Viikonlopun jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän koko ajan jonkinlainen ahdistuneisuuden olo. Aivan kuin olisi jäänyt jonkun kivimurikan alle, eikä jaksa nostaa sitä pois päältään. Vaikka nyt viikon sisään on tapahtunut yhtä ja toista negatiivista, niin jotenkin on sellainen tunne, että lisää on vielä tulossa. Pumppu hakkaa ja kuvottaa.
Hitto, kun olisi joku sellainen ihminen jakamassa tätä elämää, että saisi itsekin joskus vaan käpertyä omaan epätoivoonsa. Ilman, että viiden minuutin märehtimisen jälkeen huomaa keittiön lattialle ilmestyneen rikkinäisten kanamunien lätäkön. Juuh, nyt tuntuu siltä, että se peruspositiivari, joka yrittää aina kaikesta löytää ne hyvät puolet, on hukannu itsensä.
Varmaan kannattaa keskittyä enemmän muksuihin kuin itseensä. Arttu tuli syliini koneelle ja pelleili hauskoilla ilmeillä :) Taidankin kirjoittelun ja märehtimisen sijaan mennä leikkimään autoilla. Tai antaa Artun leikkiä ajelemalla pitkin mun jalkoja ja selkää, saa ”hieronnan” samalla. Ei se nyt ihan sitä hyvää haltijaa korvaa, mutta ompahan ainakin iloinen kääpiö seurana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti