Eilen illalla Antti kotiutui parin kaverinsa kanssa. Hiukan huonossa hapessa oli vielä siinä vaiheessa. Rahaa on ilmeisesti palanut koko viikonlopun ja Antti on lainaillut useammalta kaveriltaan. Summia en raaski edes tarkalleen kysyä, mutta puhutaan satasista. Kaljaa hänellä oli mukanaan kotiin tullessaan ja kaverinsakin jäi meille iltaa istumaan. Ajattelin olla illalla ihan hiljaa ja turhia kyselemättä, että mitään uutta katoamistemppua ei tapahtuisi.
Mitään syitä ei ole kertonut tähän reissuunsa tai mitenkään sitä selitellyt.
Toisaalta olisi kiva tietää, toisaalta turhauttavaa kuunnella anteeksipyyntöjä ilman mitään järkeviä selityksiä. Tänään heitti jossain vaiheessa, että olisi hakemassa uutta työpaikkaa. Just, joo… Olen sanonut, että hänen ei yksinkertaisesti kannata vaihtaa työpaikkaa tässä vaiheessa, koska uudessa työssä on yleensä koeaika ja sen aikana voi tapahtua vaikka mitä. Minun pääni ei kestäisi enää sitä, että Antti jäisi työttömäksi, jos koeajan aikana onnistuisi sössimään uuden työnsä.
Eilen olisin voinut vetoa lyödä, että Antti hakee tänään saikkua. Pakkohan sen oli, kun hereille sen sai vasta iltapäivällä ja herätessään oletti tänään olevan sunnuntai. Hiukan siis ajantaju hämärtynyt. Toisaalta saikkuun on ihan perusteltu syy, selkänsä loukkasi eilen illalla. Sai useamman kipupiikin lääkärissä ja tabuja, joista mitä ilmeisemmin menee ihan sekaisin (sammaltaa ja huojuu niin kuin olisi päissään). Toisaalta sitäkään vahinkoa ei olisi tapahtunut, jos olisi ollut selvin päin. Aika helvetisti saa tehdä töitä, että saa tämänkin viikonlopun kustannukset kuitattua.
Anopin kanssa viestittelin illalla ja kerroin hänelle tilanteen, missä täällä hänen poikansa kanssa eletään. Mietin pitkään, että ilmoitanko, koska anopilla on mielenterveydellisiä ongelmia ja hän on aika herkkä kaikille negatiivisille asioille. Ehkä kuitenkin parempi pohjustaa näin pikkuhiljaa, jos sattuu jotain yllättävää. Ensin anoppi oli sitä mieltä, että parempi antaa miehen mennä. ”Kyllä se siitä jossain vaiheessa rauhoittuu.” Myöhemmin tuli sitten lisää viestejä, että ymmärtää tilanteen ja toivotteli jaksamisia. Antti on ensi viikonloppuna menossa käymään anopin mökillä. Saa nähdä, mitä asioita siellä puidaan ja kuinka paljon.
Omalle äidilleni soitin tänään ja kerroin tilanteen. Olen tähän mennessä hävennyt meidän tilannetta niin paljon, että en ole hänellekään oikein mitään elämästämme kertonut. Normaaleja kuulumisia ja lapsiin liittyviä juttuja olemme puhuneet. Äidin ensimmäinen huoli oli, että Antti ei lyö minua tai lapsiaan (ex-mies oli väkivaltainen). Ei lyö. Ainakin yksi hyvä piirre siinä ihmisessä.
Alussa oli aika vaikeaa kirjoittaa näitä juttuja, kun ajattelin sitä häpeää. Toisaalta nyt, kun on useamman tekstin kirjoittanut ja samaan aikaan omankin pään sisällä asioita miettinyt, niin kirjoittaminen alkanut tuntumaan helpommalta. Vaikka tässä meidän tilanteessa mitään ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei olla vielä tehty, niin toivottavasti ainakin jollekin samoja asioita miettivälle teksteistäni olisi pikkasen tukea.
Huomenna yritän tehdä pitkän työpäivän, koska lauantaina työt meni ihan penkin alle. En vaan pystynyt keskittymään töihin ja sopivasti kaiken muun ohella ylikierroksilla käyviin lapsiin. Mutta tämä viikkohan on hyvä painaa hommia täysillä ja nakittaa lapsenvahtina olo Antille. Varmaan hän ihan ”mielellään” hoitaa myös siivoukset ja kokkailut, jos hautaudun työhuoneeseeni. Leipää en kuitenkaan anna hänen leipoa. Kokemuksia on pitsan kokkailusta ja silloin pohjataikinaan laittoi kolme kiloa jauhoja ja silti taikina oli aivan löysää. ”Ei tullu sitten mieleen kattoo ohjeita Googlesta..?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti