten maailmaan”. Vaikka ihmisillä on aika paljon ennakkoasenteita kaikkia soittelijoita kohtaan, oli sitten joku imurikauppias tai muu, niin yleensä sitä saa asiansa hyvinkin suopealle vastaanottajalle esitettyä ja siitä se juttu sitten lähtee. (En muuten ikinä käytä, niitä työnantajan valmiiksi kehittelemiä ”itsensä esittelyjä” vaan esittelen itseni ja asiani aina sen mukaan, miltä asiakas itse vaikuttaa.)
Hyvä työpäivä ei oikeasti tarvitse kuin yhden mukavan asiakkaan. Tai no, mukavia asiakkaita on paljon. Ehkä pitäisi sanoa, että työpäivä tuntuu erityisen hyvältä sen jälkeen, jos asiakkaan kanssa ollaan keskusteltu pidempään ja juttu on luistanut. Tietenkin oman suolansa hommaan tuo nämä viikonloppufiiliksissä olevat alle nelikymppiset miehet, saa oikeesti hupia itsekin :)
Mieleenpainuvimpia asiakkaita kuitenkin on ollut sellainen noin viisikymppinen nainen, jonka kanssa juttelin kolme tuntia. Hän oli kokenut aika kovia, mutta niin elämänmyönteinen ihminen, että sen puhelun jälkeen en olisi pystynyt jatkamaan töitä. Onneksi oli silloin illan viimeinen puhelu, eikä itselläkään kiire mihinkään. Mikäs siinä jutellessa ja toista kuunnellessa.
Muutamia sellaisia vähän vanhempia miehiä on ollut, jotka aluksi luulevat, että kolmikymppinen nainen ei voi rakentamisesta ymmärtää yhtään mitään. Sieltä saattaa tulla vähän sellaista itsetietoisuutta korostavaa kommenttia ja sitten, kun esittääkin vastakysymyksen, että onko asia tehty näin tai näin, niin vastapuoli vetää hiljaiseksi, miettii ja sitten koko ihmisen asenne muuttuu. Sitten, kun ihminen tajuaa, et ”ton kans oikeesti pystyy keskusteleen ja vaihtaan vinkkejä”, niin onhan se aika prootunne sen jälkeen itselleki. Eikä voi kieltää sitä, että ei itseki niiltä muilta samanlaisissa rakennus- ja remppatouhuissa olleilta olisi saanut jotain hyödynnettävää tietoa.
Voi olla, että mun onkin parasta tehdä nimenomaan tuota työtä tässä kotona. Ensin ajattelin sen hyväksi sen kannalta, että ei tule työmatkoja ja on muksujen käytettävissä töiden lomassa. Toisaalta se, että teet kotona ilman toimiston ylimääräisiä korvia, nostaa ainakin omalta osin sitä motivaatiota ja sitä, että asiakasta kuunnellaan. Tulos ei pohjaudu mihinkään tuputtamiseen vaan siihen, mitä olet ihminen ihmiselle. Sopii mulle. Siinä, kun kuuntelet jonkun elämäntarinaa, niin saa kummasti perspektiiviä omaankin elämäänsä. Pomo ei varmaan tykkäisi, mut täytyy tunnustaa, että muutama uusi tuttavuus on ilmestynyt facebook -kaveripyyntöinä haastattelun jälkeen. Onhan se mukava seurata muiden projektien etenemistä sitäkin kautta ja pikkasen valottaa omia prokkiksiakin. Tuon tajuamisen jälkeen, en enää yhtään ihmettele, miksi puhelinmyyntihomma ei ollut mulle omiaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti