Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesivahinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesivahinko. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. huhtikuuta 2014

Purkamista

 
    
    
    
    
    
    
    


Eilen huomatun kosteusvaurion korjaaminen lähti tänään käyntiin. Ensimmäisenä ohjelmassa oli putkien irroittaminen. Tuloputki tuntui irtoavan niin helposti, että vuoto on varmaankin johtunut sen löystymisestä. Mitään vesilammikkoa en kaapissa ole koskaan tiskarin käydessä huomannut, mutta toisaalta kaapissa on ollut sen verran tavaraa tuossa nurkan edessä, että näkyvyys nurkkaan ollut nolla.














Siirsin tiskikoneen pois ja vähän niin kuin epäilinkin, vauriot rajoittuvat ainoastaan kaapiston runkoihin. Seinä- ja lattiapinta ovat terveet.










































Osan kaapiston seinästä vetäisin irti pistosahalla, mutta koska kaapin toisella puolella on pistorasia, täytyi jatkaa loppuun päin pelkällä ruuvimeisselillä ja vasaralla naputtelemalla.










Huomiselle jää jonkin verran naputeltavaa, koska eteneminen on aika hidasta. Sitä paitsi tänään tuli hommiin vähän ylimääräisiä taukoja, kun oli muutamia menoja hoidettavana.




keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Puhuiko joku kosteusvauriosta?



Hiukan otti aivokäyrän päälle aamun selvitykset työpaikan missauksesta, joten otin sitten vähän projektia siivouksista. Hyvin meni taas siihen asti, kun pääsin roskiskaapin kimppuun.

Viimeksi roskiskaapin siivosin ennen joulua. Pyyhin rungot ym ja kaappi oli ihan ok. Nyt otin sieltä taas kaikki siivouskamat, kierrätysastiat ja romut pois. Pesin irto-osat ja imuroin kaapin. Sitten aloin pyyhkimään runko-osia ja meinasin saada slaagin! Semmoisen sekunnin murto-osan ajan kävi mielessä se, kuinka tutkimuksia tehdessä oon yrittänyt olla niin kosteusvaurioexperttiä että.





Syy tähän kosteusvaurioon on tiskikone. Ensi hätään purin kaapiston runkoa niin, että pääsisi näkemään, kuinka pitkälle vaurio on edennyt. Tuosta reiästä koitettuna seinän kyprokki on kuiva. Sokkelia avasin kaapin alta hiukas ja taskulampulla kurkin sisään, niin vauriokaapin allakin näyttää pontti kuivalta.

Koska epäilin tiskikoneen tuloputken vuotoa vauriopaikan perusteella, tein veskipaperista pienen tupon putkien liitäntä kohtaan ja avasin pesukoneen sulkuhanan joksikin aikaa. Tuppo lähti kastuman, joten vika on ilmeisesti liitännässä. (Jos tuppo ei olisi kastunut,vika olisi tiskarissa itsessään.)

Meiltä ei löytynyt tarpeeksi isoa jakoavainta irrottamaan tuloputkea ja tiskariliitäntää, joten nokka kohti isän työkaluvarastoja. Lisäksi tiesin, että pistosahaa tarvitsisi jossain vaiheessa purkamista.
Onneksi vaarin varastoista löytyi tarvittavat tavarat, mutta myös aika satsi neuvoja :)

Nyt tuo homma saa seisoa huomiseen asti tuossa vaiheessa, koska mitään ylimääräisiä valoja en ala keittiöön virittelemään. Meillä on keittiön puolella käytössä ainoastaan työtason valot, joista toinen loisteputki on palamisen jälkeen edelleen vaihtamatta. Tähän settiin en todellakaan ala yötä vasten mitään remonttivaloja raahaamaan ja jatkamaan hommaa, koska huomenna paremmalla päivän valolla täytyy pyöräyttää keittiöön lisää tilaa siirtämällä ruokapöytä ja vähän muutakin huitsin nevadaan ja siirtää tiskari pois paikoiltaan. (Jos hyvin käy niin puuhommat ym:t on kasvattaneet habaa ainakin sen tiskarin roudaamiseen tarvittavan määrän.)

Näillä näkymin vauriot rajoittuisi kaapistojen runkojen pehmenemiseen, mutta todellisuus selviää vasta sitten, kun saan siirrettyä tiskikoneen pois paikoiltaa. Kävin jo mielessäni läpi sen, mitä tiskikoneen takaa voi paljastua. Sitten lähti ajatus rullaan, että mitä kaikkea raksamateriaalia meiltä vielä voisi varastoista löytyä, jos onkin ruiskinut runkojen väliin ujutetun koneen tilan seinä- ja lattiarakenteita myöten.

Oon monta kertaa sanonu, että ei tästä huushollista tekeminen lopu. Tämä on taas niitä päiviä, kun päivän positiivisin ajatus on se, että huomaa olleensa oikeassa. Ainakin yhdessä asiassa.