Ajasta ikuisuuteen

Viimenen viikko on paljolti aina vapaahetkinä ollut sairaalassa istumista. Potilas vielä sunnuntaina puhui muutamia sanoja, mutta maanantaita vasten kunto romahti lopullisesti. Kipulääkityksen tarve oli jatkuvaa ja annostuksia jouduttiin nostamaan nopealla tahdilla.

Maanantai olikin varsinainen sairaalasta sairaalaan suhaamisen päivä. Äitini oli omien kipujensa vuoksi käynyt perjantaina paikallisessa päivystyksessä ja saanut ohjeet ottaa vain särkylääkettä. Viikonlopun aikana hänenkin tilansa huononi ja maanantai aamuna menimme yksityiselle lääkäriasemalle. Siellä selvisi, että äidin tulehdusarvot olivat niin korkealla, että hänet lähetettiin kiireellisenä TAYS:iin.

Ajoin hänet Tampereelle ja palasin takaisin kotio, koska oletimme molemmat, että äiti joutuisi jäämään tutkittavaksi pidemmäksi aikaa. Kotona ehdin olla muutaman tunnin, kun hän ilmoitti, että pääsisi vielä samana iltana lähtemään, joten ajoin takaisin Tampereelle.

Maanantai-iltana kävimme vielä potilasta katsomassa, mutta hän nukkui koko ajan. Ei ollut enää hänellä mitään tietoa, mitä ympärillä tapahtui.

Tiistaiaamuna sairaalasta soitettiin ja sanottiin, että olisi hyvä tulla paikalle. Olin Artun kanssa koko päivän sairaalassa ja seurasin potilaan hengityksen heikkenemistä. Siihen onneksi auttoi jonkin verran happiviikset. Potilas sai nukkua rauhassa ilman korinoita ja kakomisia. Illalla suoritimme isän kanssa ”vahdinvaihdon”, että pääsin lasten kanssa tekemään iltatoimet kotiin.

Eilen aamulla itseltäni meni selkä niin pahasti jumiin, että en päässyt kävelemään. En lähtenyt sairaalaan, vaikka aavistelinkin, että olisi pitänyt. Tätini oli vuorostaan koko päivän potilaan luona ja isä meni paikalle heti töidensä jälkeen. Potilas nukkui pois eilen illalla kuuden maissa rauhallisesti muutaman läheisimmän henkilön läsnäollessa.

Eilinen oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Eilinen oli kaunis päivä nukkua pois.